2023
Kellotornin muistutus
Maaliskuu 2023


”Kellotornin muistutus”, Liahona, maaliskuu 2023.

Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Kellotornin muistutus

Jos olisin toiminut Hengen kehotuksen mukaan, meillä olisi ollut enemmän aikaa opettaa Giuseppelle evankeliumia.

Kuva
kellotorni

Eräänä valmistautumispäivänä lähetystyötoverini ja minä olimme käymässä katedraalissa Parmassa Italiassa. Ihastellessani siellä olevia kauniita maalauksia huomasin lähettyvillä munkin lukemassa. Sain Hengen kehotuksen puhua hänelle Mormonin kirjasta, mutta minua pelotti.

Kuinka katolinen munkki suhtautuisi lähetyssaarnaajaan, joka teki käännytystyötä katedraalissa? Kehotus tuli uudestaan, mutta torjuin sen jälleen.

Muutamaa viikkoa myöhemmin kaksi muuta vanhinta asunnossamme kertoivat meille, että he olivat jutelleet Giuseppe-nimisen munkin kanssa tavatessaan ihmisiä kadulla. Heidän opetettuaan hänelle oppiaiheen hän oli ottanut vastaan Mormonin kirjan.

Kun lähetyssaarnaajat tapasivat Giuseppen viikkoa myöhemmin, hän oli jo lukenut suuren osan kirjasta. Hän oli siitä hyvin innoissaan.

Ennen kuin lähetyssaarnaajat tapasivat Giuseppen jälleen, toverini sai siirron, joten liityin tämän toisen toveriparin seuraan. Kun menimme opettamaan Giuseppea katedraaliin, en ollut yllättynyt nähdessäni, että hän oli sama munkki, jolle olin tuntenut innoitusta puhua aiemmin.

Giuseppe kertoi meille lukevansa Alman kirjaa ja vertasi Almaa apostoli Paavaliin. Päätimme opettaa hänelle toisen oppiaiheen, joka päättyy kutsuun mennä kasteelle. Oppiaiheemme lopussa, juuri ennen kuin voimme kutsua Giuseppea seuraamaan Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ottamalla kasteen, katedraalin kellot alkoivat soida hätkähdyttäen meidät.

Giuseppe oli kadottanut ajantajun ja sanoi, että hänen piti liittyä muiden munkkien joukkoon keskipäivän rukouksiin. Sitten hän pyysi anteeksi sanoen, ettei hän olisi tulevaisuudessa tavattavissa, koska hän oli menossa luostariin hiljentymään. Hänen asettamisensa papiksi seuraisi sen jälkeen.

Yllätyimme siitä, kuinka tuo merkittävä hetki oli juuri haihtunut. Jos olisin toiminut aiemmin saamani Hengen kehotuksen mukaan, meillä olisi ollut enemmän aikaa opettaa Giuseppea ja hänellä olisi ollut aikaa lukea Mormonin kirja loppuun. Sikäli kuin tiedän, lähetyssaarnaajat eivät enää koskaan opettaneet häntä.

Tuon kokemuksen jälkeen kellotornin kellojen ääni muistutti minua siitä, kuinka arvokas ja lyhyt aikamme on. Koko lopun lähetystyöni joka kerta kun kuulin kellotornin soiton, olin motivoitunut puhumaan kenelle tahansa evankeliumista. Nykyään pyrin yhä noudattamaan Hengen kehotuksia.

Tulosta