2008
Kolme siltaa
Huhtikuu 2008


Kuulkaa ääntä profeetan

Kolme siltaa

Lokakuun 2003 yleiskonferenssipuheesta.

Kuva
President Thomas S. Monson

Monta vuotta sitten luin kirjan The Way to the Western Sea, jonka on kirjoittanut David S. Lavender. Siinä on kiehtova kuvaus Meriwether Lewisin ja William Clarkin historiallisesta matkasta, kun he johtivat kuuluisaa retkikuntaansa Pohjois-Amerikan mantereen halki, jotta löydettäisiin maareitti Tyynellemerelle.

Heidän matkansa oli painajaismaisen raskasta raatamista, syviä rotkoja, jotka oli ylitettävä, ja pitkiä taipaleita, jotka heidän oli taitettava jalkaisin. He kantoivat mukanaan varusteita täynnä olevia veneitä, kun he etsivät seuraavaa kulkukelpoista jokea.

Kun luin heidän kokemuksistaan, mietiskelin usein: ”Kunpa heillä olisi nykyaikaisia siltoja rotkojen tai kuohuvien vesien yli.” Mieleeni tuli ajatuksia aikamme mahtavista silloista, jotka täyttävät tämän tehtävän helposti: kaunis ja kuuluisa Golden Gate -silta San Franciscossa Yhdysvalloissa, tukeva Harbour Bridge Sydneyssä Australiassa ja muita siltoja monissa maissa.

Tosiasiassa me olemme kaikki matkalaisia – kuolevaisuuden tutkimusmatkalaisia. Meillä ei ole aiemman kokemuksemme tuomaa etua. Meidän on omalla matkallamme täällä maan päällä ylitettävä jyrkkiä kallioita ja kuohuvia vesiä.

Jeesus Kristus oli ylimmäinen sillanrakentaja teille, minulle, koko ihmiskunnalle. Hän on rakentanut sillat, joita pitkin meidän on kuljettava, että pääsisimme taivaalliseen kotiimme.

Jeesus valmisti kuuliaisuuden sillan. Hän oli järkkymätön esimerkki henkilökohtaisesta kuuliaisuudesta, sillä Hän piti Isänsä käskyt.

Toinen silta, jonka Mestari on valmistanut ja jonka yli meidän on kuljettava, on palvelemisen silta. Me pidämme Vapahtajaa esimerkkinämme palvelemisesta. Vaikka Hän tuli maan päälle Jumalan Poikana, Hän palveli nöyrästi lähimmäisiään. Hän siunasi sairaita, sai rammat kävelemään, teki sokeat näkeviksi ja kuurot kuuleviksi. Hän jopa herätti kuolleita elämään.

Lopuksi Herra valmisti meille rukouksen sillan. Hän opasti: ”Rukoile aina, niin minä vuodatan Henkeni sinun päällesi ja suuri on oleva siunauksesi (OL 19:38).”

Jeesus, sillanrakentaja, rakensi sillan sen valtavan kuilun yli, jota me kutsumme kuolemaksi. ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi” (1. Kor. 15:22). Hän teki meidän puolestamme sen, mitä emme itse voineet tehdä; sen tähden ihmiset voivat kulkea Hänen rakentamiaan siltoja pitkin – iankaikkiseen elämään.

Tulosta