Kasvattakaamme sitkeitä lapsia

Lyle J. Burrup

MAP-perhepalvelut

Se, kuinka hyvin lapset reagoivat takaiskuihin, riippuu suurelta osin siitä, kuinka hyvin heidän vanhempansa ovat auttaneet heitä omaksumaan sitkeyden asenteen ja taidon.

Elämä on täynnä koettelemuksia. Herra sanoo, että Hän on valinnut meidät ”ahdingon ahjossa” (Jes. 48:10), että meitä tullaan koettelemaan ”niin kuin Abrahamia” (OL 101:4) ja että vastoinkäymiset antavat meille kokemusta ja ovat hyväksemme (ks. OL 122:7). Se kuulostaa jokseenkin lannistavalta. Saatamme miettiä, voimmeko olla onnellisia ja levollisin mielin koettelemusten keskellä. Pyhissä kirjoituksissa meille opetetaan, että me kyllä voimme (ks. 2. Kor. 12:10; Hepr. 5:7–8; OL 127:2).

Neuvoessani lähetyssaarnaajia lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Provossa Utahissa huomasin, että emotionaalisten ongelmien yleisin syy oli sitkeyden puute. Kun älykäs, lahjakas lähetyssaarnaaja, jolla ei ollut takanaan emotionaalisia ongelmia, oli vaikeuksissa, pappeusjohtajat ja muut ihmettelivät usein miksi. Monissa tapauksissa lähetyssaarnaaja ei vain ollut oppinut selviytymään haasteista hyvin. Vanhemmat voivat auttaa lapsiaan välttymään sellaisilta ongelmilta opettamalla periaatteita, jotka kasvattavat sitkeyttä.

Sitkeyden asenne

Englanninkielisen sanan ’sitkeys’ [resilience] alkuperäinen määritelmä liittyi aineen kykyyn palautua alkuperäiseen muotoonsa tai entiselle paikalleen sen jälkeen kun sitä on taivuteltu, venytelty tai puristettu kasaan. Nykyään käytämme usein tuota sanaa kuvaillessamme kykyämme toipua vastoinkäymisistä.

Tiedämme vastoinkäymisistä ja sitkeydestä kaksi asiaa: Ensinnäkin ”kaikessa on vastakohtaisuutta” (2. Nefi 2:11). Toiseksi minkä tahansa arvokkaan saavuttaminen vaatii usein suuria uhrauksia.

Kun lapsista tulee sitkeitä, he ymmärtävät ja hyväksyvät nämä kaksi tosiasiaa. He näkevät elämän haasteellisena ja alati muuttuvana, mutta he uskovat kykenevänsä selviytymään noista haasteista ja muutoksista. He pitävät erehdyksiä ja heikkouksia tilaisuuksina oppia, ja he hyväksyvät sen, että häviäminen voi edeltää voittamista.

Kun lapset oppivat sitkeyttä, he uskovat voivansa vaikuttaa lopputuloksiin elämässään ja jopa säädellä niitä työllä, mielikuvituksella, tiedolla ja taidolla. Kun asenne on tämä, he keskittyvät siihen, mitä he voivat tehdä, eivätkä asioihin, joihin he eivät voi vaikuttaa.

Eräs toinen merkki sitkeydestä on nähdä elämässä ja ihmisissä suurta tarkoitusta ja merkitystä. Tarkoituksen tunne auttaa lapsiamme olemaan antamatta periksi, vaikka tulee takaiskuja ja painetta luovuttaa. Jos lapsistamme tulee sitkeämpiä, heissä kehittyy syvällisiä arvoja, jotka ohjaavat heitä: lähimmäisenrakkautta, hyveellisyyttä, nuhteettomuutta, rehellisyyttä, työmoraalia ja uskoa Jumalaan. He osallistuvat siihen, mitä heidän ympärillään tapahtuu, ja päättävät sitoutua arvoihin sen sijaan että tuntisivat vieraantuneisuutta ja välttäisivät ponnistelemista.

Evankeliumi opettaa ja tähdentää näitä arvoja ja käsityksiä.

