Jo yksi hyveellinen nainen muuttaa maailmaa
Huhtikuussa 2008 vasta kutsuttu Nuorten Naisten ylin johtokunta – Elaine S. Dalton, Mary N. Cook ja Ann M. Dibb – seisoi Salt Lake Cityn pohjoiskulmassa sijaitsevan Ensign Peakin huipulla ja katseli laaksoa.
Näköalapaikaltaan he näkivät enkeli Moronin hahmon välkehtivän Suolajärven temppelin huipulla, ja silloin he tiesivät, mitä Herralla oli mielessä kirkon nuoria naisia varten.
Nämä kolme naista kohottivat kävelysauvan, jossa liehui kullanvärinen perulainen saali – heidän lippunsa ja viirinsä kansakunnille, kutsu palata hyveellisyyteen.
”Me emme pysty tavoittamaan tätä uutta hyveellisyyden arvoa, ellemme sano, että syynä arvoon on temppeli”, sisar Dalton kertoo. ”Ja temppeli on syynä kaikkeen, mitä teemme Nuorissa Naisissa, koska se auttaa näitä nuoria naisia tulemaan Kristuksen luokse.”
Hyveellisyys lisättiin virallisesti Nuorten Naisten arvoihin marraskuussa 2008. Edistyminen-kirjasessa sen määritellään olevan ”korkeisiin moraalin tasovaatimuksiin perustuva ajattelu- ja käyttäytymismalli. Siihen sisältyy siveys ja puhtaus.” (Nuorten Naisten Edistyminen, kirjanen, 2009, s. 70.)
Tämä arvo on sikäli ainutlaatuinen, että kaikki kokemukset ja arvoon liittyvä projekti ovat pakollisia, kun taas muiden arvojen kohdalla nuoret naiset voivat valita muutamista vaihtoehdoista. Lisäksi ensimmäisen kerran äidit on kutsuttu suorittamaan Edistyminen-ohjelma tyttäriensä kanssa ja saamaan oma riipuksensa.
Viime vuonna nuoret naiset ja muut kautta maailman ovat aivan häkellyttävällä tavalla vastanneet kutsuun palata hyveellisyyteen: Nuorten Naisten toimistoon on virrannut kirjeitä ja valokuvia niiltä, jotka ovat vastanneet kutsuun. Monet ovat kiivenneet vuorille ja kohottaneet oman viirinsä.
Eräs nuorten naisten ryhmä Hannibalissa Missourissa USA:ssa halusi mennä korkealle paikalle antamaan lupauksen olla hyveellinen. Kun he eivät löytäneet läheltä mitään vuorta, he nousivat 36-kerroksiseen betonitorniin, päästivät viirinsä hulmuamaan ja sitoutuivat elämään hyveellisesti.
Meksikossa Nuorten Naisten tunnustuspalkinto on käännetty nimityksellä ”Nuorten Naisten hyveellisyyspalkinto”. Meksikossa nuoret naiset ovat innoissaan siitä, että hyveellisyys on lisätty yhdeksi arvoksi, sisar Dalton kertoo. Se on arvo, jonka he jo tuntevat.
”Kutsu hyveellisyyteen on otettu vastaan ylenpalttisin ylistyksin joka taholla, sekä kirkon sisällä että ulkopuolella”, sisar Cook kertoo. ”Johtajat rakastavat sitä, pappeusjohtajat ovat tähdentäneet sitä, äidit ja isoäidit ovat olleet siitä kiitollisia.”
Hyveellisyyden arvon projektina on noudattaa Vapahtajan kehotusta ottaa vastaan oppia Häneltä (ks. OL 19:23) lukemalla koko Mormonin kirja ja kirjoittamalla sen herättämiä ajatuksia säännöllisesti päiväkirjaan.
Eräs sisar Englannista kirjoitti sähköpostiviestissään Nuorten Naisten johtokunnalle: ”Valitettavasti meidän täytyy pyytää anteeksi. Emme pysty suorittamaan tätä niin nopeasti kuin olimme aikoneet. Syynä tähän on se, että tyttäreni ja minä tutkimme Mormonin kirjaa meille aivan uudenlaisella tavalla. Tämä on niin ihana kokemus, että haluamme käyttää siihen aikaa.”
Mormonin kirja kertoo yhteisöistä, jotka kukoistivat ja olivat onnellisia ollessaan hyveellisiä ja puhtaita mutta jotka sortuivat, kun eivät olleet enää hyveellisiä, sisar Dibb kertoo.
Miehet ja naiset ovat olleet yhtä lailla innostuneita uudesta arvosta, Nuorten Naisten johtokunta kertoo ja antaa samalla esimerkkejä kokonaisista nuorten miesten ryhmistä ja naimattomien seurakunnista, jotka ovat työskennelleet yhdessä arvon parissa.
Sisar Dibb korostaa, että sekä miesten että naisten täytyy keskittyä hyveellisyyteen saadakseen suurimmat siunaukset. ”Miehillä ei ole valtaa tai voimaa käyttää saamaansa pappeutta, elleivät he ole moraalisesti puhtaita”, hän sanoo. ”Ja naiset saavat vallan ja voiman täyttää jumalalliset tehtävänsä vaimona, äitinä ja naisena elämällä hyveellisinä.”
Sisar Dalton kertoo uskovansa, että hyveellisyyden arvo on säästetty tätä aikaa varten – aikaa, jolloin maailma tekee kaikkea muuta paitsi edistää hyveellisyyttä.
”Meistä on mielenkiintoista, että tässä maailmassa niin monet nuoret naiset voivat menettää näkemyksen siitä, että he ovat Jumalan tyttäriä”, sisar Cook sanoo. ”Me vain muistutamme heitä siitä asiasta sekä siitä tosiseikasta, että jos on tehnyt virheen, voi tehdä parannuksen.”
Me pystymme sitoutumaan pysymään hyveellisinä ja puhtaina Vapahtajan sovituksen mahdollistavan ja lunastavan voiman ansiosta, sisar Dibb sanoo. Neljäs arvoon liittyvä kokemus keskittyy parannukseen.
Viime vuonna monet naiset – niin vanhat kuin nuoretkin – ovat ilmaisseet halun tulla taas hyveellisiksi naisiksi. ”[Hyveellisyyden lisääminen] on innostanut naisia, jotka ovat tehneet vääriä valintoja. Monet ovat sanoneet: ’Voin olla taas hyveellinen nainen. – – Se on minulle mahdollista’”, sisar Cook kertoo.
Monet niistä, jotka haluavat taas olla hyveellisiä, miettivät, mistä he voivat aloittaa. Nuorten Naisten johtokunta antaa heille tämän kaavan: Rukoile aamuin ja illoin. Lue joka päivä Mormonin kirjaa viisi minuuttia tai enemmän. Ja hymyile.
”Jos kaikki naiset kirkossa ja maailmassa tekisivät näin, ajatelkaa, millainen maailma olisi viiden vuoden kuluttua”, sisar Dalton sanoo. ”Me todellakin uskomme, että Hengen ohjaamat hyveelliset nuoret naiset voivat muuttaa maailman.”