Tulen ja uskon Galápagossaaret
Galápagossaarilla on paljon muutakin kuin laavakiveä, peippoja, kilpikonnia ja turismia. Se on uskon keskus, jossa palveleminen ja uhraukset ovat johtaneet poikkeukselliseen ykseyteen ja vakaumuksen voimaan.
Mustuneen ja karikkoisen laavakivikentän takana kohoaa suuri siirtolohkare linnakkeena vasten valtameren kylmää suolavesisuihkua. Kun katsoo tarkemmin, tajuaa, että sen rosoiset reunat ovatkin itse asiassa tusinan merileguaanin päitä niiden ollessa käpertyneinä yhteen kuin lohikäärmeet, jotka odottavat aamuauringon lämmön tuomaa energiaa. Muutamat joukosta harhautuneet leguaanit odottavat yksinään siellä täällä kallion juurella suuret kynnet terävinä kuin veitset ja lähes yhtä pitkinä kuin naisen sormet puristaen kalliota tehokkaasti.
Mutta useimmat kokoontuvat ryhmiksi lämpöä ja turvaa saadakseen. Niiden nahkamaiset kehot tukevat vaistomaisesti toisiaan kylmää ja pimeyttä vastaan ja auttavat täyttämään yhteisen tarpeen. Täällä tulesta syntyneillä Galápagossaarilla elämä saa kallisarvoisen merkityksen. Tämä on seutua, jossa tiede ja uskonto sekoittuvat ja jossa opimme ymmärtämään, että me kaikki olemme osa samaa ihmiskuntaa. Ja täällä kirkon jäsenet näiden merileguaanien tavoin ymmärtävät, että voima tulee siitä, että he pitävät tiukasti kiinni liitoistaan ottaessaan yhtenä rintamana suunnan kohti Herraa uskon, palvelemisen ja uhrausten turvin.
Kuinka kokoaminen alkoi?
Varhain eräänä aamuna ollessaan käymässä Quitossa Ecuadorissa turistiopas ja luonnontieteilijä André Degel ohitti sunnuntaikävelyllään myöhempien aikojen pyhien seurakuntakeskuksen. Vuosi oli 1997, ja vaikka hän oli kirkon jäsen, hän oli Galápagossaarille muutettuaan ollut vuosia vähemmän aktiivinen. André muisti kirkossa käymisen tuomat lohdulliset tunteet ja käveli usein tarkoituksellisesti seurakuntakeskuksen ohi ollessaan Ecuadorissa. Hän ei yleensä mennyt sisälle. Hän vain halusi olla lähellä rakennusta. ”Se teki oloni paremmaksi”, hän sanoo, ”niin kuin olisin kotona.”
Sakramenttikokous oli sinä päivänä juuri alkamassa. Hetken epäröityään André päätti mennä sisälle. Se oli päätös, joka muuttaisi ennen pitkää satojen ihmisten kohtalon.
Kokouksen jälkeen lähetyssaarnaajat ja jäsenet tervehtivät Andréta. Hän muistelee keskustelua lämmöllä, etenkin sitä, kuinka yllättyneitä – ja innoissaan – muut olivat saadessaan tietää, että hän oli Galápagossaarilta.
Tuolloin saarilla ei ollut mitään virallista kirkon organisaatiota. Itse asiassa pappeusjohtajat Ecuadorissa eivät edes tienneet, että saarilla asui jäseniä.
Lähetyssaarnaajat eivät hukanneet yhtään aikaa. He esittelivät Andrén Quiton lähetyskentän johtajalle Ecuadorissa ja varmistivat, että heillä oli Andrén yhteystiedot.
Vähän sen jälkeen André palasi kotiin Puerto Ayoraan, Galápagossaarten suurimpaan kaupunkiin, joka sijaitsee Santa Cruzin saarella. Pian lähetyskenttä lähetti Andrélle kaksi laatikollista kirkon aineistoa kuten oppikirjoja. Mutta tärkeintä kenties oli, että lähetysjohtaja oli hankkinut saarilla asuvista jäsenistä luettelon, jota André saattoi käyttää avuksi pyhien kokoamisessa. Luettelon nopea tarkastelu yllätti Andrén.
”Luettelossa oli ihmisiä, jotka tunsin, mutta en tiennyt, että he olivat kirkon jäseniä”, hän selittää.
Samaan aikaan muut jäsenet Santa Cruzissa tunsivat sydämessään piston juurruttaa kirkko sinne. Kaikki olivat muuttaneet Galápagossaarille etsimään työtä. Nyt he etsivät toisiaan.
