Kristuksen todistajaksi tuleminen
Pappeusvirkansa nojalla apostolit on valtuutettu Kristuksen erityisiksi todistajiksi koko maailmaan (ks. OL 107:23). Heidän todistuksensa on ehdottoman tärkeä Herran pelastustyössä. Apostolit eivät silti saa olla eivätkä he olekaan todistajina yksin. Me kaikki, jotka on kastettu ja konfirmoitu, olemme ottaneet päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen ja sitoutuneet ”olemaan Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla” (Moosia 18:9). Jokaisella meillä on edellytykset tulla Hänen todistajakseen. Herra tosiaankin luottaa siihen, että ”heikot ja vähäiset” julistavat Hänen evankeliumiaan (ks. OL 1:19, 23), ja Hänen tahtonsa on, että ”jokainen ihminen puhuisi Jumalan, Herran, nimittäin maailman Vapahtajan, nimessä” (OL 1:20).
Pohtikaamme joitakin tapoja, joilla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen voi olla Kristuksen todistaja.
Me olemme Kristuksen todistajia, kun saamme varman, henkilökohtaisen todistuksen siitä, että Hän elää.
Jeesuksen Kristuksen todistajana oleminen on pohjimmiltaan sitä, että on saanut varman, henkilökohtaisen todistuksen siitä, että Hän on Jumalan jumalallinen Poika, maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Muinaiset apostolit tiesivät, että Jeesus oli luvattu Messias, ja puhuivat henkilökohtaisen kokemuksen perusteella Hänen kirjaimellisesta ylösnousemuksestaan. Kristuksen todistajan ei kuitenkaan ole tarvinnut nähdä Häntä tai päästä Hänen eteensä. Kun Pietari todisti Jeesukselle: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika”, Herra vastasi, ettei Pietari ollut saanut tätä tietoa seurauksena siitä, että oli ollut lähellä Jeesusta tai oli saanut kokemuksia Jeesuksen kanssa, vaan koska Hänen Isänsä taivaassa oli ilmoittanut sen Pietarille (ks. Matt. 16:15–17). Jeesus teki Tuomaalle selväksi, että saman uskon tai todistuksen, jonka tämä oli saanut, voi saada Häntä koskettamatta tai näkemättä: ”Jeesus sanoi hänelle: ’Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.’” (Joh. 20:29.)
Todistuksemme Kristuksesta alkaa tyypillisesti muiden todistuksesta – ihmisten, jotka tunnemme tai joista tiedämme ja joihin luotamme. Meillä on apostolien muistiin merkitty todistus, että ”tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia” (Ap. t. 2:32). Meillä on Vanhan ja Uuden testamentin todistus Hänen ennalta asettamisestaan, palvelutyöstään ja sovituksestaan. Meillä on toinen todistus, Mormonin kirja, jonka keskeinen tarkoitus on ”juutalaisten ja pakanoiden [saaminen] vakuuttuneiksi siitä, että Jeesus on Kristus, iankaikkinen Jumala, joka ilmoittaa itsensä kaikille kansoille”1. Meillä on profeetta Joseph Smithin todistus, että hän näki ja kuuli Isän osoittavan Jeesusta ja julistavan: ”Tämä on minun rakas Poikani” (JS–H 17), ja profeetan myöhempi todistus, että ”niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää! Sillä me näimme hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on Isän Ainosyntyinen.” (OL 76:22–23.) Meillä on oman aikamme erityisiä todistajia, jotka elävät keskuudessamme ja joilta olemme saaneet vahvistavan todistuksen omin silmin ja korvin. Monia on lisäksi siunattu niin, että he kuulevat vanhempien, isovanhempien ja uskollisten ystävien todistuksia.
Ne, jotka solmivat kasteenliiton, saavat erityisen uskon lahjan Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhän Hengen lahjan myötä tulee vahvistus, että saamamme todistukset Kristuksesta ovat totta. Nefi vahvisti, että näin tapahtuisi: ”Ja silloin te olette tällä kaidalla ja kapealla polulla, joka johtaa iankaikkiseen elämään; niin, te olette menneet sisälle portista; te olette tehneet Isän ja Pojan käskyjen mukaisesti; ja te olette saaneet Pyhän Hengen, joka todistaa Isästä ja Pojasta täyttäen hänen antamansa lupauksen, että jos te menette sisälle oikealla tavalla, te saatte” (2. Nefi 31:18, kursivointi lisätty).
Muiden sanoihin uskominen on hengellinen lahja, ja lahja on myös se, että ”Pyhä Henki antaa toisten tietää, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja että hänet ristiinnaulittiin maailman syntien tähden” (OL 46:13).
