Ikääntyminen uskollisena

Edes ikääntyneenä rakkaus ei koskaan katoa

Richard M. Romney

kirkon lehdet

Nämä naiset kutsuttiin myöhempinä vuosinaan Apuyhdistyksen johtokuntaan, ja he tuovat palvelemiseensa kokemusta ja ymmärrystä.

Valokuva Richard M. Romney

”Me saatamme olla vanhin Apuyhdistyksen johtokunta kirkossa”, sanoo Sharon Alexander. Hän täytti juuri 89 vuotta. Hänen neuvonantajistaan Marlene Peterson on 90-vuotias ja Dorothy Arnold 91-vuotias.

”Keski-ikämme on siis 90 vuotta”, Dorothy sanoo nauraen.

Tämä Apuyhdistyksen johtokunta palvelee lähetysseurakunnassa itsenäisen asumisen palvelutalossa Ogdenissa Utahissa Yhdysvalloissa. Palvelutalossa asuu monia kirkon vanhempia jäseniä, ja johtokunnan voi usein nähdä nojautuvan rollaattoreihinsa, kun he kulkevat ovelta ovelle tervehtien ihmisiä ja tarkistaen, että kaikki ovat kunnossa.

Aiemmin ihmiset paikallisista seurakunnista järjestivät sellaisia palvelutyökäyntejä. Sitten vaarnanjohtaja tunsi innoitusta kannustaa lähetysseurakunnan johtokuntaa kysymään Herralta, ketkä asukkaat voisivat palvella ja missä tehtävissä.

Liian siunattu voidakseen sanoa ei

”Kun seurakunnanjohtaja esitti minulle kutsun olla Apuyhdistyksen johtaja”, Sharon sanoo, ”ajattelin, että olen saanut liian monia siunauksia voidakseni sanoa ei.” Hän puolestaan sai innoitusta siihen, keitä hänen neuvonantajiensa tulisi olla. ”Ensin mieleeni tuli Marlene”, hän sanoo. ”Olimme työskennelleet yhdessä vaarnan tehtävissä valmistaen nimiä temppelityöhön. Tiesin, että hänen aviomiehensä oli kuollut jokin aika sitten, ja vaikka hänellä oli vaikeaa sen vuoksi, tiesin, että hän on uskollinen.”

Sitten sakramenttikokouksen jälkeen Sharon katseli ympärilleen huoneessa etsien innoitusta. ”Näin Dorothyn. Hän hymyili minulle, ja tiesin, että hän oli se toinen neuvonantaja. Herra johdatti minut kummankin luo, eikä Hän tehnyt virhettä kummankaan kohdalla.”

Kuin iso perhe

Sharon sanoo myös, että hän voi nähdä, mitä hyötyä on siitä, että palvelutalossa olevat ihmiset palvelevat muita siellä olevia. ”Olemme lähempänä sitä, missä tapahtuu”, hän sanoo. ”Me ymmärrämme, että olemme joskus avuttomia, joskus unohdamme paljon asioita, ja toisinaan emme vain voi hyvin. Ja me tiedämme, kuinka nauraa ongelmille, joita kohtaamme yhdessä.”

”Ihmiset, jotka asuvat täällä, ovat jo vähän kuin iso perhe”, Marlene sanoo. ”Syömme ateriamme yhdessä, joten näemme toisiamme kolme kertaa päivässä. Sitten toisinaan me olemme yhdessä toiminnoissakin. Niinpä luulen, että vaarnanjohtaja sai innoitusta, kun hänestä tuntui, että täällä on ihmisiä, jotka voisivat palvella toisiaan.”

”Tiedämme, mitä tapahtuu päivästä päivään. Tiedämme, jos joku tarvitsee apua tai jos joku sairastuu”, Dorothy sanoo.

Sen lisäksi että johtokunnan jäsenet palvelevat ja auttavat muita palvelemaan, he järjestävät Apuyhdistyksessä opettamisen. He ehdottavat asukkaita, jotka voitaisiin kutsua opettamaan, ja he muokkaavat tehtäviä ja aikatauluja opettajien yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Muista, että Vapahtaja rakastaa sinua

”Mutta tärkein tehtävämme on muistuttaa muita asukkaita siitä, että Herra rakastaa heitä”, Marlene sanoo. ”Ja kun teemme niin, mekin tunnemme Hänen rakkautensa.”

”Meillä kaikilla on vaikeuksia”, Sharon sanoo. ”Minulla on nyt ongelmia, joita minulla ei ollut viisi kuukautta sitten. Mutta kun alan sääliä itseäni, ajattelen: ’Hei, tämä ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Vapahtaja koki.’ Me olemme täällä edistyäksemme ja kasvaaksemme. Ja jopa vanhalla iällä, jos antaa kokemustensa opettaa itseään, voi jatkaa oppimista ikuisesti.”

Koska jokainen johtokunnan jäsen on menettänyt rakkaitaan, he ovat myös oppineet paljon myötätunnosta. He osaavat auttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa. Esimerkiksi yhden vuoden aikana Marlene menetti neljä perheenjäsentä ja parhaan ystävän.

”Koska olemme kokeneet vaikeita asioita”, hän sanoo, ”me voimme auttaa muitakin selviytymään vaikeista asioista. Jos kamppailet jonkin asian kanssa, kadota itsesi palvelemalla muita. Sitä tämä tehtävä on auttanut minua tekemään.”

Johtokunnan jäsenet tuovat tehtäviinsä runsaasti kokemusta ja ymmärrystä. He ovat asuneet ja työskennelleet monissa paikoissa – Kaliforniassa, Ohiossa, Wyomingissa ja Utahissa Yhdysvalloissa. He ovat palvelleet temppelissä, seurakunnan ja vaarnan tehtävissä, Alkeisyhdistyksessä, Nuorissa Naisissa ja humanitaarisessa palvelutyössä. Mutta Dorothylla ei ollut koskaan aiemmin ollut tehtävää Apuyhdistyksessä.

”Mikä on Apuyhdistyksen tunnuslause?” hän kysyy. ”’Rakkaus ei koskaan katoa.’ Se pitää paikkansa, kun on nuori, mutta se on yhtä lailla totta, kun on vanhempi. Johtokuntana opimme sitä joka päivä.”

”Mielestäni me toimimme todella hyvin yhdessä”, Sharon sanoo silmää iskien, ”johtokunnaksi, jonka keski-ikä on 90 vuotta.”