Hautaamme kapina-aseemme
Haudatkaamme – hyvin, hyvin syvälle – kaikenlainen kapinointi Jumalaa vastaan elämässämme ja korvatkaamme se alttiilla sydämellä ja alttiilla mielellä.
Mormonin kirjassa kerrotaan, että noin 90 vuotta ennen Kristuksen syntymää kuningas Moosian pojat aloittivat lamanilaisten keskuudessa lähetystyön, joka kesti 14 vuotta. Epäonnistuneita yrityksiä saada lamanilaiset uskomaan Kristuksen oppiin oli tehty monien sukupolvien ajan. Tällä kertaa kuitenkin Pyhän Hengen ihmeellisen vaikutuksen ansiosta tuhannet lamanilaiset kokivat kääntymyksen ja heistä tuli Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.
Meille kerrotaan: ”Ja niin totta kuin Herra elää, yhtä varmasti kukaan niistä, jotka uskoivat, eli kukaan niistä, jotka Ammonin ja hänen veljiensä saarnaaminen johdatti tuntemaan totuuden ilmoituksen ja profetian hengen mukaisesti ja Jumalan voiman tehdessä ihmeitä heidän kauttaan – niin, minä sanon teille, niin totta kuin Herra elää, kukaan niistä lamanilaisista, jotka uskoivat heidän saarnaamiseensa ja kääntyivät Herraan, ei koskaan luopunut.”
Avain tämän kansan pysyvään kääntymykseen esitetään seuraavassa jakeessa: ”Sillä heistä tuli vanhurskas kansa; he laskivat kapina-aseensa eivätkä enää taistelleet Jumalaa vastaan eivätkä ketään veljiään vastaan.”
Tämä viittaus ”kapina-aseisiin” on sekä kirjaimellinen että kuvaannollinen. Se tarkoitti heidän miekkojaan ja muita sota-aseitaan mutta myös heidän tottelemattomuuttaan Jumalaa ja Hänen käskyjään kohtaan.
Näiden kääntyneiden lamanilaisten kuningas ilmaisi asian tällä tavoin: ”Ja nyt, katso, veljeni, – – tämä on ollut kaikki, mihin olemme pystyneet – – tehdäksemme parannuksen kaikista synneistämme ja niistä monista murhista, joita olemme tehneet, ja saadaksemme Jumalan ottamaan ne pois meidän sydämestämme – sillä se oli kaikki, mihin pystyimme tehdäksemme riittävän parannuksen Jumalan edessä, jotta hän ottaisi pois tahramme.”
Huomatkaa kuninkaan sanat – heidän vilpitön parannuksensa oli johtanut paitsi heidän syntiensä anteeksi saamiseen myös siihen, että Jumala otti heidän sydämestään pois niiden syntien tahran ja jopa halun tehdä syntiä. Kuten tiedätte, he mieluummin hautasivat miekkansa kuin ottivat riskin, että mahdollisesti palaisivat aiempaan tilaan, jossa he kapinoivat Jumalaa vastaan. Ja kun he hautasivat fyysiset aseensa muuttunein sydämin, he hautasivat myös taipumuksensa syntiin.
Voisimme kysyä itseltämme, mitä me voimme tehdä, jotta noudattaisimme tätä mallia, laskisimme kapina-aseemme, mitä ne sitten ovatkin, ja kokisimme sellaisen kääntymyksen Herraan, että synnin tahra ja halu tehdä syntiä poistetaan sydämestämme emmekä koskaan luovu.
Kapinointi voi olla aktiivista tai passiivista. Klassinen esimerkki tietoisesta kapinoinnista on Lusifer, joka kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa vastusti Isän lunastussuunnitelmaa ja yllytti myös muita vastustamaan sitä, ”ja sinä päivänä monet seurasivat häntä”. Hänen jatkuvan kapinointinsa vaikutusta ei ole vaikeaa havaita meidän omana aikanamme.
Mormonin kirjan epäpyhä antikristusten kolmikko – Serem, Nehor ja Korihor – on klassinen esimerkki aktiivisesta kapinoinnista Jumalaa vastaan. Nehoria ja Korihoria yhdistävä väite oli, että syntiä ei ole, joten parannukseen ei ole tarvetta eikä Vapahtajaa ole. ”Jokainen [menestyy] kykyjensä mukaisesti – ja – – jokainen [voittaa] voimiensa mukaisesti eikä mikään, mitä ihminen [tekee, ole] rikos.” Antikristus kiistää uskonnollisen auktoriteetin ja luonnehtii toimituksia ja liittoja menoiksi, ”joita papit muinoin ovat asettaneet anastaakseen vallan ja määräämisaseman”.
