Lasten suojeleminen
Mitä voimme tehdä, jotta paremmin suojelisimme lapsia elämässämme ja antaisimme heille voimaa?
Kaikista niistä ihmisryhmistä, joita Jeesus opetti, tiedämme Hänen rakastaneen erityisesti lapsia. Hän antoi lapsille huomiota silloinkin kun ajankohta ei ollut paras mahdollinen. Hän kutsui lapsia saamaan Häneltä yksilöllisen siunauksen. Hän tuomitsi ne, jotka satuttivat lapsia. Ja Hän opetti, että meidän pitää tulla enemmän lasten kaltaisiksi päästäksemme taivaan valtakuntaan.1
”Katsokaa pienokaisianne”, Hän sanoi ihmisille Amerikan mantereella ylösnousemuksensa jälkeen. Taivaat aukenivat ja rakastavia, suojelevia enkeleitä tuli alas ja muodosti piirin lasten ympärille ympäröiden heidät tulella. (Ks. 3. Nefi 17:23–24.)
Ajatellessamme kaikkia maailmassa nykyään olevia vaaroja saatamme toivoa, että lapsemme voisivat olla jatkuvasti taivaallisen tulen ympäröimiä. On arvioitu, että maailmanlaajuisesti ihmisistä joka neljäs on kokenut lapsena väkivaltaa, ja tämä keskiarvo nousee, kun tarkastellaan tiettyjä haavoittuvia ryhmiä kuten vammaisia.2 Hyvä uutinen on se, että paljon on tehtävissä suojellaksemme lapsia ennakoivasti ja aktiivisesti.
”Kuvitelkaa mielessänne lapsi, jota rakastatte”, sisar Joy D. Jones, Alkeisyhdistyksen ylijohtaja, on sanonut. ”Kun sanotte tälle lapselle ’rakastan sinua’, mitä se tarkoittaa? – – Me suojelemme rakkaitamme, jotta voimme auttaa heitä yltämään parhaimpaansa ja kohtaamaan elämän haasteita.”3
Kenties se, että katsomme tarkemmin Vapahtajan esimerkkiä, innoittaa meitä saamaan ideoita siihen, kuinka voimme paremmin suojella lapsia elämässämme.
Jeesus antoi heille aikaa
Jeesus varasi aikaa siihen, että Hän kiinnitti huomiota nuoriin ja haavoittuviin (ks. Matt. 19:14). Mekin voimme varata aikaa kuunnella lapsiamme ja yrittää ymmärtää heidän haasteitaan.
”Mitä enemmän rakkautta lapsi tuntee, sitä helpompi hänen on avautua”, sisar Jones on sanonut. ”Meidän täytyy aloittaa keskustelu eikä odottaa sitä, että lapset tulevat meidän luoksemme.”4
Eräs äiti huomasi, että hänen oli hyödyllistä joka ilta kysyä lapsiltaan: ”Oletteko tänään kuulleet sellaisia sanoja, joita ette ole ymmärtäneet?”
Lapsemme saattavat vaistomaisesti etsiä vastauksia ensin verkosta, koska internet tarjoaa välitöntä apua eikä se tuomitse, mutta meidän pitää vakuuttaa heille, että me olemme luotettavampi tiedonlähde. Ja siihen sisältyy se, ettemme ylireagoi, kun lapsemme kertovat meille jotakin epämukavaa. Esimerkiksi jos meillä tulee raju tunteenpurkaus, kun lapsemme myöntää etsineensä käsiinsä pornografiaa, hän ei ehkä enää uudelleen pyydä apua meiltä. Mutta jos reagoimme rakkautta osoittaen, voimme lähettää selkeän viestin – että haluamme hänen puhuvan kanssamme mistä tahansa.
