2023
Jos Hän voi muuttaa veden viiniksi…
Tammikuu 2023


”Jos Hän voi muuttaa veden viiniksi…”, Liahona, tammikuu 2023.

Jeesuksen ihmeteot

Joh. 2:4–11

Jos Hän voi muuttaa veden viiniksi…

Kolme asiaa, jotka opin tästä usein vähälle huomiolle jääneestä ihmeteosta.

Kuva
vesi- ja viinikannuja

Johannes on ainoa evankeliumin kirjoittaja, joka kertoo siitä, kuinka Vapahtaja muutti veden viiniksi (ks. Joh. 2:1–11). Hän piti kokemusta jopa niin tärkeänä, että kertoi meille sen olleen Vapahtajan ”tunnusteoista ensimmäinen” (Joh. 2:11).

Kulttuurillisesta näkökulmasta viinin loppuminen kesken olisi voinut olla haitaksi asianosaisten sosiaaliselle asemalle.1 Ja vaikka en uskokaan, että ihmeen täytyy olla dramaattinen ollakseen elämää muuttava, olen miettinyt, miksi Johanneksen mielestä tämä ihmeteko oli niin tärkeä niiden monien muiden joukossa, jotka olivat sekä dramaattisia että elämää muuttavia.

Miksi ihmeitä?

Miksi ihmeet olivat niin tärkeitä koko Vapahtajan palvelutyön ajan? Epäilemättä se johtui osittain Hänen myötätunnostaan apua tarvitsevia kohtaan (ks. Mark. 1:41). Lisäksi ihmeet olivat tärkeä todiste Hänen jumalallisesta voimastaan ja valtuudestaan (ks. Mark. 2:5, 10–11). Ihmeelliset tapahtumat saattoivat myös vahvistaa uskoa ja kiinnittää huomiota Hänen sanomaansa (ks. Joh. 2:11; 6:2).

Sitten joku huomautti minulle, etteivät Vapahtajan ihmeteot tuoneet ihmisiä vain kuulemaan sanomaa, vaan ne auttoivat sanoman opettamisessa.2 Kun kysyin itseltäni, mitä voisin oppia Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen jumalallisesta tehtävästään, kun Hän muutti veden viiniksi, aloin nähdä uusia asioita.

Tässä on kolme opetusta, jotka opin Kaanan ihmeen perusteella Vapahtajasta ja Hänen voimastaan pelastaa.

1. ”Minun aikani ei ole vielä tullut”

Kun Maria pyysi Jeesukselta apua, Hän vastasi: ”Minun aikani ei ole vielä tullut” (Joh. 2:4). Ilman tarkempia yksityiskohtia Johanneksen aikakirjasta ei käy aivan selväksi, mitä Maria odotti tai mitä Jeesus tarkoitti vastauksellaan, ettei Hänen aikansa ollut vielä tullut.

Tämä ilmaus kiinnitti huomioni tärkeänä. On mahdollista, että Jeesus viittasi johonkin lähitulevaisuuden tapahtumaan, kuten julkisen palvelutyönsä alkuun. Toisaalta tällä virkkeellä on heijastumia useassa kohtaa Johanneksen aikakirjaa, ja se viittaa usein Hänen sovitusuhrinsa äärimmäiseen ihmeeseen (ks. Joh. 4:21–23; 5:25–29; 7:30; 8:20.) Lopuksi tämä ajatus toistuu jälleen Hänen kuolevaisen palvelutyönsä lopulla, kun ”Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo” (Joh. 13:1, kursivointi lisätty; ks. myös Joh. 12:23, 27; 16:32). Ja ennen lähtöään Getsemaneen Hän rukoili: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.” (Joh. 17:1, kursivointi lisätty.)

Se, että huomasin Johanneksen toistavan tätä ajatusta koko aikakirjansa ajan, auttoi minua näkemään lopun alusta asti. Ensiksi, Jeesus muutti veden viiniksi tyydyttääkseen fyysisen janon. Sitten lopussa Hän käytti sakramenttiviiniä kuvaamaan sovitusvertaan, joka teki iankaikkisen elämän mahdolliseksi ja saa ne, jotka uskovat Häneen, lakkaamaan koskaan janoamasta (ks. Joh. 4:13–16; 6:35–58; 3. Nefi 20:8).

2. ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se”

Pyydettyään Jeesukselta apua Maria sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se” (Joh. 2:5). Näiden sanojen sekä tämän kertomuksen ja Egyptissä olleen Joosefin kertomuksen välisissä kiehtovissa samankaltaisuuksissa on opetus.

”Kun nälkä alkoi vaivata koko Egyptiä ja kansa huusi faraolta leipää, tämä sanoi egyptiläisille: ’Menkää Joosefin luo ja tehkää niin kuin hän käskee’” (1. Moos 41:55, kursivointi lisätty).

