Händel ja Messiaan lahja

Vanhin Spencer J. Condie

Palveli seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vuosina 1989–2010.

Jumalan määräämien päiviemme päättyessä toivon, että voimme Händelin tavoin tunnustaa, että Jumala on käynyt meidän luonamme.

Kuva

Elder Spencer J. Condie

Georg Friedrich Händel tuntui syntyneen muusikoksi. Nuorena poikana Saksassa hän oppi soittamaan taitavasti sekä viulua että urkuja. Sävellettyään ensimmäisen oopperansa Saksassa hän muutti Italiaan, maailman oopperakeskukseen, kokeilemaan siipiään italialaistyylisessä säveltämisessä. Siellä hän sai menestystä säveltämällä oopperoita ja kamarimusiikkia.

Vuonna 1711 ollessaan 26-vuotias Händel päätti muuttaa Englantiin, jossa hänen oopperansa ja oratorionsa saivat aluksi osakseen tunnustusta. 1730-luvun loppupuolelle tultaessa brittiläinen yleisö oli menettänyt mielenkiintoaan oopperoihin, joita laulettiin saksaksi tai italiaksi. Sen sijaan kuulijat suosivat komediallisia esityksiä kuten Kerjäläisooppera. Näin ollen Händel kamppaili useita vuosia pitääkseen sudet – velkojansa – poissa oveltaan.

Vuonna 1737 venytettyään itsensä fyysisille äärirajoilleen säveltämällä neljä oopperaa yhden vuoden aikana 52-vuotias säveltäjä sai halvauskohtauksen, jonka seurauksena hänen oikea käsivartensa halvaantui väliaikaisesti. Lääkäri sanoi Händelin uskolliselle sihteerille: ”Saatamme pelastaa miehen – mutta muusikko on iäksi mennyttä. Minusta näyttää siltä, että hänen aivonsa ovat vaurioituneet pysyvästi.”¹

Säveltäjä uhmasi tätä diagnoosia. Ajan mittaan hänen kehonsa vahvistui niistä hoidoista, joita hänelle annettiin kuumilla lähteillä Aachenissa Saksassa, ja hän sai takaisin fyysiset voimansa. Kokeiltuaan läheisessä katedraalissa taitoaan soittaa urkuja hän julisti riemukkaasti: ”Olen palannut manalasta.”²

Kun Händel palasi Lontooseen ja alkoi jälleen säveltää oopperoita, hänen työnsä ei saanut hyvää vastaanottoa, ja velkojat alkoivat taas ahdistella häntä. Epätoivon syövereissä hän alkoi ihmetellä: ”Miksi Jumala salli minun henkiin heräämiseni vain antaakseen muiden haudata minut uudelleen?”³ Huhtikuussa 1741 Händel piti konsertin, jonka hän oletti jäävän jäähyväiskonsertiksi. Hänen luovuutensa oli ehtynyt. Eräs elämäkertakirjoittaja kirjoitti: ”Ei ollut mitään, mistä alkaa tai mihin päättää. Händeliä oli kohdannut tyhjyys.”⁴

Myöhään eräänä elokuun iltapäivänä samana vuonna Händel palasi pitkältä ja uuvuttavalta kävelyretkeltä ja huomasi, että runoilija ja hänen aiempi yhteistyökumppaninsa Charles Jennens oli jättänyt hänelle käsikirjoituksen. Tässä libretossa lainattiin runsaasti raamatunkohtia, varsinkin Jesajan sanoja, joissa ennustettiin Jeesuksen Kristuksen syntymä sekä kuvailtiin Hänen palvelutyötään, ristiinnaulitsemistaan ja ylösnousemustaan. Teoksesta oli määrä tulla oratorio. Ottaen huomioon aiemmat epäonnistumisensa Händel tunsi huolta alkaessaan lukea tekstiä läpi.