Sisar Jones on havainnut: ”Kun vähäisistä huolista puhutaan rakastavasti, luodaan perusta tervehenkiselle suhtautumiselle, niin että kun isoja huolia tulee, kommunikointikanava on yhä avoinna.”5
Yksi tärkeimmistä, suojelevista keskusteluista, mitä vanhemmat voivat käydä lastensa kanssa, koskee heidän ruumistaan. Näissä keskusteluissa tulee käyttää ruumiinosista oikeita nimityksiä sekä antaa oikeaa tietoa hygieniasta ja siitä, mitä muutoksia on odotettavissa tulevina vuosina. Meidän tulee puhua seksuaalisuudesta ja siitä, kuinka fyysinen ja emotionaalinen läheisyys on suurenmoinen osa taivaallisen Isän suunnitelmaa meitä varten. Voisimme myös puhua aiheista kuten väkivalta ja pornografia. Näiden keskustelujen tulee olla ikään sovitettuja ja lapsilla olevien kysymysten ohjaamia. Ihannetilanteessa meillä on ajan mittaan useita keskusteluja, jolloin annamme vähitellen lisää tietoa sitä mukaa kuin lapsemme kasvavat ja heidän ymmärryksensä lisääntyy. (Ks. hyödyllistä aineistoa tämän artikkelin lopussa.)
Jeesus näytti heille esimerkkiä
Jeesus näytti kaikille täydellisen esimerkin (ks. Joh. 8:12). Myös meillä aikuisilla on mahdollisuus ja vastuu olla esimerkkinä. Yksi parhaita tapoja, millä voimme auttaa lapsiamme olemaan turvassa, on se, että näytämme itse mallia turvallisista valinnoista. Lapset huomaavat, kuinka heidän vanhempansa kohtelevat muita ja sallivat muiden kohdella itseään. Jos puolisonne kamppailee tai te itse kamppailette riippuvuuden kanssa, joka asettaa teidät tai perheenne vaaraan, hakekaa apua. Olkaa yhteydessä viranomaisiin ja ammattiauttajiin sekä piispaanne tai Apuyhdistyksen johtajaan, jotka voivat auttaa teitä saamaan asianmukaisia palveluja kirkolta ja yhteiskunnalta. Te ansaitsette turvallisuutta ja kunnioitusta.
Meidän tulee näyttää esimerkkiä myös siinä, miten huolehdimme hengellisestä voimastamme. Näkevätkö lapsemme meidän rukoilevan? Tietävätkö he meidän lukevan pyhiä kirjoituksia? Ovatko he kuulleet meidän todistuksemme? Puemmeko me perheenä yllemme ”Jumalan taisteluvarustuksen” aamuisin ennen kuin lähdemme ulos maailmaan? (Ks. Ef. 6:11–18; OL 27:15–18.)
Jeesus puhui heidän puolestaan
Vapahtaja tuomitsi ne, jotka vahingoittavat lapsia (ks. Matt. 18:6). Mekin voimme puolustaa lapsia elämässämme.
”Lapset tarvitsevat muita puhumaan puolestaan”, presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut, ”ja he tarvitsevat päätöksentekijöitä, jotka asettavat heidän hyvinvointinsa aikuisia koskevien itsekkäiden intressien edelle.”6
Vaikka meidän ei pidäkään liiallisesti pelätä tai epäillä muita, niin meidän tulee olla tietoisia mahdollisista uhkista ja tehdä viisaita turvallisuutta koskevia päätöksiä. Alkeisyhdistyksen johtohenkilöiden tulee noudattaa kirkon laatimia väkivallan ehkäisemisen ohjeita7 – on turvallista, että jokaisessa luokkahuoneessa on kaksi opettajaa ja että joku johtokunnasta käy luokissa tarkastuskäynneillä.
