2010
Kertomus, joka ei vanhene koskaan
Joulukuu 2010


Evankeliumin klassikoita

Kertomus joka ei vanhene koskaan

Yhdelläkään maan päällä koskaan eläneellä ei ole ollut samaa vaikutusta maailman ihmisten kohtaloihin kuin on ollut Herrallamme ja Vapahtajallamme Jeesuksella Kristuksella.

Kuva
President Heber J. Grant

Kertomus Jeesuksesta Kristuksesta on entisaikojen kertomus, joka ei vanhene koskaan. Mitä useammin luen Hänen elämästään ja työstään, sitä enemmän tunnen iloa, rauhaa, onnea ja tyydytystä, joka täyttää sieluni. Koen aina uutta riemua pohtiessani Hänen sanojaan sekä elämän ja pelastuksen suunnitelmaa, jonka Hän opetti ihmisille eläessään maan päällä.

Me kaikki tiedämme, että yhdelläkään maan päällä koskaan eläneellä ei ole ollut samaa vaikutusta maailman ihmisten kohtaloihin kuin on ollut Herrallamme ja Vapahtajallamme Jeesuksella Kristuksella, ja kuitenkin Hän syntyi syrjäisessä maankolkassa ja Hänen kehtonaan oli seimi. Apostoleikseen Hän valitsi köyhiä, oppimattomia kalastajia. [Yli] 1 900 vuotta on kulunut Hänen ristiinnaulitsemisestaan, ja kuitenkin kaikkialla maailmassa kaikista selkkauksista ja kaikesta sekasorrosta huolimatta miljoonien ihmisten sydämessä palaa yhä todistus Hänen työnsä jumalallisuudesta. – –

Sen tosiasian pohtiminen, että Jumala, meidän taivaallinen Isämme, ja meidän Herramme Jeesus Kristus ovat käyneet maan päällä ja ilmoittaneet jälleen evankeliumin ihmiselle, tuottaa minulle suunnatonta iloa ja täyttää sydämeni sanoin kuvaamattomalla tavalla. Ja se, että Hän on siunannut minua tiedolla sen työn jumalallisuudesta, jossa olemme mukana, täyttää minut kiitoksella ja kiitollisuudella. Jatkuva ja harras rukoukseni on aina ollut, että mieleni ei koskaan pimenisi, etten koskaan eksyisi rehtiyden ja oikeuden polulta, vaan että vuosieni karttuessa ymmärrykseni lisääntyisi, että Jumalan Hengen valo ja innoitus palaisi sydämessäni ja valaisisi ymmärrykseni ja pitäisi minut lujana ja uskollisena palvellessani taivaallista Isääni.

Haluan sanoa myöhempien aikojen pyhille, että saatuamme todistuksen sen työn jumalallisuudesta, jossa olemme mukana, meidän kuuluu järjestää elämämme päivästä päivään siten, että tekemämme hyvät teot tuottavat kunniaa Jumalan työlle, jotta valomme loistaisi niin, että nähdessään meidän hyvät tekomme ihmiset ylistäisivät Jumalaa. Yhtäkään kansaa maan päällä ei ole koskaan siunattu siten kuin myöhempien aikojen pyhiä. Yksikään kansa ei ole koskaan saanut niitä Jumalan hyvyyden ja armon ja pitkämielisyyden osoituksia, joita on suotu meille, ja sanon, että ennen kaikkia ihmisiä maan päällä juuri meidän tulisi elää jumalallista ja oikeamielistä elämää.

J. Kirk Richardsin teos Äiti ja lapsi; valokuvakuvitus Christina Smith

Tulosta