Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Lisäsiunaus

Roberto Atúncar Nieto

Lima, Peru

Kuvitus Ale + Ale, Morgan Gaynin

Vaimoni Carmen ja minä olimme juuri saaneet ensimmäisen lapsemme, kun minut kutsuttiin seurakuntamme piispaksi. Niihin aikoihin meillä oli taloudellisesti tiukkaa. Minulle oli stressaavaa elättää perhettäni ja samaan aikaan kaitsea seurakuntamme jäseniä ja huolehtia heistä.

Eräänä sunnuntaina sakramenttikokouksessa huomasin erään yksinhuoltajaäidin neljän pienen lapsensa kanssa. Hän istui kappelisalin viimeisessä penkissä ja yritti parhaansa mukaan pitää lapsensa hiljaisina. Tiesin, että hänellä oli myös taloudellisia vaikeuksia, mutta hän ei koskaan pyytänyt apua. Viikot kuluivat, ja joka sunnuntai hän tuli kirkkoon lastensa kanssa.

Eräänä päivänä sain palkkakuittini. Koska olin siunauksena saanut töistä lisäpalkkion, päätin käyttää ylimääräiset rahat ostaakseni tarvikkeita kipeästi kaivattuihin korjaustöihin talossamme. Mutta kun olin menossa kauppaan, mieleeni tulivat tämä sisar ja hänen lapsensa. Tunsin, että minun pitäisi käyttää ylimääräiset rahat ostaakseni heille ruokaa. Soitin Carmenille ja kerroin, mitä tunsin, että minun oli tehtävä. Hän oli kanssani samaa mieltä.

Kun tein ostoksia, satuin huomaamaan keksejä. Ajattelin, että ehkäpä lapset pitäisivät makeasta. Täytin kaksi kassia ruokatarvikkeilla ja lähdin tämän sisaren talon luo.

Koputin useita kertoja kuluneeseen puuoveen. Kun olin aikeissa lähteä, ovi viimein avattiin. ”Piispa”, sisar sanoi, ”onpa yllätys, että näen sinut siinä.” Hänen lapsensa juoksivat heti esiin hänen takaansa.

”Toin teille vähän ruokaa”, sanoin.

Yksi hänen tyttäristään löysi keksit ja huusi: ”Keksejä!” Hänen veljensä ja siskonsa kokoontuivat innoissaan hänen ympärilleen. Seitsenvuotias tytär halasi minua. ”Kiitos, piispa!” hän sanoi.

Katsoin heidän kotiaan ja näin, että tämä sisar oli ollut pesemässä vaatteita lattialla olevassa tynnyrissä. Perheellä ei ollut lainkaan pöytää, ja he nukkuivat lattialla patjan päällä. Käsitin, kuinka suuressa puutteessa he olivat. Tein järjestelyjä varmistaakseni, että he saisivat pöydän ja että jokainen saisi sängyn.

Tämä kokemus auttoi minua käsittämään, että Herra johdattaa ja siunaa palvelijoitaan. Emme tarvitse mitään erityistä tehtävää auttaaksemme veljiämme ja sisariamme. Meidän pitää vain olla sopusoinnussa Hengen kanssa, huomata, kuka tarvitsee apuamme, ja olla halukkaita olemaan välineinä Herran käsissä.