Kuka on Jeesus Kristus?
Tavatessaan kaksitoista Filippoksen Kesareassa Jeesus kysyi: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Pääapostoli Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Ju-malan poika.” (Matt. 16:15–16.) Myöhemmin Pietari todisti, että Jeesus ”oli valittu jo ennen maailman perustamista” (1. Piet. 1:20). Hän oli ”alussa Isän luona ja [on] Esikoinen” (OL 93:21).
Kun Isän suunnitelma – pelastus- ja onnensuunnitelma (ks. Alma 34:9) – esitettiin (ks. Alma 42:5, 8), tarvittiin joku tuomaan sovittamalla lunastus ja armo kaikille niille, jotka hyväksyivät suunnitelman (ks. Alma 34:16; 39:18; 42:15). Isä kysyi: ”Kenet minä lähetän?” Hän, joka tultiin tuntemaan Jeesuksena, päätti vapaaehtoisesti ja auliisti vastata: ”Tässä olen, lähetä minut” (Abr. 3:27). ”Isä, sinun tahtosi tapahtukoon, ja kunnia olkoon sinun ikuisesti” (Moos. 4:2).
Maailma luotiin sitä silmällä pitäen: ”Minä loin [maailman] Pojan kautta, joka on minun Ainosyntyiseni”, Isä julisti (Moos. 1:33; ks. myös Ef. 3:9; Hel. 14:12; Moos. 2:1).
Jeesuksen Kristuksen nimiä
Vanhan testamentin profeetat tunsivat Hänet Jahvena eli Jehovana (ks. Abr. 1:16; 2. Moos. 6:3). Profeetoille näytettiin Hänen tulemisensa: ”Katso, Jumalan Karitsa, aivan niin, iankaikkisen Isän Poika!” (1. Nefi 11:21; ks. myös Joh. 1:14.) Hänen äidilleen sanottiin: ”Sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. – – Häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi.” (Luuk. 1:31–32.)
Hänen jumalallista tehtäväänsä ja palvelutyötään kuvaavia nimiä on paljon. Hän itse opetti: ”Minä olen maailman valo ja elämä. Minä olen Alfa ja Oomega, alku ja loppu.” (3. Nefi 9:18.) ”Minä olen – – teidän puolustajanne Isän luona” (OL 29:5; ks. myös OL 110:14). ”Minä olen hyvä paimen” (Joh. 10:11). ”Minä olen Messias, Siionin Kuningas, Taivaan Kallio” (Moos. 7:53). ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään [eikä] janoissaan.” (Joh. 6:35.) ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri” (Joh. 15:1). ”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25). ”Minä olen – – kirkas aamutähti” (Ilm. 22:16), ”[Jeesus Kristus], Lunastajanne, joka on suuri Minä Olen” (OL 29:1).
Hän on Välittäjä (ks. 1. Tim. 2:5), Vapahtaja (ks. Luuk. 2:11), Lunastaja (ks. OL 18:47), seurakunnan Pää (ks. Ef. 5:23), sen Kulmakivi (ks. Ef. 2:20). Viimeisenä päivänä ”Jumala – – evankeliumin mukaisesti tuo [ihmiset] – – Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi” (Room. 2:16; ks. myös Morm. 3:20).
”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” (Joh. 3:16); ”sen vuoksi lunastus tulee pyhässä Messiaassa ja hänen kauttansa, sillä hän on täynnä armoa ja totuutta” (2. Nefi 2:6).
Profeetta Joseph Smithiltä kysyttiin usein: ”Mitkä ovat uskontonne perusperiaatteet?”
”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä.”1
Jeesuksen Kristuksen nöyryys
Kun Herra vangittiin ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan, Hän oli tullut Getsemanesta. Kavaltamishetkellä Pietari nosti miekkansa ylipapin palvelijaa Malkosta vastaan. Jeesus sanoi:
”Pane miekkasi tuppeen. – –
Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.” (Matt. 26:52–53.)
Kaiken pilkan, solvaamisen, ruoskinnan ja lopulta ristiinnaulitsemisen tuskan ajan Herra pysyi levollisena ja alistuvana – paitsi sinä yhtenä syvällisen dramaattisena hetkenä, joka paljastaa kristinopin sisimmän olemuksen. Tuo hetki koitti oikeudenkäynnin aikana. Pilatus, joka oli nyt peloissaan, kysyi Jeesukselta: ”Etkö puhu, vaikka minä kysyn? – – Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?” (Joh. 19:10.)
