2010
Pitäkää pintanne vielä vähän aikaa
Tammikuu 2010


Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma

Pitäkää pintanne vielä vähän aikaa

Yksi kestävistä opetuksista Kirtlandin ajalta on se, että henkemme tarvitsee jatkuvaa ravitsemista. Meidän on pysyttävä lähellä Herraa joka päivä, jos aiomme selviytyä vastoinkäymisistä, joita meidän kaikkien on kohdattava.

President Dieter F. Uchtdorf

Viime kesänä vaimoni ja minä veimme lapsenlapsemme, kaksospojat, Kirtlandiin Ohion osavaltioon. Meille se oli erityinen ja kallisarvoinen tilaisuus viettää aikaa heidän kanssaan ennen kuin he lähtivät lähetystyöhön.

Siellä ollessamme opimme ymmärtämään paremmin profeetta Joseph Smithin ja Kirtlandissa asuneiden pyhien olosuhteita. Tuo kausi kirkon historiassa tunnetaan ankarien koettelemusten mutta myös loistavien siunausten aikana.

Kirtlandissa Herra soi joitakin merkittävimmistä taivaallisista ilmestymisistä ja hengellisistä lahjoista, mitä tässä maailmassa on koskaan koettu. Kirtlandissa ja sitä ympäröivillä alueilla saatiin 65 Opin ja liittojen luvuista – ilmoituksia, jotka toivat uutta valoa ja tietoa sellaisista aiheista kuten toinen tuleminen, avuntarvitsijoista huolehtiminen, pelastussuunnitelma, pappeuden valtuus, viisauden sana, kymmenykset, temppeli ja pyhityksen laki.1

Se oli ennennäkemättömän hengellisen kasvun aikaa. Herran Henki loisti todellakin liekkinä. Sinä aikana ilmestyi Mooses ja Elia sekä monia muita taivaallisia olentoja, mukaan lukien taivaallinen Isämme ja Hänen Poikansa, maailman Vapahtaja Jeesus Kristus.2

Yksi monista Josephin Kirtlandissa saamista ilmoituksista oli ilmoitus, jota hän kutsui oliivipuun lehdeksi, joka on ”taitettu paratiisin puusta, Herran rauhansanoma meille” (luvun OL 88 johdanto). Tässä merkittävässä ilmoituksessa on ylevä kutsu: ”Lähestykää minua, niin minä lähestyn teitä; etsikää minua uutterasti, niin te löydätte minut” (OL 88:63). Kun Kirtlandin pyhät lähestyivät Herraa, Hän todellakin lähestyi heitä vuodattaen taivaan siunauksia uskollisille.

Hengen vuodattamista

Nämä hengelliset ilmestykset huipentuivat kenties Kirtlandin temppelin vihkimisen aikaan 27. maaliskuuta 1836. Yksi läsnäolleista oli 28-vuotias William Draper, joka kuvaili päivää ”helluntaipäiväksi”. Hän kirjoitti: ”Se oli sellaista Herran Hengen vuodattamisen aikaa, ettei kynäni kykene sitä täysin kirjoittamaan tai kieleni sitä ilmaisemaan. Mutta sen sanon, että Henkeä vuodatettiin ja se tuli kuin valtaisa tuulenhenkäys ja täytti rakennuksen, niin että monet paikalla olleet puhuivat kielillä ja saivat näkyjä ja näkivät enkeleitä ja profetoivat ja yleisesti ottaen riemuitsivat tavalla, jota tässä sukupolvessa ei ollut koettu.”3

Hengelliset ilmestykset eivät rajoittuneet vain niihin, jotka olivat sisällä temppelissä, sillä ”lähitienoon asukkaat kerääntyivät juosten yhteen (kuultuaan merkillisen äänen temppelin sisältä ja nähtyään kirkkaan valon, ikään kuin tulipatsaan, lepäävän temppelin yllä) ja hämmästelivät, mitä oli tekeillä”.4

