2023
Neuvoja pelottavan ja epävarman tulevaisuuden kohtaamiseen
Maaliskuu 2023


Nuorille aikuisille

Neuvoja pelottavan ja epävarman tulevaisuuden kohtaamiseen

Henkilökohtaisessa ja ammatillisessa elämässäni olen kohdannut paljon epävarmuutta ja oppinut, kuinka taivaallinen Isä voi auttaa meitä selviytymään siitä.

Kuva
nyrkkeilyhanskat

Kun olin nuori, perheemme muutti Tongasta Yhdysvaltoihin. Isäni oli nyrkkeilijä, kun asuimme Tongassa, ja saavuttuamme Yhdysvaltoihin hän alkoi valmentaa minusta nyrkkeilijää. Hänen päämääränään oli, että minusta tulisi jonakin päivänä raskaansarjan maailmanmestari. Hän opetti minua olemaan pelkäämättä. Nyrkkeilykehässä ei saa pelätä, jos haluaa menestyä. Isäni ei ehkä ollut siihen aikaan aktiivinen kirkossa, mutta hän opetti minulle hyvin paljon vaikeuksien kohtaamisesta ja rohkeudesta pelon edessä.

Se, että opin nyrkkeilemään, valmisti minua ainutkertaisesti ammattiani varten. Opiskelin Brigham Youngin yliopistossa amerikkalaisen jalkapallon stipendillä. Ja vaikka teinkin sitä, mitä useimmat ihmiset pitävät luultavasti pelottavimpana asiana, mitä amerikkalaisessa jalkapallossa voi kentällä tehdä – ottaa kiinni lentopotku – tein sen aina rauhallisesti. En koskaan todella pelännyt. Itse asiassa rakastin pelaamisen tuomaa haastetta.

Isäni odotti, että minulla olisi ammattiura urheilussa – niin kävikin amerikkalaisessa jalkapallossa, ei nyrkkeilyssä. Mutta uskon, että koulutukseni auttoi minua sekä saamaan uskoa että katsomaan eteenpäin uskoen ja toivoen, vaikka elämä olikin epävarmaa.

Kuva
Vai Sikaheman isä juhlimassa Vain maalia pelikentällä

Vain isä juhlii poikansa maalia pelikentällä.

Valokuva Mark Philbrick / BYU © BYU Photo

Te nuoret aikuiset kohtaatte paljon vaikeita ja pelottavia asioita – henkilökohtaisia asioita kuten koulutusta, uraa, avioliittoa ja perhettä koskevia päätöksiä. Ja te kohtaatte myös laajempia asioita, kuten taloudellisia kriisejä, sosiaalisia houkutuksia, poliittisia mullistuksia ja jopa sotaa. Mutta oman elämänkokemukseni perusteella tiedän, että kun päätämme asettaa Herran ensimmäiselle sijalle elämässämme, Hän on aina auttamassa meitä selviytymään kaikesta.

Hyvien ystävien ja hyvien ihmisten vaikutus

Minulla oli onnekseni hyviä ystäviä, kun palasin kotiin lähetystyöstäni. Eräs ystävä, jonka olin tavannut lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa, esitteli minulle naisen, josta tuli myöhemmin vaimoni. En ole koskaan väheksynyt sitä tosiasiaa, että ystävät määrittävät usein onnistumisen tai epäonnistumisen elämässä. Ystävänne ja ohjaajanne voivat auttaa teitä tekemään päätöksiä, jotka johtavat teidät joko lähemmäksi Jumalaa tai kauemmas Jumalasta.

Kun pelasin National Football Leaguessa, Yhdysvalloissa toimivassa amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliigassa, ihailin Gifford Nielseniä, joka oli myös pelannut BYU:ssa ennen lähtöä NFL:ään ja josta tuli lopulta urheilutoimittaja ja myöhemmin johtavana auktoriteettina toimiva seitsenkymmen. Törmäsin häneen eräänä päivänä golfkentällä, ja hän antoi minulle neuvon, joka muutti ammattiurani suunnan.

