In memoriam – Liahonan liite
Presidentti James E. Faust
Rakas paimen
31. HEINÄKUUTA 1920 – 10. ELOKUUTA 2007
James E. Faust muisti aina pelokkaan karitsansa määkimisen. Pikkupoikana hän unohti panna lemmikkinsä suojaan eräänä iltana myrskyn noustessa.
”Tiesin, että minun olisi pitänyt mennä auttamaan lemmikkiäni, mutta halusin pysyä omassa vuoteessani turvassa ja lämpimässä ja kastumatta. En noussut ylös niin kuin minun olisi pitänyt”, hän muisteli erään yleiskonferenssin pappeuskokouksessa. ”Kun seuraavana aamuna menin ulos, löysin karitsani kuolleena. Myös eräs koira oli kuullut sen määkivän itkun ja tappanut sen.”
”Sydämeni särkyi”, hän sanoi. Hän käsitti, ettei hän ollut ollut hyvä paimen. Hänen isänsä rakastavat nuhteet satuttivat häntä vielä enemmän: ”Poikani, enkö voi uskoa hoitoosi edes yhtä karitsaa?”1
James päätti sinä päivänä, että hän yrittäisi parhaansa mukaan olla laiminlyömättä taloudenhoitajantehtäväänsä, mikäli hän vielä saisi tilaisuuden olla paimenena. Hän muisti päätöksensä kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Brasiliassa, omistautuneena aviomiehenä ja isänä, menestyksellisenä lakimiehenä, poliittisena johtajana, kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä ja toisena neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa. Palvelutyönsä loppuun asti 10. elokuuta 2007, jolloin presidentti Faust kuoli korkeaan ikään liittyvistä syistä, hän noudatti uskollisesti Herran kehotusta: ”Ruoki minun karitsoitani” (Joh. 21:15).
Perhe ja usko
James Esdras Faust syntyi Deltassa Utahissa Yhdysvalloissa 31. heinäkuuta 1920 yhtenä George A. ja Amy Finlinson Faustin viidestä pojasta. Perhe muutti myöhemmin Salt Lake Cityyn, jossa George työskenteli asianajajana ja piirioikeuden tuomarina. Kotona ja isovanhempiensa maatiloilla Keski-Utahissa nuori James sai osakseen Kristus-keskeisen perheen rakkautta ja tukea ja hioi rehellisyyden, kovan työn ja palvelemisen hyveitä.
”Kenelläkään ei ole milloinkaan ollut parempaa isää kuin minulla oli”2, hän sanoi. Äitiään hän muisteli seuraavin sanoin: ”Hän oli syvästi hengellinen, hurskas nainen, joka eli täydellisenä esimerkkinä Kristuksen kaltaisesta elämästä.”3
Aikuisena presidentti Faust pyrki kunnioittamaan ja jäljittelemään vanhempiaan antaen aina etusijan perheelle ja kirkolle. ”Ei ole suurempaa tehtävää kuin se, että on aviomies ja isä”4, hän opetti. Kirkosta ja sen tehtävästä hän sanoi: ”Tämä työ on – – vertaansa vailla maailmassa”.5
Lukion jälkeen, jossa hän menestyi erinomaisesti amerikkalaisessa jalkapallossa ja yleisurheilussa, hänet kutsuttiin palvelemaan Brasilian lähetyskentällä vuosina 1939–1942. Brasiliassa hänessä heräsi rakkaus Jumalan lapsia ja heidän hyvinvointiaan kohtaan. ”Synnyin lievästi värisokeana”, hän sanoi. ”Olen oppinut rakastamaan kaikkia ihmisiä niissä maissa, joissa olen ollut lähetyssaarnaajana, sotilaana tai johtavana auktoriteettina, olipa heidän ihonvärinsä mikä tahansa. Toivon voivani olla – – opetuslapsi – – varsinkin nöyrille, sorretuille, köyhille, ahdistetuille, puutteenalaisille ja hengellisesti köyhille. Tiedän, että jos unohdamme heidät, emme mitenkään voi olla Herran opetuslapsia.”6
Kuusi viikkoa lähetystyöstä paluunsa jälkeen presidentti Faust liittyi Yhdysvaltain armeijan lentojoukkoihin. Ollessaan lomalla vuonna 1943 hän solmi Suolajärven temppelissä avioliiton Ruth Wrightin kanssa, jonka hän oli tuntenut lukiosta asti. Kun hän oli poissa kotoa toisen maailmansodan aikana, hän kirjoitti vaimolleen kirjeen joka päivä.7 Vanhin Joseph B. Wirthlin kahdentoista apostolin koorumista on sanonut Faustien suhteesta: ”Heidän avioliittonsa on täydellinen kauniin avioliiton malli.”8
Kaikille, jotka heidät tunsivat, oli ilmeistä, että hän oli hyvin omistautunut Ruthille ja heidän 5 lapselleen, 25 lastenlapselleen ja 27 lastenlastenlapselleen ja että hänen vaimonsa tuki häntä aina.
