Sovitus ja usko
Kesäkuussa 2001 lähetysjohtajien seminaarissa Provossa Utahissa pidetystä puheesta.
Evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. Profeetta Mormon sanoi, että ilman tätä uskoa me emme ole arvollisia luettaviksi Herran kirkon kansaan (ks. Moroni 7:39). Ensimmäinen käsky, jonka Jehova antoi israelilaisille, oli: ”Sinulla ei saa olla muita jumalia” (2. Moos. 20:3). Meidän tulee asettaa aina Vapahtaja ensimmäiseksi. Tämä voimallinen ajatus – että meillä täytyy olla uskoa ja asettaa Herra ensimmäiseksi elämässämme – vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta monet huomaavat sen käytännössä vaikeaksi.
Pyhissä kirjoituksissa meille opetetaan, että usko tulee Jumalan sanan kuulemisesta (ks. Room. 10:17). Jumalan sana, jota saamme pyhistä kirjoituksista, profeettojen opetuksista ja henkilökohtaisena ilmoituksena, opettaa meille, että me olemme Jumalan, iankaikkisen Isän, lapsia. Se opettaa meille alkuperäämme ja Jeesuksen Kristuksen, Hänen Ainosyntyisen Poikansa, Vapahtajamme ja Lunastajamme, tehtävää. Usko Jeesukseen Kristukseen, joka perustuu tietoomme näistä totuuksista, on vakaumus ja luottamus siihen, että Jumala tuntee meidät ja rakastaa meitä ja kuulee rukouksemme ja vastaa niihin meidän parhaaksemme.
Usko Herraan on luottamusta Herraan. Me emme voi todella uskoa Herraan, ellemme me myös täysin luota Herran tahtoon ja Herran ajoitukseen. Tämän takia, vaikka uskomme olisi kuinka vahva tahansa, se ei voi saada aikaan seurausta, joka on vastoin Hänen tahtoaan, johon me uskomme. Muistakaa tämä, kun rukouksiinne ei näytä tulevan vastausta haluamallanne tavalla tai hetkellä. Uskon harjoittaminen Herraan Jeesukseen Kristukseen alistuu aina taivaan järjestykseen sekä Herran hyvyyteen, tahtoon, viisauteen ja ajoitukseen. Kun meillä on sellainen usko ja luottamus Herraan, elämässämme on todellista turvallisuutta ja mielenrauhaa.
Katsomme ensin Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Hän on esikuvamme. Esikuvamme ei ole viimeisin suosittu urheilusankari tai viihdetaiteilija, eivätkä arvokkaimpia aarteitamme ole kalliit lelut ja huvitukset, jotka saavat meidät keskittymään siihen, mikä on ajallista, ja unohtamaan sen, mikä on iankaikkista. Esikuvamme – tärkeimmällä sijalla elämässämme – on Jeesus Kristus. Meidän on todistettava Hänestä ja opetettava toisillemme, kuinka voimme soveltaa Hänen opetuksiaan ja Hänen esimerkkiään elämässämme.
Vapahtaja vahvistaa meitä
Presidentti Brigham Young (1801–1877) antoi meille joitakin käytännön neuvoja siitä, kuinka me voimme tunnistaa Hänet, jota seuraamme. ”Jumalan ja Paholaisen välinen ero”, hän sanoi, ”on siinä, että Jumala luo ja järjestää, kun taas Paholaisen ainoana pyrkimyksenä on tuhota.”1 Tuossa vastakohdassa meillä on hyvä esimerkki siitä, kuinka todellista on vastakohtaisuus kaikessa (ks. 2. Nefi 2:11).
Muistakaa, että meidän Vapahtajamme Jeesus Kristus vahvistaa meitä aina eikä milloinkaan lannista. Meidän tulee soveltaa tuon esimerkin voimaa siihen, kuinka käytämme aikamme mukaan lukien sen, kuinka virkistäydymme ja huvittelemme. Ajatelkaapa niiden kirjojen, lehtien, elokuvien, televisio-ohjelmien ja musiikkiesitysten aiheita, joista me teemme suosittuja suosimalla niitä. Vahvistavatko vai lannistavatko meidän valitsemamme ajanvietteen kuvaamat seikat Jumalan lapsia?
