Paras lahja
Sinä jouluna meillä ei ollut yhtään ruokaa. Saatoimme vain toivoa ihmettä.
Kun olin 12-vuotias, perheemme asui maatilalla Brasiliassa kaukana kaupungista. Sinä vuonna joulukuussa veljeni ja minä olimme keräämässä pähkinöitä erään toisen tilallisen mailla, kun alkoi yhtäkkiä sataa. Sade jatkui päiväkausia niin rankkana, ettemme pystyneet työskentelemään.
Joulu oli ovella, ja perheeltämme oli loppumassa ruoka. Äiti kantoi huolta siitä, että jäisimme ilman joulupäivällistä, joten hän pyysi isoveljeäni ja minua pyytämään maatilan omistajalta niitä rahoja, jotka olimme jo ansainneet. Se ei olisi paljon, mutta sillä saisi ostettua vähän ruokaa perheellemme aikana, jolloin muut valmistelivat juhla-aterioitaan.
Veljeni ja minä kävelimme useita kilometrejä mutaista tietä päästäksemme tilanomistajan talolle. Kun saavuimme, omistaja oli yllättynyt. ”Mikäs teidät tuo tänne näin sateisena päivänä?” hän kysyi. Selitimme tilanteemme, ja hän sanoi: ”Minulla ei ole yhtään käteistä, jolla voisin maksaa teille, mutta voin maksaa teille sekillä.” Otimme sen vastaan ja lähdimme ripeästi, jotta ehtisimme kaupunkiin lunastamaan sekin ja ostamaan tarvitsemamme ruokatavarat.
Kun pääsimme kaupunkiin, miltei kaikki liikkeet oli suljettu joulunpyhien ajaksi. Olimme uuvuksissa ja yritimme turhaan lunastaa sekkiä.
Kun tulimme kotiin ilman ruokatarvikkeita, äiti ja kahdeksan sisarustani olivat hyvin pettyneitä. Meillä oli vain sekki, joka sillä hetkellä oli meille arvoton. Jouluaatto koitti, eikä meillä ollut yhtään lahjoja ja ruokaa tuskin nimeksi. Söimme ateriaksi riisiä ja menimme nukkumaan.
Jouluaamuna heräsimme ulkoa kuuluviin naapuriemme juhlinnan ääniin, mutta pysyttelimme sisällä toivoen ihmettä, joka toisi pöytäämme ruokaa. Yllätykseksemme juuri ennen lounasta ovelta kuului koputus. Ovella seisoi yksi naapureistamme pidellen valtavaa kulhoa, joka oli peitetty pyyhkeellä.
”Tulin tuomaan tämän teille”, hän sanoi. Äiti otti kulhon kiitollisena vastaan, ja kun katsoimme pyyhkeen alle, huomasimme kulhon olevan täynnä jouluruokia. Meille se oli juhla-ateria, todellinen ihme!
Se jouluateria oli paras lahja, minkä olen koskaan saanut, koska se ravitsi meidät niin erityisenä päivänä. Vaikkei naapurimme ollut tietoinen olosuhteistamme, tiedän, että meidän taivaallinen Isämme oli, ja naapurimme välityksellä toimien Hän ruokki meidät sinä jouluna. Tiedän, että kun meillä ei ole mitään muuta keinoa selviytyä, Herra lähettää loputtomassa armossaan ja hyvyydessään suuria ihmeitä meidän elämäämme. Ja kuten perheemme oppi sinä jouluna, mekin voimme palvella Herraa – kuten naapurimme teki – tuomalla ihmeitä muiden elämään.
Kuvitus Bjorn Thorkelson