”Haluan kaikesta sydämestäni lasteni tietävän, etten voi onnistua tässä kutsumuksessa, ellen myös onnistu heidän isänään, ja että he tulevat aina olemaan erittäin tärkeällä sijalla elämässäni”9, hän sanoi, kun hänet oli kutsuttu apulaiseksi kahdentoista apostolin koorumiin vuonna 1972. Kun hänet kuusi vuotta myöhemmin hyväksyttiin kahdentoista apostolin koorumiin, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli löytää Ruth10, jonka hän sanoi olevan ”yhtä suuressa määrin osa minua kuin sydämeni ja sieluni”11.
Moraalinen kompassi
Pian sen jälkeen kun presidentti Faust oli hakenut upseerikouluun vuonna 1942, hänet kutsuttiin tutkijalautakunnan eteen. Miltei kaikki lautakunnan hänelle esittämät kysymykset keskittyivät hänen käyttäytymisnormeihinsa ja uskonkäsityksiinsä. Tupakoiko hän? Joiko hän? Rukoiliko hän? Vaikka presidentti Faust pelkäsi olevansa loukkaava, hän vastasi kiertelemättä kuhunkin kysymykseen. Sitten häneltä kysyttiin, saisiko moraali olla sota-aikana löyhempi.
”Tunsin, että nyt oli kenties mahdollisuus saada pisteitä ja näyttää avarakatseiselta”, hän sanoi. ”Minä aavistin, että nämä miehet, jotka tekivät tämän kysymyksen, eivät eläneet niiden normien mukaan, joita minulle oli opetettu. Mieleeni tuli ajatus, että voisin ehkä sanoa, että minulla oli oma uskoni mutten halunnut tyrkyttää sitä muille. Mutta sitten mieleeni muistuivat niiden monien ihmisten kasvot, joille olin opettanut siveyden lakia lähetystyössä ollessani. Lopulta sanoin vain: ’En usko, että on kahdenlaista moraalia.’”12
Yllätyksekseen hän läpäisi haastattelun ja hänet valittiin upseerikouluun.
”Kaikkina pitkän elämäni vuosina olen yrittänyt olla salaamatta sitä, kuka olen ja mihin uskon”, hän sanoi viimeisessä yleiskonferenssissa, johon osallistui. ”En muista ainuttakaan tapausta, jolloin se olisi haitannut uraani tai jolloin olisin menettänyt arvokkaita ystäviä siksi, että olen nöyrästi tunnustanut olevani tämän kirkon jäsen.”13
Rehellisyys jota presidentti Faust kutsui ”moraaliseksi kompassiksi”, palveli häntä hyvin niiden 24 vuoden aikana, jolloin hän harjoitti asianajajan ammattia. Hänen nuhteettomuutensa – sekä että hän on maineeltaan oikeudenmukainen, tekee viisaita päätöksiä ja osoittaa laupeutta muita kohtaan ja välittää heistä – sai hänet erottumaan kollegoistaan ja johti tilaisuuksiin olla mukana ammatillisissa ja yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä. Hän palveli Utahin lainsäädäntöelimessä vuosina 1949–1951, Utahin asianajajaliiton puheenjohtajana vuosina 1962–1963, Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn kansalaisoikeuksia ja rotulevottomuuksia tutkivassa komiteassa sekä Utahin perustuslain tarkistuskomission jäsenenä.