Tämä todistus tulee usein tunteina – palona, rauhana, varmuuden tunteena, valistuksen aistimuksena. Herra antoi Oliver Cowderylle todistuksen Mormonin kirjasta hengellisinä tunteina, jotka vahvistivat, ”että sanat eli se kirja, jota olet kirjoittanut, on totta” (OL 6:17). Sitten Herra lisäsi: ”Jos haluat lisätodistuksen, muistele yötä, jolloin huusit minun puoleeni sydämessäsi, jotta saisit tietää totuuden näistä asioista. Enkö minä puhunut asiasta rauhaa sinun mieleesi? Minkä suuremman todistuksen voit saada kuin todistuksen Jumalalta?” (OL 6:22–23.) Se, että Henki puhuu rauhaa ihmisen mielelle, ei ole ainoa muoto, jossa todistus tulee, mutta kun se tulee Jumalalta, mikään ei ole sen suurempaa. Aivan kuten kestitsemällä itseämme Kristuksen sanoilla pyhistä kirjoituksista me voimme todistaa, että olemme kuulleet Hänen äänensä ja että tunnemme Hänen sanansa (ks. OL 18:36), me voimme todistaa Jumalalta saamiemme vahvistavien hengellisten tunteiden perusteella, että me tunnemme Hänen Poikansa ja että Hän elää.
Me olemme Kristuksen todistajia, kun me elämme niin, että ilmennämme Hänen opetuksiaan.
Palvelutyönsä aikana läntisellä pallonpuoliskolla Vapahtaja antoi tämän käskyn: ”Pitäkää valonne korkealla, jotta se loistaisi maailmalle. Katso, minä olen valo, joka teidän on pidettävä korkealla – se, mitä te olette nähneet minun tekevän.” (3. Nefi 18:24.) Ihmisten pitäisi kyetä näkemään meissä jotakin Jeesuksesta Kristuksesta. Se, miten toimimme, puhumme, pukeudumme ja jopa ajattelemme, ilmentää Häntä ja Hänen teitään. Alma ilmaisi sen voimallisen muutoksen kokemisena sydämessämme ja Hänen kuvansa saamisena kasvoihimme (ks. Alma 5:14). Tätä samaa tarkoittaen Herra käski meitä olemaan sellaisia kuin Hän on (ks. 3. Nefi 27:27). Vaikka emme olleetkaan Hänen kanssaan Hänen palvelutyössään, niin kun me tutkimme pyhiä kirjoituksia, me näemme Jeesuksen ja sen, mitä Hän sanoi ja teki. Ja kun me noudatamme samaa kaavaa, me todistamme Hänestä.
Muistan erään katolisen papin esimerkin. Tulin tuntemaan hänet työskennellessämme yhdessä yhteiskunnallisissa palveluhankkeissa Nashvillessä Tennesseen osavaltiossa. Isä Charles Strobel kehitteli hankkeen, jossa tuotiin kodittomia miehiä kadulta muutama kerrallaan koulutusohjelmaan, jossa heille opetettiin elämässä tarvittavia taitoja ja tarjottiin työmahdollisuuksia. Hän omisti lukemattomia tunteja siihen, että auttoi näitä miehiä tekemään pysyviä muutoksia parempaan ja tulemaan omavaraisiksi. Yllätyin kuullessani, että vain joitakin vuosia aiemmin eräs koditon mies oli surmannut hänen äitinsä. Isä Strobelin Kristuksen kaltainen rakkaus ulottui jopa ihmisiin, joiden parista löytyi se henkilö, joka oli väkivaltaisesti riistänyt hänen rakkaan äitinsä hengen.
Apostolien ja profeettojen keskeinen sanoma kaikkina aikoina on tarve tehdä parannus syntien anteeksisaamiseksi Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Oma parannuksentekomme todistaa Hänestä ja siitä, että Hänen armollaan on voima armahtaa ja puhdistaa meidät. Meidän ei ole tarvinnut saavuttaa täydellisyyttä, jotta todistuksemme olisi pätevä, niin kauan kuin pyrimme mukauttamaan elämämme Vapahtajan mittapuun mukaiseksi. Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) kehotti viisaasti kärsivällisyyteen sekä uutteruuteen tässä prosessissa:
”Kristuksen kaltaiseksi tuleminen on koko elämän kestävä pyrkimys, ja hyvin usein siihen liittyvä kasvu ja muutos on hidasta, miltei huomaamatonta. – –
– – Jokaista Paavalia, jokaista Enosta ja jokaista kuningas Lamonia kohden on satoja ja tuhansia, joiden kohdalla parannuksenteko on paljon hienovaraisempaa, paljon huomaamattomampaa. Päivä päivältä he lähestyvät Herraa tajuamattakaan, että ovat rakentamassa Jumalan kaltaista elämää. He elävät hiljaa hyvää tehden, palvellen ja omistautuen. He ovat kuin lamanilaiset, joista Herra sanoi, että heidät ”kastettiin tulella ja Pyhällä Hengellä, eivätkä he sitä tienneet” (3. Nefi 9:20, kursivointi lisätty).”2
Me olemme Kristuksen todistajia, kun autamme muita tulemaan Hänen luokseen.