Kutsu kokoontua
Mariana Becerralle elämä oli vaikeaa, ennen kuin kirkko juurtui saarille. Hän oli ollut kirkon jäsen vasta pari vuotta tullessaan saarille vuonna 1990.
”Täällä ei ollut kirkkoa, kun tulin”, Mariana sanoo. ”Meitä oli vain poikani ja minä. Pidimme perheillan ja yritimme elää evankeliumin mukaan. Mutta ne muutamat muut jäsenet, jotka tunsin, eivät eläneet evankeliumin tasovaatimusten mukaan.”
David ja Jeanneth Palacios kokivat jotakin samankaltaista. David oli liittynyt kirkkoon teini-iässä, ja Jeanneth oli kastettu vuonna 1993, vain vuotta ennen kuin aviopari muutti Galápagossaarille.
”Kun muutimme tänne, emme tunteneet ketään muita jäseniä. Luulin, että olimme ainoita. Oli hyvin vaikeaa elää ilman kirkkoa”, Jeanneth sanoo.
”Sitten eräänä päivänä vuonna 1997 André tuli työpaikalleni ja sanoi: ’Etsin Jeanneth de Palaciosia. Oletteko te Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon, mormonikirkon, jäsen?’
Minusta tuntui kuin Herra olisi ojentanut kätensä ja olisi kokoamassa lampaitaan”, Jeanneth muistelee. ”Ja minä sanoin: ’Kyllä, kyllä!’ Tunsin suurta onnea siitä, ettemme ole yksin. Meitä on muitakin!”
Mariana lisää: ”Tuntui niin hyvältä, kun André kokosi meidät. Kirkon jäseninä meillä oli jotakin syvällistä – jotakin suurempaa kuin ystävyys.”
Ykseys jäsenten keskuudessa
Kun André oli saanut ydinjoukon kokoon, he alkoivat kokoontua säännöllisesti yhteen. Alkuun heitä oli vain neljä perhettä ja ystäviä.
”Tapasimme usein, joskus päivittäin, enimmäkseen minun luonani”, André sanoo. ”Tutkimme kirjoja, joita lähetyskenttä oli meille lähettänyt, ja Raamattua ja Mormonin kirjaa.”
”Se oli hienoa aikaa”, sanoo Araceli Duran. ”Olimme tiiviisti yhtä. Meillä oli tapana kokoontua opiskelemaan joka viikko.”
”Se oli jotakin sellaista, mitä en koskaan unohda”, sanoo Jeanneth, ”koska meillä oli sellainen ykseyden tunne, sellainen tunne, että taivaallinen Isämme rakasti meitä ja tiesi, että meidän piti olla nyt yhdessä.”
He tukeutuivat toisiinsa, opettivat toisiaan ja vahvistivat yhdessä uskoaan. Pian heidän ponnistuksensa huomattiin, ja seurakunta perustettiin virallisesti vuoden 1998 alkupuolella.
Aikanaan seurakunta kasvoi, ja jäsenet tarvitsivat enemmän tilaa. He vuokrasivat pienen talon ja muuttivat sitten suurempaan rakennukseen, joka oli ollut hotelli. Tässä suuremmassa rakennuksessa kokoontui ennen pitkää lähes 100 jäsentä. Vaikka seurakunta kasvoi aktivointiponnistusten ja saarille muuttavien ihmisten mukana, suuri osa sen voimasta johtui käännynnäisistä.
Oswaldo Villón ja hänen vaimonsa Rosario ovat esimerkki siitä. Rosario kastettiin vuonna 2000, ja hän on palvellut Apuyhdistyksen johtajana, Alkeisyhdistyksen johtajana ja Nuorten Naisten johtajana. Oswaldo, joka kastettiin vain vuosi myöhemmin, palvelee vanhinten koorumin johtajana. Kummallekin kirkko on tuonut täydellisen elämänmuutoksen.
”Kirkko pelasti minut”, Oswaldo selittää. ”Aiemmin elin maailmassa. En ollut alkoholisti, mutta join niin kuin olisin sellainen. Kun liityin kirkkoon, nämä 25 jäsentä olivat perheeni. Olimme niin tiivis joukko kuin olla voi. Ja teimme lujasti töitä auttaaksemme seurakuntaa kasvamaan.”
Galápagossaarten jäsenten väsymättömien ponnistusten ansiosta sakramenttikokouksiin osallistuu usein 100–120 jäsentä. Syyskuussa 2009 heidän palkkanaan oli seurakuntakeskuksen vihkiminen.
