Elämää galilealaiskylässä Jeesuksen Kristuksen aikaan

Matthew J. Grey

professori, muinaiset pyhät kirjoitukset, Brigham Youngin yliopisto

Tieto siitä, millaista elämä oli ensimmäisen vuosisadan kylässä, jossa Jeesus asui, voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin Hänen opetuksiaan ja lähentää meitä Häneen.

Uuden testamentin evankeliumeissa kerrotaan, että Jeesus vietti suurimman osan elämästään ja palvelutyöstään juutalaisissa kylissä lähellä Galileanjärveä. Se on Juudean pohjoispuolella sijaitseva makean veden järvi, jota ympäröivät matalat kukkulat ja viljeltävät tasangot.¹

Sen lisäksi että tämä seutu tarjosi Jeesuksen lapsuusvuosien fyysiset, kulttuuriset ja uskonnolliset puitteet, siellä Hän myös kutsui varhaisimmat opetuslapsensa, teki monia ihmeistään ja alkoi julistaa valtakunnan ”hyvää sanomaa”.²

Tieto siitä, millaista elämä oli ensimmäisen vuosisadan kylässä tällä seudulla, voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin Hänen opetuksiaan ja herättämään evankeliumin kertomuksia eloon tavalla, joka tuo meitä lähemmäksi Häntä.

Väestö

Pyhät kirjoitukset, historialliset lähteet ja arkeologiset kaivaukset Galileanjärven lähistöllä osoittavat, että vaikka tällä alueella asui aikoinaan joitakin Israelin pohjoisia heimoja³, niin Jeesuksen ajan galilealaiskylät – kuten Nasaret, Kaana, Nain, Kapernaum, Korasin ja muut – asutettiin kahden ensimmäisen vuosisadan aikana ennen Kristusta, kun juudealaiset perheet muuttivat pohjoiseen osana laajenevaa Hasmonean valtakuntaa.

Uuden testamentin aikaan näiden kylien väkimäärä vaihteli muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen asukkaaseen, joista useimmat osallistuivat erilaisiin maanviljely-, kalastus- ja kaupankäyntitoimintoihin, joihin Jeesus usein viittasi vertauksissaan ja saarnoissaan.⁴

Rakennukset

Arki galilealaiskylissä oli suhteellisen vaatimatonta, etenkin verrattuna seudun suurempiin kaupunkeihin (kuten Jerusalemiin), joissa oli roomalaistyyliset kaupunkirakenne, rakennustekniikka ja mukavuudet.

Galilealaiskylissä ei tavallisesti ollut esimerkiksi keskitettyä suunnittelua, päällystettyjä teitä tai aukioita, monumentaalista arkkitehtuuria tai juoksevan veden järjestelmää. Sen sijaan kylät koostuivat enimmäkseen pienistä taloryhmistä, joiden yksinkertaiset olohuoneet oli ryhmitelty yhteisen pihan ympärille (suoden vain vähän henkilökohtaista tilaa). Talot oli tehty pinotuista pellon mukulakivistä, jotka oli sidottu yhteen laastilla, ja olkikatot oli peitetty kipsikerroksella.⁵ Ja niissä asui sukulaisia, jotka työskentelivät yhdessä viljellen maata, kalastaen, tehden käsitöitä tai valmistaen ruokaa.⁶

Kun kodit laajenivat vastaamaan kasvavia tarpeita, syntyi luonnostaan tallattuja hiekkapolkuja ja -kujia, jotka tekivät elinolosuhteista pölyisiä kuumina kesinä ja mutaisia sateiseen talvisaikaan.

Kotielämä

Koska verot olivat tänä aikana korkeita ja useimmat perheet tulivat hädin tuskin toimeen, galilealaiskylissä sijaitsevien kotien sisätiloissa ei näkynyt sisustusesineitä, huonekaluja oli niukalti eikä kodeissa ollut mitään ylellisyysesineitä.

Tavallisesti perheenjäsenet valmistivat aterioita käyttäen jauhinkiviä ja uuneja, istuivat ja nukkuivat ruokomatoilla, jotka peittivät kodin tallatun maalattian, ja söivät keittoastioista ja yhteisistä astioista upottamalla leipää keittoihin tai juokseviin muhennoksiin.

Tyypillisillä aterioilla on ollut myös paikallisia viinejä, oliiviöljyä, palkokasveja (linssejä, papuja ja kikherneitä), hedelmiä (viinirypäleitä, oliiveja, viikunoita ja taateleita), vihanneksia (sipuleita, purjoa ja kaaleja), kalaa ja maitotuotteita (vuohenjuustoa, voita ja maitoa).

Koska näissä asutuksissa ei ollut juoksevaa vettä eikä kylpemismahdollisuutta, galilealaiskyläläisten hygienia on ollut merkittävästi nykyajan normeja heikompaa.

Tavat

Seudun fyysisen ympäristön lisäksi voidaan huomioida, että ensimmäisen vuosisadan galilealaiskylissä asui enimmäkseen uskontonsa mukaan eläviä juutalaisperheitä.

He puhuivat arameaa (kenties sisältäen satunnaisia hepreankielisiä sanoja ja ilmauksia), viettivät pyhäpäiviä kuten sapattia (joka otettiin vastaan sytyttämällä pieniä öljylamppuja) ja pitivät kosher-ruokavaliota koskevat lait, kuten toorassa säädettiin⁷, noudattivat juutalaisia rukouksia kuten šema⁸, pitivät eriasteisesti huolta rituaalisesta puhtaudesta⁹, kokoontuivat vaatimattomiin synagogiin¹⁰ ja välittivät pyhien kirjoitusten kertomuksia ja opetuksia jälkeläisilleen suullisesti.

Vaatetus

Useimmilla kyläläisillä ei ollut varaa käyttää pitkiä viittoja tai useita vaatekerroksia, vaan sen sijaan heillä oli yllään roomalaisessa Palestiinassa tavanomaiset vaatteet: yksinkertainen polvipituinen, hihaton tunika, joka oli solmittu vyötärölle vyöllä, nahkasandaalit ja hartioille kiedottu viitta antamaan lisälämpöä talvisaikaan.

Lisäksi juutalaisilla miehillä oli tapana käyttää pyhiä tupsuja viittansa kulmissa (todisteita ei ole uskonnollisesta päähineestä tänä aikana) ja naimisissa olevilla naisilla kietoa hiuksensa pieneen verkkoon.¹¹

Nämä ja muut juutalaisten päivittäisen elämän puolet ensimmäisen vuosisadan Galileassa tarjoavat arvokkaan välähdyksen maailmasta, jossa Jeesus eli, ja niiden pitäminen mielessä, kun luemme evankeliumien kertomuksia, voi suuresti valaista ymmärrystämme Hänen palvelutyöstään kuolevaisuudessa sekä Hänen sanomistaan ja kutsuistaan opetuslapseuteen.