Täydellisyyden tavoittelu heikentää sitkeyttä

Yksi asia, joka estää sitkeyden kehittymistä, on väärä ymmärrys käskystä olla täydellinen (ks. Matt. 5:48). Tämä väärä ymmärrys on yleisin tekijä, minkä olen nähnyt heikentävän sitkeyttä uusissa lähetyssaarnaajissa. He haluavat olla täydellisiä kaikessa, koska he rakastavat taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta eivätkä halua tuottaa Heille pettymystä. Mutta he eivät ymmärrä, että Herra tekee työtä heikkojen, vähäisten palvelijoidensa välityksellä (ks. OL 1:19–23) ja että pyrkimys olla täydellinen ei tarkoita sitä, ettemme koskaan tee virheitä, vaan pikemminkin sitä, että meistä tulee täysin kehittyneitä tai kokonaisia Kristuksen sovituksen kautta, kun pyrimme seuraamaan Häntä (ks. PKO, ”Täydellinen”).

Tämä väärinkäsitys voi myös johtua siitä, mitä yhteiskunta opettaa nuorillemme: että heidän arvonsa riippuu lahjakkuudesta ja suorituksista. Kouluissa ja yhteisöissä, joskus jopa kirkossa tai kotona, nuoret näkevät ikätoveriensa saavan hyväksyntää, ihailua, tunnustusta ja kiitosta siitä, että nämä ovat lahjakkaita jossakin asiassa. Niinpä he yrittävät yltää samaan. Kun he tekevät niin, he alkavat pelätä epäonnistumista ja virheitä. He valitsevat sen, mitä he tekevät, sen perusteella, kuinka hyvin he arvelevat onnistuvansa. He lykkäävät asioita, joissa he eivät tunne itsevarmuutta. He ovat huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat, jos he tekevät virheitä. He pelkäävät hyväksynnän menettämistä. He pitävät suoritustaan arvonsa mittana. Heidän täydellisyyden tavoittelustaan tulee ikävä piiskuri, ja se syö heidän sitkeyttään.

Käy esimerkiksi niin, että koska lähetyssaarnaajat lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa eivät voi valita, mitä he tekevät tai eivät tee osana koulutustaan, he tekevät virheitä opetellessaan puhumaan uutta kieltä, opettaessaan evankeliumin käsitteitä ja tehdessään muita lähetyssaarnaajan tehtäviä. He tekevät näitä virheitä heille vieraiden ihmisten edessä, ja jos he eivät ole oppineet sitkeyttä, he ahdistuvat ja lannistuvat.

Kuinka auttaa lapsia kehittämään sitkeyttä

Kuinka siis autamme lapsiamme kehittämään sitkeyttä? Taivaallinen Isämme antaa mallin. Hän kohtelee meitä hyvin rakastavasti ja arvostavasti silloinkin kun teemme virheitä. Hän muistuttaa meitä mahdollisuuksistamme (ks. Moos. 1:39) ja suuresta arvostamme (ks. OL 18:10), jotka perustuvat siihen, että olemme Hänen poikiaan tai tyttäriään. Hän antaa meille lakeja, jotta tiedämme, mitä Hän odottaa (ks. OL 107:84). Hän antaa meidän tehdä valintoja (ks. 2. Nefi 2:15–16) ja kunnioittaa niitä (ks. OL 130:20). Hän suo meidän oppia ja saada opetusta virheiden oikaisemiseksi (ks. OL 1:25–26) sekä tehdä parannusta ja suorittaa hyvitystä synnin oikaisemiseksi (ks. OL 1:27–28).

Tässä on joitakin suosituksia siitä, kuinka voisimme toteuttaa näitä periaatteita kodissamme:

Rukoilkaa ymmärtääksenne lapsenne vahvuudet ja sen, kuinka voitte auttaa heitä heidän heikkouksissaan.
Olkaa kärsivällisiä ja ymmärtäkää, että lapset tarvitsevat aikaa kehittää sitkeyttä.
Yrittäkää ymmärtää, että virheet ja epäonnistumiset ovat tilaisuuksia oppia.
Antakaa luonnollisten, loogisten seurausten toimia kurinpitäjinä.
Kunnioittakaa lastenne päätöksiä silloinkin kun heidän huonot valintansa johtavat menetettyihin etuoikeuksiin.
Pidättäytykää sättimästä lapsianne sääntöjen rikkomisesta.
Älkää lannistako yrittämistä arvostelemalla ankarasti.
Sen sijaan että kehuisitte saavutuksia, kiittäkää yrittämistä ja kannustakaa siihen.
”Antakaa lapsillenne enemmän kiitosta kuin moitetta. Antakaa tunnustusta heidän pienimmistäkin saavutuksistaan.” (Presidentti Ezra Taft Benson [1899–1994], ”Naisen kunniasija”, Valkeus, tammikuu 1982, s. 197.)

