Te pojat Jumalan
Kukin meistä tutkikoon pyhiä kirjoituksia uutterasti, suunnitelkoon elämäänsä määrätietoisesti, opettakoon totuutta todistaen ja palvelkoon Herraa rakastaen.
Kahdesti joka vuosi tämä suurenmoinen konferenssikeskus tuntuu muistuttavan meitä vakuuttavasti: ”Te pojat Jumalan, te saitte pappeuden.”1 Kirkon yleisessä pappeuskokouksessa vallitsee niille ominainen henki.
Tänä iltana joukossamme on monia tuhansia, jotka palvelevat Herraa eri puolilla maailmaa Hänen lähetyssaarnaajinaan. Kuten mainitsin puheessani tänä aamuna, meillä on tällä hetkellä kentällä yli 65 000 lähetyssaarnaajaa, ja lisäksi tuhansia muita, jotka odottavat lähtöä lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen tai joiden hakupaperit ovat parhaillaan käsiteltävinä. Rakastamme ja kiitämme niitä, jotka ovat halukkaita ja innokkaita palvelemaan.
Pyhissä kirjoituksissa ei ole merkityksellisempää julistusta, ei sitovampaa vastuuta, ei suorempaa ohjetta kuin se käsky, jonka ylösnoussut Herra antoi ilmestyessään Galileassa yhdelletoista opetuslapselle. Hän sanoi:
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”2
Tämä jumalallinen käsky ja siihen liittyvä suurenmoinen lupaus on meidän tunnuslauseemme tänään kuten se oli ajan keskipäivänä. Lähetystyö on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolle ominainen piirre. Se on aina ollut, ja se on aina oleva. Kuten profeetta Joseph Smith on julistanut: ”Loppujen lopuksi suurin ja tärkein velvollisuus on saarnata evankeliumia.”3
Kahdessa lyhyessä vuodessa kaikki ne kokoaikaiset lähetyssaarnaajat, jotka nyt palvelevat tässä Jumalan kuninkaallisessa armeijassa, ovat päättäneet työnsä ja palanneet koteihinsa ja rakkaidensa luo. Ne, jotka tulevat lähetyssaarnaajavanhimpien tilalle, löytyvät tänä iltana kirkon Aaronin pappeuden haltijoiden joukosta. Nuoret miehet, oletteko valmiita vastaamaan kutsuun? Oletteko halukkaita tekemään työtä? Oletteko valmistautuneita palvelemaan?
Parhaimmillaankin lähetystyö edellyttää tehokasta säätöä omaan elämäntapaan. Se vaatii pitkiä päiviä ja suurta omistautumista, epäitsekästä uhrautumista ja harrasta rukousta. Omistautunut lähetystyöpalvelu antaa tuloksena iankaikkisen ilon osinkoa, joka ulottuu läpi kuolevaisuuden ja iankaikkisuuteen.
Haasteena on olla hyödyllisempiä palvelijoita Herran viinitarhassa. Tämä pätee meihin kaikkiin, olimmepa minkä ikäisiä tahansa, eikä yksinomaan niihin, jotka valmistautuvat palvelemaan kokoaikaisina lähetyssaarnaajina, sillä meille jokaiselle on annettu tehtävä kertoa Kristuksen evankeliumista.
Saanen ehdottaa kaavaa, joka varmistaa menestymisemme: ensiksi, tutkikaa pyhiä kirjoituksia uutterasti; toiseksi, suunnitelkaa elämäänne määrätietoisesti (ja voisin lisätä, suunnitelkaa elämäänne riippumatta iästänne); kolmanneksi, opettakaa totuutta todistaen; ja neljänneksi, palvelkaa Herraa rakastaen.
Tarkastelkaamme tämän kaavan kutakin neljää osaa.
Ensiksi, tutkikaa pyhiä kirjoituksia uutterasti.
Pyhät kirjoitukset todistavat Jumalasta ja sisältävät iankaikkisen elämän sanat. Ne muodostavat sanomamme perustan.
