Äidin laulu
”Ylistä Herraa laulaen” (OL 136:28).
Susan hätkähti hereille. Mikä ääni se oli? Hän kuunteli tarkoin. Tuuli ujelsi eukalyptuspuissa ja pudotti palkoja katolle hänen huoneensa yläpuolella. Niiden putoileminen kuulosti rankkasateelta, ja se hänet oli herättänyt.
Susan huokaisi. Hän oli juuri muuttanut perheensä kanssa tähän taloon, eikä hän ollut tottunut kaikkiin uusiin ääniin. Eikä tilannetta helpottanut sekään, että hän nukkui nyt yksin. Vanhassa kodissa hän oli nukkunut samassa huoneessa isosiskonsa kanssa.
Kun uusi palkokuuro osui kattoon, hän veti peiton leukaan asti. Hän oli peloissaan ja yksinäinen, ja äkkiä hän oivalsi, että hänellä oli ikävä isää. Susanin isä oli upseerina armeijassa. Isä oli muualla koulutuksessa. Vaikka isä ei ollut vaarassa, Susania alkoi äkkiä pelottaa. Mitä jos isä lähetettäisiin jonakin päivänä sotaan ja isä saisi surmansa? Hän ei halunnut kasvaa aikuiseksi ilman isää. Hän tarvitsi isää.
Kyyneleet polttivat Susanin silmiä, ja hän tiesi, että hän tarvitsi apua, jotta hänen kasvavat pelkonsa tyyntyisivät. Sisko ei ollut vieressä, mutta hän tiesi, että Jeesus ja taivaallinen Isä olivat aina lähellä.
Susan kokosi rohkeutensa, pujahti pois peiton alta ja polvistui vuoteensa viereen. Hän rukoili, että taivaallinen Isä auttaisi häntä ja ottaisi pois hänen pelkonsa.
Ja sitten Susan kuuli jotakin. Se oli hiljaisempi ääni kuin kopina katolla. Se oli äidin ääni, ja äiti lauloi. Äiti lauloi kulkiessaan ympäri taloa, lopetellessaan askareitaan ja valmistautuessaan menemään nukkumaan.
Susanin äidillä oli kaunis ääni ja hän lauloi usein, mutta nyt Susan kuuli ihanimman laulun, mitä oli koskaan kuullut äidin laulavan. Vaikka Susan ei tunnistanut sävelmää, sanat kertoivat Jeesuksesta. Laulu täytti hänet rauhalla.
Susan kiitti taivaallista Isää, kiipesi sitten takaisin sänkyyn ja kuunteli äidin laulua. Hänen silmiinsä kihosivat jälleen kyyneleet, mutta tällä kertaa ne olivat kiitollisuuden ja helpotuksen kyyneliä. Hän tunsi, että kaikki oli hyvin. Hän tiesi, että hänellä oli rakastava perhe. Hän tiesi, että taivaallinen Isä välitti hänestä. Hän uskoi, että tapahtuipa mitä tahansa, aina olisi syytä toivoa. Susan tiesi, että vaikka millaiset pelot uhkaisivat lannistaa hänet, hän voisi löytää rauhaa, kun hän muistelisi yötä, jolloin äidin laulu oli voimakkaampi kuin pelko.