Kun pelastatte tytön, pelastatte sukupolvia
Hyveellinen elämänne siunaa esivanhempianne, perhettänne nyt sekä vielä tulevia perheenjäseniänne.
Minulle on kunnia puhua uskollisille kirkon nuorille naisille. Me näemme teidän etenevän niiden polulla, jotka pitävät liittonsa kunniassa, ja me tiedämme, että hyveellinen elämänne siunaa esivanhempianne, perhettänne nyt sekä vielä tulevia perheenjäseniänne, sillä kuten presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Kun pelastatte tytön, pelastatte sukupolvia.”1
Teidän liittopolkunne alkoi silloin kun teidät kastettiin ja te saitte Pyhän Hengen lahjan. Se jatkuu viikoittain sakramenttikokouksessa, pyhässä paikassa, jossa uudistatte kasteenliittonne. Teidän on nyt aika valmistautua tekemään temppeliliitot. ”Pyhissä temppeleissä tarjolla olevat pyhät toimitukset ja liitot suovat [meille] mahdollisuuden palata Jumalan kasvojen eteen ja [perheillemme] mahdollisuuden tulla liitetyksi yhteen iankaikkisuudeksi.”2
Seisokaa pyhissä paikoissa esivanhempienne puolesta. ”Jokainen ihmisolento, joka tulee tämän maan päälle, on vanhemmista koostuvien sukupolvien tuote. Meillä on luonnollinen kaipuu liittyä esivanhempiimme.”3 Kun te osallistutte sukututkimus- ja temppelityöhön, te solmitte oman ja esivanhempienne elämän yhteen suomalla heille pelastavat toimitukset.
Seisokaa pyhissä paikoissa itsenne ja perheenne puolesta. Teidän vanhurskas esimerkkinne on vastedes suuren ilon lähde perhetilanteestanne riippumatta. Vanhurskaat valintanne tekevät teidät kelvollisiksi tekemään ja pitämään pyhiä liittoja, jotka sitovat perheenne yhteen iankaikkisesti.
Seisokaa pyhissä paikoissa tulevan perheenne puolesta. Sitoutukaa siihen, että teidät sinetöidään aviomieheenne pyhän pappeuden valtuudella temppelissä, kun perustatte iankaikkisen perheyksikön. Lapsianne siunataan totuudella, kun solmitte hyveellisen esimerkkinne ja vankkumattoman todistuksenne heidän elämäänsä ja näytätte heille tietä liittopolulla.
Minä näin, kuinka näitä iankaikkisia periaatteita esitettiin hiljattain nuorille järjestetyssä kansainvälisessä taidekilpailussa. Megan Warner Taylor oli digitaalisesti koostanut valokuvateoksen, jossa hän kuvasi modernilla tavalla Kristuksen vertausta kymmenestä morsiusneidosta.4 Tapasin Meganin, ja hän selitti vertauskuvallisuutta kymmenennestä morsiusneidosta, jota hän kuvasi hyveelliseksi nuoreksi naiseksi, jolla oli uskoa ja joka oli valmistautunut tekemään ja pitämään pyhiä temppeliliittoja. Kuten kaikki viisaat morsiusneidot, tämä valmistautui henkilökohtaisesti lisäämällä öljyä lamppuunsa pisaran kerrallaan elämällä vanhurskaana jatkuvasti. Huomasin tytön hiuksissa olevan kauniin palmikon. Megan selitti, että palmikko kuvasi sitä, kuinka tuon nuoren naisen hyveellinen elämä solmiutui lukemattomiin sukupolviin. Yksi suortuva kuvasi hänen esivanhempiaan kohtaan tuntemansa rakkauden ja kunnoituksen solmimista, toinen hänen vanhurskaan esimerkkinsä solmimista hänen nykyiseen perheeseensä ja kolmas suortuva hänen valmistautuneen elämänsä solmimista tulevien sukupolvien elämään.
Tapasin myös toisen nuoren naisen, jonka varhainen hengellinen valmistautuminen on solminut vanhurskaan elämän moniin sukupolviin.
Eräänä kauniina syyskuun iltapäivänä mieheni ja minä olimme temppelissä odottaen mahdollisuutta osallistua temppelitoimituksiin. Ystävämme Chris astui huoneeseen. Oli hienoa nähdä tämä nuori mies, joka oli juuri palannut lähetystyöstä Venäjältä.
Kun istunto oli alkamassa, viereeni istui eräs viehättävä nuori nainen. Hän oli säteilevä, hymyilevä ja täynnä valoa. Halusin tutustua häneen, joten esittelin itseni hiljaisesti. Hän kuiskasi nimensä, Kate, ja huomasin hänen sukunimensä kuuluvan perheelle, joka oli asunut Michiganissa, missä perheemme asui ennen. Kate oli heidän aikuinen tyttärensä, joka oli palannut viisi viikkoa aiemmin lähetystyöstään Saksassa.