Palvelemisen voima
Jotkut seurakunnan jäsenet ja heidän perheensä asuvat Santa Cruzin vehmaalla ylängöllä. Siellä seurakunnan johtohenkilöt päättivät järjestää palvelutoiminnan 4. syyskuuta 2010.
”Yritämme vanhinten koorumina järjestää joka kuukausi yhden tai kaksi mingaa” eli palveluprojektia, Oswaldo kertoo. ”Teemme sen sellaisen ihmisen hyväksi, joka tarvitsee eniten palvelemista. Tällä kertaa aiomme rakentaa eräälle sisarelle talon.”
Itse asiassa puolet talosta. Viikkoa tai kahta aiemmin jäsenet olivat rakentaneet toisen puolen. Nyt heitä oli yli 20 rakentamassa kuuden tunnin ajan tai pidempäänkin toista puolta talosta, kuten keittiön, vedenkeräysjärjestelmän ja kulkutien talon ympäri. Vaatimaton talo tarjoaa asuinpaikan Elena Cedeñolle ja hänen lapsilleen, jotka eivät vielä silloin olleet kirkon jäseniä. Kaikki olivat äärimmäisen tyytyväisiä jäsenten uhraamaan aikaan ja työhön. (Sisar Cedeño ja hänen poikansa Sebastián kastettiin tammikuussa 2011.)
”Mikään ei ole parempaa kuin palvella ihmisiä, jotka tarvitsevat sitä”, Oswaldo sanoo. Ja katse hänen silmissään kuten muidenkin seurakunnan jäsenten ja heidän palvelemansa sisaren silmissä todistaa ykseydestä, jota sellainen palveleminen tuo.
Se, millä on todella merkitystä
Sellaisen palvelemisen ja keskinäisen riippuvuuden luoma ykseys jäsenten kesken Galápagossaarilla johti runsaisiin siunauksiin vuonna 2007. Sinä vuonna David ja Jeanneth Palacios saattoivat viisi seurakunnan perhettä, kaiken kaikkiaan 25 ihmistä, Guayaquilin temppeliin Ecuadoriin.
”Kun näin noiden perheiden sinetöimisen, minusta tuntui kuin meidät olisi siirretty taivaisiin”, Jeanneth sanoo. ”Tunsimme Herran läsnäolon hyvin syvällisesti. Kaikki nuo viisi perhettä ovat edelleen hyvin aktiivisia.”
Tällä temppelimatkalla seurakunnanjohtaja Daniel Calapucha ja hänen vaimonsa Angela sinetöitiin yhteen, ja myös heidän kolme lastaan sinetöitiin heihin. ”Temppeli muuttaa ihmisen kokonaan”, seurakunnanjohtaja Calapucha sanoo. ”Se on todellakin Herran huone. Se, että olemme yhdessä perheenä Herran evankeliumissa, muuttaa ihmisiä. Juuri siitä syystä pysyn tässä kirkossa. Koska meidät on sinetöity perheenä, en enää pelkää kuolemaa. En enää pelkää, että kuollessani menetän perheeni.
Temppelistä on tullut perusta tunteelle ja tiedolle siitä, että taivaallinen Isämme on olemassa – ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ja Pyhä Henki. Se on todistus, jota kukaan ei voi minulta viedä.”
Mitä Galápagossaaret opettaa meille?
Jokainen kirkon jäsen Galápagossaarilla on nykyajan pioneeri. Miltei kaikki aikuiset jäsenet ovat käännynnäisiä, joista monet ovat liittyneet kirkkoon muutaman viime vuoden aikana. Ja jokainen auttaa Jumalan valtakunnan rakentamisessa kaukaisella saarella, jossa resurssit ovat vähäiset. Suuri osa ruoasta ja kaikki polttoaine sekä teollisuus- ja teknologiatuotteet on tuotava muualta. Paikallinen talousjärjestelmä, vaikka onkin suhteellisen tuotteliasta, riippuu turismiksi kutsutusta ailahtelevasta onnenkaupasta.
Ehkäpä vakain asia saarilla on jäsenten omistautuminen toisilleen ja valtakunnan rakentamiseen. Tuo omistautuminen on yhtä merkittävää kuin heidän asuinsaartensa keskinäinen ekologinen riippuvuus. Ekosysteemi Galápagossaarilla riippuu elävien olentojen terveydestä – niin ihmisten kuin eläinlajienkin, jotka toimivat keskenään menestyksellisesti luonnonolosuhteissaan.