Myöhempien aikojen esimerkki tietoisesta kapinoinnista, jolla on onnellisempi loppu, on kertomus William W. Phelpsistä. Phelps liittyi kirkkoon vuonna 1831, ja hänet nimitettiin kirkon kirjanpainajaksi. Hän toimitti useita varhaisia kirkon julkaisuja, sanoitti lukuisia kirkon lauluja ja toimi Joseph Smithin kirjurina. Valitettavasti hän kääntyi kirkkoa ja profeettaa vastaan jopa siinä määrin, että antoi väärän todistuksen Joseph Smithiä vastaan Missourin tuomioistuimessa, mikä osaltaan johti profeetan vangitsemiseen siellä.
Myöhemmin Phelps kirjoitti Josephille ja pyysi anteeksiantoa. ”Tiedän tilanteeni, te tiedätte sen ja Jumala tietää sen, ja haluan tulla pelastetuksi, jos ystäväni auttavat minua.”
Vastauksessaan profeetta totesi: ”On totta, että olemme kärsineet paljon käyttäytymisesi tähden – –. Malja on kuitenkin juotu; taivaallisen Isämme tahto on täytetty ja me olemme yhä elossa. – – ’Tule, veljeni rakas, sota ohitse on, ja ystävät vanhat taas ystävät on.’”
Tehden vilpittömän parannuksen William Phelps hautasi ”kapina-aseensa”, ja hänet otettiin jälleen vastaan täysivaltaisena jäsenenä, eikä hän koskaan enää luopunut.
Ehkä salakavalampi tapa kapinoida Jumalaa vastaan on kuitenkin passiivinen versio – olla piittaamatta Hänen tahdostaan elämässämme. Monet, jotka eivät koskaan harkitsisi aktiivista kapinointia, saattavat silti vastustaa Jumalan tahtoa ja sanaa ja kulkea omaa polkuaan piittaamatta jumalallisesta ohjauksesta. Mieleeni tulee laulu, jonka laulaja Frank Sinatra teki tunnetuksi vuosia sitten ja joka huipentuu näihin sanoihin: ”I did it my way”, ’Tein sen omalla tavallani’. Elämässä on toki paljon tilaa henkilökohtaisille mieltymyksille ja yksilöllisille valinnoille, mutta kun on kyse pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä, tunnuslaulunamme pitäisi olla: ”Tein sen Jumalan tavalla”, koska mitään muuta tapaa ei todellakaan ole.
Otetaan esimerkiksi Vapahtajan esimerkki kasteesta. Hän alistui kastettavaksi osoituksena uskollisuudestaan Isälle ja esimerkkinä meille:
”Hän osoittaa ihmislapsille, että hän nöyrtyy Isän edessä lihan mukaisesti ja todistaa Isälle, että hän on kuuliainen hänelle pitämällä hänen käskynsä. – –
Ja hän sanoi ihmislapsille: Seuraa sinä minua. Sen vuoksi, rakkaat veljeni, voimmeko me seurata Jeesusta, ellemme ole halukkaita pitämään Isän käskyjä?”
Ei ole mitään ”omaa tapaa”, jos aiomme noudattaa Kristuksen esimerkkiä. Se, että yrittää löytää toisen reitin taivaaseen, on yhtä hyödytöntä kuin työskennellä Babylonin tornin rakentamiseksi sen sijaan että katsoisi Kristukseen ja Hänen pelastukseensa.
Miekat ja muut aseet, joita lamanilaiset käännynnäiset hautasivat, olivat kapina-aseita sen vuoksi, kuinka he olivat käyttäneet niitä. Nuo samanlaiset aseet heidän poikiensa käsissä, kun niitä käytettiin perheen ja vapauden puolustamiseen, eivät olleet lainkaan kapina-aseita Jumalaa vastaan. Sama koski vastaavia aseita nefiläisten käsissä: ”He eivät taistelleet kuninkuuden eivätkä vallan puolesta, vaan he taistelivat kotiensa ja vapauksiensa, vaimojensa ja lastensa ja kaikkensa puolesta, niin, jumalanpalvelusmenojensa ja kirkkonsa puolesta.”
Samalla tavoin meidän elämässämme on asioita, jotka saattavat olla neutraaleja tai jopa luonnostaan hyviä, mutta kun niitä käytetään väärällä tavalla, ne muuttuvat ”kapina-aseiksi”. Esimerkiksi puheemme voi rakentaa tai halventaa. Kuten Jaakob sanoi:
”Mutta kieltä ei yksikään ihminen [ilmeisesti] pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.
Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.
Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!”