Istunnon aikana mieleeni tuli yhä uudelleen ajatus: ”Esittele Kate Chrisille.” Työnsin tämän kehotuksen syrjään ajatellen: ”Missä, milloin, kuinka?” Kun valmistauduimme lähtemään, Chris tuli luoksemme hyvästelemään meitä, ja minä tartuin tilaisuuteen. Pyysin Katen luokseni ja kuiskasin: ”Te olette kaksi hyveellistä nuorta, joiden pitää tutustua toisiinsa.” Lähdin temppelistä tyytyväisenä siihen, että olin toiminut saamani kehotuksen mukaan.
Kotimatkalla mieheni ja minä keskustelimme muistoistamme, joita meillä oli niistä haasteista, joita Katen perhe oli kohdannut. Olen sittemmin oppinut tuntemaan Katen paremmin, ja hän on auttanut minua ymmärtämään sitä, miksi hän vaikutti niin iloiselta tuona päivänä temppelissä.
Kate on aina yrittänyt pysyä liittopolullaan hakeutumalla pyhiin paikkoihin. Hän oli kasvanut kodissa, jossa perheillan pitäminen, yhdessä rukoileminen ja pyhien kirjoitusten tutkiminen tekivät kodista pyhän paikan. Lapsena hän sai kuulla temppelistä, ja laulu ”Saan käydä temppeliin” oli perheiltojen suosikki.5 Kun hän oli pieni tyttö, hän näki, kuinka hänen vanhempansa näyttivät esimerkkiä pyhään paikkaan hakeutumisesta mennessään viikonloppuiltana temppeliin sen sijaan että olisivat menneet elokuviin tai ulos syömään.
Hän rakasti isäänsä hyvin paljon, ja isä käytti pappeuden valtuuttaan auttaakseen häntä tekemään ensimmäisen liittonsa, kasteenliiton. Sitten hänen päänsä päälle pantiin kädet, ja hän sai Pyhän Hengen. Kate sanoi: ”Olin innoissani Pyhän Hengen saamisesta, ja tiesin, että se auttaisi minua pysymään iankaikkiseen elämään johtavalla polulla.”
Katen elämä jatkui hyvin siunatusti ja onnellisesti. Kun hän oli 14-vuotias, hän aloitti high schoolin ja rakasti seminaaria, uutta pyhää paikkaa, jossa saattoi oppia evankeliumia. Yhtenä päivänä hänen opettajansa alkoi puhua koettelemuksista ja vakuutti, että kaikki tulisivat kohtaamaan niitä. Kate sanoi itsekseen: ”Minä en halua koettelemuksia. En minä halua kuulla tätä.”
Vain muutamaa viikkoa myöhemmin hänen isänsä heräsi pääsiäissunnuntaina vakavasti sairaana. Kate sanoi: ”Isä oli ollut erittäin terve ihminen; hän oli maratonjuoksija. Äiti oli niin huolissaan siitä, kuinka sairas isä oli, että hän vei tämän sairaalaan. Ennen kuin kolme vuorokautta oli kulunut, isä sai vakavan sairauskohtauksen, joka pysäytti suurimman osan hänen kehonsa toiminnoista. Hän pystyi räpyttämään silmiään, mutta hänen muu kehonsa ei toiminut. Muistan, kuinka näin hänet ja ajattelin: ’Voi ei, nyt se tapahtuu. Seminaarinopettajani oli oikeassa. Minulla on koettelemus.’” Katen isä kuoli muutaman päivän kuluttua.
Kate jatkoi sanoen: ”Se oli todella vaikeaa. Kukaan ei halua menettää elämänsä sankaria. Minä tiesin, että voisin tehdä siitä ponnahduslaudan kasvuun tai antaa sen olla tiesulku. En halunnut antaa sen pilata elämääni, koska olin vasta 14-vuotias. Yritin olla niin lähellä Herraa kuin mahdollista. Luin paljon pyhiä kirjoituksia. Alman luku 40 vakuutti minulle, että ylösnousemus on todellinen ja että Kristuksen sovituksen kautta minä voisin olla jälleen isän kanssa. Minä rukoilin paljon. Kirjoitin päiväkirjaani mahdollisimman usein. Pidin todistukseni elävänä kirjoittamalla sen muistiin. Kävin kirkossa ja Nuorissa Naisissa joka viikko. Ympäröin itseni hyvillä ystävillä. Pysyin läheisenä huolehtiville sukulaisille ja erityisesti äidille, joka oli perheemme ankkuri. Pyysin pappeuden siunauksia isoisältäni ja muilta pappeudenhaltijoilta.”
Nämä johdonmukaiset valinnat lisäsivät viisaiden morsiusneitojen valintojen tavoin öljyä Katen lamppuun. Häntä kannusti hänen halunsa olla jälleen isänsä kanssa. Kate tiesi, että hänen isänsä oli selvillä hänen valinnoistaan, eikä hän halunnut tuottaa tälle pettymystä. Hän halusi suhteensa isäänsä olevan iankaikkinen, ja hän ymmärsi, että pysymällä liittopolullaan hän solmisi elämänsä tiukasti yhteen isänsä elämän kanssa.
