Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Hedelmistämme – ei juuristamme – meidät tunnetaan
Päätin, etten antaisi vähemmän täydellisten perhesuhteideni olla esteenä siunauksille, joita taivaallisella Isälläni oli varattuna minulle.
Viileänä lokakuun iltana isiä ja poikia valui vakaata tahtia vanhaan Alpinen tabernaakkeliin yleiskonferenssin pappeuskokoukseen täyttäen jopa kuoron pehmustetut istuimet. Istuin suuren kokoussalin takarivillä – yksin, kuten tavallista. Oli vaikeaa olla kadehtimatta muita poikia, joiden isät kietoivat käsivartensa heidän harteilleen. Kukaan ei ollut osoittamassa sellaista kiintymystä minua kohtaan. Olin se 16-vuotias poika ”rikkoutuneesta kodista”. Olin poika, jonka isä oli hylännyt perheensä jättäen minulle kelvottomuuden ja häpeän kiusallisen perinnön.
Katselin edelleen, kun Beckin veljekset suuntasivat kuoron pehmeiden istumapaikkojen yläriville hymyillen ja nauraen heidän isänsä näyttäessä tietä. Tiesin, että kokouksen jälkeen he menisivät todennäköisesti yhdessä jäätelölle. Ja tiesin myös, että minä kävelisin yksin kotiin.
Kumarruin, laskin kyynärpäät polvilleni ja istuin epämukavasti puisen penkin reunalla haluten kokouksen olevan ohi jo ennen sen alkamista. Sanoin itselleni: ”Jonakin päivänä minä olen yksi niistä isistä, jotka kietovat käsivartensa poikiensa ympärille ja johtavat heidät kuoron istuimille. Jonakin päivänä olen kaikkea sitä, mitä oma isäni ei ollut.” Vannoin olevani erilainen kaikilla parhailla tavoilla – muodostavani oman perheeni, joka olisi vapaa häpeän ja kiusaantuneisuuden kuormista.
Sitten tapahtui ihme: puhuja, silloinen vanhin Boyd K. Packer (1924–2015) kahdentoista apostolin koorumista, sanoi, että hän halusi puhua aiheesta, josta isien tulisi keskustella poikiensa kanssa. Mutta hän sanoi, että hän oli tietoinen siitä, ettei monilla nuorilla miehillä ollut isiä, jotka voisivat puhua heille näistä arkaluonteisista aiheista, joten hän halusi puhua niistä itse nuorille miehille. Oli kuin vanhin Packer olisi valinnut minut ja puhunut suoraan minulle osoittaen halukkuutensa olla se isähahmo, jota olin kaivannut vuosia.
Sillä samalla hetkellä päätin, etten antaisi sukuni menneisyyden, henkilökohtaisten olosuhteideni tai vähemmän täydellisten perhesuhteideni olla esteenä sille, että saisin osakseni kaikki taivaallisen Isäni siunaukset! Sinä iltana etsin neuvoa profeetalta, näkijältä ja ilmoituksensaajalta. Hän olisi se isä, jota minulla ei ollut. Vaikka minulla ei ollut tilaisuutta puhua hänelle suoraan enkä tuntenut hänen käsivarttaan lepäämässä hartioillani, niin siitä lähtien etsin aktiivisesti neuvoja hänen puheistaan, kirjoistaan ja opetuksistaan pyrkiessäni nousemaan kaikkien niiden vaikeuksien ja pettymysten yläpuolelle, joita kohtasin elämässä.
Etsin myös muita isähahmoja ja malleja perhe-elämästä. Mormonin kirjan Enosista tuli veljeni, joka opetti minulle, kuinka rukoilla palavammin. Veljeni Nefi opetti minua olemaan horjumattoman kuuliainen ja kohtaamaan pahan vaikutukset hengellisellä voimalla. Almasta tuli opastajani, ja hän antoi viisaita neuvoja auttaen minua olemaan rohkea mutta ei määräilevä ja välttämään joutilaisuutta. Moroni opetti minua selviytymään joistakin elämän myrskyistä yksin pyrkien aina pysymään uskollisena ja uskovana.
Kelvollisten isähahmojen etsintäni johti minut myös muiden luo, jotka osaltaan ohjasivat päätöksiäni, kuten huolehtivat näytelmä-, väittely- ja jalkapallovalmentajat. Eräs suurenmoinen naapuri, veli Beal, tuli auttamaan minua pyytämällä vaimoaan leikkaamaan hiukseni säännöllisesti ja odottamalla itse sunnuntaiaamuisin talomme edessä omena kädessään ennen kuin lähti kanssani pappeuskokoukseen.
Kun sinä iltana lähdin tabernaakkelista, niin sen sijaan että olisin kävellyt yksin kotiin tai tuntenut jääväni erityisten perheolosuhteideni vuoksi syrjään ja sivuun, tunsin toivoa ja kannustusta: saatoin tuntea yhteyden Jeesuksen Kristuksen apostoliin. Lähes päivälleen kolmekymmentäkaksi vuotta myöhemmin vaimoni ja minut kutsuttiin tapaamaan vanhin Packeria hänen toimistoonsa. Taivaallinen Isä oli suonut minulle lempeän armoteon, niin että sain kertoa vanhin Packerille, kuinka paljon hän oli merkinnyt minulle koko elämäni ajan. Kun keskustelimme kutsusta palvella lähetysjohtajana, isähahmoni antoi viisautta ja neuvoja, jotka palvelevat minua yhä edelleen.
Apostolit opastavat minua edelleen. Vanhin Gerrit W. Gong kahdentoista apostolin koorumista on huomauttanut:
”Aivan kuten perheissä koetaan iloja, siellä koetaan myös suruja. Kukaan ei ole täydellinen, ei mikään perhekään. Kun ne, joiden pitäisi rakastaa, hoivata ja suojella meitä, eivät tee niin, tunnemme itsemme hylätyiksi, hämmentyneiksi ja loukkaantuneiksi. Perheestä voi tulla ontto kuori. Taivaan avulla voimme kuitenkin oppia ymmärtämään perhettämme ja tehdä rauhan toistemme kanssa.
Toisinaan vankkumaton sitoutuminen kestäviin perhesuhteisiin auttaa meitä saavuttamaan vaikeita asioita. Joissakin tapauksissa yhteisöstä tulee perhe.”1
Pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että rakastava taivaallinen Isämme tuntee ja tunnistaa meidät ”hedelmistämme” (ks. Matt. 7:16–20). Juuristamme meitä ei tunnisteta, tuomita tai rajoiteta. Joillakuilla meistä on tausta ja elämänkokemuksia, jotka ovat vähemmän toivottavia, mutta elämämme olosuhteet eivät määrittele meitä eivätkä ratkaise sitä, mitä meille lopulta tapahtuu. Taivaallinen kaikkivaltias Isämme voi kohottaa meidät taivaan tarhoihin korkeudessa ja tekeekin niin, jos vain tulemme Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen luokse olemalla kuuliaisia ja pitämällä liittomme.
Tiedättehän, että olittepa keitä tahansa ja olivatpa erityiset henkilökohtaiset olosuhteenne millaiset tahansa, jokainen siunaus on ulottuvillanne, kun kuljette uskollisesti liittopolulla.