Kirkon opetusohjelma painottuu pyhiin kirjoituksiin, ja se on ohjelmoitu ja koordinoitu korrelaatiotyön avulla. Lisäksi meitä kannustetaan tutkimaan pyhiä kirjoituksia joka päivä sekä itseksemme että perheemme kanssa.
Saanen esittää vain yhden viittauksen, joka soveltuu välittömästi meidän elämäämme. Mormonin kirjassa Alman kirjan luvussa 17 kerrotaan Alman ilosta, kun hän jälleen kerran näki Moosian pojat ja huomasi heidän järkkymättömyytensä totuuden asiassa. Aikakirja kertoo meille: ”He olivat vahvistuneet totuuden tuntemisessa, sillä he olivat miehiä, joilla oli terve ymmärrys, ja he olivat tutkineet tarkoin kirjoituksia tunteakseen Jumalan sanan.
Mutta ei tässä ole kaikki; he olivat omistautuneet paljolle rukoukselle ja paastolle; sen tähden heillä oli profetian henki ja ilmoituksen henki, ja kun he opettivat, he opettivat Jumalan voimalla ja valtuudella.”4
Veljet, tutkikaa pyhiä kirjoituksia uutterasti.
Toiseksi kaavassamme: suunnitelkaa tulevaisuuttanne määrätietoisesti.
Kenties mikään nuorten sukupolvi ei ole kohdannut niin kauaskantoisia valintatilanteita kuin nykypäivän nuoret. Heidän täytyy valmistautua opiskelua, lähetystyötä ja avioliittoa varten. Joidenkuiden kohdalla mukana on myös asepalvelus.
Lähetystyöhön valmistautuminen alkaa varhain. Hengellisen valmistautumisen lisäksi viisas isä ja äiti tarjoavat keinon, jolla nuori poika voi aloittaa säästämisen henkilökohtaiseen lähetyssaarnaajarahastoon. Häntä voidaan hyvin kannustaa vuosien varrella opiskelemaan jotakin vierasta kieltä, jotta tarvittaessa hänen kielitaitoaan voidaan hyödyntää. Lopulta koittaa se loistava päivä, kun piispa ja vaarnanjohtaja kutsuvat nuoren miehen keskustelemaan kanssaan. Kelvollisuus vahvistetaan, lähetyssaarnaajan suositus täytetään.
Minään muuna ajankohtana koko perhe ei niin innokkaasti seuraa ja odota postia ja kirjettä, jonka lähettäjän osoitteena on 47 East South Temple, Salt Lake City, Utah. Kirje saapuu, jännitys on valtava, kutsu luetaan. Nimetty lähetystyöalue on usein kaukana kotoa. Lähetystyöalueen sijainnista riippumatta valmistautuneen ja kuuliaisen lähetyssaarnaajan vastaus on kuitenkin sama: ”Minä palvelen.”
Lähtövalmistelut alkavat. Nuoret miehet, toivon, että arvostatte niitä uhrauksia, joita vanhempanne niin mielellään tekevät, jotta te voitte palvella. Heidän työnsä tukevat teitä, heidän uskonsa kannustaa teitä, heidän rukouksensa vahvistavat teitä. Lähetystyö on perheasia. Vaikka mannerten tai valtamerten lakeus saattaa olla erottamassa teitä, sydämet ovat yhtä.
Veljet, kun suunnittelette elämäänne määrätietoisesti, muistakaa, että teidän lähetystyömahdollisuutenne eivät rajoitu muodollisen kutsun määrittämään aikaan. Ne teistä, jotka palvelevat armeijassa – tuo aika voi ja sen tulisi olla hyödyllinen. Joka vuosi asepalveluksessa olevat nuoret miehemme tuovat monia sieluja Jumalan valtakuntaan pitämällä pappeutensa kunniassa, elämällä Jumalan käskyjen mukaan ja opettamalla muille Herran jumalallista sanaa.
Älkää jättäkö huomaamatta etuoikeuttanne olla lähetyssaarnaajia, kun olette opiskelemassa. Teidän esimerkkinne myöhempien aikojen pyhänä huomataan ja punnitaan ja usein sitä jäljitellään.
Veljet, olittepa minkä ikäisiä tahansa, olivatpa olosuhteenne mitä tahansa, kehotan teitä suunnittelemaan elämäänne määrätietoisesti.