Käsikirjoituksen ensimmäiset sanat ”Comfort Ye” [Lohduttakaa] tuntuivat hyppäävän esiin sivulta. Ne karkottivat synkeät pilvet, jotka olivat painostaneet Händeliä niin pitkään. Hänen masennuksensa hävisi ja hänen tunteensa lämpenivät kiinnostuksesta innostukseksi hänen lukiessaan eteenpäin enkelin julistuksia Vapahtajan syntymästä ja Jesajan profetioita Messiaasta, joka tulisi maan päälle syntyäkseen kuten muutkin kuolevaiset pienokaiset. Kun Händel luki sanat ”For unto Us a Child Is Born” [Sillä lapsi on syntynyt meille], hänen mieleensä tulvehti tuttu melodia, jonka hän oli säveltänyt aiemmin. Vangitessaan kuvaa rakastavasta hyvästä paimenesta aariassa nimeltä ”He Shall Feed His Flock” [Paimenen lailla hän kaitsee sitä] nuotit ilmaantuivat hänen mieleensä nopeammin kuin hän ehti saada niitä kynällä paperiin. Sitten tuli ”Hallelujah”-kuoron läpitunkeva riemu, jota seurasi lempeä, ylimaallinen todistus ”I Know That My Redeemer Liveth” [Minä tiedän, että lunastajani elää]. Teos saavutti majesteettisen päätöksensä sävelmäosuudessa ”Worthy Is the Lamb” [Karitsa on arvollinen].

Kaiken sen musiikin jälkeen, jota Händel oli säveltänyt läpi elämänsä, hän tuli lopulta tunnetuksi maailmanlaajuisesti tämän yhden ainoan työn, Messias-oratorion, ansiosta, jonka hän sävelsi pääasiassa vain kolmessa viikossa vuoden 1741 loppukesällä. Saatuaan sävellystyönsä päätökseen hän tunnusti nöyrästi: ”Jumala on käynyt luonani.”⁵ Ne, jotka tuntevat Pyhän Hengen kosketuksen kokiessaan Händelin Messias-oratorion läpitunkevan todistuksen, ovat samaa mieltä.

Messias-oratorion ensimmäisen esityksen rahoittajilta Händel vaati, että tämän esityksen ja oratorion kaikkien tulevien esitysten tuotot tulee ”lahjoittaa vangeille, orvoille ja sairaille. Olen itse ollut hyvin sairas mies, ja nyt olen parantunut”, hän sanoi. ”Olen ollut vankina, ja olen päässyt vapaaksi.”⁶

Kun Messias-oratorio oli esitetty Lontoossa ensimmäisen kerran, eräs taiteensuosija onnitteli Händeliä erinomaisesta ”viihdyttämisestä”.

”Hyvä herra, olisin pahoillani, jos olisin vain viihdyttänyt heitä”, Händel vastasi nöyrästi. ”Toivon tekeväni heistä parempia.”⁷

Händel oli viimein vapautunut rauhattomasta maineen, omaisuuden ja yleisön suosion tavoittelusta – mutta vasta sävellettyään kruunaavan teoksensa yleisölle, josta osa oli verhon tuolla puolen. Tärkeimmät asiat eivät olleet enää merkityksettömimpien asioiden armoilla. Händel, rauhaton säveltäjä, oli nyt saanut rauhan.

Opetuksia Händelin elämästä

Mitä voimme oppia Georg Friedrich Händelin elämästä ja sellaisen musiikkiteoksen säveltämisestä, josta on tullut hengellinen merkkipaalu?