Myötäelämisen ja kyvykkyyden ainutlaatuinen yhdistelmä auttoi presidentti Faustia palvelemaan tehokkaasti myös piispana, korkean neuvoston jäsenenä, vaarnanjohtajana, alue-edustajana, kahdentoista apulaisena, seitsenkymmenenä ja apostolina. ”Kussakin näissä tehtävissä”, vanhin Neal A. Maxwell (1926– 2004) kahdentoista apostolin koorumista oli havainnut, ”hän on osoittanut sen, että hyvä johtaja on aina hyvä kuuntelija.”14
Sillanrakentaja
Vaikka presidentti Faust oli vaatimaton ja nopea torjumaan kiitokset, hän myötävaikutti monella tapaa merkittävästi kirkon toimintaan palveluvuosiensa aikana. Kirkon tiedotuskomitean jäsenenä hän käytti lainopillista erikoisosaamistaan muutamissa poliittisissa kysymyksissä, joilla oli moraalisia vaikutuksia, kuten ehdotuksessa totalisaattoriravien sallimiseen Utahissa. Hän puhui myös sen puolesta, että kirkon logoa muutettaisiin niin, että siinä korostuu Jeesus Kristus. Lisäksi hän oli ohjaamassa kirkon päätöstä jatkaa palvelujen hankkimista eräältä maailmanlaajuiselta tiedotusyritykseltä, joka on auttanut kirkkoa levittämään sanomaansa, oikaisemaan väärinkäsityksiä ja parantamaan suhteita tiedotusvälineisiin.
Hän työskenteli myös siltojen rakentamiseksi muiden uskontokuntien jäseniin ja johtajiin. Noissa pyrkimyksissä hän pyrki olemaan loukkaantumatta ja osoitti sen sijaan auliisti kärsivällisyyttä, ystävyyttä ja ymmärtämystä.
Eräällä paikkakunnalla järjestetyssä tapahtumassa, johon sisar Faust ja hän osallistuivat, erään toisen uskontokunnan johtaja arvosteli kirkkoa. Sisar Faust muisteli: ”Minä ärsyynnyin ärsyyntymistäni hänen jatkaessaan, mutta Jim vain kuunteli kärsivällisesti. Jälkeenpäin hän meni tämän miehen luokse ja sanoi: ’Pastori, jos teistä tuntuu tuollaiselta, niin me teemme varmaankin jotain väärin. Voisimmeko mennä yhdessä lounaalle, niin että voitte kertoa minulle, miksi olette tuota mieltä?’ He menivät lounaalle ja ovat olleet hyviä ystäviä aina siitä lähtien.”15
Presidentti Faust oli 1980-luvulla läheisessä yhteistyössä silloisen kahdentoista apostolin koorumin presidentin Howard W. Hunterin (1907–1995) ja silloisen Brigham Youngin yliopiston rehtorin vanhin Jeffrey R. Hollandin kanssa, kun he halusivat toteuttaa visionsa BYU:n Jerusalem-keskuksesta. Presidentti Faust ja presidentti Hunter joutuivat käymään intensiivisiä neuvotteluja ja selviytymään pitkällisestä vastustuksesta saadakseen tontin vuokratuksi ja valvoessaan keskuksen rakentamista.
Eräs prosessia läheltä seurannut henkilö sanoi: ”Vanhin Faust oli todellinen rauhan mies, joka aina etsi keinoja tyynnyttää usein kiihtyneitä juutalaisystäviämme, jotka halusivat lopettaa läsnäolomme Jerusalemissa, tai tyynnyttää vellovia vesiä Jerusalemissa olevien myöhempien aikojen pyhien keskuudessa, jotka toisinaan loukkaantuivat vastustuksesta.”16
Auttavan käden ojentaminen
Työskennellessään Brasiliassa Etelä-Amerikan aluevalvojana vuosina 1975–1977, johtaessaan kansainvälistä lähetyskenttää vuonna 1977 seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin johtokunnan jäsenenä, palvellessaan kirkon jäseniä apostolina vuodesta 1978 lähtien tai palvellessaan presidentti Gordon B. Hinckleyn toisena neuvonantajana vuodesta 1995 lähtien presidentti Faust pyrki aina ojentamaan auttavan käden ystävyyden ja veljeyden hengessä.
