Henkilökohtainen rauha – palkinto vanhurskaudesta
Vapahtajan sovituksen ja Hänen armonsa ansiosta vanhurskas elämä – kaikkine koettelemuksineenkin – palkitaan henkilökohtaisella rauhalla.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet minut miettimään rauhan oppia ja etenkin Jeesuksen Kristuksen tehtävää auttaa meitä jokaista saamaan pysyvä henkilökohtainen rauha.
Viime kuukausien kaksi tapahtumaa ovat koskettaneet minua syvästi. Ensinnäkin puhuin Emilie Parkerin hautajaisissa. Hän oli kallisarvoinen kuusivuotias, joka menetti henkensä yhdessä 25 muun kanssa – joista 19 oli lapsia – traagisessa ammuskelussa Newtownissa Connecticutissa Yhdysvalloissa. Surin yhdessä hänen perheensä kanssa ja ymmärsin, että monilta oli riistetty rauhan tunne. Huomasin hänen vanhemmissaan Robert ja Alissa Parkerissa voimaa ja uskoa.
Toiseksi, tapasin tuhansittain uskollisia kirkon jäseniä Abidjanin kaupungissa Norsunluurannikolla.1 Tämä ranskankielinen Länsi-Afrikan valtio on kärsinyt taloudellisista vaikeuksista, sotilasvallankaappauksesta ja kahdesta viimeaikaisesta sisällissodasta, jotka päättyivät vuonna 2011. Tunsin silti erityistä rauhaa heidän parissaan.
Usein tapahtuu asioita, jotka riistävät meiltä rauhan ja korostavat suojattomuuden tunnettamme.
Kukapa voisi unohtaa syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 tapahtuneet pahat hyökkäykset eri kohteisiin Yhdysvalloissa. Sellaiset tapahtumat muistuttavat meitä siitä, kuinka nopeasti meidän rauhan ja turvallisuuden tunteemme voidaan tuhota.
Vanhin poikamme ja hänen vaimonsa, joka odotti heidän ensimmäistä lastaan, asuivat New Yorkissa kolmen korttelin päässä World Trade Centeristä, kun ensimmäinen lentokone iskeytyi pohjoistorniin. He menivät asuintalonsa katolle ja katselivat kauhuissaan sitä, mitä he luulivat jonkinlaiseksi kamalaksi onnettomuudeksi. Sitten he näkivät toisen lentokoneen iskeytyvän etelätorniin. He tajusivat heti, ettei kyseessä ollut onnettomuus, ja uskoivat, että eteläiselle Manhattanille oli hyökätty. Etelätornin romahtaessa heidän asuintalonsa peittyi pölypilveen, joka laskeutui eteläisen Manhattanin ylle.
Ymmällään näkemästään ja huolissaan uusista hyökkäyksistä he pyrkivät ensin turvallisemmalle alueelle ja pääsivät sitten Lincoln Centerissä sijaitsevaan Manhattanin vaarnan rakennukseen. Saapuessaan sinne he huomasivat, että useat kymmenet muut jäsenet eteläiseltä Manhattanilta olivat tehneet saman päätöksen kokoontua vaarnakeskukseen. He soittivat meille kertoakseen, missä he olivat. Olin helpottunut siitä, että he olivat turvassa, enkä ollut yllättynyt heidän olinpaikastaan. Nykyajan ilmoituksessa opetetaan, että Siionin vaarnat on tarkoitettu ”puolustukseksi ja suojaksi myrskyltä ja vihalta, kun sitä vuodatetaan laimentamattomana koko maan päälle”2.
He eivät voineet palata kotiinsa yli viikkoon. He olivat järkyttyneitä viattomien ihmishenkien menetyksestä, mutta heille itselleen ei koitunut mitään pysyvää vahinkoa.