Meidän täytyy oppia luottamaan omiin kykyihimme ja kestämään työhömme kohdistuvaa arvostelua. Runoilija Rudyard Kiplingin sanoin: ”Kun kaikki epäilevät sinua, luota itseesi, mutta ota huomioon myös heidän epäilyksensä.”⁸
Määrä ei korvaa laatua tai monipuolisuutta. Händelin varhaisemmat oopperat ovat enimmäkseen unohtuneet. Niiden ennalta arvattavat, kaavamaiset konseptit eivät yksinkertaisesti ole jaksaneet innoittaa. Jokainen ooppera on kuulostanut paljolti samanlaiselta kuin muutkin hänen säveltämänsä.
Kun toimimme innoituksen pohjalta, teemme taivaan työtä. Henkeä ei voi pakottaa, mutta kun innoitusta ja ilmoitusta tulee, meidän tulee kuunnella ja toimia Hengen ohjauksen mukaan. Herra on luvannut, että ”minun Henkeni voima tekee kaiken eläväksi” (OL 33:16).
Meidän tulee tunnustaa innoituksen ja ilmoituksen lähteemme. Olemme vain välineitä työssä, jota teemme ja joka siunaa muita. Meidän täytyy oivaltaa, kuten Händel oivalsi torjuessaan työstään saamansa kunnian, että ”Jumala on käynyt [meidän luonamme]”.
Emme saa koskaan aliarvioida sanan voimaa. Jumalan sanassa on voimaa, joka ylittää suuresti tämän maailman lahjakkaimpien kirjoittajien kerronnan (ks. Alma 31:5).
Teoksen todellisen hengellisen merkityksen välittää Pyhän Hengen todistus. ”Kun ihminen puhuu [tai laulaa] Pyhän Hengen voimalla, Pyhän Hengen voima vie sen ihmislasten sydämiin” (2. Nefi 33:1).
Voima on Jumalassa ja Hänen työssään, ei meidän sanoissamme. Puhuessaan sen ajan uskonnon julistajista Vapahtaja sanoi Joseph Smithille: ”He lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; he opettavat oppeina ihmiskäskyjä, ja he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman” (JS–H 19). Händel on säveltänyt muita oratorioita ja oopperoita, joissa on Raamatun tekstejä, mutta hänen musiikkinsa muoto ei vedä vertoja pyhien kirjoitusten voimalle – Jesajan voimallisille profetioille Vapahtajan syntymästä ja palvelutehtävästä tai näiden profetioiden täyttymiselle, josta kerrotaan Johanneksen ilmestyksessä sekä evankeliumeissa Luukkaan ja Johanneksen mukaan. Händelin Messias-oratoriosta löydämme niin ulkonaisen hurskauden kuin myös uskon voiman. Messias-oratoriossa huulet ja sydän kohoavat kohti taivasta.

Georg Friedrich Händelin tavoin meistä jokainen on tässä elämässä mukana luovassa hengellisessä hankkeessa. Sekä kuolevaisen elämän fyysinen vaaliminen että se, että elämme vanhurskaasti päivämme maan päällä, ovat hengellisiä saavutuksia. Rukoilen, että olisimme herkkiä ylhäältä tulevalle innoitukselle, että meitä innoitettaisiin siten, että työmme hedelmät innoittavat muita. Kun pyrimme pelastamaan muita, toivon, etteivät meitä sido ajan koettelemat mallit ja omat käsityksemme, jotka rajoittavat hengellistä luovuuttamme ja sulkevat ulkopuolelle ilmoituksen.

Eeppisessä runossaan Aurora Leigh Elizabeth Barrett Browning ilmaisi vaikuttavan ajatuksen:

Maa taivasta tiukkuu,
joka pensas palaa Jumalaa.
Vain näkevä ottaa kenkänsä pois,
muut istuvat marjoja poimimaan.9

Riisukoon meistä jokainen kenkämme ja ahtakoon työmme täyteen taivaan ainetta, ja älköön yksikään meistä jääkö poimimaan marjoja, kun tehtävänä on paljon suurempi, ylevämpi työ.

Ja Jumalan määräämien päiviemme päättyessä toivon, että voimme Händelin tavoin tunnustaa, että Jumala on käynyt meidän luonamme.

Händelin muotokuva, jota pidetään Balthasar Dennerin maalaamana, © Getty Images; valokuva viulusta Matthew Reier; valokuvakuvitus Jed Clark, © IRI

Carl Heinrich Blochin teos Jeesuksen syntymä, kansallishistoriallinen museo Frederiksborgissa Hillerodissa Tanskassa, käytetty luvalla; Soren Edsbergin teos Kristus opettaa Mariaa ja Marttaa, kopiointi kielletty; Carl Heinrich Blochin teos Kristus parantaa sokean, kansallishistoriallinen museo Frederiksborgissa Hillerødissa Tanskassa, käytetty luvalla, kopiointi kielletty; valokuvat Richard M. Romney

Carl Heinrich Blochin teos Pietarin kieltäminen, kansallishistoriallinen museo Frederiksborgissa Hillerødissa Tanskassa, valokuva alkuperäisestä teoksesta Charlie Baird; Kolme Mariaa haudan luona , © SuperStock, kopiointi kielletty; valokuvakuvitus Matthew Reier, Craig Dimond, Christina Smith, John Luke, ja hyan-gyu lee