Koettelemukset eivät kuitenkaan loppuneet. Kun Kate oli 21-vuotias ja lähettämässä lähetystyöpapereitaan, hänen äidillään todettiin syöpä. Katen täytyi tehdä elämässään tärkeä päätös. Pitäisikö hänen jäädä kotiin ja tukea äitiään vai lähteä lähetystyöhönsä? Hänen äitinsä sai pappeuden siunauksen, jossa hänelle luvattiin, että hän selviytyisi sairaudestaan. Tämän siunauksen vakuuttamana Kate kulki eteenpäin uskossa ja jatkoi edelleen suunnitelmiaan palvella lähetystyössä.
Kate sanoi: ”Siinä piti ottaa askel pimeyteen, mutta ollessani lähetystyössä valo tuli lopulta ja sain tiedon siitä, että äitini siunaus toteutui. Olin hyvin iloinen siitä, etten ollut lykännyt Herran palvelemista. Kun vaikeita asioita tulee, luulen, että jäämme helposti paikoillemme haluamatta todella kulkea eteenpäin. Mutta jos asetamme Herran kaiken muun edelle, vastoinkäymiset voivat johtaa ihaniin siunauksiin. Voimme nähdä Hänen kätensä kosketuksen ja nähdä ihmeitä.” Kate koki presidentti Thomas S. Monsonin sanojen totuuden: ”Merkittävimmät tilaisuudet kasvaa ja kehittyä tulevat silloin, kun meillä on vaikeinta.”6
Katella oli tämänkaltaista uskoa, koska hän ymmärsi pelastussuunnitelman. Hän tiesi, että olemme eläneet aiemmin, että maanpäällinen elämämme on koettelemisen aikaa ja että me tulemme elämään jälleen. Hän uskoi, että hänen äitiään siunattaisiin, mutta isänsä tapauksen ansiosta hän tiesi, että jos hänen äitinsä kuolisi, kaikki olisi hyvin. Hän sanoi: ”En ainoastaan selviytynyt isäni kuolemasta. Siitä tuli osa identiteettiäni ainiaaksi, ja jos äitini olisi otettu pois, niin olisi käynyt uudestaan. Se olisi solminut elämääni vahvemman todistuksen.”7
Kate hakeutui pyhään paikkaan sinä iltana, jona tapasin hänet temppelissä. Haluten solmia temppelipalveluksen kautta tulevat iankaikkiset suhteet tiukasti yhteen hän noudatti sitä kaavaa, jonka hänen vanhempansa olivat antaneet säännöllisestä temppelissä käymisestä.
Sinä iltana, jona esittelin Katen Chrisille, ei tapahtunut paljoakaan, mutta hakeutuessaan toiseen pyhään paikkaan seuraavana sunnuntaina Kate näki Chrisin satojen nuorten naimattomien aikuisten joukossa instituutin hartaustilaisuudessa. Siellä he tutustuivat toisiinsa paremmin. Muutamaa viikkoa myöhemmin Chris kutsui Katen katsomaan kanssaan yleiskonferenssia. Seurusteluaikanaan he etsiytyivät edelleen paikkoihin, jotka ovat Hengen läsnäololle suotuisia, ja heidät sinetöitiin lopulta temppelissä, siinä pyhässä paikassa, jossa heidät oli esitelty toisilleen. Nyt molemmat täyttävät vanhemmuuden pyhää vastuuta solmien todistustaan pelastussuunnitelmasta kolmen pienen poikansa elämään näyttäen heille tietä liittopolulla.
”Kun pelastatte tytön, pelastatte sukupolvia.” Katen 14-vuotiaana tekemä päätös pysyä tuolla polulla, lisätä jatkuvasti öljyä lamppuunsa ja seistä pyhissä paikoissa on pelastanut ja tulee pelastamaan sukupolvia. Esivanhempien etsiminen ja temppelissä palveleminen on solminut hänen sydämensä heidän sydämeensä. Sukututkimus- ja temppelityöhön osallistuminen solmii samalla tavoin teidän sydämenne yhteen ja antaa esivanhemmillenne mahdollisuuden iankaikkiseen elämään.
Evankeliumin mukainen elämä kodissanne lisää myös öljyä lamppuunne ja solmii hengellistä voimaa kotiinne nyt sekä siunaa tulevaa perhettänne lukemattomin tavoin. Lisäksi, kuten vanhin Robert D. Hales on sanonut: ”Jos vanhemmiltamme saamamme esikuva ei ole ollut hyvä, meidän tehtävämme on katkaista se ketju – – ja opettaa oikeita perinteitä tuleville sukupolville.”8
Päättäkää nyt tehdä kaikki voitavanne täyttääksenne lamppunne, niin että vahva todistuksenne ja esimerkkinne voi solmiutua moniin sukupolviin – menneisiin, nykyisiin ja tuleviin. Todistan, että teidän hyveellinen elämänne ei ainoastaan pelasta sukupolvia, vaan se pelastaa myös teidän iankaikkisen elämänne, sillä se on ainoa tapa palata taivaallisen Isämme luokse ja saada todellista iloa nyt ja läpi iankaikkisuuden. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.