Nefi kertoi riemullisessa julistuksessaan: ”Me puhumme Kristuksesta, me riemuitsemme Kristuksessa, me saarnaamme Kristuksesta, me profetoimme Kristuksesta ja me kirjoitamme profetioidemme mukaisesti, jotta lapsemme tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa” (2. Nefi 25:26). Mekin voimme olla aktiivisia auttaessamme muita, etenkin lapsiamme, tulemaan Kristuksen luokse.
Nefin ilmaisu ”me puhumme Kristuksesta” antaa olettaa, ettemme ole haluttomia puhumaan Vapahtajaa koskevista tunteistamme keskusteluissa ja epävirallisissa tilanteissa. Usein ne ovat kahdenkeskisiä tilanteita, joissa voimme avoimesti ja ystävällisesti keskustella siitä, kuka Hän on ja mitä Hän teki ja opetti, rohkaisten muitakin rakastamaan ja seuraamaan Häntä.
”Me riemuitsemme Kristuksessa” antaa ymmärtää, että me elämme yleensä onnellisen oloisina, mikä kuvastaa uskoamme Kristukseen. Me tiedämme, että ”hänen armonsa riittää” meille lunastamaan meidät kuolemasta ja synnistä ja tulemaan täydellisiksi Hänessä (ks. Moroni 10:32–33). Vaikka kohtaammekin pettymyksiä ja jopa murhenäytelmiä, me tiedämme, että Hänen ansiostaan iankaikkinen onnemme on turvattu. Kun uskomme Jeesukseen Kristukseen loistaa meistä, me osoitamme muille, jotka ovat ”työn ja kuormien uuvuttamat”, kuinka voi löytää levon Hänessä (ks. Matt. 11:28–30).
”Me saarnaamme Kristuksesta” viittaa varmasti kokoaikaiseen ja jäsenlähetystyöhön, mutta siihen sisältyy myös se, mitä me teemme jumalanpalveluksissa, pyhäkoululuokissa ja vastaavissa tilanteissa, joissa Hän on tutkimisemme ja opetuksemme aiheena. Osallistumisemme sekä opettajina että oppilaina on omalta osaltaan sitä, että todistamme Hänestä, ja tuon osallistumisen taustalla oleva henkilökohtainen tutkiminen todistaa edelleen uskostamme.
”Me profetoimme Kristuksesta” tarkoittaa, että ilmaisemme todistuksemme Hänestä Hengen voimalla (ks. 1. Kor. 12:3). ”Jeesuksen todistajissa on profetoimisen Henki” (Ilm. 19:10). Kuten ne, jotka muinoin profetoivat Hänen ensimmäisestä tulemisestaan, mekin vahvistamme sanoin ja teoin profetiat Hänen toisesta tulemisestaan. Toimittamalla kasteita ja muita pyhiä toimituksia esivanhempiemme puolesta pappeuden valtuudella, jonka Elia palautti ”ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava” (Mal. 3:23; ks. myös OL 2; 128:17–18), me todistamme, että Kristus tulee jälleen ja että sydämemme täytyy kääntyä isiemme puoleen valmistautuaksemme Hänen tuloonsa (ks. Mal. 3:24; OL 2:2).
”Ja me kirjoitamme profetioidemme mukaisesti” muistuttaa, että on viisasta tehdä pysyvä aikakirja todistuksestamme Kristuksesta. Ymmärrämme, että lausumamme todistukset ”on kirjoitettu muistiin taivaassa enkelien nähtäväksi; ja he riemuitsevat [meistä]” (OL 62:3). Omat jälkeläisemme ja muut saattavat etsiä käsiinsä todistuksiamme Kristuksesta ja iloita niistä, vaikka ne olisi kirjoitettu tai tallennettu heidän hyväkseen jo ennen kuin jotkut heistä olivat syntyneetkään.
Olet Jeesuksen Kristuksen todistaja, kun tunnet Pyhän Hengen todistuksen Hänestä vahvistuvan yhä uudelleen mielessäsi monissa eri kokemuksissa ja tapahtumissa, kun pyrit pitämään yllä Hänen esimerkkinsä valoa omassa elämässäsi päivästä toiseen ja kun lausut todistuksesi muille ja autat heitä saamaan tietoa Hänestä ja seuraamaan Häntä. Jumala suokoon sinun sydämesi toiveen mukaan olla niiden joukossa, ”jotka ottivat vastaan todistuksen Jeesuksesta” (OL 76:51) ja olivat uskollisia tuolle todistukselleen koko kuolevaisen elämän ajan (ks. OL 138:12).