Nyt kaavamme kolmanteen kohtaan: opettakaa totuutta todistaen.
Noudattakaa apostoli Pietarin neuvoa, kun hän kehotti: ”Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.”5 Kohottakaa äänenne ja todistakaa jumaluuden todellisesta luonteesta. Julistakaa todistuksenne Mormonin kirjasta. Kertokaa niistä loistavista ja hienoista totuuksista, jotka sisältyvät pelastussuunnitelmaan.
Kun yli 50 vuotta sitten palvelin lähetysjohtajana Kanadassa, eräs nuori lähetyssaarnaaja, joka tuli pieneltä maaseutupaikkakunnalta, ihmetteli Toronton kokoa. Hän oli kooltaan lyhyt, mutta hänen todistuksensa oli huikea. Pian saapumisensa jälkeen hän meni toverinsa kanssa käymään Elmer Pollardin kotona Oshawassa Ontariossa. Koska herra Pollard tunsi sääliä näitä nuoria miehiä kohtaan, jotka kulkivat talosta taloon sokaisevassa lumituiskussa, hän kutsui lähetyssaarnaajat kotiinsa. He esittivät hänelle sanomansa. Hän ei tunnistanut henkeä. Aikanaan hän pyysi, että he lähtisivät eivätkä palaisi. Kun vanhimmat lähtivät hänen etukuistiltaan, hän lausui viimeiset sanansa heille ivallisesti: ”Ette voi väittää minulle, että te todella uskotte Joseph Smithin olleen Jumalan profeetta!”
Ovi suljettiin. Vanhimmat kävelivät pihatietä pitkin. Maalaispoikamme sanoi toverilleen: ”Vanhin, me emme vastanneet herra Pollardille. Hän sanoi, että me emme usko Joseph Smithin olleen tosi profeetta. Palataan ja lausutaan todistuksemme hänelle.” Alkuun kokeneempi lähetyssaarnaaja epäröi, mutta viimein hän suostui menemään toverinsa kanssa. Pelko täytti heidän sydämensä, kun he lähestyivät ovea, jolta heidät oli juuri häädetty. He koputtivat, kohtasivat herra Pollardin, kokivat ahdistavan hetken, ja sitten Hengen antamalla voimalla kokematon lähetyssaarnaajamme lausui: ”Herra Pollard, Te sanoitte, että me emme todella usko Joseph Smithin olleen Jumalan profeetta. Todistan Teille, että Joseph oli profeetta. Hän todellakin käänsi Mormonin kirjan. Hän näki Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen. Minä tiedän sen.”
Jonkin ajan kuluttua herra Pollard, nykyään veli Pollard, seisoi pappeuskokouksessa ja julisti: ”Sinä yönä en saanut unta. Kuulin näiden sanojen kaikuvan korvissani: ’Joseph Smith oli Jumalan profeetta. Minä tiedän sen. Minä tiedän sen. Minä tiedän sen.’ Seuraavana päivänä soitin lähetyssaarnaajille ja pyysin heitä palaamaan. Heidän sanomansa ja heidän todistuksensa yhdessä muuttivat elämäni ja perheeni elämän.” Veljet, opettakaa totuutta todistaen.
Kaavamme viimeisenä kohtana on: palvelkaa Herraa rakastaen. Mikään ei voi korvata rakkautta. Menestyksekkäät lähetyssaarnaajat rakastavat toveriaan, lähetysjohtajaansa ja niitä kallisarvoisia ihmisiä, joita he opettavat. Opin ja liittojen luvussa 4 Herra on määrittänyt palvelutyön vaatimukset. Miettikäämme vain muutamia jakeita:
”Ja nyt, oi te, jotka ryhdytte palvelemaan Jumalaa, katsokaa, että palvelette häntä koko sydämestänne, väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, jotta voitte seistä nuhteettomina Jumalan edessä viimeisenä päivänä. – –
Ja usko, toivo ja rakkaus, silmämääränä vain Jumalan kunnia, tekevät hänet kelvolliseksi työhön.