Istuimme golfkärryissä, vain minä ja hän, ja kun olin kertonut hänelle suunnitelmastani mennä töihin televisioon urheilu-urani jälkeen, kuten hän oli tehnyt, hän antoi minulle neuvon olla tavoittelematta uraa, joka vaatisi minua olemaan otteluissa sunnuntaisin. Sillä tavoin minulla voisi aina olla kirkon tehtävä sunnuntaisin ja voisin palvella kirkossa.

Se oli niinkin yksinkertaista, mutta se oli neuvo, jota en ollut ajatellut. Ja se muutti elämäni suunnan.

Sen puolustaminen, mihin uskoo

Suurin osa urastani NFL:ssä oli pelottavaa ja epävarmaa. Vain kaksi prosenttia yliopiston jalkapalloilijoista pääsee NFL:ään, ja silloinkin, kun pääsin joukkueeseen, minut voitiin milloin tahansa pudottaa siitä. Se, että selvisin niin kauan kuin selvisin, oli suuri siunaus, mutta eläminen ilman varasuunnitelmaa oli vaikeaa. Siihen tarvittiin paljon uskoa.

NFL:ssä siirrytään joukkueesta toiseen, toimitaan vuosi kerrallaan ja matkustetaan ympäri maata. Se tuntuu hohdokkaalta, mutta useimmat ihmiset eivät näe sen vähemmän hohdokkaita puolia. Sellainen elämäntapa on rankkaa. Ja se on rankkaa aviopareillekin ja yksi syy siihen, miksi ammattiurheilijoiden avioeroprosentti on niin korkea.

Minua auttoi se, että tiesin, mitä halusin. Minulla oli luja perustus Kristuksessa, ja tein johdonmukaisesti kaikkea sitä, mikä piti minut lähellä Häntä ja taivaallista Isää.

Ette ehkä kohtaa urapolkua, joka on täynnä niin suuria paineita ja kiusauksia, mutta minun tapauksessani ammattiurheilijana oleminen altisti minut hyvin erilaiselle elämäntavalle kuin mihin olin tottunut. Esimerkiksi kun urani alussa saavuimme matkoilla suuriin kaupunkeihin, joukkuetoverini halusivat heti mennä ulos ja osallistua erilaisiin toimintoihin, jotka eivät olleet sopusoinnussa evankeliumin tasovaatimusten kanssa, ja tiesin heti, etten voisi tasapainoilla Siionin ja Babylonin välillä. En voinut vastata ”minun täytyy vähän miettiä” lepytelläkseni heitä. Sen sijaan minun piti olla luja uskossani ja selittää, miksi en voinut liittyä heidän seuraansa.

Kuva
Sikahemat hääpäivänään

Vai vaimonsa Kealan kanssa heidän hääpäivänään

Perhevalokuvat kirjoittajan luvalla

Olin onnekas, kun solmin avioliiton ollessani yliopistossa. Kun aloin pelata NFL:ssä, vaimoni ja puolivuotias vauvamme olivat mukanani. Meidät oli vihitty temppelissä, ja tiesin, mitä nuo liitot merkitsivät minulle ja mitä ne vaativat minulta. Niinpä sanoin joukkuetovereilleni: ”Ei, en tee sitä.” Ja kun he painostivat, sanoin: ”Vaimoni ja minut vihittiin avioliittoon Herran huoneessa, jossa teimme pyhiä liittoja. Nuo liitot ovat minulle tärkeämpiä kuin mikään muu.”

Ja outoa kyllä, kun joukkuetoverini esittivät minulle nuo kysymykset ja olivat ehdottoman varmoja siitä, millainen ihminen olin, nuo samat joukkuetoverit alkoivat suojella minua ja kunnioittaa tasovaatimuksiani ja liittojani. Vaatii rohkeutta puolustaa sitä, mihin uskoo ja mitä vaalii.

Niin monien kiusausten kohtaaminen oli alussa pelottavaa, mutta taivaalliseen Isään turvaaminen ja liittojeni pyhyyden ja merkityksen muistaminen painostuksen edessä auttoivat minua urallani aina pysymään lujana liittopolulla. Te voitte tehdä samoin kaikissa olosuhteissa, joista löydätte itsenne koko matkanne aikana.

