Kuinka opin palvelemaan rakastaen

Larry Jespersen

Kirjoittaja asuu Missourissa Yhdysvalloissa.

Palveleminen siunaa niitä, joita palvelemme, mutta jos palvelemme oikealla asenteella, myös meitä siunataan.

Kun liityin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon 35-vuotiaana, yksi monista asioista, jotka opin nopeasti, oli se, että minun piti olla halukas palvelemaan muita. Olipa kyse sitten muuttoavusta, nurmikonhoidosta, korjauksista tai kuljetuksista, yritin mahdollisimman paljon vastata koorumini tai yksittäisten ihmisten palvelupyyntöihin.

Tunsin, että palvelin hyvällä tavalla. Jälkikäteen olen kuitenkin ymmärtänyt, että palvelin velvollisuudentunnosta enkä rakkaudesta apua tarvitsevia kohtaan. En tosiasiassa pitänyt palvelemistani pyrkimyksenä tulla Herran käsiksi.¹

Muutettuani Missourin keskiosiin Yhdysvalloissa minulla oli tilaisuus palvella iäkästä avioparia. Heidän pieni, vanha maalaistalonsa tarvitsi paljon korjauksia, kuten vuotavan katon paikkauksen. Pariskunnalla oli kuitenkin vakavia terveyshaasteita, jotka estivät heitä tekemästä fyysistä työtä.

Eräänä helteisenä heinäkuun päivänä hyvä ystäväni Dallas Martin ja minä olimme katolla kiinnittämässä uusia kattopeltejä. Olomme oli tukala ja hiki virtasi. Äkkiä Dallas lopetti naulaamisen, nousi ja katsoi minua.

”Ymmärrätkö, kuinka siunattuja me olemme, kun olemme ne, jotka voivat olla täällä ylhäällä tekemässä tätä työtä, emmekä ne tuolla sisällä, jotka eivät voi?” hän kysyi.

Hänen kysymyksensä iski minuun kuin salama. Se oli kirjaimellisesti elämää muuttava hetki. Koko näkökulmani palvelemiseen sai uuden merkityksen. Tajusin, kuinka siunattu olin, kun voin tehdä kaikkea sitä, mitä pystyin tekemään.

Sillä hetkellä tunsin, että Dallas ja minä emme auttaneet vain velvollisuudentunnosta vaan autoimme kiitollisuudesta. Herra oli siunannut meitä kyvyllä todella olla Hänen kätensä. Sen oivalluksen myötä minun oli helppoa tuntea rakkautta niitä kohtaan, joita autoimme.

Tuon päivän jälkeen aina kun olen auttanut palveluprojektissa tai aina kun joku on tarvinnut apua, jota olen pystynyt antamaan, olen yrittänyt pitää tuon näkökulman mielessä. En ole aina onnistunut, mutta tuo näkökulma on ollut valtava siunaus elämässäni. Se on todella auttanut minua säilyttämään myönteisen asenteen palvelemiseen.

Kun minulla on ongelmia tai haasteita, yritän ajatella ihmisiä, jotka kohtaavat vakavampia koettelemuksia kuin minä. Sitten kiitän Herraa kaikista siunauksista, jotka Hän on antanut minulle.

Jos katsomme palvelemistamme oikeasta näkökulmasta, se saa uuden merkityksen. Mieleeni on jäänyt kaksi presidentti Gordon B. Hinckleyn (1910–2008) ajatusta palvelemisesta:

”Paras lääke itsesäälin tautiin on se, että kadotamme itsemme muiden palvelemiseen.”²
”Paras tuntemani vasta-aine huoliin on työ. – – Paras hoitokeino uupumukseen on haaste auttaa jotakuta, joka on vielä väsyneempi. Yksi elämän suurista ironioista on tämä: se, joka palvelee, hyötyy lähes aina enemmän kuin se, jota palvellaan.”³

Tuo on totta, jos suhtaudumme muiden palvelemiseen oikealla asenteella. Jos todella pyrimme auttamaan, koska tunnemme rakkautta veljiämme ja sisariamme kohtaan ja koska vilpittömästi haluamme olla Herran käsinä, niin palvelemisemme siunaa meitä paitsi tässä elämässä myös tulevassa elämässä.