Perheilta, joka jatkuu

Sergio Trejo Reyes, Jalisco, Meksiko

Vuosia sitten aloitimme erään perheillan laulamalla ”Nyt aamu jo koittaa, kun valkeus voittaa” (”Nyt aamu jo koittaa”, MAP-lauluja, 25). Kun pyysimme kutakin viidestä lapsestamme ehdottamaan toimintaa, jonka voisimme tehdä sillä viikolla, viisivuotias Fernando sanoi haikeasti: ”Minä haluaisin nähdä, millaista on, kun aamu koittaa ja valkeus voittaa.” Yritimme kerta toisensa jälkeen selittää hänelle kaikkea, mitä tapahtuisi: kuinka aurinko nousee, aamutuuli puhaltaa ja kaste kimmeltää maisemassa. Se ei kuitenkaan hänelle riittänyt. ”Haluan nähdä sen”, hän toisti.

Niinpä sinä torstaina nousimme ylös kello neljältä aamulla, ahtauduimme autoomme ja ajoimme paikkaan, josta on esteetön näköala itäiselle taivaalle. Sinä päivänä auringonnousu tuntui tulevan suoraan taivaasta. Keltaiset kehät muuttuivat loistavan korallinpunaisiksi, kun auringon suuri pyöreä reuna ilmaantui näkyviin. Se oli suurenmoista.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Fernandon pieni poika Fernandito oli käymässä meillä. ”Arvaa mitä, mummi”, hän sanoi. ”Isi vei meidät katsomaan auringonnousua.”