2019
Evankeliumin näkökulman siunauksia
Lokakuu 2019


Evankeliumin näkökulman siunauksia

Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksella 19. syyskuuta 2017 pidetystä hartaustilaisuuden puheesta ”A Gospel Perspective” [Evankeliumin näkökulma].

Evankeliumin näkökulma antaa suurempaa selkeyttä siihen, kuinka suhtautua elämän tärkeimpiin asioihin, ratkaista ongelmia ja kohdata henkilökohtaisia kiusauksia.

Kuva
woman adjusting her eyeglasses

Valokuvat Getty Images

Miten suurenmoinen siunaus onkaan olla jäsen Jeesuksen Kristuksen kirkossa taloudenhoitokautena, jolloin valtakunnan avainten palauttamisen ja profetian täyttymisen ansiosta saamme omin silmin nähdä, kuinka ”evankeliumi vierii maan ääriin niin kuin vuoresta käden koskematta irronnut kivi vierii, kunnes se on täyttänyt koko maan” (OL 65:2).

Tämä profetia, jonka Vanhan testamentin Daniel esitti ja joka on sittemmin toistettu tänä taloudenhoitokautena, näyttää olevan parhaillaan täyttymässä nähdessämme, että kirkossa on tänä päivänä yli 3 300 järjestettyä vaarnaa. Menneiden 50 vuoden aikana kirkon jäsenmäärä on kasvanut 2,1 miljoonasta yli 16 miljoonaan.1

Yhtä vaikuttava kuin minusta on tämä nopea kasvu ja muutos, on se tosiasia, että evankeliumin periaatteet ja käytännöt ovat pysyneet samoina, mukaan lukien jumalallisen hallinnan malli, joka on ilmoitettu Jeesuksen Kristuksen kirkkoa varten. Tässä mallissa voidaan perustaa vaarnoja, joiden tarkoituksena on antaa puolustusta ja suojaa ”myrskyltä ja vihalta, kun sitä vuodatetaan laimentamattomana koko maan päälle” (OL 115:6).

Veljet ja sisaret, Herra suo meille anteliaasti siunauksia. Periaatteet, joiden mukaan siunaukset ovat riippuvaisia kuuliaisuudestamme käskyille ja käskyjen pitäminen on osoitus rakkaudestamme Herraa kohtaan, ovat arvokkaita ohjeita opittaviksi. Tämän kaltaiset evankeliumin periaatteet antavat meille tärkeän näkemyksen.

Tämä johtaa kahteen seikkaan, joita haluan tähdentää. Totean, että presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on aiemmin esittänyt nämä kaksi seikkaa nuorille naimattomille aikuisille vuonna 2015.

Säilytä evankeliumin näkökulma

Presidentti Oaks on sanonut, että ”näkökulma tarkoittaa sitä, että näkee kaikki tosiseikat merkityksellisessä suhteessa, kokonaiskuvan”2. Tässä on muutamia asioita, jotka ymmärretään, kun asioita katsotaan evankeliumin näkökulmasta:

  • Te olette rakastavan taivaallisen Isän lapsia (ks. OL 76:24).

  • Te olette täällä maan päällä tarkoitusta varten, ja teillä on kyky tehdä valintoja (ks. 2. Nefi 2:27; 10:23).

  • ”Sillä on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta” (2. Nefi 2:11).

  • Jeesus Kristus on meidän Vapahtajamme ja puolustajamme Isän luona (ks. 1. Joh. 2:1; OL 110:4).

Miettikää, mitä tapahtuu, jos teidän evankeliumin näkökulmastanne tulee linssi, jonka läpi katsotte elämänne jokaista osa-aluetta. Evankeliumin näkökulma antaa suurempaa selkeyttä siihen, kuinka suhtautua elämän tärkeimpiin asioihin, ratkaista ongelmia ja kohdata henkilökohtaisia kiusauksia. Tämä voi todellakin vaikuttaa siihen, kuinka yleisesti ottaen suhtaudutte koko elämäänne ja moniin eri päätöksiin, joita teette matkan varrella.

Tämän näkemyksen ansiosta tiedämme, että Herra haluaa meidän nauttivan sakramentin joka viikko sekä tutkivan pyhiä kirjoituksia ja rukoilevan Häntä päivittäin. Lisäksi tiedämme, että Saatana houkuttelee meitä siihen, ettemme seuraisi Vapahtajaamme tai kuuntelisi Pyhän Hengen hiljaisia kuiskauksia. Voimme sitten tulla tietoisemmiksi siitä, että vastustaja yrittää riippuvuuksien kuten huumeiden ja pornografian avulla viedä meiltä tahdonvapauden ja kyvyn vastustaa hänen pyrkimyksiään.