Lorenzo Snow (1814–1901), josta tuli myöhemmin kirkon presidentti, asui tuona siunattuna aikana Kirtlandissa. Hän huomautti: ”Voisi kuvitella, ettei mikään kiusaus olisi voinut kukistaa pyhiä heidän saatuaan näitä suurenmoisia ilmestyksiä.”5

Mutta suuret hengelliset kokemukset eivät tietenkään vapauta meitä vastoinkäymisistä ja koettelemuksista. Vain muutama kuukausi temppelin vihkimisen jälkeen Yhdysvaltoja ravisutti laajalle levinnyt talouskriisi, ja sen vaikutukset tuntuivat Kirtlandissa syvästi. Pankkeja kaatui aiheuttaen monille vaikean taloudellisen ahdingon. Tilannetta pahensi vielä se, että monilla pyhistä, jotka olivat muuttaneet Kirtlandiin, oli hyvin vähän aineellista omaisuutta eivätkä he tienneet, mitä he tekisivät päästyään viimein perille, tai kuinka he pysyisivät hengissä.

Ennen pitkää pyhiä alettiin vainota ja heitä vastaan koottiin joukkoja. Kirkon jäseniä – jotkut jopa profeetan lähipiiristä, joista monet olivat olleet mukana temppelin vihkimisessä – luopui kirkosta ja tuomitsi Josephin langenneeksi profeetaksi.

Kun kävelin lähellä Kirtlandin temppeliä vaimoni ja lapsenlasteni kanssa, mietin, kuinka traagista oli, etteivät jotkut kyenneet pysymään uskollisina edes koettuaan hengellisiä ilmestyksiä. Kuinka murheellista olikaan, etteivät he kyenneet kestämään uskottomien pilkkaa ja arvostelua. Kuinka surullista, että kun he kohtasivat taloudellisen koettelemuksen tai muita ongelmia, he eivät kyenneet kurkottamaan sisimpäänsä ja löytämään voimaa pysyä uskollisena. Kuinka onnetonta olikaan, että he jotenkin unohtivat temppelin vihkiäisissä saadun ihmeellisen hengellisen sadon.

Opetukset

Mitä me voimme oppia tästä merkittävästä aikakaudesta kirkon historiassa?

Yksi suurista, kestävistä opetuksista Kirtlandin ajalta on se, että henkemme tarvitsee jatkuvaa ravitsemista. Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) onkin opettanut: ”Todistus ei ole mitään sellaista, mikä sinulla on tänään ja mikä pysyy sinulla aina. Todistus joko kasvaa kasvamistaan varmuuden kirkkaudeksi, tai se vähenee olemattomiin, riippuen siitä, mitä me teemme sen eteen. Sanonkin, että todistus, jonka saavutamme päivittäin, on se, mikä säästää meidät vastustajan ansoilta.”6 Meidän on pysyttävä lähellä Herraa joka päivä, jos aiomme selviytyä vastoinkäymisistä, joita meidän kaikkien on kohdattava.

Joillakin tavoin nykymaailmamme muistuttaa 1830-luvun Kirtlandia. Mekin elämme taloudellisen ahdingon aikoja. On niitä, jotka vainoavat ja parjaavat kirkkoa ja sen jäseniä. Yksityiset ja yhteisölliset koettelemukset saattavat joskus tuntua ylivoimaisilta.

Silloin meidän pitää enemmän kuin koskaan lähestyä Herraa. Kun niin teemme, tulemme tuntemaan, mitä merkitsee se, että Herra lähestyy meitä. Kun etsimme Häntä yhä uutterammin, me varmasti löydämme Hänet. Näemme selkeästi, että Herra ei hylkää kirkkoaan eikä uskollisia pyhiään. Silmämme avautuvat, ja me näemme Hänen avaavan taivaan ikkunat ja vuodattavan meille lisää valoaan. Saamme hengellistä voimaa pysyä hengissä jopa synkimmänkin yön aikana.