Pohtiessani näitä tapahtumia minuun on tehnyt vaikutuksen yleismaailmallisen eli maailman rauhan ja henkilökohtaisen rauhan välillä vallitseva opillinen ero.3
Vapahtajan synnyttyä suuri taivaallinen joukko ylisti Jumalaa ja julisti: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”4
On kuitenkin sydämeenkäyvästi todettu, että jopa tänä iankaikkisesti merkittävänä Jumalan Pojan syntymää seuranneena aikana kuningas Herodes toteutti viattomien pikkulasten verilöylyn Betlehemissä.5
Tahdonvapaudella on keskeinen sija onnensuunnitelmassa. Se antaa mahdollisuuden rakkaudelle, uhraukselle, henkilökohtaiselle kehitykselle ja kokemukselle, jotka ovat välttämättömiä meidän iankaikkiselle edistymisellemme. Tämä tahdonvapaus jättää sijaa myös kaikelle sille tuskalle ja kärsimykselle, jota me koemme kuolevaisuudessa – silloinkin, kun sen aiheuttajana ovat asiat, joita emme ymmärrä, ja muiden tuhoisat, pahat valinnat. Sota taivaassa käytiin juuri meidän moraalisen tahdonvapautemme puolesta, ja on välttämätöntä ymmärtää se, jotta ymmärtäisimme Vapahtajan maanpäällistä palvelutyötä.
Kuten Matteuksen evankeliumin luvussa 10 sanotaan, Vapahtaja opetti niitä kahtatoista ja tunnusti, ettei Hänen opetustehtävänsä toisi yleismaailmallista rauhaa tähän elämään kuolevaisuudessa. Apostoleja käskettiin toivottamaan rauhaa niihin kelvollisiin taloihin, joissa he vierailisivat, mutta heitä varoitettiin, että he menisivät ”susien keskelle – – [ja] kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu”6. Jakeessa 34 on merkittävä julistus: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa.”7 On selvää, ettei yleismaailmallista rauhaa ollut maan päällä Kristuksen palvelutyön aikana kuolevaisuudessa, eikä sitä ole nykyäänkään.
Herran esipuheessa Oppiin ja liittoihin opetetaan monia hyvin tärkeitä periaatteita. Mitä tulee niihin, jotka eivät tee parannusta, jokaiselle maailmaan tulevalle ihmiselle annettu Kristuksen Henki8 ”ei – – ainaisesti kiistele ihmisen kanssa”9. Lisäksi ”rauha otetaan pois maan päältä”10. Profeetat ovat julistaneet, että rauha on tosiaankin otettu pois maan päältä.11 Lusiferia ei vielä ole sidottu, ja hän käyttää voimiaan tässä maailmassa.12
Hyvien ihmisten taivaalliset pyrkimykset kaikkialla ovat tähdänneet ja tulevat aina tähtäämään rauhaan maailmassa. Emme saa koskaan antaa periksi tämän tavoitteen saavuttamisessa. Presidentti Joseph F. Smith on kuitenkin opettanut: ”Tuo – – rauhan ja rakkauden henki ei synny maailmassa milloinkaan, ennen kuin ihmiskunta vastaanottaa Jumalan [totuuden ja] – – sanoman ja tunnustaa Hänen voimansa ja valtuutensa, joka on jumalallinen.”13
Me vilpittömästi toivomme yleismaailmallista rauhaa ja rukoilemme sen puolesta, mutta vain henkilökohtaisesti ja perheinä me voimme saavuttaa sellaisen rauhan, joka on vanhurskaudesta luvattu palkinto. Tämä rauha on Vapahtajan palvelutyön ja sovitusuhrin lupaama lahja.
Tämä periaate on ikuistettu ytimekkäästi Opissa ja liitoissa: ”Vaan tietäkää, että se, joka tekee vanhurskaita tekoja, saa palkkansa, nimittäin rauhan tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa.”14
Presidentti John Taylor on opettanut, että rauha ei ole pelkästään toivottava asia, vaan se on Jumalan lahja15.
Se rauha, johon viittaan, ei ole pelkästään väliaikaista levollisuutta. Se on pysyvää, syvää onnea ja hengellistä tyytyväisyyttä.16
Presidentti Heber J. Grant on kuvaillut Vapahtajan rauhaa seuraavasti: ”Hänen rauhansa helpottaa kärsimyksiämme, sitoo särkyneen sydämemme, pyyhkii pois vihamme ja synnyttää rinnassamme rakkauden lähimmäisiä kohtaan. Se täyttää sielumme tyyneydellä ja onnella.”17 Kun olen ollut tekemisissä Emilie Parkerin vanhempien kanssa, olen nähnyt, kuinka Vapahtajan rauha on lievittänyt heidän kärsimystään, ja se auttaa sitomaan heidän särkyneen sydämensä. On merkittävää, että pian ammuskelun jälkeen veli Parker sanoi antavansa pahantekijälle anteeksi. Kuten presidentti Grant sanoi, Vapahtajan rauha voi ”[pyyhkiä] pois vihamme”. Tuomio on Herran.