Muistakaa usko, hyveellisyys, tieto, kohtuullisuus, kärsivällisyys, veljellinen ystävällisyys, jumalisuus, rakkaus, nöyryys, uutteruus.”6
Jokainen teistä ääneni kuuluvilla olevista voisi hyvin esittää itselleen kysymyksen: ”Olenko tänään kasvanut uskossa, hyveellisyydessä, tiedossa, jumalisuudessa, rakkaudessa?”
Ne sielut, joita autatte pelastumaan pyhittyneellä omistautumisellanne kotimaassa tai ulkomailla, saattavat hyvin olla niitä, joita rakastatte eniten.
Monia vuosia sitten rakkaat ystäväni Craig Sudbury ja hänen äitinsä Pearl tulivat toimistooni ennen Craigin lähtöä Melbournen lähetyskentälle Australiaan. Paikalta puuttui selvästi Craigin isä Fred Sudbury. Kaksikymmentäviisi vuotta aikaisemmin Craigin äiti oli solminut avioliiton Fredin kanssa, joka ei tuntenut kirkkoa kohtaan samaa rakkautta eikä itse asiassa ollut jäsen.
Craig kertoi minulle syvästä ja kestävästä rakkaudestaan vanhempiaan kohtaan ja toiveestaan, että jotenkin, jollakin tavoin Henki koskettaisi hänen isäänsä ja avaisi tämän sydämen Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. Rukoilin innoitusta sen suhteen, kuinka sellainen toive voisi täyttyä. Innoitus tuli, ja sanoin Craigille: ”Palvele Herraa koko sydämestäsi. Ole kuuliainen pyhälle kutsumuksellesi. Kirjoita joka viikko kirje vanhemmillesi, ja kirjoita silloin tällöin isällesi henkilökohtaisesti ja kerro hänelle, kuinka paljon rakastat häntä, ja kerro hänelle, miksi olet kiitollinen siitä, että olet hänen poikansa.” Hän kiitti minua ja lähti toimistosta äitinsä kanssa.
En ollut nähnyt Craigin äitiä suunnilleen puoleentoista vuoteen, kun hän tuli toimistooni ja kyynelsilmin kertoi minulle: ”Craigin lähetystyöhön lähdöstä on kulunut melkein kaksi vuotta. Hän on joka viikko kirjoittanut meille kirjeen. Hiljattain mieheni Fred nousi ensi kertaa seisomaan todistuskokouksessa ja yllätti minut ja järkytti jokaisen paikalla olevan ilmoittamalla, että hän oli päättänyt liittyä kirkon jäseneksi. Fred antoi ymmärtää, että hän ja minä menisimme Australiaan tavataksemme Craigin tämän lähetystyön päättyessä, jotta Fred voisi olla viimeinen, jonka Craig kastaa kokoaikaisena lähetyssaarnaajana.”
Yksikään lähetyssaarnaaja ei ole seisonut niin ryhdikkäänä kuin Craig Sudbury, kun hän kaukaisessa Australiassa auttoi isänsä vyötärönsyvyiseen veteen, kohotti oikean kätensä suoraan kulmaan ja toisti nuo pyhät sanat: ”Frederick Charles Sudbury, Jeesuksen Kristuksen antamalla valtuudella kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
Rakkaus oli saavuttanut voittonsa. Palvelkaa Herraa rakastaen.
Veljet, kukin meistä tutkikoon pyhiä kirjoituksia uutterasti, suunnitelkoon elämäänsä määrätietoisesti, opettakoon totuutta todistaen ja palvelkoon Herraa rakastaen.
Sielujemme täydellinen Paimen, lähetyssaarnaaja, joka lunasti ihmiskunnan, on antanut meille jumalallisen vakuutuksensa:
”Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!
Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni minun Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!”7
Hänestä, joka nämä sanat sanoi, minä julistan oman todistukseni: Hän on Jumalan Poika, meidän Lunastajamme ja meidän Vapahtajamme.
Rukoilen, että voimme aina vastata Hänen lempeään kutsuunsa: ”Seuraa sinä minua.”8 Hänen pyhässä nimessään – Jeesuksen Kristuksen, Herran nimessä. Aamen.