Hänen konferenssipuheensa kuvastivat usein Vapahtajan kahta suurta käskyä: rakastaa ja palvella Jumalaa ja rakastaa ja palvella Hänen lapsiaan. Lämmöllä, sukkeluudella ja viisaudella presidentti Faust toi puhujakorokkeelle isoisämäistä rakastettavuutta siunaten kaikkien niiden elämää, jotka kuulivat hänen todistuksensa ja noudattivat hänen neuvojaan.
”Kaikkein suurin asia koko maailmassa [on] jokaisen taivaallisen Isämme lapsen pelastus”17, hän sanoi. ”Suurimman täyttymyksen elämässä saa muiden palvelemisesta.”18
Ensimmäisen presidenttikunnan sanomassaan elokuussa 2007 presidentti Faust sanoi, että hän toivoi voivansa ”tarjota kaikille jäsenille tilaisuuksia kehittyä ja olla onnellisia, olivatpa he naimisissa tai ilman aviopuolisoa”. Muistellen vertausta hyvästä paimenesta hän jatkoi: ”Apuamme tarvitsevien etsimiseen kuuluu se, että yritämme tavoittaa heitä monella tavoin.”19
Viimeisessä yleiskonferenssipuheessaan hän todisti anteeksiannon parantavasta voimasta. ”Kaikille meille, jotka annamme anteeksi niille, jotka rikkovat meitä vastaan [ks. JST, Matthew 6:13], jopa niille, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, sovitus tuo rauhaa ja lohtua”, hän sanoi. ”Muistakaamme, että meidän tulee antaa anteeksi saadaksemme itse anteeksi. Uskon koko sydämestäni ja sielustani parantavaan voimaan, joka voi tulla osaksemme, kun seuraamme Vapahtajan neuvoa ’antaa anteeksi kaikille ihmisille’ [OL 64:10].”20
Todistus
Presidentti Faust todisti palvelutyönsä aikana usein Mormonin kirjasta, palautuksesta, profeetta Joseph Smithistä ja kirkon presidentin hallussa olevista avaimista ja valtuudesta. ”Nyt meidän täytyy kuunnella nimenomaan presidentti Hinckleyn ääntä, ja meidän täytyy noudattaa hänen neuvojaan”, hän julisti, ”jotta meille voi tapahtua parhaita asioita.”21
Presidentti Faust myös todisti palavasti Vapahtajasta ja kirjoitti sanat lauluun ”This Is the Christ”. Hän todisti: ”Ne meistä, joilla on pyhä apostolin virka, toivovat aina voivansa täyttää velvollisuutensa todistaa Vapahtajan jumalallisuudesta. Tunnen, että minun on pakko tehdä niin. Minulla on ollut todistus koko ikäni. Viime aikoina sieluuni on kuitenkin tullut ylitsevuotava todistus tämän pyhän työn jumalallisuudesta. Tämä luja todistus on varmempi kuin milloinkaan ennen eläessäni.”22
Presidentti Faust ei unohtanut milloinkaan poikavuosiensa pelokasta karitsaa. Eikä hän milloinkaan unohtanut päättäväisyyttään lauman hoitajana. Pyrkimällä jäljittelemään Hyvää Paimenta, josta hänellä oli ”horjumaton”23 todistus, hän eli elämän, josta tuli hänen paras saarnansa – rakkaan paimenen saarna.
VIRSTANPYLVÄITÄ PRESIDENTTI JAMES E. FAUSTIN ELÄMÄSSÄ
31. heinäkuuta 1920
Syntyi Deltassa Utahissa Yhdysvalloissa George A. ja Amy Finlinson Faustin perheeseen.
1937–1939
Opiskeli Utahin yliopistossa Salt Lake Cityssä.
