”Jumala kanssanne matkalla”, Liahona, lokakuu 2024.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Jumala kanssanne matkalla
”Seis!” sotilas huusi osoittaen isolla kiväärillä isääni.
Kuvitus Michael J. Bingham
Toisen maailmansodan jälkeen vanhempani halusivat liittyä pyhien joukkoon Amerikassa. Mutta ensin heidän oli paettava viiden lapsensa kanssa Itä-Saksasta Länsi-Saksaan.
Isäni Walter lähti yksin selvittämään, missä rajan ylittäminen olisi turvallisinta. Hänellä ei ollut juurikaan matkatavaroita, mutta hän tunsi innoitusta ottaa mukaan viulunsa. Hän oli taitava viulisti, ja hän sai hengellisen vaikutelman, että hänen viulunsa auttaisi häntä jotenkin hänen matkallaan.
Helmikuussa 1949 isä matkusti junalla kaupunkiin, joka oli vielä monen kilometrin päässä rajalta. Saavuttuaan sinne hän livahti kaupungista ja lähti polulle, joka johti hänet talviseen metsään. Kaikkia, jotka jäivät kiinni matkalla kohti Länsi-Saksan rajaa, epäiltiin pakenemisesta ja heidät vangittaisiin.
Matkan varrella isä tapasi toisen miehen, joka myös yritti paeta Länsi-Saksaan. He päättivät matkata yhdessä. Neljä tarkkaa silmää olisi parempi kuin kaksi.
He etenivät varovasti ohittaessaan tähystystornin. Äkkiä pensaan takaa hyppäsi esiin nuori venäläinen sotilas ja huusi: ”Seis!”
Isäni ja hänen uusi ystävänsä jähmettyivät kauhusta, kun sotilas osoitti heitä suurella kiväärillä. Sotilas sanoi, että heidät oli pidätetty.
Hitaasti isäni uusi ystävä avasi matkalaukkunsa paljastaen muutamia hienoja ruokatarvikkeita. Hän viittasi sotilaalle, että tämä saisi ne, jos tämä päästäisi heidät menemään, mutta sotilas ei hievahtanutkaan.
Murteellisella venäjän kielellä isäni kertoi sotilaalle rakastavansa venäläistä kansanmusiikkia. Hän osoitti viulukoteloaan ja sanoi, että haluaisi soittaa sotilaalle.
Isä otti esiin viulunsa ja alkoi soittaa tunteikasta venäläistä sävelmää. Lyhyen ajan kuluttua hän näki kyynelten kihoavan nuoren miehen silmiin. Kun isä oli soittanut laulun, sotilas kysyi häneltä, tunsiko hän muita venäläisiä sävelmiä.
Silloin isä soitti toisen sävelmän. Kun hän lopetti soittamisen, sotilas itki. Sotilas nosti aseensa takaisin olkapäälleen ja sanoi venäjäksi: ”Jumala kanssanne matkalla.” Sitten hän antoi kummankin miehen jatkaa pakoaan länteen.
Pian isäni palasi turvallisesti Itä-Saksaan kiitollisena innoituksesta, joka oli johtanut hänen saamaansa varjelukseen. Kolme vuotta myöhemmin hän pakeni perheensä kanssa matkustamalla Itä-Berliiniin ja ylittämällä siellä rajan Länsi-Berliiniin.