Vaikka jotkut pyhistä Kirtlandissa unohtivatkin saamansa hengelliset kokemukset, useimmat eivät unohtaneet. Enemmistö, johon William Draper kuului, piti tiukasti kiinni hengellisestä tiedosta, jota Jumala oli antanut heille, ja seurasi edelleen profeettaa. Matkan varrella he kokivat lisää katkeria koettelemuksia mutta myös lisää suloista hengellistä kasvua, kunnes viimein ne, jotka kestivät loppuun asti, otettiin milloinkaan päättymättömään onnen tilaan (ks. Moosia 2:41).

Tekin voitte pitää pintanne

Jos teillä on joskus houkutus masentua tai menettää usko, muistakaa noita uskollisia pyhiä, jotka pysyivät lujina Kirtlandissa. Pitäkää pintanne vielä vähän aikaa. Te pystytte siihen! Te kuulutte erityiseen sukupolveen. Teidät valmistettiin ja lähetettiin elämään tänä kauniin maaplaneettamme olemassaolon tärkeänä aikana. Teillä on taivaallinen sukupuu, ja siksi teillä on kaikki tarvittavat kyvyt tehdä elämästänne iankaikkinen menestyskertomus.

Herra on siunannut teitä todistuksella totuudesta. Olette tunteneet Hänen vaikutuksensa ja nähneet Hänen voimansa. Ja jos edelleen etsitte Häntä, Hän suo teille edelleen pyhiä kokemuksia. Niiden ja muiden hengellisten lahjojen myötä te kykenette paitsi muuttamaan oman elämänne paremmaksi myös siunaamaan hyvyydellänne kotejanne, seurakuntianne, asuinpaikkakuntianne, kaupunkejanne, osavaltioitanne ja maitanne.

Vaikka sitä voikin toisinaan olla vaikeaa nähdä, niin pitäkää pintanne vielä vähän aikaa, sillä sen, ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, – – Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” ja Häntä odottavat (1. Kor. 2:9; ks. myös OL 76:10; 133:45).

Lausun todistukseni, että Jeesuksen Kristuksen palautettu evankeliumi on tosi ja että tämä Hänen kirkkonsa on tosi. Todistan koko sydämestäni ja sielustani, että Jumala elää, että Jeesus Kristus on Hänen Poikansa ja on tämän suurenmoisen kirkon johdossa. Meillä on jälleen maan päällä profeetta, presidentti Thomas S. Monson.

Muistakaamme aina Kirtlandin opetus ja pitäkäämme pintamme vielä vähän aikaa – silloinkin kun tilanne näyttää synkältä. Tietäkää ja muistakaa tämä: Herra rakastaa teitä. Hän muistaa teidät. Ja Hän tukee aina niitä, jotka kestävät ”uskossa loppuun asti” (OL 20:25).

Viitteet

  1. Ks. esim. luvut 45; 56; 76; 84; 89; 97 ja 104.

  2. Ks. OL 76:23; 110:2–4, 11–13.

  3. ”A Biographical Sketch of the Life and Travels and Birth and Parentage of William Draper”, 1881, konekirjoitusteksti, kirkon historian kirjasto, s. 2.

  4. History of the Church, osa 2, s. 428.

  5. Lorenzo Snow, ”Discourse”, Deseret Weekly News, 8. kesäkuuta 1889, s. 26.

  6. Kirkon presidenttien opetuksia: Harold B. Lee, 2001, s. 43.

Del Parsonin teos Herra ilmestyy Kirtlandin temppelissä; valokuvakuvitus Christina Smith

Vasemmalla: valokuvakuvitus Craig Dimond; kuvitus Steve Kropp; oikealla: valokuvakuvitus Matthew Reier

Valokuva Kirtlandin temppelistä Welden C. Andersen; valokuvakuvitus Robert Casey