Nuorille aikuisille
Anna menneiden olla
Kun olin 16-vuotias, en tullut lainkaan toimeen kaksoisveljeni kanssa. Tappelimme kaikesta. Kerran hän nöyryytti minua koulussa arvostelemalla minua ystäväjoukon edessä kiivaasti ja menemällä henkilökohtaisuuksiin. Hänen tekonsa ja loukkaavat sanansa järkyttivät minua tavalla, jota teini-ikäinen minäni ei kestänyt. Senkään jälkeen kun vanhempamme ottivat hänet puhutteluun tapahtuneesta, hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Vuosien ajan takerruin siihen tuskaan.
Hän oli vielä lähetystyössä, kun minä sain oman lähetystyökutsuni. Olin valmistautumassa menemään temppeliin ja aloin pohtia elämääni saadakseni selville, missä asioissa minun oli muututtava, että tuntisin olevani valmis menemään temppeliin. Tajusin, että vaikka en usein ajatellutkaan sitä, mitä veljeni oli tehnyt, minun piti silti antaa hänelle anteeksi.
Veljeni oli loukannut minua syvemmin kuin kukaan toinen, ja tiesin, ettei olisi helppoa antaa hänelle anteeksi. Niinpä rukoilin apua taivaalliselta Isältä.
Hänen avullaan päätin ryhtyä kirjoittamaan veljelleni lähetystyöhön säännöllisesti. Minun on ikäväkseni myönnettävä, että ennen sitä en ollut kirjoittanut hänelle juuri lainkaan. Sitten lähetin hänelle paketin. Kun lähdin lähetystyöhön, hän tuli vanhempieni mukana lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen ja halasi minua. Hän jopa kirjoitti minulle muutaman kerran. Tiedän, että vaikka siihen saattaa kulua aikaa, niin taivaallisen Isän avulla voimme antaa menneiden olla.