Kun Norsunluurannikolla käytiin sisällissotaa, paikalliset pyhät löysivät rauhan keskittymällä elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan korostaen erityisesti sukututkimus- ja temppelityötä esivanhempiensa puolesta.18
Me kaikki kaipaamme rauhaa. Rauha ei tarkoita pelkästään turvallisuutta tai sodan, väkivallan, ristiriitojen ja kiistojen puuttumista. Rauha tulee siitä tiedosta, että Vapahtaja tuntee meidät ja tietää, että me uskomme Häneen, rakastamme Häntä ja pidämme Hänen käskynsä jopa elämän järkyttävissä koettelemuksissa ja murhenäytelmissä – ja erityisesti niiden aikana. Herran vastaus profeetta Joseph Smithille Libertyn vankilassa tuo lohtua sydämeen:
”Poikani, rauha olkoon sielullesi; vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken,
ja sitten, jos kestät ne hyvin, Jumala korottaa sinut korkeuteen.”19
Muistakaa, ”Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala”20. Niillä, jotka hylkäävät Jumalan, ei ole rauhaa. Me kaikki osallistuimme taivaallisiin neuvostoihin, joissa mahdollistettiin moraalinen tahdonvapaus. Me tiesimme, että kuolevaisuudessa tulisi olemaan tuskaa ja jopa sanoin kuvaamattomia murhenäytelmiä, koska tahdonvapautta käytettäisiin väärin. Me ymmärsimme, että se tekisi meidät vihaisiksi, hämmentyneiksi, puolustuskyvyttömiksi ja haavoittuvaisiksi. Mutta tiesimme myös, että Vapahtajan sovitus voittaisi ja korvaisi kaiken kuolevaisuudessa tapahtuvan epäoikeudenmukaisuuden ja toisi meille rauhan. Vanhin Marion D. Hanksilla oli seinällään kehystettynä Ugo Bettin lausahdus: ”Usko Jumalaan on tieto siitä, että kaikki säännöt ovat reiluja ja että odotettavissa on ihania yllätyksiä.”21
Mitkä ovat rauhan lähteitä? Monet etsivät rauhaa maailmallisin keinoin, jotka eivät ole koskaan onnistuneet eivätkä tule koskaan onnistumaan. Rauhaa ei saavuteta hankkimalla suurta vaurautta, valtaa tai asemaa.22 Rauhaa ei saavuteta tavoittelemalla nautintoa, viihdettä tai joutilaisuutta. Mikään niistä ei voi edes suurina määrinä tuoda minkäänlaista pysyvää onnea tai rauhaa.
Emma Lou Thaynen rakastetussa laulussa esitetään asianmukaisia kysymyksiä: ”Missä on turvani? Löydänkö rauhaa, kun ympärilläni kaikk mustaksi käy?”23 Vastaus on Vapahtaja, joka on rauhan lähde ja aikaansaaja. Hän on ”Rauhan Ruhtinas”24.
Kuinka me pysymme lähellä Vapahtajaa? Jumalan edessä nöyrtyminen, alati rukoileminen, parannuksen tekeminen synneistä, kasteen vesiin astuminen särkynein sydämin ja murtunein mielin sekä Jeesuksen Kristuksen tosi opetuslapseksi tuleminen ovat syvällisiä esimerkkejä vanhurskaudesta, jonka palkintona on pysyvä rauha.25 Sen jälkeen kun kuningas Benjamin oli esittänyt sykähdyttävän sanomansa Kristuksen sovituksesta, väkijoukko lankesi maahan. ”Herran Henki tuli heidän päällensä, ja he täyttyivät ilosta saatuaan anteeksiannon synneistään ja saatuaan omantunnonrauhan suuren uskon tähden, joka heillä oli Jeesukseen Kristukseen.”26 Parannus ja vanhurskas elämä tuovat omantunnonrauhan, joka on välttämätön tyytyväisyydelle.27 Kun on tapahtunut suuri rikkomus, rauhan tunteen saaminen edellyttää tunnustamista.28 Ei ehkä ole mitään sen rauhan vertaista, joka tulee synnin raastamalle sielulle, joka luovuttaa taakkansa Herralle ja saa osakseen sovituksen siunaukset. Kuten toisessa suositussa kirkon laulussa sanotaan: ”Nyt annan Hälle taakkani ja rauhan rintaan saan.”29
Sydämeni riemuitsee, kun tiedostan, että meidän aikanamme kymmenettuhannet nuoret miehet, nuoret naiset ja vanhemmat lähetyssaarnaajat ovat hyväksyneet kutsun toimia meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lähettiläinä. He vievät palautetun rauhan evankeliumin maailmaan yhdelle ihmiselle ja yhdelle perheelle kerrallaan. Se on vanhurskauden työtä, joka tuo tämän rauhan taivaallisen Isän lapsille.