Voi vain kuvitella vallinnutta levollista majesteettisuutta, kun Herra sanoi: ”Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä” (Joh. 19:11). Se, mitä sen jälkeen tapahtui, ei johtunut siitä, että Pilatuksella oli valta saada se aikaan, vaan koska Herran tahto oli hyväksyä se.
”Minä annan henkeni”, Herra sanoi, ”saadakseni sen jälleen takaisin.
Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin.” (Joh. 10:17–18.)
Jeesuksen Kristuksen sovitus
Ennen ristiinnaulitsemista ja sen jälkeen monet ihmiset ovat antaneet auliisti henkensä toimimalla epäitsekkäästi ja urhoollisesti. Mutta kukaan ei ole joutunut kokemaan sitä, mitä Kristus kärsi. Hänen kannettavanaan oli ihmisten kaikkien rikkomusten, ihmisten kaiken syyllisyyden kuorma. Ja vaakalaudalla oli sovitus. Hänen auliin tekonsa ansiosta armo ja oikeudenmukaisuus voitiin saattaa sopusointuun, iankaikkinen laki pitää voimassa ja saada aikaan se sovittelu, jota ilman kuolevaista ihmistä ei voitaisi lunastaa.
Hän otti omasta tahdostaan vastaan rangaistuksen koko ihmiskunnan puolesta kaikesta koko maailman jumalattomuudesta ja pahuudesta, julmuudesta, moraalittomuudesta, turmeluksesta ja rappiosta, riippuvuuksista, tappamisista ja kidutuksesta ja terrorista – mitä koskaan on ollut ja mitä koskaan tapahtuisi tämän maan päällä. Tekemällä sellaisen valinnan Hän kohtasi Paholaisen pelottavan voiman, Paholaisen, jota ei kahlehdi liha ja joka ei koe kuolevaisuuden kipua. Se oli Getsemane!
Me emme tiedä, kuinka sovitus tapahtui. Yksikään kuolevainen ei ollut katsomassa, kun pahuus kääntyi pois ja lymysi häpeissään tuon puhtaan olennon valon edessä. Mikään määrä pahuutta ei kyennyt tukahduttamaan tuota valoa. Kun tehty oli tehty, lunnaat oli maksettu. Kuolema ja helvetti luopuivat vaateestaan kaikkiin, jotka tekisivät parannuksen. Ihmiset olivat viimein vapaita. Niin jokainen sielu, joka koskaan on elänyt, voisi tehdä valinnan koskettaa tuota valoa ja tulla lunastetuksi.
Tämän äärettömän sovituksen vuoksi, tämän Kristuksen sovituksen ansiosta ”koko ihmissuku voi pelastua – – noudattamalla evankeliumin lakeja ja toimituksia” (UK 3).
”Sovitus” pyhissä kirjoituksissa
Englanninkielinen sovitusta tarkoittava sana atonement on todellisuudessa kolme sanaa: at-one-ment, mikä tarkoittaa asettamista yhteen, yhdeksi Jumalan kanssa, sovinnon tekemistä, sovittamista, hyvittämistä.
Mutta tiesitkö, että sana atonement esiintyy englanninkielisessä Uudessa testamentissa vain yhden kerran? Vain yhden kerran! Lainaan Paavalin kirjettä roomalaisille:
”Kristus kuoli meidän puolestamme – –.
Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, – – paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.
Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.” (Room. 5:8, 10–11, kursivointi lisätty.)
Sana atonement esiintyy englanninkielisessä Uudessa testamentissa vain tuon yhden kerran. Kaikista sanoista juuri sovitus! Se ei ollut tuntematon sana, sillä sitä oli käytetty paljon Vanhassa testamentissa Mooseksen lain yhteydessä, mutta vain kerran Uudessa testamentissa. Minusta se on huomionarvoista.
Tiedän vain yhden selityksen. Sitä varten käännymme Mormonin kirjan puoleen. Nefi todisti, että aikoinaan Raamattu ”sisälsi Herran evankeliumin täyteyden, Herran, josta kaksitoista apostolia todistavat” ja että sanojen ”kulkeuduttua Karitsan kahdentoista apostolin käden kautta juutalaisilta pakanoille sinä näet tuon suuren ja iljettävän kirkon muodostamisen, joka on kaikkia muita kirkkoja iljettävämpi; sillä katso, se on ottanut Karitsan evankeliumista pois monia osia, jotka ovat selkeitä ja erittäin kallisarvoisia; ja myös monia Herran liittoja se on ottanut pois” (1. Nefi 13:24, 26).