Seuratkaa profeettaa

Tiedän, että nykyaikana teillä nuorilla aikuisilla on hyvin paljon epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuuden suhteen. Ja saatatte miettiä, mitä tehdä ja kuinka selviytyä siitä. Helppo vastaus on noudattaa profeetan, presidentti Russell M. Nelsonin, ohjeita. Kun Jumalan profeetta puhuu ja antaa teille jonkin erityisen ohjeen, mikään ei ole yksinkertaisempaa kuin noudattaa sitä.

Olen huomannut, että presidentti Nelson tarjoaa mielellään yksinkertaisia luetteloja asioista, joita voimme tehdä pysyäksemme lujina uskossamme. Muutaman viime vuoden aikana hän on antanut kirkon jäsenille viisi asiaa tehtäväksi, jotta voimme vahvistaa uskoamme, viisi tapaa, jotta voimme lisätä hengellistä liikevoimaa, kolme asiaa, jotka tulee tehdä aloitettaessa uusi vuosi, ja enemmänkin.

Hän ei anna luetteloa tusinasta asiasta. Vain yksinkertaisia asioita. Ja jos noita yksinkertaisia asioita tekee ja on päättäväinen, elämä muuttuu mitä yksinkertaisimpia asioita tekemällä. Uskonne perustus pysyy lujana silloinkin kun maailmassa on pelottavia olosuhteita. Tehkää ne asiat, niin teille käy hyvin. Teitä suojellaan.

Mieleeni tulee Vanhan testamentin kertomus Naamanista, sotapäälliköstä, jolla oli spitaali. Hän meni profeetta Elisan luo, joka käski hänen mennä Jordanille peseytymään seitsemän kertaa. Sotapäällikkö piti sitä typeränä, mutta ihmiset hänen ympärillään kannustivat häntä vain menemään ja tekemään niin. Ja hänellä oli uskoa mennä tekemään se, mikä oli niin yksinkertaista. Ja hän puhdistui. (Ks. 2. Kun. 5:1–15.)

Kuva
Sikaheman perhe

Vanhin Sikaheman perhe

Antakaa tulevaisuutenne taivaallisen Isän käsiin

Vaikka minusta ei tullut ammattinyrkkeilijää, opin joitakin asioita pelkojen kohtaamisesta. Kaikkine päätöksinenne ja haasteinenne, joita kohtaatte juuri nyt nuorina aikuisina, pyydän teitä tekemään kaiken voitavanne, jotta voitte tavoitella Hengen vaikutusta ja pitää sen aina kanssanne. Se on avain. Kuten presidentti Nelson hiljattain opetti: ”Myönteinen hengellinen liikevoima saa meidät kulkemaan eteenpäin sen pelon ja epävarmuuden keskellä, jota pandemia, tsunamit, tulivuorenpurkaukset ja aseelliset vihamielisyydet aiheuttavat. Hengellinen liikevoima voi auttaa meitä vastustamaan vastustajan hellittämättömiä, jumalattomia hyökkäyksiä ja tekemään tyhjäksi hänen pyrkimyksensä murentaa henkilökohtainen hengellinen perustuksemme.”1

Kun olin nuorempi ja olin muuttamassa siirtolaisena uuteen maahan, en osannut kuvitella elämää vailla epävarmuutta. Kokiessani jatkuvasti läpi elämäni ja urani epävarmuutta, olen oppinut, että Kristuksen opetuslapsina me voimme kohdata kaikki polullamme olevat pelot tai esteet.

Kun ympäröitte itsenne hyvillä ihmisillä, päätätte uskonkäsityksistänne ja puolustatte niitä sekä seuraatte profeettaa, tulevaisuus ei tunnu niin pelottavalta. Ja pystytte pelosta tai epävarmuudesta huolimatta kulkemaan eteenpäin uskossa. Kun annatte tulevaisuutenne rakastavan taivaallisen Isämme käsiin, voitte luottaa siihen, että Hän on aina apunanne.

Tulosta