Olen havainnut elämäni aikana voimakkaan suuntauksen sellaisen viihteen syrjäyttämiseen, joka vahvistaa Jumalan lapsia ja korostaa heidän arvoaan, ja sen korvaamiseen kuvauksilla ja esityksillä, jotka ovat masentavia, halventavia ja tuhoisia. Tämän vastakohtaisuuden voimallinen ajatus on, että kaikki, mikä vahvistaa ihmisiä, palvelee Mestarin asiaa, ja kaikki, mikä lannistaa ihmisiä, palvelee vastustajan asiaa. Me tuemme jompaakumpaa asiaa joka päivä kannatuksellamme ja ajatuksillamme ja haluillamme. Sen pitäisi muistuttaa meitä velvollisuudestamme tukea sitä, mikä on hyvää, ja kannustaa meitä tekemään sen tavalla, joka on mieluisaa Hänelle, jonka kärsiminen tuo meille toivoa ja jonka esimerkki antaa meille suuntaa.
Kärsiminen kuuluu parannukseen
Jeesuksen Kristuksen evankeliumin keskeinen ajatus – sen voimallisin ajatus yhdessä yleismaailmallisen ylösnousemuksen kanssa – on Vapahtajamme sovitus. Me olemme Hänen palvelijoitaan, ja on ratkaisevan tärkeää, että me ymmärrämme sovituksen aseman omassa elämässämme ja niiden elämässä, joita opetamme. Sen ymmärtämiseksi on välttämätöntä ymmärtää oikeudenmukaisuuden, armon ja sovituksen välinen suhde sekä kärsimisen ja parannuksenteon osuus tässä jumalallisessa prosessissa.
Oikeudenmukaisuuden kauheat vaatimukset niihin, jotka ovat rikkoneet Jumalan lakeja – pyhissä kirjoituksissa kuvattu kurjuuden tila ja loputon piina – voidaan torjua ja pyyhkiä pois Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla. Tämä suhde toisaalta oikeudenmukaisuuden ja toisaalta armon ja sovituksen välillä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ydinajatus.
Mormonin kirjassa opetetaan, että Vapahtaja ei lunasta ihmisiä heidän synneissään: ”Jumalattomat jäävät ikään kuin lunastusta ei olisi suoritettu, paitsi että kuoleman siteet on päästetty” (Alma 11:41). Vapahtaja tuli lunastamaan ihmiset heidän synneistään parannuksen ehdoilla (ks. Hel. 5:11).
Yksi noista parannuksen ehdoista on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen mukaan lukien usko ja luottamus Hänen sovitusuhriinsa. Amulek opettikin: ”Se, joka ei osoita parannukseen johtavaa uskoa, on koko oikeudenmukaisuuden vaatimusten lain alainen; sen tähden suuri ja iankaikkinen lunastussuunnitelma toteutuu vain sen kohdalla, jolla on parannukseen johtava usko” (Alma 34:16). Se ilmeisesti tarkoittaa, että rikkojan, joka ei tee parannusta, täytyy kärsiä omien syntiensä vuoksi. Tarkoittaako se myös sitä, että ihmisen, joka tekee parannuksen, ei tarvitse kärsiä lainkaan, koska Vapahtaja on ottanut kantaakseen koko rangaistuksen? Se ei voi tarkoittaa sitä, koska se ei olisi sopusoinnussa Vapahtajan muiden opetusten kanssa.
Kohta Alma 34:16 tarkoittaa, että ihmisen, joka tekee parannuksen, ei tarvitse kärsiä siten kuin Vapahtaja kärsi sen synnin vuoksi. Synnintekijät, jotka tekevät parannuksen, kärsivät jossakin määrin, mutta heidän parannuksensa ja sovituksen ansiosta he eivät koe sitä iankaikkisen piinan täyttä ankaruutta, minkä Vapahtaja kärsi noiden syntien vuoksi.
Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985), joka esitti niin monipuolisia opetuksia parannuksesta ja anteeksiannosta, sanoi, että henkilökohtainen kärsimys on hyvin tärkeä osa parannuksentekoa. ”Ihminen ei ole alkanut parannuksentekoa, ennen kuin hän on kärsinyt ankarasti synneistään. – – Jos [ihminen] ei ole kärsinyt, hän ei ole tehnyt parannusta.”2
Vapahtaja opetti tätä periaatetta sanoessaan, että Hänen sovitusuhrinsa oli ”kaikkien niiden hyväksi, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli, eikä kenenkään muun hyväksi voida lain vaatimuksia täyttää” (2. Nefi 2:7). Todellista parannusta tekevä syntinen, joka tulee Kristuksen luokse särkynein sydämin ja murtunein mielin, on itse kokenut tuskaa ja kärsimystä synnin vuoksi. Hän ymmärtää niiden Alman sanojen merkityksen, että vain todella katuvat pelastuvat. Alma nuorempi epäilemättä ymmärsi sen. Lukekaa hänen kertomuksensa Moosian kirjan luvusta 27 ja Alman kirjan luvusta 36.
Presidentti Kimball sanoi: ”Hyvin usein ihmiset luulevat, että he ovat tehneet parannuksen ja ovat kelvollisia saamaan anteeksiannon, vaikka ovat ainoastaan ilmaisseet olevansa pahoillaan valitettavasta tapahtumasta tai katuvansa sitä.”3
On suuri ero Jumalan mielen mukaisella murheella, joka saa aikaan parannuksen (ks. 2. Kor. 7:10) ja johon liittyy henkilökohtaista kärsimystä, ja toisaalta helpolla ja suhteellisen tuskattomalla surulla siitä, että on jäänyt kiinni, tai hukkaan heitetyllä surulla, jota Mormon kuvasi tuomittujen murehtimiseksi, ”koska Herra ei tahtonut aina sallia heidän saavan onnea synnistä” (Morm. 2:13).
Meidän täytyy tehdä voimallinen muutos
Miksi meidän on tarpeen kärsiä ollessamme tiellä parannukseen vakavista rikkomuksista? Meillä on taipumus ajatella, että parannuksen seuraukset ovat vain sitä, että me puhdistumme synnistä, mutta se on epätäydellinen näkemys asiasta. Ihminen, joka tekee syntiä, on kuin puu, joka taipuu herkästi tuulessa. Tuulisena ja sateisena päivänä puu taipuu niin paljon maata kohti, että lehdet tahriintuvat lokaan kuten syntiin. Jos me keskitymme vain lehtien puhdistamiseen, niin puun heikkous, mikä sai sen taipumaan ja tahrimaan lehtensä, on yhä olemassa. Samoin ihminen, joka on pahoillaan vain siitä, että on synnin tahraama, tekee jälleen syntiä seuraavassa myrskytuulessa. Alttius tilanteen toistumiseen pysyy, kunnes puuta on vahvistettu.
Kun ihminen on käynyt läpi prosessin, josta seuraa se, mitä pyhät kirjoitukset kutsuvat särkyneeksi sydämeksi ja murtuneeksi mieleksi, Vapahtaja tekee enemmän kuin ainoastaan puhdistaa tämän henkilön synneistään. Hän myös antaa henkilölle uutta voimaa. Tuo vahvistaminen on välttämätöntä, että ymmärtäisimme puhdistamisen tarkoituksen, mikä on palata taivaallisen Isämme luo. Meidän on oltava enemmän kuin puhtaita, että meidät päästetään Hänen eteensä. Meidän täytyy myös muuttua moraalisesti heikosta ihmisestä, joka on tehnyt syntiä, vahvaksi ihmiseksi, joka täyttää Jumalan luona asumiseen vaadittavat hengelliset mitat. Meidän täytyy pyhien kirjoitusten kohdan sanoin tulla ”pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta” (Moosia 3:19). Tätä tarkoittaa se pyhien kirjoitusten kohta, jossa sanotaan, että ihminen, joka on tehnyt parannuksen synneistään, hylkää ne (ks. OL 58:43). Syntien hylkääminen on enemmän kuin päätös olla tekemättä niitä uudestaan. Hylkäämiseen kuuluu ihmisessä tapahtuva perustavaa laatua oleva muutos.
