Omavaraisuuden periaatteiden mukainen elämä

Larry Hiller, kirkon lehdet ja Kathryn H. Olson, huoltotyöpalvelut

Vaikka La Pazissa Boliviassa asuva Luis Quispe näkee vain toisella silmällään, hänellä on selkeä näkemys tavoitteestaan olla omavarainen ja elättää perheensä. Vaikka Luisilla on taloudellisia haasteita ja terveysongelmia, hän suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteensa. Hän tekee kaiken voitavansa auttaakseen itseään samalla kun hän tunnustaa riippuvuutensa taivaallisesta Isästään. ”Olen oppinut, ettei mikään ole mahdotonta, kun meillä on Isämme apu”, hän sanoo.

Omavaraisuus: hengellinen ja ajallinen periaate

Viimeksi kuluneiden kahdeksan vuoden ajan tämä 46-vuotias kuuden lapsen isä on ollut vuoroin työssä ja vuoroin opiskellut suorittaakseen agronomin tutkinnon. Opiskeluvuosinaan Luis teki säännöllisesti lähes sadan kilometrin matkan pienestä Achacachin kaupungista, jotta hän voi opiskella Universidad Mayor de San Andresissa. Tästä uhrauksesta huolimatta Luis suoritti tutkintonsa menestyksellisesti ja on nyt keskittynyt seuraavaan tavoitteeseensa hankkia oma maatila.

Luis on hyvä esimerkki omavaraisuudesta ajallisissa asioissa, sellaisissa kuten työ, huoltotyö ja ruokavara. Mutta omavaraisuus on yhtä paljon hengellinen periaate siinä missä ajallinen. Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on määritellyt omavaraisuuden ”vastuun [ottamiseksi] omasta hengellisestä ja ajallisesta hyvinvoinnistamme sekä niiden hyvinvoinnista, jotka taivaallinen Isä on uskonut hoiviimme”¹.

Herra on sanonut, ettei Hän ole milloinkaan antanut meille lakia, joka olisi pelkästään ajallinen (ks. OL 29:34–35). Ehkäpä käsky tehdä työtä on tarkoitettu yhtä hyvin siunaamaan meitä hengellisesti kuin turvaamaan meille fyysinen toimeentulo (ks. 1. Moos. 3:17–19).

Hengellinen omavaraisuus

Ajallisen omavaraisuuden siunaukset ilmenevät erityisen hyvin kriisien kuten luonnonmullistusten, työttömyyden tai taloudellisen epävarmuuden aikoina. Mutta hengellinen omavaraisuus on sellaisina aikoina aivan yhtä ratkaisevaa. Ne, joilla on luja hengellinen perustus, saavat siunauksekseen rauhaa, varmuutta ja suuremman uskon, kun he pyytävät taivaalliselta Isältä apua.

Kirkon johtajat neuvovat meitä valmistautumaan hengellisten kriisien varalle. Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on sanonut:

”Meitä on opetettu varastoimaan – – ruokaa, vaatteita ja mahdollisuuksien mukaan polttoainetta – kotiin. – –

Emmekö voi nähdä, että sama periaate pätee innoituksen ja ilmoituksen saamiseen, ongelmien ratkaisemiseen, neuvontaan ja ohjaukseen? – –

Jos me kadotamme tunneperäisen ja hengellisen riippumattomuutemme, omavaraisuutemme, niin me voimme heiketä aivan yhtä paljon, kenties enemmänkin kuin silloin, kun meistä tulee aineellisesti riippuvaisia.”²

Antamista ja saamista

Omavaraisuutta ei pidä sekoittaa täydelliseen riippumattomuuteen. Olemmehan me loppujen lopuksi riippuvaisia taivaallisesta Isästämme kaikessa (ks. Moosia 2:21). Me tarvitsemme Hänen jatkuvaa ohjaustaan, varjelustaan ja suojelustaan.

Me olemme riippuvaisia myös toisistamme. Koska meille on annettu erilaisia hengellisiä lahjoja, meidän odotetaan käyttävän sitä, mitä meille on annettu, jotta kaikki tulisivat siunatuiksi (ks. OL 46:11–12). Ydinajatuksena on tulla omavaraiseksi silloin kun meillä on voimaa tehdä niin, palvella muita silloin kun voimme ja suoda muille siunaus palvella meitä silloin kun tarvetta ilmenee.

Mitä omavaraisempia me olemme – sekä hengellisesti että ajallisesti – sitä suurempi on kykymme olla hyvää aikaansaavana voimana. Vanhin Hales on selittänyt: ”Perimmäinen tavoitteemme on tulla Vapahtajan kaltaisiksi, ja kun palvelemme epäitsekkäästi muita, pääsemme lähemmäksi tuota tavoitetta. Kykymme palvella lisääntyy tai vähenee sen mukaan, miten omavaraisia olemme.”³

Henkilökohtainen vastuu

Luis Quispe on nähnyt sitkeytensä sekä luottamuksensa Herraan johtavan ajallisiin työn, korkeakoulututkinnon ja vahvan perheen siunauksiin. Nuo ajalliset asiat ovat vuorostaan vahvistaneet hänen uskoaan. Hän noudattaa presidentti Spencer W. Kimballin (1895–1985) kehotusta: ”Ei kukaan todellinen myöhempien aikojen pyhä, jos hän on fyysisesti ja henkisesti kykenevä, siirrä vapaaehtoisesti itsestään tai perheestään huolehtimisen vastuuta toiselle. Niin pitkään kuin hän voi, hän hankkii Jumalan innoittamana ja omalla työllään itselleen ja perheelleen hengelliset ja ajalliset elämisen tarpeet.”⁴

Mitä omavaraisempia me olemme – sekä hengellisesti että ajallisesti – sitä suurempi on kykymme olla hyvää aikaansaavana voimana.