Mene kirkkoon!
Dwight LeRoy Dennis, Utah, USA
Ollessani ensimmäistä vuotta lukiossa tapasin kuvataidekurssillani myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan tytön. Hänellä oli suuri vaikutus elämääni, ja minut kastettiin kirkon jäseneksi.
Kun pääsin ylioppilaaksi, äiti ja isä päättivät muuttaa Kalifornian kodistamme Idahon osavaltioon. Kiinnitimme asuntovaunun automme perään ja suuntasimme pohjoiseen. Olimme juuri ajaneet läpi Lovelockin Nevadan osavaltiossa, kun aloin ajaa liian nopeasti alas pientä mäkeä. Koska yhdistelmässä ei ollut kallistuksenvakaimia, asuntovaunu alkoi heilua puolelta toiselle. Painoin jarrut pohjaan, ja asuntovaunu kääntyi poikittain heittäen meidät tienvarren ojan yli niin, että auto kaatui toiselle puolelle ojaa ja asuntovaunu toiselle.
Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Mutta asuntovaunun ulko- ja sisäpuoli olivat täydessä kaaoksessa. Asuntovaunun vetokoukku oli vääntynyt rinkiläksi, kaikki ikkunat olivat rikkoutuneet ja tavaramme olivat levinneet joka puolelle.
Maantiepartion auto tuli paikalle ja hälytti hinausauton. Äiti ja isä eivät tienneet, mitä tehdä. Ne vähät rahat, jotka heillä oli, menivät hinausyhtiölle. Sillä hetkellä sain voimakkaan tunteen, että minun pitäisi mennä seuraavana päivänä, sunnuntaina, kirkkoon. Isä, joka ei ollut kirkon jäsen, piti ajatusta järjettömänä. Meidän piti kerätä tavaramme ja korjata asuntovaunu, ja koska hän oli rampa ja heikossa kunnossa, työ jäi pääasiassa minulle. Mutta tunne kirkkoon menemisestä pysyi. Pyysin äitiä puhumaan isälle puolestani. Äiti teki niin, ja yllättävää kyllä, isä antoi luvan.
Sunnuntaiaamuna etsin paikallisen seurakuntakeskuksen ja istuuduin kappelin takariviin juuri kun sakramenttikokous oli alkamassa. Rukoilin, että Henki olisi perheeni kanssa tänä vaikeana aikana.
Kokouksen päätyttyä pari ihmistä esittäytyi minulle, ja selitin lyhyesti, mitä oli tapahtunut. Sitten palasin paikalle, jonne olimme leiriytyneet, ja käytin loppupäivän auttamalla siivoamisessa.
Maanantaiaamuna olimme taas alkaneet siivota, kun aivan äkkiä paikalle alkoi saapua apua tarjoamaan jäseniä siitä seurakunnasta, jossa olin käynyt kirkossa. Paikallisen lasiliikkeen omistaja sanoi korvaavansa kaikki asuntovaunun ikkunat ilmaiseksi ja eräs hitsaaja tarjoutui maksutta suoristamaan vetokoukun.
Isä ei sanonut paljonkaan mutta oli ilmeisen ällistynyt. Äiti vuodatti kiitollisuuden kyyneliä, ja sisareni ja minä olimme kiitollisia avusta. Päivän päättyessä olimme valmiita jatkamaan matkaamme Idahoon.
Tämän kokemuksen johdosta opin, että Hengen kehotukset ovat todellisia. Tiedän myös, että rukouksiimme vastataan usein muiden ihmisten avulla ja että Herraan turvaaminen tuo rauhaa ja iloa sydämeemme.