”Esimerkin voima”, Liahona, tammikuu 2023.
Henkilökuvia uskosta
Esimerkin voima
Tiesin, että ainoa tapa, jolla saatoin tuoda vaimoni kirkkoon, oli esimerkkini avulla. Kun muutin käytöstäni, hän alkoi tuntea Jumalan Henkeä.
Valokuva Cody Bell
Eräänä päivänä matkalla työhön näin kadulla kaksi nuorta miestä saarnaamassa Jumalan sanaa. He pysäyttivät minut ja kysyivät, halusinko tietää lisää Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Siihen aikaan en tiennyt, mihin suuntaan perheeni oli menossa. Meillä ei ollut minkäänlaista hengellistä kompassia apunamme tien löytämisessä.
Olin juonut alkoholia sinä aamuna, joten en muista paljoakaan siitä, mitä lähetyssaarnaajat sanoivat minulle. Mutta he antoivat minulle Mormonin kirjan ja profeetta Joseph Smithistä kertovan lehtisen sekä puhelinnumeronsa. Myöhemmin samana päivänä aloin lukea. Jokin kosketti sieluani, kun luin Mormonin kirjaa, ja hämmästyin sitä, että 14-vuotias poika saattoi saada niin suurenmoisen näyn.
Etsin totuutta, joten aloin tavata lähetyssaarnaajia. Kun olin osallistunut useimpiin oppiaiheisiin, tiesin, että minun piti mennä kasteelle. Mutta kastepäiväni lähestyessä pidimme oppiaiheen, joka minun oli vaikea kuulla. Tuo oppiaihe oli viisauden sanasta.
Oppiaihe oli minulle vaikea, koska join paljon. Työympäristöni oli rankka. Kaikki, joiden kanssa työskentelin, joivat, ja niin minäkin. Menin usein juomaan töiden jälkeen ja tulin kotiin myöhään illalla.
Mutta lähetyssaarnaajat tekivät hienoa työtä. Rakastan heitä yhä sen vuoksi. He opettivat minulle, että Jumala haluaa meidän olevan vahvoja ja että Hän antoi meille viisauden sanan siunatakseen meitä. Tämän lain noudattaminen oli minulle todella vaikeaa, mutta pikkuhiljaa aloin noudattaa sitä. Muistan, kuinka soitin lähetyssaarnaajille joka päivä, kerroin heille edistymisestäni ja sanoin heille, etten ollut juonut sinä päivänä. He olivat todella iloisia edistymisestäni.
Heidän avullaan menin kasteelle ja astuin Jeesuksen Kristuksen laumaan. Tunsin Hengen sinä kauniina päivänä! Mutta olin yksin liittyessäni kirkkoon. Halusin perheeni olevan kanssani.
Kun puhuin kirkosta vaimolleni Clirimelle, hän ei alkuun halunnut kuunnella. Hänen isoisänsä kuului toiseen uskontokuntaan, ja vaimoni ihmetteli, miksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oli edes tullut Albaniaan. Tiesin, että ainoa tapa, jolla saatoin tuoda hänet evankeliumin piiriin, oli esimerkkini avulla. Teoistamme ihmiset näkevät, keitä me todella olemme.
Clirime huomasi minussa muutoksia, kun jätin alkoholin ja aloin tulla varhain töistä kotiin. Tekemieni muutosten ansiosta hän alkoi tuntea Jumalan Henkeä kertoessani hänelle kirkosta. En osaa kuvailla sitä onnellista tunnetta, joka minulla oli, kun hän kertoi minulle, että jonakin päivänä hänkin menisi kasteelle. Pian hän alkoi osallistua lähetystyöoppiaiheisiin, joiden opettamisessa autoin lähetyssaarnaajia. Olin erityisen onnellinen, kun hän sopi kastepäivänsä puoli vuotta oman kasteeni jälkeen.
Hänen kasteensa ja kahden lapsemme kasteen myötä, kun he kumpikin täyttivät kahdeksan, tunsin, että meistä voisi tulla iankaikkinen perhe. Mutta kaste oli vasta alku. Valmistautuaksemme menemään temppeliin me tiesimme, että meidän piti seurata Jumalaa elämämme loppuun asti pitäen käskyt, käyden kirkossa, nauttien sakramentin, palvellen tehtävissä, lukien pyhiä kirjoituksia ja oppien lisää liitoista ja pelastussuunnitelmasta.
Päivä, jolloin meidät sinetöitiin perheenä Frankfurtin temppelissä Saksassa, oli jälleen kaunis päivä. Temppelissä opin ymmärtämään lisää siitä onnensuunnitelmasta, joka Jumalallamme on meitä varten, ja tunsin Hänen rakkautensa.
Muistan yhä lupaukset, jotka Clirime ja minä teimme temppelissä. Aina kun jokin menee vikaan tai meillä on vaikeaa, ajatukseni palaavat niihin lupauksiin.
Me yritämme perheenä elää sopusoinnussa toistemme kanssa, koska siltä meistä tuntui temppelissä. Joka kerta kun ajattelen temppeliä, tunnen itseni onnelliseksi ja siunatuksi. Tiedän, että Jumala on todellinen ja että Hän rakastaa meitä ja haluaa meidän olevan onnellisia.