Tärkeä päätös

Irene Soderquist Larsen

Kirjoittaja asuu Idahossa Yhdysvalloissa.

Päätimme soittaa yhdessä duettoja. Se oli meidän tapamme tuoda iloa maailmaan.

Kuva

photo of Irene and Alice playing a piano duet

Valokuvat kirjoittajan perheen luvalla; kuvitus Carolyn Vibbert

Eräänä päivänä kolme vuotta sitten, kun olin 87-vuotias, olin eräässä sosiaalisessa tapahtumassa. Siellä eräs nainen soitti pianoa. Hän soitti suunnilleen saman tasoisesti kuin minä. Kun kysyin hänen nimeään, sain tietää, että hän on Alice Bodily, piispani äiti. Hän oli siihen aikaan 90-vuotias.

Kysyin piispaltani, mahtaisiko hänen äitinsä haluta soittaa duettoja. Piispa kysyi äidiltään, ja tämä sanoi, että se olisi mukavaa. Niinpä kolme vuotta sitten aloimme soittaa pianoduettoja aina keskiviikkoaamuisin tunnin ajan omaksi iloksemme.

Etenimme helpoista lasten duetoista pariin duettoon, joita olin aikanaan soittanut äitini kanssa. Mutta mieluiten soitimme duettoina kirkon lauluja. Kaksi suosikkiamme ovat ”Joseph Smithin ensimmäinen rukous” (MAP-lauluja, 14) ja ”Kotiin juhlan tuntu saa” (MAP-lauluja, 185).

Soittamalla joka keskiviikko ja harjoittelemalla välipäivinä meistä tuli melko hyviä ja teimme vaikutuksen lapsiimme pitämällä pienen konsertin. Piispani sanoi, että hän haluaisi meidän soittavan sakramenttikokouksessa, joten opettelimme soittamaan laulun ”Nyt liekkinä loistavi Henki Herran” (MAP-lauluja, 2). Se oli meille todellinen haaste, mutta harjoittelimme sitä useita kuukausia ja yllätimme itsemme ja lapsemme ja luultavasti myös seurakuntamme jäsenet. Ennen koronapandemiaa soitimme tämän laulun viidessä lastemme seurakunnassa.

On monia kauniita kirkon lauluja, joita me nykyään mielellämme esitämme, kuten ”Minua käy sä seuraamaan” (MAP-lauluja, 67), ”Come, Thou Fount of Every Blessing” (ei nykyisessä kirkon laulukirjassa, mutta helppo löytää verkosta) ja ”Herrasta ja Kuninkaasta” (MAP-lauluja, 163). Toisinaan duettosovituksen löytäminen saattaa tarkoittaa avun pyytämistä, mutta yleensä joku perheenjäsen, palvelutyösisar tai seurakunnan musiikinohjaaja auttaa mielellään.

Löysimme jopa erään joululaulukokoelman ja valmistelimme 40 minuutin ohjelman esitettäväksi joulukuussa eräässä palvelutalossa. Mukaan tuli eräs kolmaskin musiikin taitaja, ja hän soitti ksylofonia ja kelloja täydentämään esitystämme.

Meistä tuntuu, että musiikillamme me – 90- ja 93-vuotiaat – tuomme iloa ja riemua maailmaan (ks. MAP-lauluja, 125) paitsi jouluna myös läpi koko vuoden. Olemme nyt kolme vuotta soittaneet säännöllisesti yhdessä. Päätös soittaa duettoja yhdessä on ollut selvästikin tärkeä päätös meille kummallekin!

Seniorit palvelevat

Tällä tavoin muutamat iäkkäät kirkon jäsenet ovat voineet siunata lähipiiriään:

Muutamia vuosia sitten Wayne Lewis Washingtonista Yhdysvalloista julkaisi elämäntarinansa. Hän antoi kopion siitä kaikille lapsilleen ja lastenlapsilleen. ”Tein tämän ainoastaan oman perheeni hyväksi, kannustaakseni heitä kirjoittamaan omista elämänkokemuksistaan”, hän kertoo. Pian sen jälkeen Wayne sai aivoinfarktin, sitten toisen. ”Aivoinfarktien jälkeen terapeuttini huomasi, että elämäni kertomusten kirjoittaminen itse asiassa osaltaan vähensi aivovamman aiheuttamaa stressiä, joten olen jatkanut elämästäni kirjoittamista.” Nyt 88-vuotiaana Wayne lisää: ”Kannustan jokaista kirjoittamaan elämäntarinansa. Toimi nyt ja käytä mitä tahansa formaattia, jota arvelet omaistesi lukevan.”
Kun Waynen vaimo Mary osallistui kirkon järjestämään projektiin, hän ei koskaan arvannut, että 15 vuotta myöhemmin hän tekisi yhä huopia paikalliseen sairaalaan. Mary on nykyään 84-vuotias, ja joka kuukausi hän toimittaa vastasyntyneille ja lapsille pikkuhuopia, joista jokainen ”on tehty rakkaudella niitä kohtaan, jotka tarvitsevat niitä”.
Susan Barstow, 74, Minnesotasta Yhdysvalloista näyttää esimerkkiä palvelemisesta neulomalla lapasia ja sukkia ja antamalla niitä muille. ”Ne antavat ihmisille lämpöä ja lohtua”, hän sanoo. Hän palvelee myös seurakuntansa Apuyhdistyksen laupeudentyön ohjaajana. ”Se on minulle hieno tehtävä”, hän sanoo, ”koska pystyn palvelemaan ihmisiä, kun he ovat avun tarpeessa, ja auttamaan muita tekemään samoin.”