Kun me rukoillen toimimme haastavassa työssä kasvattaa sitkeitä lapsia, Herra siunaa meitä johdatuksella ja innoituksella, joita tarvitsemme auttaaksemme heitä saamaan emotionaalista ja hengellistä voimaa selviytyä elämän haasteista.

Suosituksia kyvykkäiden, sitkeiden lasten kasvattamiseksi

Vaikka vanhemmuus edellyttääkin, että jokaista lasta kasvatetaan yksilöllisesti, jotkin periaatteet vaikuttavat olevan lähes yleismaailmallisia. Seuraavat periaatteet ovat osoittautuneet tehokkaiksi.

Sen sijaan, että tekisit näin…	Tee näin…	Ja saat tämän tuloksen…
Asetat sattumanvaraisia tai mielivaltaisia sääntöjä ja seurauksia.	Keskustelkaa säännöistä ja asettakaa loogisia seurauksia, jotka ovat kohtuullisia, liittyvät käytökseen ja osoittavat kunnioitusta sekä vanhempaa että lasta kohtaan.	Lapset tietävät, mitä heiltä odotetaan, ja oppivat, että valinnoilla on seurauksia.
Annat lasten välttyä valintojensa seurauksilta.	Anna lasten kokea valintojensa luonnolliset ja loogiset seuraukset.	Lapset oppivat omaksumaan velvollisuuden valinnoistaan ja ottamaan niistä vastuun.
Annat enimmäkseen moitteita.	Anna enimmäkseen kiitosta. Juhlikaa pieniä askelia oikeaan suuntaan.	Lapset oppivat, mitä vanhemmat haluavat. He tuntevat saavansa rohkaisua sekä olevansa tärkeitä ja arvostettuja.
Olet mielivaltainen ja epäjohdonmukainen vaatiessasi kuuliaisuutta.	Tarjoa johdonmukaisesti toivottuja palkintoja sellaisista teoista ja käyttäytymistavoista, joita haluaisit vahvistaa.	Lapset oppivat, ettei heidän tarvitse haluta tehdä vaikeita asioita – heidän pitää vain tehdä niitä.
Kiität vain tuloksista.	Kiitä yrityksestä, lopputuloksesta riippumatta.	Lapset rohkaistuvat ja ovat luottavaisempia ja halukkaampia tarttumaan haasteisiin.
Lähetät lapsille viestin, että heidän ihmisarvonsa riippuu tuloksista.	Kerro lapsille, että he ovat luonnostaan arvokkaita, koska he ovat Jumalan poikia tai tyttäriä, ja heillä on jumalalliset mahdollisuudet.	Ihmisarvo liittyy lapsen iankaikkisiin mahdollisuuksiin eikä tilapäisiin onnistumisiin tai epäonnistumisiin.
Puhut epäonnistumisista tai onnistumisista niin, että liität ne onneen tai kykyihin.	Määrittele epäonnistuminen tilapäiseksi ja tilaisuudeksi oppia. Määrittele onnistuminen ahkeran työn ja uhrausten tulokseksi.	Lapset lannistuvat vähemmän takaiskuista, pelkäävät niitä, vähemmän ja ovat halukkaampia olemaan sitkeitä.
Yrität ratkaista lasten ongelmat antamalla heille kaikki vastaukset.	Auta lapsia 1) huomaamaan, mitä tapahtui, 2) analysoimaan, mikä johti lopputulokseen, ja 3) huomaamaan, mitä he voivat tehdä välttääkseen tämän ongelman ensi kerralla.	Lapset oppivat näkemään, että he ovat kykeneväisiä; he käyvät käsiksi ongelmiinsa ja ratkaisevat niitä, ja he näkevät, että heidän elämänsä on heidän hallinnassaan ja että he voivat voittaa haasteita.
Saat lapset tuntemaan itsensä tyhmäksi arvostelemalla heitä, heidän yrityksiään ja heidän saavutuksiaan.	Kuuntele, tue ja kannusta, jotta lapsesi haluavat tulla uudelleen luoksesi hakemaan apua.	Lapset tuntevat voivansa keskustella kanssasi virheistään ja ongelmistaan.

Valokuvakuvitus Craig Dimond ja Cody Bell