Turistiopas ja luonnontieteilijä André selittääkin: ”Galápagossaaret opettavat meille, että ekosysteemi on kuin elävä olento. Se on kuin ihmisruumis. Siinä on painetta, nesteitä ja elimiä. Jos jokin niistä menee vikaan, niin kaikki kärsii.”
Galápagossaaret opettavat meille myös Luojan luomistöiden suunnatonta suuruutta. Mikään Galápagossaarilla ei ole kotoperäistä. Kaikki elämä, kasvit, eläimet ja ihmiset ovat tulleet muualta.
”Jos sitä miettii”, André selittää, ”niin se, että elämä on yleensä alkanut täällä Galápagossaarilla, on uskomatonta. Ensiksikin laavakiven piti hajota niin paljon, että elämä sen päällä oli mahdollista. Sitten makeavesivarojen piti kehittyä. Sitten siementen piti saapua sellaisessa tilassa, että ne voivat itää. Ja niiden piti kyetä pölyttämään toisiaan.
Sitten luontokappaleiden piti tulla joko veden päällä ajelehtien tai lentäen tai muulla tavoin. Ja kummankin sukupuolen piti saapua samaan aikaan ja paikkaan ja olosuhteisiin, niin että ne voivat lisääntyä ja löytää ruokaa ja vettä. Galápagossaarilla on tuhansia eläinlajeja.
Muistakaa, että lähimpään maamassaan on matkaa tuhat kilometriä. On melkoinen ihme, että kaikki nämä elinehdot toteutuivat.”
Ja silti juuri sen Herra äärettömässä viisaudessaan sai tapahtumaan.
Aivan kuten ekosysteemi kukoistaa silloin kun kaikki sen osatekijät toimivat sopusoinnussa, kirkon jäsenet muodostavat eräänlaisen sosiaalisen ja hengellisen ekosysteemin. Jäsenet ovat yksilöitä, jotka ovat myös osa ekosysteemejä, kuten perhettä ja kirkon seurakuntaa. Jokaisella jäsenellä on keskeinen rooli, joka vaikuttaa heidän, heidän perheidensä ja muiden seurakunnan jäsenten pelastukseen ja korotukseen.
Yksittäisillä päätöksillä, kuten sillä että André päätti tulla sinä vuoden 1997 päivänä kirkkoon, voi olla pysyvää vaikutusta. Jäsenten yhteiset päätökset rakentaa valtakuntaa palvelemalla epäitsekkäästi voivat joidenkuiden mielessä tuntua pelkästään vanhalta sananparrelta. Mutta jäsenille Galápagossaarilla sellaisilla päätöksillä on myönteinen vaikutus heidän vakaumuksensa voimaan, heidän ykseytensä lujuuteen ja heidän uskoonsa heidän liitoissaan.
Valokuvat Joshua J. Perkey, ellei toisin ole mainittu
Vasemmalla: Santa Cruzin (vasemmalla) ja Baltran (oikealla) saaret Galápagossaarilla. Yllä: Merileguaanit takertuvat tiukasti kiveen Tortuga Bay -lahdella Santa Cruzissa.
Yllä: Puerto Ayoran lahti ja kaupunki Santa Cruzissa. Alla vasemmalta: Sandra ja André Degel sukulaistyttönsä Claudinen kanssa; Mariana Becerra; Palaciosin perhe; Oswaldo ja Rosario Villón.
Alla: Daniel ja Angela Calapucha; Araceli Duran lastensa kanssa; Galápagossaarten seurakunnan jäseniä, jotka auttoivat rakentamaan Elena Cedeñon talon; Galápagossaarten seurakuntakeskus.
Alla: Fueresin perhe liittyi kirkkoon Otavalossa Ecuadorissa ja muutti myöhemmin työn perässä Galápagossaarille. Alhaalla oikealla: Elena Cedeño (vasemmalla) sisarensa Marian kanssa. Marian avulla Elena liittyi kirkkoon aiemmin tänä vuonna.
Galápagossaaret
Tyynimeri
Ecuador: 1 000 km itään
0˚ Päiväntasaaja
90˚
Isabela
Fernandina
San Salvador
Baltra
Santa Cruz
Puerto Ayora
Santa María
San Cristóbal
Española
0 10 20 30 40 mailia
0 10 20 30 40 50 60 kilometriä
Marchena
Pinta
Ylinnä vasemmalla: valokuva Floyd ja Susan Baumin luvalla
Kartta Mountain High Maps © 1993 Digital Wisdom, Inc.