Maria ei ehkä tarkoituksellisesti muodostanut tätä yhteyttä eikä kenties Johanneskaan. Mutta kun huomasin samankaltaisuudet, mieleeni tuli kaksi ajatusta.

Ensiksi, näin jälleen yhden tavan, jolla Joosef ja muut Vanhan testamentin hahmot enteilivät Jeesusta Kristusta ja Hänen tehtäväänsä. Mutta mikä tärkeämpää, kertomukset Egyptistä ja Kaanasta muistuttivat minua siitä, että Jeesus Kristus voi paitsi pelastaa meidät synnistä ja kuolemasta sovituksensa kautta – jota Hän myöhemmin havainnollisti leivällä ja viinillä – Hän voi myös pelastaa meidät fyysisistä, sosiaalisista ja muista haasteista. Kun kansalta loppui leipä, farao käski heitä tekemään, mitä Joosef sitten sanoikin. He tekivät niin, ja he saivat leipää ja pelastuivat fyysiseltä kärsimykseltä. Kun palvelijoiden viini loppui, Maria käski heitä tekemään, mitä Jeesus sitten sanoikin. He tekivät niin, ja he saivat viiniä, ja asianosaiset pelastuivat velvoitteidensa täyttämättä jättämiseltä.

Kuva
Jeesus miehen ja lapsen kanssa

Jos olemme halukkaita tekemään kaiken, mitä Jeesus sanoo, Hän voi tehdä ihmeitä elämässämme.

Balsamia Gileadissa, Annie Henrie Nader, kopiointi kielletty

Jos olemme halukkaita tekemään kaiken, mitä Jeesus sanoo, Hän voi tehdä samoin meidän hyväksemme ja tehdä ihmeitä elämässämme (ks. Hepr. 10:35–36). Se, että meidät pelastetaan, on suurin kaikista Hänen ihmeteoistaan, ja se edellyttää meiltä kuuliaisuutta (ks. OL 14:7; UK 1:3).

3. ”Ja he täyttivät ne reunoja myöten”

Vapahtaja neuvoi palvelijoita täyttämään vedellä kuusi kivistä vesiastiaa. ”Ja he täyttivät ne reunoja myöten.” (Joh. 2:6–7.)

Vaikka asiantuntijat ovat esittäneet eri määriä, on luultavasti turvallista sanoa, että kussakin astiassa oli useita litroja vettä. En tiedä, onko sen vaikeampaa muuttaa sata litraa vettä viiniksi kuin yhden litran muuttaminen olisi. Se, mikä on muuttanut elämäni, on käsitys siitä, että Jeesuksella on voima muuttaa jotakin joksikin aivan toisenlaiseksi. Hän ei tehnyt pelkästään viininmakuista vettä. Hän otti vettä ja muutti sen yksinkertaisen molekyylirakenteen viiniksi, joka on satojen kemikaalisten yhdisteiden monimutkainen sekoitus.

Jos Hän pystyy siihen, niin silloin Hän voi muuttaa haasteeni siunauksiksi – ei vain lisäämällä hopeareunuksen myrskypilveen vaan todella muuttamalla koettelemuksen olemuksen sellaiseksi, joka siunaa minua (ks. Room. 8:28; 2. Nefi 2:2).

Ja jos Hän pystyy siihen yhden haasteen kohdalla, Hän pystyy siihen niiden kaikkien kohdalla. Kun siis elämä tuntuu olevan ääriään myöten täynnä koettelemuksia, muista, että Hän voi muuttaa veden viiniksi. Hän voi vaihtaa tuhkan juhlapäähineeseen (ks. Jes. 61:3). Hän voi kääntää pahan hyväksi (ks. 1. Moos. 50:20). Hän voi kääntää virheeni kasvuksi ja ottaa syntini ja muuttaa ne tuomiosta edistymiseksi.3

Ja minulle sen oivaltaminen on kaikkein merkittävintä. Tämä ihmeteko, jonka olin ennen jättänyt vähälle huomiolle, on opettanut minulle, että Hänen voimansa avulla, jos meillä on uskoa tehdä, mitä Hän pyytää, Hän voi muuttaa meidät siitä, mitä olimme, sellaisiksi, mitä meistä voi tulla – Hänen kaltaisikseen.

Viitteet

  1. Ks. Peter J. Sorensen, ”The Lost Commandment: The Sacred Rites of Hospitality”, BYU Studies, osa 44, nro 1, 2005, s. 4–32.

  2. Ks. Bible Dictionary, ”Miracles”.

  3. Bruce C. Hafen, ”Sovitus – kaikki kaikkien puolesta”, Liahona, toukokuu 2004, s. 97–99.

Tulosta