Jaakob määritteli suuren ja iljettävän kirkon seuraavin sanoin: ”Sen vuoksi se, joka taistelee Siionia vastaan, niin juutalainen kuin pakana, niin orja kuin vapaa, niin mies kuin nainen, menehtyy; sillä he ovat niitä, jotka ovat kaiken maan huora; sillä ne, jotka eivät ole minun puolellani, ovat minua vastaan, sanoo meidän Jumalamme” (2. Nefi 10:16).
Nefi sanoi myös: ”Niiden monien selkeiden ja kallisarvoisten asioiden tähden, jotka on otettu pois kirjasta, – – tavattoman monet kompastuvat, niin että Saatanalla on heihin suuri valta” (1. Nefi 13:29). Sitten hän profetoi, että kallisarvoiset asiat palautettaisiin (ks. 1. Nefi 13:34–35).
Ja ne palautettiin. Mormonin kirjassa sovitusta tarkoittavat sanat atonement, atone ja atoneth esiintyvät eri muodoissaan 39 kertaa. Lainaan vain yhtä jaetta Almasta: ”Ja nyt, armonsuunnitelmaa ei voitaisi toteuttaa, ellei sovitusta suoritettaisi; sen tähden Jumala itse sovittaa maailman synnit toteuttaakseen armonsuunnitelman, tyydyttääkseen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, jotta Jumala voisi olla täydellinen, oikeudenmukainen Jumala ja myös armollinen Jumala” (Alma 42:15, kursivointi lisätty).
Vain kerran Uudessa testamentissa mutta 39 kertaa Mormonin kirjassa. Mikä voisikaan olla parempi todiste siitä, että Mormonin kirja on todellakin toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta?
Eikä siinä vielä kaikki. Sanat sovittaa ja sovitus esiintyvät Opissa ja liitoissa viisi kertaa ja Kallisarvoisessa helmessä kaksi kertaa. 47 erittäin tärkeää viitettä. Eikä siinä vielä kaikki! Sadat muut jakeet auttavat selittämään sovitusta.
Tahdonvapaus
Herra kärsi sovituksen hinnan ilman pakkoa, sillä tahdonvapaus on suvereeni periaate. Suunnitelman mukaan tahdonvapautta on kunnioitettava. Niin oli alusta asti, Eedenistä alkaen.
”Herra sanoi Henokille: Katso näitä veljiäsi; he ovat minun omien kätteni tekoa, ja minä annoin heille heidän ymmärryksensä sinä päivänä, jolloin minä heidät loin; ja Eedenin puutarhassa minä soin ihmiselle hänen tahtonsa vapauden” (Moos. 7:32).
Tapahtuipa Eedenissä mitä muuta tahansa, niin äärimmäisellä koetuksen hetkellään Aadam teki valinnan. Käskettyään Aadamia ja Eevaa lisääntymään ja täyttämään maan ja kiellettyään heitä nauttimasta hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää Herra sanoi: ”Saat kuitenkin itse päättää, sillä se on sinulle suotu; mutta muista, että minä kiellän sen, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma” (Moos. 3:17).
Ihmisen tuomisessa kuolevaisuuteen oli kyse niin paljosta, ettei sitä voitu tehdä pakolla. Se olisi sotinut juuri sitä lakia vastaan, joka oli suunnitelmalle keskeinen. Suunnitelman mukaan kukin Jumalan henkilapsi saisi kuolevaisen ruumiin ja kutakin koeteltaisiin. Aadam näki, että niin täytyy olla, ja teki valintansa. ”Aadam lankesi, jotta ihmisiä voisi olla, ja ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25).
Aadam ja Eeva uskaltautuivat lisääntymään ja täyttämään maan kuten heidän oli käsketty tehdä. Suunnitelman kannalta oli ratkaisevan tärkeää, että heidän ruumiinsa luotiin Jumalan kuvaksi erillisenä luomistyönä. Heidän sitä seurannut lankeemuksensa oli välttämätön, jotta kuolevaisuuden tila voisi muodostua ja suunnitelma etenisi.
Sovitus oli välttämätön
Nefi kuvaili, mitä ruumiillemme ja hengellemme tapahtuisi, ellei olisi ”ääretöntä sovitusta”. Hän sanoi, että meidän henkemme olisi täytynyt tulla Perkeleen kaltaiseksi. (Ks. 2. Nefi 9:7–10.)
