Vain sähköisenä: myöhempien aikojen isät
Ihme, joka merkitsee eniten
Kirjoittaja asuu Yhdysvalloissa.
Rukoilin, että Vapahtaja tuntisi myötätuntoa meitä kohtaan ja parantaisi tyttäremme. Saamamme ihme ei ollut sitä, mitä odotin.
Kuvassa käytetty mallia
Uudessa testamentissa on monia esimerkkejä Vapahtajan myötätunnosta. Kun mies, jossa oli saastainen henki, oli parantunut, Jeesus sanoi: ”Mene kotiin omaistesi luo ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Herra on armossaan sinulle tehnyt” (Mark. 5:19). Erään kerran, kun ihmiset tarvitsivat ruokaa, Kristuksen ”[kävi] sääliksi näitä ihmisiä” (Mark. 8:2) ja Hän ruokki muutamalla leivällä ja kalalla noin neljätuhatta ihmistä (ks. jakeet 1–9).
Samoin vaimoni ja minä halusimme Jeesuksen Kristuksen ihmeellisen myötätunnon parantavan vastasyntyneen tyttäremme. Lääkärit olivat havainneet suuren massan hänen vatsaontelossaan. He diagnosoivat hänellä lapsuusajan neuroblastooman. Koska hän oli vasta kahden viikon ikäinen ja pahanlaatuinen (syöpäinen) massa oli suuri, hänen ennusteensa ei ollut toiveikas.
Täynnä uskoa Kristuksen kykyyn parantaa hänet annoin hänelle pappeuden siunauksen ennen kuin lähdimme lastensairaalaan. Siunauksen antamisen aikana mieleeni ei tullut mitään sanoja. Se oli tyhjä. Yrittäessäni koota mitä tahansa sanoja ainoa lause, jonka pystyin lausumaan, oli: ”Sinä olet Jumalan käsissä.”
Tuon kokemuksen lannistamina suuntasimme lastensairaalaan, missä lääkintäryhmä suorittaisi leikkauksen saadakseen koepalan massasta ja nähdäkseen, kuinka pitkälle se oli levinnyt, ja päättääkseen, mitä he voisivat tehdä tyttäremme hyväksi, jos mitään. Ennen leikkausta annoin jälleen tyttärelleni pappeuden siunauksen ja koin täsmälleen samoin kuin aiemmin. Saatoin lausua vain sanat: ”Sinä olet Jumalan käsissä.”
Luovutettuamme tyttäremme kirurgin käsiin vaimoni ja minä itkimme katkerasti. Kun yhtään kyyneltä ei ollut enää jäljellä, istuin turhautuneena. Aloin miettiä, eikö tavoittelemaamme myötätunnon ihmettä ollut annettu, koska uskoni tai kelvollisuuteni ei ollut riittävä. Miksi Kristus oli tehnyt niin monia hämmästyttäviä myötätunnon tekoja muita kohtaan mutta ei tekisi niin meidän hyväksemme?
Tunsin innoitusta lukea luvussa Joh. 11 olevan kertomuksen Lasaruksesta. Kristuksen ja Martan välinen vuoropuhelu kiinnitti huomioni. Tuntui kuin Martta olisi toivonut samaa asiaa, jota minä toivoin: ettei olisi liian myöhäistä, vaan tyttäreni voisi vielä ihmeenomaisesti parantua. Vastauksena Martan pyyntöön Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin,
eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” (Joh. 11:25–26.)
Sillä hetkellä tuntui kuin Jeesus Kristus olisi puhunut minulle. Minusta tuntui, että jos minulla olisi silmät nähdä, Kristus olisi istunut vieressäni odottamassa vastaustani Hänen kysymykseensä. Kun pohdin vastaustani, vakaumus täytti sieluni ja vastasin: ”Kyllä, minä uskon Jumalan Poikaan ja kaikkeen, mitä Hän antaa.”
Mieleeni tuli toinen kysymys: ”Minkä Jeesus Kristus on tehnyt mahdolliseksi lapsille, jotka kuolevat ennen vastuullista ikää?”
Jälleen vastasin mielessäni: ”Että kaikki lapset, jotka kuolevat ennen kuin saavuttavat vastuullisen iän, pelastuvat taivaan selestiseen valtakuntaan” (OL 137:10).
”Uskotko sinä tämän?” oli vastaus. Jälleen vakaumus täytti sieluni, ja vastasin: ”Kyllä.”
Mieleeni tuli ajatus: ”Sitten ymmärrät, että hän on Jumalan luona ja voi edelleen tulla Jumalan kaltaiseksi. Mitä suurempaa haluat hänelle? Sinäkin voit nauttia tuosta elämästä tyttäresi kanssa, kun pysyt uskollisena Jeesuksen Kristuksen ilmoittamille temppeliliitoille.”
Tulin siihen tulokseen, että suurin ihme elämässäni olisi aina Jeesuksen Kristuksen sovitus. En halunnut tyttärelleni mitään suurempaa kuin että hän saisi kaikki siunaukset, jotka Jeesus Kristus on tehnyt mahdollisiksi sovitusuhrinsa ja pyhien temppelitoimitustensa ansiosta. Meille annettiin myötätuntoinen ihme – ihme, jolla on eniten merkitystä.