Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Kuinka koulutus – ja usko – ovat auttaneet minua käsittelemään epävarmuutta
Kun eturistisiteeni oli repeytynyt, en ollut varma, miltä tulevaisuus näyttää, mutta se johti minut parempaan kuin olisin osannut kuvitella.
Muistan, kuinka sinä päivänä tulin kotiin sairaalasta. Vanhempani auttoivat minut ulos autosta, talon läpi ja vuoteeseeni. Muistan maanneeni siinä tuntien avuttomuutta ensimmäistä kertaa elämässäni.
Minä vartuin urheillen. Toivoin jopa jonakin päivänä juoksevani kilpaa yliopistotasolla. Mutta lukion loppupuolella polveni eturistiside (ACL) repeytyi – toisen kerran. Se vaati useita leikkauksia ja yli vuoden kuntoutuksen. Ensimmäinen leikkaukseni oli juuri ennen lukion päättymistä, ja minun oli jäätävä kotiin, kun ystäväni aloittivat seuraavan luvun elämästään opiskelemalla uusissa korkeakouluissa, palvelemalla lähetystyössä ja muuttamalla jännittäviin kaupunkeihin. Oma tulevaisuuteni, joka oli kerran ollut turvattu, oli nyt täynnä epävarmuutta.
Eiväthän nämä haasteet olleet ainutlaatuisia tai poikkeuksellisia, mutta ne olivat minun haasteitani – ja ne olivat vaikeita! Välitön reaktioni oli tavoitella edes jonkinlaista varmuuden tunnetta ja laatia suunnitelmia tulevaisuuttani varten. Mutta tässä prosessissa, jossa pyrin saamaan henkilökohtaista varmuutta tai turvaa – prosessissa, joka jatkuu yhä nykyäänkin – olen oppinut muutamia asioita.
Mahdollisuus epävarmuudessa
Eräs viisas piispa sanoi minulle kerran: ”Yksi evankeliumin tarkoituksista ei ole poistaa haasteitamme vaan auttaa meitä voittamaan ne.”
Jos pyrimme pikemminkin oppimaan epävarmuudesta kuin välttämään sitä, kokemuksemme voivat auttaa meitä pääsemään lähemmäksi Vapahtajaa. Psykologit ovat jopa esittäneet, että maltillisen epävarmuuden keskellä eläminen on paras paikka henkilökohtaiselle kasvulle.1 Mutta viime kädessä me selviydymme epävarmuudesta ottamalla sen vastaan uskossa.
BYU–Pathway Worldwide -ohjelman rehtori Brian K. Ashton sanoi kerran: ”Kulkekaa eteenpäin uskossa. Ellette näe ratkaisua ongelmiinne nyt, uskokaa, että nuo ratkaisut tulevat, kun kuljette eteenpäin ja jos teette sitä, mitä Jumala haluaa teidän tekevän.”2 Käsittelemme epävarmuutta parhaiten, kun toimimme luottavaisina, opimme matkan varrella ja uskomme siihen, että Jumala auttaa meitä turvatessamme Häneen.
Koulutus voi tehdä tulevaisuudestamme varmemman
Koulutuksella on ollut tärkeä rooli sen auttaessa minua ymmärtämään epävarmuutta. Kun toivuin leikkauksesta, aloin suorittaa verkossa Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen kursseja. Alkuun en ollut varma, sopiko verkko-opiskelu minulle, mutta uskomattomat kokemukset, joita sain, muuttivat nopeasti mielipiteeni.
Opin paljon luokkatovereiltani, jotka olivat erilaisissa olosuhteissa. Koulutukseni auttoi minua ajattelemaan eri tavoin itsestäni ja ympärilläni olevasta maailmasta, ja tärkeysjärjestykseni alkoi muuttua. Aloin nauttia oppimisesta sen sijaan, että olisin passiivisesti tehnyt vaadittavan, ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla oli elämässäni suurempi merkitys.
Ilman koulutustani en olisi se, joka olen tänään. Uskon, että päätökseni palvella kokoaikaisessa lähetystyössä johtui noista kursseista. Uskon, että Jumala ohjasi minua ja jatkaa työskentelyä kanssani, kun uskon Häneen.
Näe laajempi kokonaisuus
Vaikka tulevaisuus on yhä täynnä epävarmuutta, se ei ole enää minusta niin epämukavaa. Kokemukseni ovat vahvistaneet suhdettani Jumalaan ja auttaneet minua muuttamaan suhtautumistani elämään. Sen sijaan että ajattelisin liikaakin kaikkea (sen minä todella osaan), olen ymmärtänyt, että toisinaan minun pitää vain toimia. Tämä ei ole huoleton asenne vaan luottamusta siihen, että tiedän nyt taivaallisen Isän auttavan minua, innoittavan minua ja avaavan minulle mahdollisuuksien ovia astuessani eteenpäin uskossa.
Presidentti Nelson sanoi hiljattain: ”Myönteinen hengellinen liikevoima saa meidät kulkemaan eteenpäin – – pelon ja epävarmuuden keskellä.”3 Saamani liikevoiman myötä epävarmuuden pilvi on korvautunut kirkkaalla tulevaisuudentoivolla. Taaksepäin katsoen olen ymmärtänyt, että Jumala on ollut kanssani – ehkä ei sillä tavoin kuin olin odottanut, mutta Hän on aina ollut kanssani tavalla, jolla tarvitsin Häntä eniten.