Käytän harvoin sanaa ehdoton. Se on harvoin osuva. Nyt käytän sitä – kaksi kertaa:
Lankeemuksen vuoksi sovitus oli ehdottoman välttämätön, jotta ylösnousemus voisi tapahtua ja fyysinen kuolema voitaisiin voittaa.
Sovitus oli ehdottoman välttämätön, jotta ihmiset voisivat puhdistua synnistä ja voittaa toisen kuoleman, hengellisen kuoleman, joka on ero taivaallisesta Isästämme, sillä pyhissä kirjoituksissa meille sanotaan kahdeksan kertaa, ettei mikään epäpyhä voi päästä Jumalan eteen (ks. 1. Nefi 10:21; 15:34; Alma 7:21; 11:37; 40:26; Hel. 8:25; 3. Nefi 27:19; Moos. 6:57).
Pyhien kirjoitusten sanat ”saat kuitenkin itse päättää, sillä se on sinulle suotu” (Moos. 3:17) johdattivat Aadamin ja Eevan ja heidän jälkeläisensä kaikkiin kuolevaisuuden riskeihin. Kuolevaisuudessa ihmiset ovat vapaita valitsemaan, ja jokaisella valinnalla on seurauksensa. Valinta, jonka Aadam teki, herätti toimintaan oikeudenmukaisuuden lain, joka edellyttää, että rangaistuksena tottelemattomuudesta on kuolema.
Mutta ne oikeudenkäynnissä lausutut sanat ”sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä” (Joh. 19:11) osoittivat armon olevan yhtä voimallista. Lunastaja lähetettiin maksamaan velka ja vapauttamaan ihmiset. Sellainen oli suunnitelma.
Alman poika Korianton ajatteli, että oli epäoikeudenmukaista, että rangaistusten täytyy seurata syntiä, että tarvitaan rankai-semista. Syvällisessä saarnassa Alma opetti pelastussuunnitelman pojalleen ja siten myös meille. Alma puhui sovituksesta ja sanoi: ”Nyt, parannus ei voisi tulla ihmisten osaksi, ellei olisi rangaistusta” (Alma 42:16).
Jos rangaistus on hinta, joka parannukseen vaaditaan, siitä selviää halvalla. Seuraukset, jopa tuskalliset, suojelevat meitä. Sen voi opettaa meille niinkin yksinkertainen asia kuin lapsen tuskanhuuto, kun hänen sormensa koskettaa tulta. Ellei lapsi tuntisi tuskaa, hän voisi palaa kuoliaaksi.
Parannuksen siunauksia
Tunnustan heti, etten voisi löytää rauhaa, en onnea enkä turvaa maailmassa, jossa ei olisi parannusta. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, ellei minulla olisi mitään keinoa pyyhkiä pois virheitäni. Tuska olisi suurempaa kuin kykenisin kestämään. Teidän kohdallanne voi olla toisin mutta ei minun.
Sovitus tapahtui. Se tarjoaa aina ja alati armahduksen rikkomuksesta ja kuolemasta, jos me vain teemme parannuksen. Parannus on sen kaiken purkuehto. Parannus on avain, jolla voimme avata vankilan oven sisäpuolelta. Meillä on avain käsissämme ja meillä on tahdonvapaus käyttää sitä.
Kuinka äärettömän kallisarvoista vapaus onkaan; kuinka suunnattoman arvokasta onkaan tahdonvapaus.
Lusifer ohjailee ovelasti valintojamme johtamalla meitä harhaan syntiä ja seurauksia koskevissa asioissa. Hän ja hänen enkelinsä houkuttelevat meitä olemaan kelvottomia, jopa jumalattomia. Mutta hän ei pysty – hän ei ikinä pysty millään voimallaan täysin tuhoamaan meitä ilman omaa suostumustamme. Jos ihminen olisi saanut tahdonvapauden ilman sovitusta, se olisi ollut kohtalokas lahja.
Luotu Hänen kuvakseen
Meille opetetaan Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Kallisarvoisen helmen Mooseksen ja Abrahamin kirjoissa, Mormonin kirjassa ja endaumentissa, että ihmisen kuolevainen ruumis tehtiin Jumalan kuvaksi erillisenä luomistyönä. Jos luominen olisi tapahtunut toisella tavoin, ei olisi voinut olla lankeemusta.