Jyrkkänä vastakohtana evankeliumin linssi antaa meille selkeän näkemyksen siitä, miten tärkeää on perustaa perhe – päättää solmia avioliitto ja kasvattaa lapsia vanhurskaudessa. Lisäksi tämä näkemys avaa meidän silmämme näkemään, että vastustaja haluaisi tuhota perheyksikön kokonaan ja hämmentää sukupuoliroolit siten heikentäen arvoa, jonka yhteiskunta antaa perheiden muodostamiselle ja vahvistamiselle.

Säilytä hengellinen tasapaino

Kuva
balanced seesaw

Presidentti Oaks on esittänyt: ”Kun nuorilla aikuisilla on näkemys – kokonaiskuva – heidän on keskeisen tärkeää säilyttää elämässään hengellinen tasapaino. Tätä varten teidän täytyy kieltäytyä joistakin maailman houkutuksista ja myös tehdä tarvittavia asioita päästäksenne lähemmäksi Vapahtajaa.”3

Toisaalta teillä on monia tärkeitä asioita sekä kaikenlaisia ja kaikennäköisiä elämän tavoitteita, jotka kaikki vaativat huomiota, keskittymistä ja ohjausta. Luettelo teidän kunkin kohdalla saattaa olla varsin erilainen henkilökohtaisten olosuhteidenne perusteella, mutta varmasti luettelosta löytyvät koulutus, työpaikka, avioliitto sekä emotionaalinen ja fyysinen hyvinvointi. Teidän haasteenanne on tietenkin tasapainottaa nämä tärkeät tehtävät elämässänne hengellisyytenne kanssa.

Presidentti Oaks neuvoi lisäksi, että teidän täytyy olla varovaisia, kun ”käytätte aikaanne, jotta ette nälkiinnytä itseänne hengellisesti aikana, jolloin teidän ensisijaiset toimintanne keskittyvät muihin asioihin. Tuo periaate selittää, miksi nuorille aikuisille on erityisen tärkeää – – noudattaa neuvoa osallistua kirkon kokouksiin, palvella kirkossa, tutkia pyhiä kirjoituksia päivittäin ja polvistuen rukoilla perheenä sekä palvella kirkon tehtävissä.”4

Kun henkilökohtaisten ja monenlaisten tarpeidenne keskellä tasapainotatte elämän pyrkimyksiä ja haasteita hengellisyyden kanssa, te tulette huomaamaan, että tasapaino on saavutettavissa. Herra ei vaadi teitä tekemään sellaista, mitä te ette pysty saavuttamaan. Kuulin presidentti Thomas S. Monsonin (1927–2018) antavan lukuisissa tilanteissa neuvon: ”Kenet Herra kutsuu, Hän myös valmistaa.”5 Mielestäni tämä pätee varsinkin kirkon jäseniin.

Niin pelottavalta kuin tämän tasapainon säilyttäminen saattaakin tuntua, lupaan, että yksi kuolevaisen olemassaolonne suurimmista ihmeistä tulee olemaan kykynne löytää tasapaino hengellisyytenne ja elämänne muiden tärkeiden tehtävien välillä. Tämä voi tapahtua tavalla, joka sallii teidän paitsi säilyttää hengellisyytenne ja elämänne tärkeät tehtävät nykyisellä tasolla myös kasvaa ja kehittyä kummallakin näistä tärkeistä osa-alueista.

Pääasiallisena syynä siihen, että tämä on mahdollista, on se, että Herra on keskipisteenä. Hän on tasapainon ehdoton keskikohta. Ja Hän on jumalallisen kiinnostunut henkilökohtaisesti teistä, yhdestä lapsistaan. Mutta tämä lopputulos perustuu siihen, että te keskitytte asianmukaisesti saavuttamaan tasapainon ja pyritte siihen.

Omien havaintojeni ja henkilökohtaisten kokemusteni pohjalta vaikuttaa siltä, että meillä on taipumus koko elämämme ajan kallistua enemmän suuntaan tai toiseen. Tasapainon säilyttäminen elämässämme vaatii jatkuvaa ponnistelua ja huolehtimista. Päättäkää aktiivisesti pysyä vakaina.