Julkisessa ja yksityisessä keskustelussa on nykyään paljon sellaista, mikä on pahansuopaa ja ilkeämielistä. Keskusteluissa on paljon karkeaa kielenkäyttöä ja kiroilua, jopa nuorten keskuudessa. Tällainen puhe on ”kapina-ase” Jumalaa vastaan, ”täynnä tappavaa myrkkyä”.
Miettikää toista esimerkkiä asiasta, joka on pohjimmiltaan hyvää mutta joka voidaan kääntää jumalallisia käskyjä vastaan – henkilön ura. Ihminen voi saada todellista tyydytystä ammatista, elinkeinosta tai toimesta, ja me kaikki hyödymme siitä, mitä omistautuneet ja lahjakkaat ihmiset monilla aloilla ovat saavuttaneet ja luoneet.
Silti on mahdollista, että uralle omistautumisesta voi tulla elämän tärkein painopiste. Silloin kaikki muu jää toissijaiseksi, myös kaikki se, mitä Vapahtaja saattaa vaatia ajan ja kykyjen suhteen. Sekä miesten että naisten kohdalla se, että luopuu aidoista tilaisuuksista solmia avioliitto, ei liity puolisoonsa eikä kohota häntä, ei hoivaa lapsiaan tai jopa tietoisesti välttelee lastenkasvatuksen siunausta ja vastuuta pelkästään uralla etenemisen vuoksi, voi muuttaa kiitettävät saavutukset eräänlaiseksi kapinaksi.
Vielä yksi esimerkki koskee fyysistä olemustamme. Paavali muistuttaa meille, että meidän tulee tuottaa Jumalalle kunniaa sekä ruumiillamme että hengellämme ja että tämä ruumis on Pyhän Hengen temppeli, jonka ”Jumala [on] antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne.” Näin ollen on oikeutettua olla kiinnostunut käyttämään aikaa ruumiistamme huolehtimiseen parhaamme mukaan. Vain harva meistä tulee saavuttamaan niitä huippusuorituksia, joita olemme viime aikoina nähneet olympia- ja paralympiaurheilijoiden saavutuksissa, ja jotkut meistä kärsivät iän vaikutuksista eli siitä, mistä presidentti M. Russell Ballard käytti ilmausta ”niitit alkavat irrota”.
Siitä huolimatta uskon, että Luojamme on mielissään, kun teemme parhaamme huolehtiaksemme Hänen ihmeellisestä fyysisen ruumiin lahjastaan. Olisi kapinan merkki turmella ja häpäistä kehonsa, käyttää sitä väärin tai olla tekemättä voitavaansa terveiden elämäntapojen noudattamiseksi. Samaan aikaan turhamaisuus ja omaan ruumiinrakenteeseen, ulkonäköön tai pukeutumiseen uppoutuminen voi olla kapinointia toisessa ääripäässä ja johtaa siihen, että ihminen palvoo Jumalan sijaan Jumalan lahjaa.
Loppujen lopuksi se, että hautaamme aseet, joilla kapinoimme Jumalaa vastaan, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että taivumme Pyhän Hengen kutsuun, riisumme päältämme luonnollisen ihmisen ja tulemme ”pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta”. Se tarkoittaa sitä, että asetamme ensimmäisen käskyn elämässämme ensimmäiseksi. Se tarkoittaa, että annamme Jumalan vallita. Jos meidän rakkaudestamme Jumalaa kohtaan ja päättäväisyydestämme palvella Häntä koko väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme tulee koetinkivi, jonka mukaan arvioimme kaikkea ja teemme kaikki päätöksemme, niin me olemme haudanneet kapina-aseemme. Kristuksen armosta Jumala antaa anteeksi menneet syntimme ja kapinointimme sekä poistaa niiden syntien ja kapinoiden tahran sydämestämme. Aikanaan Hän poistaa myös kaiken halun pahuuteen, kuten Hän poisti niiltä lamanilaisilta käännynnäisiltä menneisyydessä. Sen jälkeen mekään emme koskaan luovu.
Kapina-aseidemme hautaaminen johtaa ainutlaatuiseen iloon. Kaikkien niiden kanssa, jotka ovat koskaan kääntyneet Herraan, meidät johdatetaan laulamaan lunastavan rakkauden laulua. Taivaallinen Isämme ja Hänen Poikansa, meidän Lunastajamme, ovat vahvistaneet loputtoman sitoutumisensa lopulliseen onnellisuuteemme syvimmän rakkauden ja uhrin kautta. Me koemme Heidän rakkauttaan päivittäin. Voimme varmasti vastata omalla rakkaudellamme ja uskollisuudellamme. Haudatkaamme – hyvin, hyvin syvälle – kaikenlainen kapinointi Jumalaa vastaan elämässämme ja korvatkaamme se alttiilla sydämellä ja alttiilla mielellä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.