Paikallisia Uutisia
Vastalääkkeeksi r-virusta ja p-pandemiaa
Syyskuussa 2020 sisar Mari Alakoski piti puheen kotiseurakunnassaan Keravalla. Elettiin koronaviruksen toisen aallon alkua. Puhe vaikutti seurakuntalaisiin niin, että he toivoivat sen julkaisemista Liahonassa vahvistukseksi muillekin sisarille ja veljille. Tässä se on hiukan tiivistettynä.
Viimeisten kuukausien aikana on joka ikinen päivä kuultu monta kertaa yksi k-kirjaimella alkava sana. Kukaan ei ole voinut välttyä siltä, ja se herättää meissä erilaisia tunteita. Monet ovat alkaneet väsyä sen kuulemiseen, joissakin se herättää pelkoa, ahdistusta, vihaa ja jopa epätoivoa. Valitettavasti jotkut suhtautuvat siihen välinpitämättömästi. Mutta olenpa tavannut sellaisenkin henkilön, joka on onnellinen sen hänelle tuomista uusista mahdollisuuksista.
Onhan se toki ihmeellistä, että niin pieni, silmälle täysin näkymätön asia on saanut koko maailman sekaisin, melkeinpä polvilleen. Tuo k-kirjaimella alkava sana on ollut ja tulee olemaan uutisten ja keskustelujen kestoaihe vielä pitkään. Maskeista ja pisarasuojista huolimatta sen aiheuttamaa pandemiaa ei ole vielä voitettu. Se vain leviää, ja sen vakavat seuraukset ulottuvat yhä laajemmalle.
Varmasti monet miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat rukoilleet ja jatkuvasti rukoilevat viruksen laantumiseksi. Vaikeat ajat haastavat meitä tavallista enemmän, mutta on tärkeää, että emme anna periksi emmekä koskaan luovu toivosta. Minkään haasteen edessä ei tarvitse lamaantua. Emme voi tietää, mitä kaikkea hyvää huominen tuo. Tästäkin ajasta varmasti jää hyvääkin jäljelle.
On lohdullista suunnata ajatuksemme tätä hetkeä pidemmälle, siihen hetkeen, josta rakas profeettamme puhui kevään 2020 konferenssissa: ”Kun nämä väliaikaiset koronavirukseen liittyvät rajoitukset poistuvat…” Kannattaa todellakin huomata, että hän ei sano ”jos”, vaan ”kun”.
Emme tiedä tämän erityisen tilanteen kestoa, mutta jos pystymme katsomaan sitä hiukan kauempaa, on mahdollista saada ajatuksemme, tavoitteemme ja toimemme uudelle tasolle.
Entäpä jos antaisimme koronan sijasta mielessämme, ajatuksissamme ja sanoissamme enemmän tilaa r-virukselle? Antaisimme sen tartuttaa meidät ja ympäristömme. Voisimme riisua pois maskit ja sallia sen pisaroiden tarkoituksella levitä mahdollisimman laajalle.
Eläessään maan päällä Kristus opetti ihmisiä jatkuvasti. Hänen opetustensa mukaan meidän ei pidä olla vain sanan kuulijoita vaan sen tekijöitä. Hän antoi meille suurenmoisen esimerkin omilla teoillaan, koko elämällään. Jotta voimme tehdä Kristuksen opetusten mukaisia tekoja, meidän täytyy tietää niistä ja sisäistää ne. Pyhät kirjoitukset ovat täynnä Hänen kehotuksiaan rakastaa toinen toistamme ja tehdä hyvää, palvella.
Usein Hän kehottaa tekemään niin kuin Hän teki. Se kaikki on parasta, mitä kukaan voi koskaan tehdä. Tärkeimpiä ovat nämä Hänen sanansa: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.” Lempeän koskettavasti Hän sanoo: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Hän sanoo myös: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Saamme osoittaa rakkauttamme henkilökohtaisesti Vapahtajaa kohtaan ja tehdä Hänelle rakkauden tekoja auttamalla ja palvelemalla toisia aivan kuin Hän itse olisi sen kohteena.
Keneltäkään ei vaadita täydellisyyttä eikä mahdottomia. Vain se, minkä voimat antavat myöten, sen hetkinen parhaansa. Voisimme pyrkiä omaksumaan Vapahtajan opettamaa asennetta niin, että siitä tulisi jokapäiväinen itsestäänselvyys.
Suuri rakkauden teko, johon jokainen meistä pystyy, olisi suhtautua lähimmäisiimme myönteisesti, nähdä heissä sitä, mitä taivaallinen Isämme heissä näkee. Jos pystymme pitämään mielessämme myönteisen suhtautumisen ihmisiin ympärillämme, on mahdollista oivaltaa, kuinka voimamme, kykymme ja käsivartemme riittävät. Tiedämme myös, milloin ja mihin päin niitä suunnata.