1939–1942
Lähetystyössä Brasiliassa.
21. huhtikuuta 1943
Solmi avioliiton Ruth Wrightin kanssa Suolajärven temppelissä.
1942–1945
Palveli toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain armeijan lentojoukoissa; kotiutettiin kunniamaininnoin luutnanttina.
1948
Suoritti Utahin yliopistossa alemman korkeakoulututkinnon ja lakitieteen tohtorin tutkinnon; ryhtyi harjoittamaan asianajajan ammattia Salt Lake Cityssä.
8. toukokuuta 1949
Hyväksyttiin Big Cottonwoodin seurakunnan piispaksi.
1949–1951
Palveli Utahin edustajainhuoneessa.
18. maaliskuuta 1956
Hyväksyttiin Cottonwoodin vaarnan johtajaksi.
31. toukokuuta 1962
Äänestettiin Utahin asianajajayhdistyksen puheenjohtajaksi.
1962
Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy nimitti hänet kansalaisoikeuksia ja rotulevottomuuksia tutkivaan komiteaan.
14. joulukuuta 1968
Kutsuttiin alue-edustajaksi.
Tammikuu 1970
Nimitettiin Deseret Newsin johtokuntaan.
6. lokakuuta 1972
Hyväksyttiin kahdentoista apostolin koorumin apulaiseksi.
1. lokakuuta 1976
Hyväksyttiin seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin johtokuntaan.
Kesäkuu 1977
Kutsuttiin kansainvälisen lähetyskentän johtajaksi.
30. syyskuuta 1978
Hyväksyttiin kahdentoista apostolin koorumiin.
12. maaliskuuta 1995
Erotettiin toiseksi neuvonantajaksi ensimmäisessä presidenttikunnassa.
27. huhtikuuta 1998
Vastaanotti Brasilian kunniakansalaisuus -palkinnon – kunnianosoitus, joka on suotu vain harvoille maailman johtomiehille.
2000
Vihki seitsemän temppeliä: Oaxaca Meksiko, Tuxtla Gutiérrez Meksiko, Medford Oregon Yhdysvallat, Memphis Tennessee Yhdysvallat, Nashville Tennessee Yhdysvallat, San José Costa Rica ja Oklahoma City Oklahoma Yhdysvallat.
10. elokuuta 2007
Kuoli Salt Lake Cityssä Utahissa 87 vuoden iässä.
ENSIMMÄISEN PRESIDENTTIKUNNAN MUISTOSANOJA HAUTAJAISTILAISUUDESSA
”Hänen viisautensa oli syvää ja syvällistä. Se tuli pitkäaikaisesta kokemuksesta monilla aloilla. Hänessä yhdistyivät lakimiehen mielenlaatu ja kirkollisen johtajan myötätunto. – – Hänen uskonsa palautetun evankeliumin totuudellisuuteen oli herpaantumaton. Hänen mielessään ei ollut epäilystäkään Joseph Smithin profeetallisesta kutsumuksesta. Hänellä ei ollut epäilystäkään Mormonin kirjan paikkansapitävyydestä. – –
Hänen poismenonsa oli rauhan ja rakkauden ja valon sävyttämä. Rauha hänen muistolleen. Me kaikki olemme saaneet paljon yhteistyöstä hänen kanssaan.”
Presidentti Gordon B. Hinckley
”Hän oli kokemuksen mies, viisauden mies, rakkauden mies. Hän oli uskon mies, rukouksen mies, mutta ennen kaikkea hän oli Jumalan mies. Hänen taisteluvarustuksessaan ei ollut heikkoa kohtaa; hänen sielussaan ei ollut vilppiä; hänen luonteessaan ei ollut säröä.
Presidentti Faust rakasti Herraa koko sydämestään ja sielustaan ja palveli Häntä koko väkevyydestään aivan kuolevaisen elämänsä loppuun asti. – – Hän oli totuuden opettaja. Hän jätti jälkeensä kunnian ja rakkauden perinnön. Jumala siunatkoon hänen muistoaan.”
Presidentti Thomas S. Monson, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa