Jeesuksen Kristuksen sovitus
Getsemanen puutarhassa
Nuorena lähetyssaarnaajana vanhin Orson F. Whitney (1855–1931), joka palveli myöhemmin kahdentoista apostolin koorumissa, näki niin voimallisen unen, että se muutti hänen elämänsä ainiaaksi. Myöhemmin hän kirjoitti:
”Eräänä yönä näin unta – – että olin Getsemanen puutarhassa todistamassa Vapahtajan tuskaa. – – Seisoin puun takana etualalla – –. Jeesus tuli oikealta puoleltani pienestä sivuportista Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa. Käskettyään näiden kolmen apostolin polvistua rukoilemaan Hän jätti heidät ja meni sitten ohitseni toiselle puolen, missä Hänkin polvistui rukoilemaan. –– ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’
Hänen rukoillessaan kyyneleet vierivät pitkin Hänen kasvojaan, jotka olivat [kääntyneet] minuun päin. Olin niin liikuttunut näystä, että minäkin itkin pelkästä myötätunnosta Hänen suurta murhettaan kohtaan. Tunsin Häntä kohtaan sääliä koko sydämestäni. Rakastin Häntä koko sielustani ja kaipasin Hänen luokseen enemmän kuin kaipasin mitään muuta.
Ennen pitkää Hän nousi ja meni sinne, missä apostolit olivat polvillaan – sikeässä unessa! Hän ravisteli heitä lempeästi, herätti heidät ja hellästi moittien, vailla pienintäkään suuttumuksen tai kiukun häivää, kysyi heiltä, eivätkö he voineet valvoa Hänen kanssaan yhtä hetkeä. – –
Hän palasi paikalleen ja rukoili uudelleen, ja sitten Hän meni takaisin ja huomasi heidän jälleen nukkuvan. Jälleen Hän herätti heidät, nuhteli heitä ja palasi rukoilemaan kuten aiemmin. Tämä tapahtui kolme kertaa, kunnes Hänen olemuksensa oli minulle aivan tuttu – kasvonsa, hahmonsa ja liikkeensä. Hän oli ryhdiltään jalo ja katsannoltaan majesteettinen – – todellinen Jumala ihmisten keskellä mutta silti sävyisä ja nöyrä kuin pieni lapsi.
Aivan äkkiä tilanne näytti vaihtuvan – –. Toisin kuin aiemmin tämä oli ristiinnaulitsemisen jälkeen, ja Vapahtaja ja nuo kolme apostolia seisoivat nyt yhdessä ryhmässä minusta vasemmalla. He olivat lähdössä, nousemassa taivaaseen. En voinut kestää enää kauempaa. Juoksin esiin puun takaa, lankesin Hänen jalkoihinsa, kiedoin käteni Hänen polviensa ympäri ja pyysin Häntä ottamaan minut mukaansa.
En koskaan unohda sitä ystävällistä ja lempeää tapaa, jolla Hän kumartui nostamaan minut jaloilleni ja syleili minua. Se oli niin elävä, niin todellinen kokemus, että tunsin jopa lämmön Hänen rinnassaan, jota vasten lepäsin. Sitten Hän sanoi: ’Ei, poikani. Nämä ovat saaneet työnsä päätökseen ja voivat tulla mukaani, mutta sinun on jäätävä suorittamaan omasi.’ Pidin yhä kiinni Hänestä. Katsoin Hänen kasvojaan – sillä Hän oli kookkaampi kuin minä – ja anoin Häneltä mitä vilpittömimmin: ’Lupaa sitten minulle, että lopulta pääsen Sinun luoksesi.’ Hän hymyili suloisen hellästi ja vastasi: ’Se riippuu kokonaan itsestäsi.’ Heräsin itkien, ja oli aamu.”1
Miksi sovitus?
Tämä lempeä, henkilökohtainen pilkahdus Vapahtajan rakastavaan uhriin on sopiva johdanto Jeesuksen Kristuksen sovituksen merkityksellisyyteen. Lihassa ainosyntyisen Jumalan Pojan sovitus on se ratkaiseva perustus, jonka varassa koko kristinoppi lepää, ja suurin jumalallisen rakkauden osoitus, mikä tälle maailmalle on koskaan suotu. Sen merkitystä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ei voi korostaa liikaa. Jokainen muu palautetun evankeliumin periaate, käsky ja hyve saa merkityksensä tästä keskeisestä ja ratkaisevasta tapahtumasta.2
Sovitus oli Jumalan ainosyntyisen Pojan ennalta asetettu mutta vapaaehtoinen teko, jossa Hän antoi henkensä ja henkisen tuskansa lunastavina lunnaina Aadamin lankeemuksen vaikutuksista koko ihmiskuntaan ja kaikkien parannuksen tekevien henkilökohtaisista synneistä.
Englanninkielisen sanan atonement (’sovitus’) kirjallinen merkitys selittää itse itsensä: at-one-ment, tuoda yhteen asiat, jotka ovat olleet erillään tai erkaantuneina. Jeesuksen Kristuksen sovitus oli korvaamaton erottavan rikkomuksen eli Aadamin lankeemuksen vuoksi, joka toi maailmaan kaksi eri kuolemaa Aadamin ja Eevan syötyä hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää.3 Fyysinen kuolema toi hengen eron ruumiista, ja hengellinen kuolema toi sekä hengen että ruumiin erkaantumisen Jumalasta. Lankeemuksen seurauksena kaikki kuolevaisuuteen syntyvät ihmiset kärsisivät nämä kaksi eri kuolemaa. Mutta meidän täytyy muistaa, että lankeemus kuului olennaisena osana taivaallisen Isän jumalalliseen suunnitelmaan. Ilman sitä ei Aadamille ja Eevalle olisi syntynyt yhtään lasta kuolevaisuudessa eikä olisi ollut ihmissukua kokemassa vastakohtaisuutta, kasvua, tahdonvapautta eikä ylösnousemuksen, lunastuksen ja iankaikkisen elämän iloa.4
Tämän lankeemuksen ja sen korvaavan sovituksen tarve selitettiin kuolevaisuutta edeltävässä taivaan neuvonpidossa, johon osallistuivat ihmissuvun kaikki henget ja jota Isä Jumala johti. Tässä kuolevaisuutta edeltävässä tapahtumassa Kristus tarjoutui vapaaehtoisesti kunnioittamaan koko ihmiskunnan tahdonvapautta samalla kun Hän sovittaisi ihmisten synnit. Niin tehdessään Hän antaisi Isälle kaiken tuosta lunastavasta rakkaudesta koituvan kunnian.5
Tämä Kristuksen ääretön sovitus oli mahdollinen, koska 1) Hän oli ainoa synnitön ihminen, joka on koskaan elänyt tämän maan päällä, eikä Hän siksi ollut synnistä johtuvan hengellisen kuoleman alainen, 2) Hän oli Isän Ainosyntyinen, ja siksi Hänellä oli kaikki jumaluuden ominaisuudet, jotka antoivat Hänelle vallan fyysisen kuoleman yli6, ja 3) Hän oli kuolevaisuutta edeltävässä neuvonpidossa ilmeisesti ainoa riittävän nöyrä ja halukas asetettavaksi ennalta tähän palvelutyöhön7.
Kristuksen sovituksen lahjat
Jotkin sovituksen ansiosta saadut lahjat ovat yleismaailmallisia ja äärettömiä, eikä niihin liity ehtoja. Sellaisia ovat Vapahtajan lunnaat Aadamin alkuperäisestä rikkomuksesta, niin ettei yhtäkään ihmissuvun jäsentä pidetä vastuussa tuosta synnistä.8 Toinen yleismaailmallinen lahja on ylösnousemus. Se koskee jokaista miestä, naista ja lasta, joka elää, on koskaan elänyt tai tulee ikinä elämään maan päällä.
Muut Kristuksen sovituksen lahjat ovat ehdollisia. Ne riippuvat siitä, miten uutterasti pitää Jumalan käskyt. Vaikka esimerkiksi ihmissuvun kaikki jäsenet ovat ilmaiseksi saaneet vapautuksen Aadamin synnistä, tekemättä itse mitään sen eteen, he eivät saa vapautusta omista synneistään, elleivät he osoita uskoa Kristukseen, tee parannusta noista synneistä, ota kastetta Hänen nimeensä, ota vastaan Pyhän Hengen lahjaa ja konfirmointia Kristuksen kirkkoon ja ponnistele eteenpäin uskollisina ja kestävinä elämän matkansa loppuun asti. Tästä henkilökohtaisesta haasteesta Kristus sanoi:
”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen;
mutta elleivät he tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä.”9
Lisäksi vaikka ruumiin ylösnousemus on ilmainen ja yleismaailmallinen lahja Kristukselta, seurausta Hänen voitostaan kuolemasta, niin ihmisen uskollisuus tässä elämässä vaikuttaa suoranaisesti siihen, millainen ylösnoussut ruumis (tai sille suotu ”kirkkauden aste”) tulee olemaan, sekä siihen, milloin ylösnousemus tapahtuu. Apostoli Paavali esimerkiksi teki selväksi, että ”ensin nousevat ylös ne”10, jotka ovat täysin omistautuneet Kristukselle. Nykyajan ilmoitus selventää ylösnousseiden ruumiiden erilaisia tasoja11 luvaten korkeimman kirkkauden asteen vain niille, jotka noudattavat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteita ja toimituksia.12
Tietenkään sen enempää sovituksen ehdottomat kuin ehdollisetkaan siunaukset eivät ole mahdollisia muutoin kuin Kristuksen armosta. Sovituksen ehdottomat siunaukset ovat selvästikin ansaitsemattomia, mutta myöskään ehdolliset siunaukset eivät ole täysin ansaittuja. Elämällä uskollisesti ja pitämällä Jumalan käskyt voi saada lisää etuoikeuksia, mutta ne saadaan silti ilmaiseksi, ei varsinaisesti ansaittuina. Mormonin kirjassa julistetaan painokkaasti, ”ettei mikään liha voi asua Jumalan edessä muuten kuin pyhän Messiaan ansioiden ja laupeuden ja armon kautta”13.
Tämän saman armon kautta Jumala suo pelastuksen pienille lapsille, henkisesti vammaisille, niille, jotka ovat eläneet kuulematta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja niin edelleen: Kristuksen sovituksen yleismaailmallinen voima lunastaa heidät, ja he saavat tilaisuuden ottaa vastaan evankeliumin täyteyden kuoleman jälkeen henkimaailmassa, missä henget asuvat odottaessaan ylösnousemusta.14
Kärsimys ja voitto
Ryhtyessään vastaamaan sovituksen vaatimuksiin synnitön Kristus meni Getsemanen puutarhaan, kuten vanhin Whitney unessaan näki, kantaakseen siellä sieluntuskan, jonka ainoastaan Hän kykeni kestämään. Hän ”alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta” ja sanoi Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan.”15 Miksi? Koska Hän kärsi ”kaikkien ihmisten tuskat, niin, jokaisen elävän olennon tuskat, niin miesten, naisten kuin lastenkin, jotka kuuluvat Aadamin sukuun”16. Hän koki ”koetuksia ja ruumiin tuskaa, nälkää, janoa ja uupumusta, jopa enemmän kuin ihminen voi kärsiä kuolematta; sillä katso, veri [tihkui] jokaisesta huokosesta, niin suuri [oli] hänen piinansa”17.
Tällä kärsimisellä Jeesus lunasti kaikkien miesten, naisten ja lasten sielun, ”jotta hänen sydämensä täyttyisi armolla, lihan mukaisesti, jotta hän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti”18. Niin tehdessään Kristus ”laskeutui kaiken alapuolelle” – mukaan lukien jokaisen kuolevaisen olennon kokeman jokaisen sairauden, heikkouden ja synkän epätoivon – jotta Hän voisi käsittää ”kaiken, jotta hän voi olla kaikessa ja kaiken kautta, totuuden valo”19.
Getsemanessa alkanut sovituksen täydellinen yksinäisyys ja sietämätön kärsimys saavutti huippunsa, kun Kristus roomalaisten sotilaiden ja muiden sanomattoman piinaamisen jälkeen huusi ristiltä: ”’Eeli, Eeli, lama sabaktani?’ Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”20 Tuon tuskan syvyyksissä itse luontokin järkkyi. ”Pimeys tuli koko maan ylle. – – Aurinko pimeni.”21 ”Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat”22, niin että monet huusivat: ”Luonnon Jumala kärsii!”23 Lopulta, jopa kestämättömältä tuntuva oli kestetty, ja Jeesus sanoi: ”Se on täytetty.”24 ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”25 Jonakin päivänä jossakin jokaisen ihmiskielen on tunnustettava kuten roomalaisen sadanpäällikön, joka todisti kaikesta tästä: ”Tämä oli todella Jumalan Poika!”26
Syvällisesti ajattelevasta ihmisestä on ”verrattoman hämmästyttävää”27, että yhden ainoan olennon vapaaehtoinen ja armollinen uhri saattoi tyydyttää oikeudenmukaisuuden äärettömät ja iankaikkiset vaatimukset, sovittaa jokaisen inhimillisen rikkomuksen ja väärinteon ja tuoda siten koko ihmiskunnan Hänen kaikkia ympäröivien käsivarsiensa armolliseen syleilyyn. Mutta niin asia on.
Presidentti John Taylor (1808–1887) on sanonut: ”Meille käsittämättömällä ja selittämättömällä tavalla Hän kantoi koko maailman syntien painon, ei vain Aadamin vaan hänen jälkeläistensä, ja niin tekemällä avasi taivaan valtakunnan, ei vain kaikille uskoville ja kaikille, jotka tottelivat Jumalan lakia, vaan yli puolelle ihmiskuntaa, jotka kuolevat ennen tuloaan kypsään ikään, ja samoin – – niille, jotka [kuolevat] ilman lakia.”28
Saatamme ajatella tästä majesteettisesta lahjasta ja sen antajasta samoin kuin vanhin Whitney: ”Olin niin liikuttunut [lahjasta], että – – itkin pelkästä myötätunnosta. Tunsin Häntä kohtaan sääliä koko sydämestäni. Rakastin Häntä koko sielustani ja kaipasin Hänen luokseen enemmän kuin kaipasin mitään muuta.” Kun Kristus on jo antanut sovitusuhrin puolestamme, Hän on tehnyt oman osansa tehdäkseen tuosta kaipauksesta totta. Loppu riippuu täysin meistä itsestämme.