Mikä mielenkiintoista, tämä toimii molempiin suuntiin. Saattaa olla aikoja, jolloin huomaatte, että teidän pitää huolella keskittyä selkeästi koulutyöhönne tai ammatilliseen työhönne, ja ”kirkon palvelu tapahtuu kirkon palvelulle varattuna aikana”6. Muistakaa kuitenkin pitää Herra elämänne keskipisteenä, jotta voitte löytää asianmukaisen hengellisen tasapainon.

Herra auttaa teitä

Kun säilytämme evankeliumin näkökulman, on helppo ymmärtää se perustavaa laatua oleva totuus, että Herra auttaa meitä. Yksi evankeliumin perusperiaate on, että me olemme rakastavien taivaallisten vanhempien lapsia. On vain luonnollista, että He auttavat meitä kaikin tavoin palaamaan taivaalliseen kotiimme.

Haluaisin kertoa esimerkin siitä, kuinka Herra voi auttaa teitä. Yksi nuorten johtajistani Thad Carlson kertoi sen minulle monia vuosia sitten. Thadilla, joka hiljattain kuoli, oli valtava vaikutus minuun nuoruusvuosinani. Hän varttui aikuiseksi suuren lamakauden aikana 14 lapsesta yhdeksäntenä. Hänen perheensä ansaitsi elannon maanviljelystä ja karjanhoidosta. Se oli taloudellisesti vaikeaa aikaa, ja heidän suurin omaisuutensa oli heidän karjalaumansa.

Kun Thad oli nuori, yksi hänen tehtäviään oli huolehtia karjalaumasta ja tarvittaessa paimentaa sitä, jotta varmistettaisiin, että karja saisi parasta ravintoa – vastuullinen työ nuorelle pojalle. Hän pystyi tekemään tämän apunaan pieni ja viisas karjahevonen, joka tiesi tarkasti, mitä piti tehdä, kun sitä vähän ohjaili. Hevonen oli nimeltään Old Smoky. Mutta Old Smokylla oli yksi vika: se ei halunnut joutua otetuksi kiinni. Aina kun joku lähestyi sitä, se juoksi pois tietäen, että se pantaisiin työhön.

Kuva
cowboy on a horse

Eräänä päivänä kun Old Smoky oli otettu kiinni, suitsittu ja satuloitu, nuori Thad ratsasti laitumelle, missä karja oli laiduntamassa. Maaperä oli kuivaa, samoin laidunmaa, mutta Thad huomasi, että laidunmaan ulkopuolella olevien ratakiskojen vierellä ruoho oli pidempää ja vihreämpää. Niinpä hän ajatteli, että hän paimentaisi lehmät aidatun laitumen ulkopuolelle ja antaisi niiden nauttia hyvästä ateriasta ratakiskojen vierellä.

Old Smokyn avulla Thad paimensi karjan laitumen ulkopuolelle, missä karja alkoi kulkea edestakaisin ratakiskojen vierellä syöden parempaa, vihreämpää ruohoa. Tyytyväiset lehmät tuntuivat pärjäävän omillaan, joten Thad laskeutui hevosensa selästä ja istuutui suitsien ohjasten päälle nauttien ympäröivästä luonnosta, leikkien ja viihdyttäen itseään. Koska Old Smoky halusi kuitenkin itsekin syödä vihreää ruohoa, se vaelteli lopulta kauemmas ja sen ohjakset sujahtivat pois Thadin alta.

Tämä idyllinen ja rauhallinen hetki päättyi kuitenkin äkkiarvaamatta, kun Thad kuuli yhtäkkiä kaukaa kovaa melua. Siellä vihelsi veturi, joka oli kiitämässä paikalle juuri niitä ratakiskoja pitkin, joilla Thadin karjalauma oli laiskasti hajaantuneena aivan hänen edessään! Hän tajusi, että seuraukset voisivat olla tuhoisia karjalaumalle ja myös hänen perheelleen, ellei hän toimisi nopeasti saadakseen lauman takaisin laitumelle ja pois lähestyvän junan tieltä. Hän tunsi, ettei hän pystyisi koskaan antamaan itselleen anteeksi sitä, ettei ollut täyttänyt hänelle uskottua vastuuta.

Thad hyppäsi ripeästi jaloilleen ja juoksi tarttumaan Old Smokyn ohjaksista. Old Smoky näki Thadin tulevan ja hyppelehti nopeasti pois tämän luota, koska ei halunnut joutua otetuksi kiinni. Hengästynyt ja epätoivoinen Thad, jonka ajatuksissa vilahteli mielikuvia kuolleista lehmistä ja perheen murhenäytelmästä, tiesi, että hänen oli toimittava nopeasti.