Jos ihmiset olisivat vain eläimiä, silloin johdonmukaisuus suosisi vapautta vailla vastuullisuutta.
Kuinka hyvin tiedänkään, että oppineiden joukossa on niitä, jotka etsivät ihmisen alkuperää eläinten ja kivien joukosta. He eivät katso sisimpäänsä löytääkseen sieltä hengen. He kouluttautuvat mittaamaan asioita ajan, tuhansien ja miljoonien mukaan ja sanovat, että nämä ihmisiksi kutsutut eläimet syntyivät kaikki sattumalta. Ja sen he ovat vapaita tekemään, sillä heillä on tahdonvapaus.
Mutta meilläkin on tahdonvapaus. Me katsomme ylöspäin, ja maailmankaikkeudessa me näemme Jumalan kätten työt ja mittaamme asioita aikakausien, maailmankausien, taloudenhoitokausien, iankaikkisuuksien mukaan. Ne monet asiat, joita emme tiedä, hyväksymme uskon varassa.
Mutta tämän me tiedämme! Se kaikki suunniteltiin, ”ennen kuin maailma oli” (OL 38:1; ks. myös OL 49:17; 76:13, 39; 93:7; Abr. 3:22–25). Tapahtumat luomisesta viimeiseen, lopulliseen näytökseen eivät perustu sattumaan; ne perustuvat valintaan! Sillä tavoin se suunniteltiin.
Tämän me tiedämme! Tämän yksinkertaisen totuuden! Ellei luomista ja lankeemusta olisi ollut, ei olisi ollut mitään tarvetta minkäänlaiseen sovitukseen eikä Lunastajaan toimimaan sovittelijanamme. Silloin ei olisi tarvittu Kristusta.
Sovituksen vertauskuvia
Vapahtajan veri vuodatettiin Getsemanessa ja Golgatalla. Vuosisatoja aiemmin pääsiäinen oli annettu vertauskuvaksi ja malliksi siitä, mitä oli tuleva. Se oli toimitus, jonka oli määrä pysyä ikuisesti. (Ks. 2. Moos. 12.)
Kun kuoleman vitsaus langetettiin Egyptin ylle, jokaisen israelilaisen perheen käskettiin ottaa karitsa – esikoinen, uros, virheetön. Tämä pääsiäislammas teurastettiin mitään luita rikkomatta, ja sen verellä merkittiin kodin oviaukko. Herra lupasi, että kuoleman enkeli ohittaisi (englanniksi pass over; Passover, juutalaisten pääsiäinen) sillä tavoin merkityt kodit eikä surmaisi sisällä olijoita. Karitsan veri pelasti heidät.
Herran ristiinnaulitsemisen jälkeen uhrauksen laki ei edellyttänyt enää veren vuodattamista. Se oli nimittäin jo tehty, kuten Paavali opetti heprealaisille, ”ainutkertaisella” yhdellä ainoalla syntiuhrilla ”pysyvästi” (Hepr. 10:10, 12). Siitä lähtien uhrin oli määrä olla särkynyt sydän ja murtunut mieli – parannus.
Ja pääsiäistä vietettäisiin ikuisesti sakramenttina, jossa me uudistamme kasteenliittomme ja jonka me nautimme Jumalan Karitsan ruumiin muistoksi ja Hänen verensä muistoksi, joka vuodatettiin puolestamme.
Ei ole lainkaan vähäpätöistä, että tämä vertauskuva esiintyy jälleen viisauden sanassa. Sen lupauksen lisäksi, että tämän sukupolven pyhät, jotka noudattavat sitä, saavat terveyttä ja suuria tiedon aarteita, on tämä: ”Ja minä, Herra, annan heille lupauksen, että tuhon enkeli kulkee heidän ohitseen kuten Israelin lasten ohitse, eikä surmaa heitä” (OL 89:21).
En voi liikuttumatta kertoa teille, mitä ajattelen sovituksesta. Se herättää mitä syvimpiä kiitollisuuden ja velallisuuden tunteita. Sieluni pyrkii kohti Häntä, joka sai sen aikaan – tätä Kristusta, Vapahtajaamme, jonka todistaja olen. Minä todistan Hänestä. Hän on Herramme, Lunastajamme, Puolustajamme Isän luona. Hän lunasti meidät verellään.
Nöyränä pyydän itselleni Kristuksen sovitusta. En häpeä polvistua palvelemaan Isäämme ja Hänen Poikaansa. Sillä minulla on tahdonvapaus, ja se on minun valintani!