2021
Joulu, Israelin kokoaminen ja sukututkimus
Joulukuu 2021


Vanhemmille

Joulu, Israelin kokoaminen ja sukututkimus

Rakkaat vanhemmat

Joulunaika on erityistä aikaa vuodesta. Hyödynnä kirkon lehtien artikkeleita tässä kuussa opettaaksesi perheellesi Kristuksen syntymästä ja toivosta, jonka Hän tuo elämäämme, Israelin kokoamisesta ja sukututkimustyön voimasta.

Kuva
painting of Mary and baby Jesus

Evankeliumiaiheisia keskusteluja

Joululahjoja

Huomaa vanhin Kazuhiko Yamashitan todistus alkaen sivulta 30 ja lue Kristuksen antamasta toivosta, lohdusta ja voimasta. Keskustelkaa perheenne kanssa rukoillen lahjoista, joita olette saaneet Vapahtajalta.

Sukututkimustyö on meidän työtämme

Tutki sivulta 12 alkavaa artikkelia saadaksesi ideoita siihen, kuinka hyödyntää sukututkimusta ja temppelityötä evankeliumista kertomisessa. Kerro lapsillesi jostakusta esivanhemmastasi. Kysy heiltä, mihin kertomuksen osiin he voivat samastua. Voisitte perheenä miettiä, ketkä tuntemanne henkilöt saattaisivat olla kiinnostuneita oppimaan lisää oman sukunsa historiasta.

Tule ja seuraa minua -opetusohjelmaa tukevaa aineistoa

Katso sivua 26, josta saat aineistoa esimerkiksi pyhien kirjoitusten tutkimispeliin, joka tukee viikoittaista Tule ja seuraa minua -opiskelua.

Katso myös lehtien Ystävä ja Nuorten voimaksi tämän kuukauden numeroista kertomuksia kirkon historiasta ja joulusta.

Tule ja seuraa minua Hauskaa tekemistä perheelle

Uskonkappaleet – perhehaaste

Uskonkappaleet

  1. Opettele perheesi kanssa ulkoa yksi tai useampi uskonkappale.

  2. Jos kodissanne on nuorempia lapsia, jotka eivät ole vielä opetelleet ulkoa uskonkappaleita, anna heille avuksi kaveri.

  3. Kokeilkaa seuraavaa toimintaa:

    1. Istukaa piiriin.

    2. Lausukaa uskonkappale niin, että kukin sanoo vain yhden sanan kerrallaan (ensimmäinen henkilö aloittaa ensimmäisellä sanalla, seuraava henkilö sanoo toisen sanan ja niin edelleen).

    3. Jos joku tekee virheen, oikaiskaa virhe lempeästi ja pyytäkää sitten seuraavaa henkilöä sanomaan seuraava sana.

    4. Yrittäkää lausua koko uskonkappale mahdollisimman virheettömästi. Kokeilkaa sitten jotakin muuta uskonkappaletta.

Keskustelua: Kuinka näiden tärkeiden uskonkappaleiden ulkoa opetteleminen voi auttaa meitä omassa elämässämme? Näiden voimallisten sanojen toistaminen voi auttaa meitä, kun mielemme on stressaantunut tai kun pyrimme pitämään ajatukset puhtaina tai myönteisinä. Näiden totuuksien tunteminen voi myös auttaa meitä, kun ystävät esittävät meille kysymyksiä evankeliumista.

Lahja Vapahtajalle

Elävä Kristus -- apostolien todistus

Kristus on näyttänyt meille kaikille esimerkin jota seurata. Kun tänä jouluna juhlimme Hänen syntymäänsä, antakaamme Hänelle lahjana se, että meistä tulee Hänen kaltaisiaan. Kristus on sanonut: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27.) Voitko antaa Vapahtajalle tänä jouluna lahjan noudattamalla Hänen esimerkkiään?

  1. Lukekaa yhdessä kaksi ensimmäistä kappaletta asiakirjasta ”Elävä Kristus”.

  2. Keskustelkaa siitä, mitä Vapahtaja on tehnyt siunatakseen muita.

    1. ”Hän kulki ympäri maata [ja] teki hyvää” (Ap. t. 10:38). Kuinka me voimme kulkea tehden hyvää?

    2. Hänen evankeliuminsa oli rauhan ja hyvän tahdon sanoma. Kuinka me voimme tuodan hyvän tahdon sanomaa muille?

    3. Hän pyysi hartaasti kaikkia seuraamaan esimerkkiään. Kuinka me voimme noudattaa Kristuksen esimerkkiä?

  3. Kirjoita tai piirrä oma lahjaideasi Vapahtajalle.

  4. Laita se johonkin muistuttamaan tavoitteestasi tänä vuonna.

Keskustelua: Mitä voit tehdä siunataksesi muiden elämää kuten Vapahtaja teki? Kuinka se, että näytät esimerkkiä Kristuksen seuraamisesta, tuo muita Vapahtajan luo?

Tulosta