Myöhemmin hän kertoi, mitä tapahtui: ”Alkeisyhdistyksen opettajani oli opettanut meitä rukoilemaan ja vahvistanut opetuksia, joita olin oppinut äidiltäni. Kun mitään muuta ei ollut tehtävissä, polvistuin ja aloin rukoilla apua saadakseni lehmät pois ratakiskojen luota.”

Thad ei kuullut ääntä, mutta hänen mieleensä tuli selkeä ajatus: ”Huomaatko, kuinka lehmät voivat kävellä Old Smokyn vierelle eikä se lähde pois. Niinpä… nyt kun olet polvillasi, käy lisäksi nelinkontin. Ole olevinasi lehmä ja konttaa Old Smokyn luo.”

Thad kertoi: ”Tein niin. Old Smoky ei liikkunut. Tartuin sen ohjaksiin, ohjasin sen aidan luo, hyppäsin sen selkään ja tuulen lailla viiletimme ohjaamaan lehmät takaisin laitumelle. Old Smoky oli epätavallisen taitava joka käänteessä.”

Myöhemmin kun Thad oli lukiossa, hänelle todella valkeni se, että hän oli saanut selkeän vastauksen rukoukseensa äärimmäisen hädän hetkenä. Hän huomautti: ”Enkelit johtivat Old Smokya yli omien kykyjeni, ja perheemme säästyi murhenäytelmältä.” Myöhemmin hän sanoi: ”Tämä oli ensimmäinen monista innoituksista, joita olen saanut. ’Mitä tahansa te pyydätte Isältä minun nimessäni, mikä on oikein, uskoen saavanne, katso, se teille annetaan’ (3. Nefi 18:20).”7

Meillä kaikilla on oma karjamme, joka meidän on saatava pois ratakiskojen luota ennen kuin juna tulee. Meitä uhkaavia vaaroja on monenlaisia ja monen kokoisia. Jotkin ovat jopa yhtä vakavia kuin Thadin vaarallinen tilanne ja niillä on hengenvaarallisia tai sielua uhkaavia seurauksia meille tai rakkaillemme.

Toisilla kohtaamillamme tilanteilla ei ehkä ole yhtä vakavia seurauksia, mutta siitä huolimatta ne painavat raskaina mieltämme ja sydäntämme. Yksi asia on varma – jokaisella meistä tulee olemaan elämässämme vastoinkäymisiä ja ahdinkoja, koska ne kuuluvat kuolevaisuuden kokemukseemme. Mutta muistakaa – Herra auttaa meitä!

Rakastan näitä Mormonin kirjan sanoja: ”Me näemme, että Jumala muistaa jokaista kansaa, missä tahansa maassa se onkin; niin, hän laskee kansansa, ja hänen armahtavaisuutensa on kaiken maan yllä” (Alma 26:37).

Tämä tarkoittaa meitä jokaista. Miten tavattoman lohdullista onkaan tietää, että Herra auttaa meitä.

Usko, toivo ja evankeliumin näkökulma

Yhteenvetona kannustan teitä, että muistatte säilyttää evankeliumin näkökulman. Katsokaa maailmaa ympärillänne Jeesuksen Kristuksen evankeliumin linssin läpi.

Säilyttäkää hengellinen tasapaino. Me kaikki kohtaamme haasteita ja mahdollisuuksia elämämme monissa eri tehtävissä, ja me toimimme niissä parhaiten, kun tasapainotamme ne uskollamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa.

Lopuksi – osoittakaa uskoa ja tuntekaa toivoa sen suhteen, että Herra auttaa teitä. Tämä tieto auttaa teitä kohtaamaan luottavaisina haasteet, jotka ovat väistämätön osa tehtäväänne kuolevaisuudessa.

Viitteet

  1. Ks. ”Tilastoraportti 2018”, Liahona, toukokuu 2019, s. 112.

  2. Dallin H. Oaks, nuorten naimattomien aikuisten takkavalkeailta, 8. helmikuuta 2015, Salt Lake City, Utah, Yhdysvallat (julkaisematon).

  3. Dallin H. Oaks, nuorten naimattomien aikuisten takkavalkeailta, 8. helmikuuta 2015.

  4. Dallin H. Oaks, nuorten naimattomien aikuisten takkavalkeailta, 8. helmikuuta 2015.

  5. Thomas S. Monson, ”Kutsuttu palvelemaan”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 46.

  6. Dallin H. Oaks, nuorten naimattomien aikuisten takkavalkeailta, 8. helmikuuta 2015.

  7. Thad Carlson, henkilökohtainen kirjeenvaihto.

Tulosta