Kuka on meidän lahjamme?

Ana Márcia Agra de Oliveira, Pernambuco, Brasilia

Vuonna 1982 – toisena jouluna avioliittomme solmimisesta – Cleto ja minä päätimme luoda perheeseemme perinteitä. Koska olimme kummankin suvussa ensimmäiset kirkon jäsenet, aiemmista joulunviettotavoistamme – vaikka ne toivatkin meille onnellisia muistoja – puuttui aitoa myötätuntoa ja palvelemista. Sitä paitsi esikoisemme, kahdeksankuukautinen Diego, oli riittävä syy kehittyä tässä asiassa.

Meillä oli varsin kiireistä yliopis-to-opinnoissa, kotitöissä, kirkon tehtävissä ja pikakurssillamme vanhemmuuteen, mutta paneuduimme silti valmistautumaan erityiseen tapahtumaan. Käytimme jokaisen joulukuun perheillan valmistaen joulukoristeita ja opetellen ymmärtämään paremmin kaikkialla näkemiämme vertauskuvia ja värejä. Aioimme myös valmistaa yksinkertaisen aterian ja keksimme hyödyllisiä ja edullisia lahjoja. Kun aloimme tutkia pyhiä kirjoituksia erään ohjelman mukaan, oivalsimme, että todelliseen muutokseen tavassamme viettää Kristuksen syntymää kuuluisi lahjan valitseminen Vapahtajalle.

Mietimme: ”Mitä voisi antaa Hänelle, joka hallitsee taivasta ja maata?” Pyhät kirjoitukset antavat vastauksen julistaen, että kaiken, mitä teemme ”yhdelle näistä vähäisimmistä” (Matt. 25:40), sen me teemme Hänelle. Koska joulu on ystävyyden ja rakkauden aikaa, halusimme kutsua jonkun kirkon jäsenen kokemaan sitä lämpöä ja suloista henkeä, jota tunsimme kodissamme. Yritimme kovasti löytää jonkun, joka tarvitsisi piristystä ja jonka auttaminen voisi olla meidän joululahjamme Vapahtajalle.

Joka kerta kun kutsuimme jotakuta seurakunnan tai vaarnan veljeä tai sisarta kotiimme, ilahduimme, kun saimme kuulla, että kyseisellä henkilöllä oli jo muita suunnitelmia. Pian kuitenkin koitti jouluaatto, emmekä olleet vieläkään löytäneet ketään, jonka kanssa viettäisimme joulua.

Epäonnistumiseemme alistuen aloimme valmistautua päivälliselle, kun ovikello soi. Kun avasin oven, ilahduin ikihyväksi nähdessäni ystävän, jota emme olleet tavanneet vähään aikaan. Avelar oli hiljattain käynyt läpi eron järkytyksen aiheuttaman pettymyksen. Hän oli surullinen ja yksin, ja hän oli tuntenut voimakasta halua olla kanssamme.

Otimme Avelarin sydämellisesti vastaan, ja hän kertoi meille, että hän oli löytänyt sellaisen paikan, jota hän tarvitsi saadakseen lohtua koettelemustensa keskellä. Kerroimme hänelle omista valmisteluistamme jonkun avun tarpeessa olevan auttamiseksi ja palvelemiseksi, jotta hän ymmärtäisi, että Herra tunsi hänet ja rakasti häntä.

Meistä kaikista oli ihmeellistä huomata, että Vapahtaja oli lähettänyt meidän luoksemme henkilön, jota emme itse löytäneet: ystävämme Avelarin. Ymmärsimme taivaallisen Isän poikien ja tyttärien keskinäisten suhteiden ensisijaisen tärkeyden. Siitä syystä me ja kolme lastamme olemme sen jälkeisinä jouluina aina muistaneet, että joulun tarkoituksena on vahvistaa ykseyden, rakkauden ja ystävyyden siteitä.

Epäonnistumiseemme alistuen aloimme valmistautua päivälliselle, kun ovikello soi.