Evankeliumin klassikoita
Ojenna auttava käsi
Gordon B. Hinckley erotettiin kirkon 15. presidentin tehtävään 12. maaliskuuta 1995. Hän teki uraauurtavaa työtä pienten temppelien rakentamiseksi ilmoittaen presidenttikaudellaan 79 uudesta temppelistä. Presidentti Hinckley muistetaan myös siitä, että hän matkusti tapaamaan myöhempien aikojen pyhiä yli 60 kansakunnassa. Seuraava artikkeli on ote yleiskonferenssipuheesta, jonka hän piti 6. lokakuuta 1996. Koko puhe on osoitteessa conference.lds.org.
Meidän on kaikkien tarpeen saada muistutus menneestä. Saamme historian kautta tietoa, joka voi estää meitä toistamasta virheitä ja jonka varaan voimme rakentaa tulevaa. – –
Vien teidät ajassa taaksepäin lokakuun 1856 yleiskonferenssiin. Konferenssilauantaina Franklin D. Richards ja kourallinen hänen työtovereitaan saapui [Suolajärven laaksoon]. He olivat matkanneet Winter Quartersista vahvojen valjakoiden ja kevyiden vankkureiden kanssa varsin nopeasti. Veli Richards etsi välittömästi käsiinsä presidentti Youngin. Hän ilmoitti, että satoja miehiä, naisia ja lapsia oli siellä täällä pitkällä taipaleella Scottsbluffsista tähän laaksoon. Useimmat heistä vetivät käsikärryjä. Heidän mukanaan oli kaksi vankkurikaravaania, jotka oli määrätty avustamaan heitä. He olivat saapuneet North Platte -joen viimeiselle ylityspaikalle. Heidän edessään oli taival ylämäkeä aina maanselälle asti ja monia, monia maileja sen jälkeen. – –
Seuraavana aamuna [presidentti Young] tuli vanhaan tabernaakkeliin, joka oli [temppeliaukiolla]. Hän sanoi ihmisille:
”– – Monet veljistämme ja sisaristamme ovat tasangoilla käsikärryineen, ja monet ovat luultavasti nyt seitsemänsadan mailin päässä tästä paikasta, ja heidät pitää tuoda tänne. Meidän on lähetettävä heille apua. – –
Tämä on minun uskontoni. Tämä on minussa olevan Pyhän Hengen käsky. Se on pelastaa nuo ihmiset.
Vetoan piispojen apuun tänä päivänä. En odota huomiseen enkä seuraavaan päivään saadakseni 60 hyvää muulivaljakkoa ja 12 tai 15 vankkurit. En halua lähettää härkiä. Haluan hyviä hevosia ja muuleja. Niitä on tässä territoriossa, ja meidän on saatava ne. Tarvitaan myös 12 tonnia jauhoja ja 40 hyvää ohjastajaa niiden lisäksi, jotka ajavat valjakoita.
Minä sanon teille kaikille, että teidän uskonne, uskontonne tai uskontunnustuksenne ei milloinkaan pelasta yhtäkään teistä meidän Jumalamme selestiseen valtakuntaan, ellette toteuta juuri sellaisia periaatteita kuin minä nyt teille opetan. Menkää ja tuokaa tänne ne ihmiset, jotka ovat nyt tasangoilla.”1
Sinä iltapäivänä naiset keräsivät suuria määriä ruokaa, vuodevaatteita ja vaatteita.
Seuraavana aamuna hevoset oli kengitetty ja vankkurit korjattu ja lastattu.
Seuraavana aamuna, tiistaina, 16 muulivaljakkoa lähti kohti itää. Lokakuun loppuun mennessä matkalla oli 250 valjakkoa apua viemässä.
Tältä korokkeelta on julistettu suurenmoisia saarnoja, veljeni ja sisareni. Mutta mikään niistä ei ole ollut vaikuttavampi kuin tuo presidentti Youngin puhe noissa olosuhteissa.
– Kertomuksia heidän pelastamisestaan on tarpeen kerrata yhä uudestaan. Ne kertovat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ydinasioista. – –
Meillä on joitakin omaan uskoomme kuuluvia, jotka rukoilevat tuskassa ja kärsimyksessä ja yksinäisyydessä ja pelossa. Meidän suuri ja pyhä velvollisuutemme on ojentaa kätemme ja auttaa heitä, kohottaa heitä, antaa heille ruokaa, jos he ovat nälkäisiä, hoivata heidän henkeään, jos he janoavat totuutta ja vanhurskautta.
On monia nuoria, jotka vaeltavat päämäärättä ja kulkevat huumeiden, jengien, siveettömyyden ja kaikenkaltaisen näihin liittyvän pahan murheellista polkua. On leskiä, jotka kaipaavat ystävällisiä ääniä ja sitä innokkaan huolehtimisen henkeä, joka kertoo rakkaudesta. On niitä, jotka olivat joskus palavia uskossaan mutta joiden usko on kylmennyt. Monet heistä haluavat tulla takaisin mutta eivät oikein tiedä miten. He tarvitsevat ystävällisiä käsiä, jotka auttavat. Monet heistä voidaan tuoda pienellä vaivannäöllä takaisin nauttimaan jälleen Herran pöydän antimia.
Veljeni ja sisareni, minä toivon, minä rukoilen, että jokainen meistä – – päättäisi etsiä apua tarvitsevia, jotka ovat epätoivoisia ja vaikeissa olosuhteissa, ja nostaisi heidät rakkauden hengessä kirkon syliin, missä voimakkaat kädet ja rakastavat sydämet lämmittävät heitä, lohduttavat heitä, tukevat heitä ja saattavat heidät onnellisen ja yritteliään elämän tielle.
Jätän teille, rakkaat ystäväni, työtoverini tässä ihanassa asiassa, todistukseni tämän työn, Kaikkivaltiaan työn, ihmiskunnan Lunastajan työn, totuudesta.
A. D. Shaw teos Toivon pilkahdus