Vanhempien ja johtohenkilöiden tulee neuvotella yhdessä ja päättää, onko muitakin varotoimenpiteitä, joilla he voivat vähentää nimenomaisia uhkia. Esimerkiksi monissa kirkon rakennuksissa luokkahuoneiden ovissa on ikkuna. Jos teidän rakennuksessanne ei ole, voisitte jättää ovet hieman auki oppiluokkien aikana ja puhua paikalliselle kiinteistöosaston edustajallenne ja kysyä, onko ikkunoiden asentaminen mahdollista. Tehtävästään riippumatta kaikki aikuiset voivat olla tarkkaavaisia kirkossa ja auttaa tarvittaessa, kuten toivottamalla tervetulleiksi käytävillä kuljeskelevat vierailijat tai kannustamalla harhailevaa lasta palaamaan luokkaan.
Valitettavasti toisinaan lapsia satuttavat muut lapset. Jos huomaamme minkäänlaista kiusaamista tai sopimatonta fyysistä kanssakäymistä kirkossa tai missään muualla, meidän täytyy heti puuttua tilanteeseen. Jos olemme johtohenkilö, meidän täytyy puhua asianomaisten perheiden kanssa – vaikka keskustelu olisi epämukavaa – varmistaaksemme, että kaikki lapset ovat turvassa. Puhukaa rohkeasti, myötätuntoisesti ja selkeästi, jotta omalta osaltanne olette luomassa ystävällisyyden kulttuuria.
Jos uskomme, että jotakuta lasta pahoinpidellään, meidän tulee ilmoittaa näistä huolista viranomaisille välittömästi. Monissa maissa on palvelupuhelimia, jotka tarjoavat kriisiapua, tietoa ja tukipalveluja. Meidän tulee kertoa pahoinpitelyepäilyistä myös piispalle, varsinkin jos epäily koskee henkilöä, joka saattaa kirkon kautta päästä tekemisiin lasten kanssa. Sen lisäksi että ryhdytään toimenpiteisiin, jotta estetään rikoksentekijän kanssakäyminen lasten kanssa tulevaisuudessa, piispa voi lohduttaa ja tukea uhreja ja auttaa heitä saamaan lisäapua perhepalveluilta.
Jeesus siunasi heitä yksitellen
Jeesus tunsi lapset ja siunasi heitä yksitellen (ks. 3. Nefi 17:21). Samalla tavoin meidän tulee oppia tuntemaan jokainen lapsi ja pyrkiä auttamaan nimenomaan häntä.
Kuinka voimme tehdä kirkosta turvallisemman lapsille, joilla on terveydellisiä ongelmia? Onko meillä suunnitelma siitä, kuinka autamme vammaisia lapsia Alkeisyhdistyksessä? Huomioidaanko opettamissamme Alkeisyhdistyksen oppiaiheissa erilaiset kotitilanteet? Mitä muuta voimme tehdä ottaaksemme paremmin kaikki mukaan?
Rasistisilla kommenteilla, alentavilla huomautuksilla muista kulttuureista ja tuomitsevalla suhtautumisella muiden uskontojen jäseniä kohtaan ei saisi olla mitään sijaa niissä viesteissä, joita lähetämme. Yhdessä Alkeisyhdistyksen luokassa eräs poika ei puhunut kovinkaan hyvin samaa kieltä kuin muut lapset. Auttaakseen häntä tuntemaan itsensä tervetulleeksi opettajat pitivät huolen siitä, että monisteet tulostettiin kummallakin kielellä. Yksinkertaiset huomaavaiset teot osoittavat lapsille, että tunnemme heidät ja välitämme heistä yksilöinä, ja nämä teot voivat olla heille esimerkkinä, jota noudattaa.
Saatamme huomata, että jotkut lapset tarvitsevat apua kiireellisesti. Esimerkiksi vaikka mielialan vaihtelut kuuluvat normaaliin kasvuun, niin jos lapsi on useita viikkoja vihainen, vetäytynyt tai surullinen, taustalla saattaa olla vakavampi ongelma, joka vaatii ammattiapua. Vaikka vanhurskaat tottumukset kuten rukous ja pyhien kirjoitusten tutkiminen ovat tärkeitä, niin usein tarvitaan enemmän tukea niille, jotka kamppailevat alkavan mielenterveyden häiriön kanssa tai yrittävät selviytyä salassa pitämästään traumasta. Tilanteen sivuuttaminen ei muuta asioita paremmaksi. Monilla alueilla piispa voi antaa taloudellista apua yksilöille ja perheille, jotta nämä voivat saada neuvontaa perhepalvelujen tai muiden palveluntarjoajien kautta.