Kuningas Benjaminin väki kuvaili voimallista muutosta sanomalla, ettei heillä ”ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2). Ihmiset, jotka ovat kokeneet sellaisen muutoksen sydämessään, ovat saaneet sellaisen voiman ja kasvaneet sellaiseen mittaan, että he voivat asua Jumalan luona. Sitä me kutsumme pelastukseksi.
Parannus on ollut sanomana jokaisella taloudenhoitokaudella. Ylösnoussut Herra tähdensi sitä nefiläisille selittäessään sitä, mitä Hän sanoi heille antamakseen evankeliumiksi (ks. 3. Nefi 27:13): ”Nyt tämä on käsky: Tehkää parannus, kaikki te maan ääret, ja tulkaa minun luokseni ja ottakaa kaste minun nimeeni, jotta te pyhittyisitte ottamalla vastaan Pyhän Hengen, jotta voitte seisoa tahrattomina minun edessäni viimeisenä päivänä” (3. Nefi 27:20).
Nykyajan ilmoituksessa Herra selitti: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ne, jotka eivät usko teidän sanoihinne eivätkä ota vesikastetta minun nimeeni syntiensä anteeksisaamiseksi, jotta he saisivat Pyhän Hengen, tuomitaan, eivätkä he pääse minun Isäni valtakuntaan, jossa minun Isäni ja minä olemme” (OL 84:74).
Anteeksianto on varma
Päätän toivon sanomaan, joka on totta kaikille mutta erityisen tarpeen niille, joiden mielestä parannuksen tekeminen on liian vaikeaa. Parannuksen tekeminen on jatkuva prosessi, jota kaikki tarvitsevat, koska ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Parannuksen tekeminen on mahdollista, ja silloin anteeksianto on varma.
Presidentti Kimball on sanonut: ”Toisinaan – – kun katuva katselee taaksepäin ja näkee rikkomuksensa rumuuden ja iljettävyyden, hän miltei masentuu ja pohtii: ’Voiko Herra koskaan antaa minulle anteeksi? Voinko minä koskaan antaa anteeksi itselleni?’ Mutta kun hän saavuttaa epätoivon syvyydet ja tuntee tilanteensa toivottomuuden ja kun hän huutaa Jumalan puoleen pyytäen armoa avuttomuudessaan mutta uskossa, hänen sielussaan kuiskaa hiljainen mutta läpitunkeva ääni: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi.’”4
Kun niin tapahtuu, kuinka kallisarvoinen onkaan lupaus, että Jumala ottaa ”syyllisyyden pois sydämestämme Poikansa ansioiden kautta” (Alma 24:10). Kuinka lohdullinen onkaan kohdassa Jes. 1:18 oleva lupaus, että ”vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi”. Kuinka ihana onkaan Jumalan oma lupaus, että ”se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää” (OL 58:42).
Todistan teille, rakkaat veljeni ja sisareni, että nämä sanat ovat totta, että tämä sanoma on Jeesuksen Kristuksen oppi, Jumalan, iankaikkisen Isämme, suunnitelma, jonka aikaansaaja ja loppuunsaattaja on Vapahtajamme Jeesus Kristus. Todistan Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen profeetastaan sekä evankeliumin palautuksesta näinä myöhempinä aikoina Joseph Smithin myötävaikutuksella.