Kotimme, perheemme
Auta lapsia käyttämään tahdonvapauttaan
Aivan kuten taivaallinen Isä opetti Aadamille ja Eevalle tahdonvapautta, meidänkin tulee auttaa lapsiamme ymmärtämään tahdonvapauttaan ja käyttämään sitä oikein.
Kun taivaallinen Isä loi Aadamin ja Eevan, nämä olivat viattomia. He eivät tienneet paljoakaan elämästä ja sen seurauksista. Mutta taivaallinen Isä kulki heidän kanssaan ja opetti heitä, ja Hän oli kärsivällinen heitä kohtaan, kun he opettelivat asioita, jotka liittyvät olemassaoloon täällä.
Myös meillä vanhemmilla on etuoikeus olla pienokaistemme kanssa ja opettaa heitä. Luulen, että toisinaan me saatamme kuitenkin unohtaa, että lapsemme ovat myös taivaallisen Isämme henkilapsia. Meillä on vastuullinen tehtävä auttaa heitä oppimaan ensimmäiset opetuksensa, ja meidän tehtävänämme on opastaa heitä kohti Vapahtajaa Jeesusta Kristusta.
Jos noudatamme esimerkkiä, jonka taivaallinen Isä antoi Eedenin puutarhassa, me otamme vastuun lastemme hoivaamisesta ja siitä, että opetamme heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Niin tehdessämme meidän tulee opettaa heille heidän tekojensa seurauksia. Se ei ole helppo tehtävä, koska olemme itsekin vielä oppimassa emmekä aina toimi taivaallisen Isämme tahdon mukaisesti. Ja toisinaan haluamme puuttua tilanteeseen ja pelastaa lapsemme silloinkin kun he hyötyisivät siitä, että oppivat omista virheistään.
Alusta asti taivaallinen Isä opetti kärsivällisesti Aadamille ja Eevalle tahdonvapautta. Hän antoi heille käskyjä, kertoi seurauksista ja antoi heille kyvyn käyttää tahdonvapauttaan sanomalla: ”Jokaisesta puutarhan puusta saat vapaasti syödä, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta, älä syö siitä; saat kuitenkin itse päättää, sillä se on sinulle suotu; mutta muista, että minä kiellän sen, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma” (Moos. 3:16–17, kursivointi lisätty).
Saatamme miettiä, kuinka voisimme kannustaa lapsiamme noudattamaan käskyjä pakottamatta heitä tekemään sitä. On muutamia asioita, joita voimme tehdä ja joista voi olla apua. Voimme opettaa lapsillemme evankeliumia, varsinkin pyhistä kirjoituksista, ja sitten elää niiden periaatteiden mukaan. Voimme sanoillamme ja esimerkillämme opettaa heitä luottamaan taivaalliseen Isäämme ja kertoa heille siunauksista, joita evankeliumin mukaan elämisestä koituu. Voimme opettaa lapsillemme, että heikkouksiemme vuoksi me vanhemmat tarvitsemme Hänen rakkauttaan, armoaan ja kärsivällisyyttään yhtä paljon kuin hekin.
Toisinaan kun pienokaisemme käyttäytyvät huonosti, saatamme alkaa menettää toivoamme, mutta taivaallinen Isämme ei koskaan menetä toivoaan meidän suhteemme. Meidän tulee oppia näkemään lapsemme siten kuin taivaallinen Isämme näkee meidät: poikinaan ja tyttärinään, joilla on mahdollisuus tulla Hänen kaltaisekseen Hänen Poikansa voimasta ja armosta. Meillä ei ole voimaa pelastaa lapsiamme, mutta voimme olla hyvänä esimerkkinä ja osoittaa uskoa heidän hyväkseen.
Emme ole täällä pakottamassa ketään tekemään taivaallisen Isän tahtoa. Sen vapauden ja vastuun määrä, jota annamme lapsillemme, riippuu tietenkin heidän iästään ja kyvyistään. Kun autamme lapsiamme käyttämään tahdonvapauttaan asianmukaisella tavalla, on helpompi opettaa heitä ja rakastaa heitä, tekivätpä he mitä tahansa.
Taivaallinen Isämme tiesi, että Aadamia ja Eevaa kiusattaisiin ja että he söisivät hyvän- ja pahantiedon puusta. Hän oli jo valmistanut heille keinon tulla takaisin Hänen Poikansa avulla. Hän lähetti enkelin opettamaan heille Vapahtajamme sovitusuhria, parannuksen periaatteita ja sitä, kuinka he voisivat huutaa avukseen Jumalaa Pojan nimessä ja saada syntiensä anteeksiannon taivaallisen Isän armon ja rakkauden ansiosta (ks. Moos. 5).
Kun osoitamme lapsillemme rakkautta ja opetamme heille, että vaikka he kulkisivatkin harhaan, niin me pysymme lujina ja toivomme ja rukoilemme heidän puolestaan, että he saisivat iloa uskosta Jeesukseen Kristukseen ja todellisesta parannuksesta. Kun pidämme nämä periaatteet mielessämme, meitä siunataan niin, että täytymme runsaammin Kristuksen puhtaalla rakkaudella ja onnistumme paremmin vanhempina (ks. OL 121:41–46).
Kuvitus Michael Parker