Jeesus antoi heille voimaa
Lapsia suojellessaan Jeesus antoi heille myös voimaa toimia. Hän osoitti, että lapset ovat esimerkkejä (ks. Matt. 18:3). Kun Hän oli käynyt Amerikan mantereella, pienet lapset pystyivät opettamaan aikuisille ”ihmeellisiä asioita” (3. Nefi 26:16).
Me voimme antaa tuntemillemme lapsille voimaa opettamalla heitä tunnistamaan, kuinka Henki puhuu heille, ja sitten päätöksiä tehdessään noudattamaan Hengen johdatusta – auttamalla heitä luomaan sisäisen suodattimen ohjaamaan heidän tekojaan. Kuten sisar Jones on opettanut: ”On keskeisen tärkeää, että autamme lapsia luomaan omat sisäiset perustelut sille, että he haluavat [tehdä turvallisia päätöksiä].”8 Seuraavassa on ideoita, jotka ovat antaneet voimaa muille perheille:
-
Eräs äiti on opettanut lapsilleen, että nämä kiinnittävät huomiota pelon ja epäilyksen tuntemuksiinsa sekä varovat ihmisiä, jotka vaikuttavat epärehellisiltä. Tästä oli hyötyä, kun jotkut yrittivät houkutella hänen poikaansa mukanaan kylpyhuoneeseen ja tämä huomasi varoittavat tuntemuksensa ja kieltäytyi.
-
Jotkut perheet luovat etukäteen pakosuunnitelman, jota käyttää, kun he kohtaavat jotakin vahingollista. Esimerkiksi yhden perheen pakosuunnitelman nimi oli ”sulje ja kerro”. Se tarkoitti sitä, että jos näkyviin tuli paha kuva, piti heti sulkea tietokoneen näyttö ja kertoa vanhemmille. Perheen lasten ei tarvinnut koskaan miettiä, kuinka toimia huonon mediasisällön kanssa – he tiesivät, mitä tehdä!
-
Eräs toinen perhe sopi koodisanasta, jonka heidän lapsensa voisivat lähettää tekstiviestinä vanhemmilleen tai sanoa puhelimessa, jos heidät piti hakea heti.
-
Voisitte auttaa lapsianne harjoittelemaan sanomaan: ”Ei!” kun joku yrittää saada heidät tekemään jotakin, mikä tuntuu heistä epämukavalta. Jokaisen lapsen tulee tietää, että he voivat pyytää apua ja että heidän pitää jatkaa pyytämistä, kunnes he ovat turvassa.
Tehtävämme aikuisina
Muistellaanpa jälleen tilannetta luvussa 3. Nefi 17, kun Jeesus ”otti heidän pienet lapsensa yksitellen ja siunasi heidät ja rukoili Isää heidän puolestaan. – – Ja he olivat tulen ympäröiminä; ja enkelit palvelivat heitä.” (Jakeet 21, 24.) Kenties tämän kertomuksen pääkohtana on paitsi opettaa meille, kuinka tärkeitä lapset ovat, myös havainnollistaa, mikä meidän tehtävämme aikuisina tulee olla. Me olemme seuraavan sukupolven huoltajia. Meidän tulee olla niitä enkeleitä, jotka ympäröivät lapset ja palvelevat heitä. Pitäkäämme edelleen Jeesusta täydellisenä esimerkkinämme ja sitten tehkäämme parhaamme ympäröidäksemme pienokaisemme rakkaudella ja suojelulla.