Pyrkiessämme suuntaamaan ajatuksemme ja tekomme Herran osoittamalla tavalla on ihanaa muistaa, että Hän on aina kanssamme. Hän ei jätä meitä koskaan. Hän on tukemme ja auttajamme. Hän kantaa kuormaamme, lieventää tuskaamme, hälventää pelkoamme, vahvistaa voimiamme. Hän tukee heikkoja käsivarsiamme. Hän kutsuu, antaa kestävyyttä, rohkaisee, kannustaa. Hän odottaa, että me itse ojennamme kätemme Hänen puoleensa. Hän ei tartu väkisin meidän käteemme eikä työnnä meitä hyviin tekoihin.
Meillä voi olla ne näkevät silmät, ne kuulevat korvat ja se herkästi tunteva sydän, joita Herra juuri sillä hetkellä tarvitsee. On suurenmoista, jos Herra voi toimia meidän kauttamme, kun herkistymme kuulemaan Hengen ohjausta.
Tärkeimmät Kristuksen opetukset voi tiivistää kahdella sanalla: rakkaus ja palveleminen. Jos ja kun meillä on r-viruksia eli rakkauden viruksia muillekin jaettavaksi, siitä seuraa, että alamme palvella toisia enemmän levittäen samalla p-pandemiaa eli palvelun pandemiaa. Jospa tavoitteemme olisi tehdä päivittäin edes yhden ihmisen olo hiukan kevyemmäksi. Kun palvelemme muita, täytämme Kristuksen toivetta. Samalla saamme mieleemme elämää kohottavaa kiitollisuutta aivan kuin saisimme siivet. Mitä enemmän autamme ja palvelemme, sitä enemmän rakastamme. Sitä enemmän tunnemme kiitollisuutta. Sitä enemmän haluamme auttaa ja palvella. Se on ikuinen ympyrä.
Mari Alakoski on syntynyt Rautalammilla Kuopion ja Jyväskylän välimaastossa. Nykyisin hän asuu Tuusulassa. Hänestä tuli kirkon jäsen Pietarsaaressa vuonna 1978 yhtä aikaa miehensä Jorma Alakosken kanssa. Vuosikymmeniä hän on palvellut pyyteettömästi monenlaisissa kirkon tehtävissä. Vain muutama kuukausi kasteen jälkeen sisar Alakoski sai kutsun toimia seminaarinopettajana. Aiheena oli kirkon historia. Vuosien varrella tutuiksi ovat tulleet myös Apuyhdistyksen johtajan ja Helsingin vaarnan Apuyhdistyksen neuvonantajan tehtävät. Vuosina 2006–2009 veli Alakoski palveli Helsingin temppelin ensimmäisessä johtokunnassa ja sisar Alakoski temppelinemäntä Anne Luthyn apulaisena. Mari ja Jorma Alakoskella on viisi lasta ja kymmenen lastenlasta, joista seitsemän asuu Amerikassa.
Maaliskuussa 2020 alkaneen pandemian jälkeen sisar Alakoski on ilahduttanut lähimmäisiään Facebook-postauksilla, joissa on kävelyretkien varrelta näpättyjä kuvia Suomen luonnosta. Nämä postaukset ovat olleet henkireikä niille, jotka eivät terveyden tai muiden syiden vuoksi voi nauttia vapaasti luonnon kauneudesta.
Sisar Alakoski kertoo tuntevansa sisällään valon ja voiman ja kokee olevansa osa suurta kokonaisuutta. ”On tunne kuin saisi pitää kiinni Vapahtajan kädestä”, hän kertoo. Milloin hän on auttamassa jonkun perheen lapsia, toisena päivänä taas viemässä ruokaa jonkun äidin taakan helpottamiseksi. On myös päiviä, jolloin väsynyt vanhus saa nauttia jalkahoidosta, vaikka sisar Alakoski ei jalkahoitaja olekaan. Hänen auttamisensa ei katso siihen, ovatko autettavat kirkon jäseniä vai eivät.
”Palveleminen tekee ystävyyttä vahvemmaksi ja voi rakentaa uutta ystävyyttä”, Mari toteaa. ”Mitä enemmän palvelee, sitä enemmän huomaa mahdollisuuksia. Se rakentaa minua, kun teen, mitä Kristus pyysi. Auttaminen on kuin pisaroita meressä, mutta pisaroista valtamerikin muodostuu”, toteaa tämä rakkausviruksen ja palvelemisen pandemian nöyrämielinen levittäjä. Kirjoittamisen, valokuvaamisen ja taidokkaiden käsitöiden lisäksi sisar Alakoskessa pulppuaa runosuoni. Tässä hänen tätä hetkeä varten valitsemansa runo:
Silmät tuikkii iloa, mieli täynnä kiitosta
hymysi tervehdys taivaan,
tuo lohtua moneen vaivaan.
Riennät apuun enkelin lailla,
jos tiedät jonkun olevan vailla.
Sydämesi puhdasta kultaa,
ei väliä, jos kynnen alla multaa.
Loistavan hyvä olet näin, iloitaan yhdessä pystypäin.