Kirkko on turvapaikka, jossa Kristuksen seuraajat saavat rauhan. Jotkut nuoret maailmassa sanovat, että he ovat hengellisiä mutta eivät uskonnollisia. Hengellisyyden tunteminen on hyvä ensi askel. Kuitenkin juuri kirkossa me koemme ystävyyttä, meitä opetetaan ja meitä ravitaan Jumalan hyvällä sanalla. Mikä vielä tärkeämpää, juuri kirkossa olevalla pappeuden valtuudella suoritetaan pyhiä toimituksia ja liittoja, jotka sitovat perheen yhteen ja tekevät meille mahdolliseksi sen, että jokainen meistä voi palata Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen luokse selestiseen valtakuntaan. Nämä liitot tuovat rauhaa, koska ne ovat liittoja Herran kanssa.
Monia näistä pyhistä toimituksista suoritetaan temppeleissä. Temppelit tarjoavat myös rauhallisen turvapaikan maailmalta. Ne, jotka vierailevat temppelialueella tai osallistuvat temppelien avoimien ovien tilaisuuksiin, tuntevat myös tämän rauhan. Yksi kokemus, joka on erityisesti mielessäni, on Fidžissä sijaitsevan Suvan temppelin avoimien ovien tilaisuus ja vihkiminen. Fidžissä oli ollut poliittisia mullistuksia, jotka olivat johtaneet siihen, että kapinalliset sytyttivät tulipaloja ja ryöstelivät Suvan keskustassa, valtasivat parlamenttitalon ja pitivät lainsäätäjiä panttivankeina. Maassa vallitsi poikkeustila. Fidžin armeija antoi kirkolle rajoitetun luvan koota ihmisiä avoimien ovien tilaisuuteen ja salli vain hyvin pienen joukon kokoontua vihkimistilaisuuteen. Turvallisuussyistä koko jäsenkunta ei saanut kutsua. Tämä on alkuperäisen Nauvoon temppelin jälkeen ainoa temppelin vihkimistilaisuus, joka on pidetty sangen vaikeissa olosuhteissa.
Yksi avoimien ovien tilaisuuteen kutsutuista oli ihastuttava hindunainen, jonka sukujuuret ovat Intiassa. Hän on parlamentin jäsen, joka oli ensin ollut panttivankina mutta joka vapautettiin, koska hän on nainen.
Selestisessä huoneessa, vapaana maailman myllerryksestä, hän suli kyyneliin kertoessaan hänet vallanneesta rauhan tunteesta. Hän tunsi Pyhän Hengen lohduttavan ja todistavan temppelin pyhästä luonteesta.
Vapahtaja on todellisen rauhan lähde. Vapahtajan sovituksen ja Hänen armonsa ansiosta vanhurskas elämä – kaikkine koettelemuksineenkin – palkitaan henkilökohtaisella rauhalla. Pääsiäisaterialla ylähuoneen yksityisyydessä Vapahtaja lupasi apostoleilleen, että heitä siunattaisiin niin, että ”Puolustaja, Pyhä Henki” tulisi heidän luokseen. Sen jälkeen Hän lausui nämä tärkeät sanat: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.”30 Sitten, juuri ennen esirukoustaan: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”31
Eliza R. Snow kirjoitti tämän ajatuksen kauniisti:
”Riemuiten kiitä Jumalaa,
Laulusi laula uudestaan.
Sua joskin tuska ahdistaa,
Suo Kristus sulle rauhastaan.”32
Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.