2021
Tunsin Jumalan rakkautta parannusta tehdessäni
Joulukuu 2021


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Tunsin Jumalan rakkautta parannusta tehdessäni

Opin, että parannus on todellinen rakkauden lahja taivaalliselta Isältämme ja Vapahtajaltamme.

Kuva
nuori mies istuu ja hymyilee

Kun olin 15-vuotias, tekemäni päätökset eivät olleet parhaita mahdollisia. Olin tekemisissä väärien tyyppien kanssa, ja olin usein monien kiusausten ympäröimänä, joista osalle annoin periksi. Alkuun päätökseni olivat merkityksettömiä, mutta lopulta huomasin olevani hyvin synkässä paikassa. Salasin perheeltäni paljon siitä, mitä tein, ja tunsin itseni hyvin yksinäiseksi. En ollut varma, minne kääntyä. Uskoin todella, ettei Jumala rakastanut minua.

Eräänä erityisen vaikeana päivänä sain yhtäkkiä ajatuksen, että minun pitäisi alkaa lukea Mormonin kirjaa. Olin lukenut sitä aiemmin, mutta en ollut oikeasti halunnut oppia mitään sen sanomasta. Joka sivulla tunsin lämpöä sydämessäni, kun löysin totuuksia, joissa Vapahtaja kertoi minulle, että voin muuttua Hänen avullaan. Minusta tuntui, että haluan ”laulaa lunastavan rakkauden laulua” (Alma 5:26).

Tutkittuani Mormonin kirjaa ja sen Kristukseen keskittyvää sanomaa sain tarvitsemani rohkeuden avautua valinnoistani äidilleni. Kun olimme palaamassa kotiin linja-autoasemalta eräänä päivänä, puhuin hänen kanssaan ja kerroin hänelle joistakin huonoista päätöksistä, joita olin tehnyt. Odotin hänen olevan vihainen, mutta hän ei ollut. Hän ei edes tuominnut minua. Sen sijaan hän ilmaisi, kuinka paljon hän rakastaa minua, ja hänen rakkautensa myötä tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni myös Jumalan rakkautta.

Kun jatkoin rukoilemista ja pyhien kirjoitusten lukemista, keräsin uudelleen rohkeutta puhuakseni piispani kanssa ja aloittaakseni parannuksenteon. Kun kysyin piispalta, voisinko tavata hänet, hän kutsui minut toimistoonsa, ja aloitimme rukouksella. Puhuttuamme aloin itkeä tavalla, jolla en ollut koskaan ennen itkenyt. Kerroin hänelle kaikki virheeni ja saatoin kirjaimellisesti tuntea, kuinka taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen rakkaus nosti hartioiltani häpeän ja raskaan kuorman, joita olin kantanut.

Piispani oli pelkästään myötätuntoinen ja sai minut tuntemaan jälleen taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen rakkautta. Hän opetti minulle, että parannuksenteko on keino tulla pyhitetyksi ja sen myötä saada virheemme anteeksi. Sillä hetkellä ymmärsin, kuinka parannus on todellakin rakkauden lahja taivaalliselta Isältämme ja Vapahtajaltamme. Ajattelen aina sitä, kuinka paljon He rakastavat minua, sen Opin ja liittojen luvun 19 vuoksi, jossa Vapahtaja sanoo: ”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen” (jae 16).

Arvostan sitä, koska Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa ansiosta meillä on mahdollisuus kehittyä ja tulla paremmiksi. Olen kokenut sen totuuden, että sydämemme voi muuttua, kun meillä on vilpittömät aikeet ja kun ymmärrämme, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus rakastavat meitä.

Parannus on todellakin rakkauden lahja taivaalliselta Isältämme ja Vapahtajaltamme. Siunaukset, joita olen saanut tästä kokemuksesta ja monista muista, ovat suurempia kuin olin kuvitellut, ja ”minun sieluni täyttyi yhtä suuresta ilosta kuin tuskani oli ollut!” (Alma 36:20.) Vapahtajan parantavan voiman kokeminen elämässäni on muistuttanut minua siitä, kuinka syvästi rakastettuja me olemme ja olemme aina olleet.

Tulosta