Kristuksen kaltaista armoa
Kirjoittaja asuu New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Vapahtajan palvelutyö kuolevaisuudessa tarjoaa meille käytännön esimerkkejä siitä, kuinka me voimme olla armeliaita.
Kun profeetta Joseph Smith ja Martin Harris kadottivat 116 sivua Mormonin kirjan käännöstä, he saivat vakavan nuhteen Herralta (ks. OL 3:6–8, 12–13). Joseph menetti joksikin aikaa etuoikeuden kääntää ja murehti tottelemattomuuttaan.1 Kun Joseph oli nöyrtynyt ja pyytänyt Herralta anteeksiantoa, Vapahtaja vakuutti hänelle: ”Muista, että Jumala on armollinen. – – Olet yhä valittu ja sinut on kutsuttu jälleen työhön.” (OL 3:10.)
Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Kristus on esimerkkimme. Hän näytti meille tien opetuksillaan [armosta] sekä elämällään. Hän antoi anteeksi jumalattomille, alhaisille ja niille, jotka yrittivät satuttaa ja vahingoittaa Häntä.”2
Pyhät kirjoitukset osoittavat, että armollisuus on yksi Vapahtajan jumalallisista ominaisuuksista. Jeesus opetti: ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat” (Matt. 5:7) ja ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa” (Luuk. 6:36).3 Armo määritellään myötätunnoksi, ja siihen sisältyy ymmärtämyksen, ystävällisyyden, anteeksiannon ja rakkauden tunteita ja tekoja. Kykymme osoittaa armoa herää usein silloin kun tulemme tietoisiksi muiden epätavallisista ja huolestuttavista olosuhteista. Jeesus Kristus osoitti ääretöntä kykyä tuntea armoa. Hän ”ei pystynyt katsomaan ihmisiä kasvoihin tuntematta tuskaa heidän sekasorrostaan, heidän hämmennyksestään, heidän kurjuudestaan. – – Aina kun Hän näki ihmisten olevan heikkoja ja hajallaan kuin lampaat ilman paimenta, Hänen sydämensä liikuttui myötätunnosta heitä kohtaan.”4
”Aina kun [Vapahtaja] näki ihmisten olevan heikkoja ja hajallaan kuin lampaat ilman paimenta, Hänen sydämensä liikuttui myötätunnosta heitä kohtaan.”
Newell Convers Wyethin teos Kadonnut karitsa, kopioitu Colby College Museum of Artin luvalla
Seuraavat periaatteet Uuden testamentin kertomuksissa osoittavat, kuinka Vapahtaja osoitti armoa ja kuinka me voimme päättää olla armollisia muille.
Jeesus osoitti armoa olemalla syyttämättä muita.
Viimeisellä aterialla, vain tunteja ennen kavallusta, Juudas Iskariot söi pääsiäisaterian muiden opetuslasten kanssa. Kun Jeesus ilmoitti: ”Yksi teistä on kavaltava minut”, opetuslapset, myös Juudas, kysyivät Häneltä: ”En kai se ole minä?” (Matt. 26:21–22.) Jeesus vastasi Juudakselle: ”Mitä aiot, tee se pian!” (Joh. 13:27.) Sitten Getsemanen puutarhan portilla Jeesus ja Juudas kohtasivat jälleen. Juudas sanoi: ”Terve, rabbi!” ja tervehti Vapahtajaa suudelmalla (Matt. 26:49), jolloin Jeesus kysyi: ”Suudelmallako sinä kavallat Ihmisen Pojan?” (Luuk. 22:48.) Vaikka Jeesuksen vastaus ei vapautakaan Juudasta hänen tekojensa seurauksista, se ei syytä Juudasta vaan pikemminkin vetoaa Juudaksen ymmärrykseen oikeasta ja väärästä.
Kun Jeesus oli kärsinyt roomalaisten sotilaiden käsissä tuntikausia vankeudesta, lyömisestä, ruoskimisesta, marssittamisesta kaupungin läpi, ristin kantamisesta ja sille naulitsemisesta, Hän katsoi armollisesti vangitsijoitaan ja pyysi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34.)
Jeesus osoitti armoa valitsemalla rakastamisen tuomitsemisen sijaan.
Palvelutyönsä alkupuolella Jeesus pysähtyi yhdellä matkoistaan lepäämään ja virkistäytymään eräälle kaivolle Samariaan. Kaivolle tuli nainen hakemaan vettä, ja Vapahtaja ryhtyi keskustelemaan naisen kanssa. Nainen hämmästeli sitä, että Vapahtaja puhui hänen kanssaan, sillä ”juutalaiset eivät [olleet] missään tekemisissä samarialaisten kanssa”. Mutta Jeesus ei välittänyt perinteistä, jotka vähensivät tuon naisen arvoa muiden silmissä. Hän opetti naiselle evankeliumin olevan elävää vettä ja todisti tälle: ”Minä se olen [Messias], minä joka tässä puhun kanssasi.” (Ks. Joh. 4:3–39.)
Palvellessaan viimeisiä päiviä Pereassa Jeesus kulki Jerikon kaupungin halki matkallaan Jerusalemiin. Lyhyt, varakas Sakkeus-niminen mies kiipesi puuhun nähdäkseen Vapahtajan, kun tämä kulki ohi. Jeesus huomasi Sakkeuksen ja kutsui itsensä tämän kotiin. Jotkut Jeesuksen opetuslapsista valittivat nähdessään sen ja sanoivat, että ”syntisen miehen talon [Jeesus] otti majapaikakseen”. Mutta Jeesus näki Sakkeuksessa olevan hyvän ja sanoi: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika.” (Ks. Luuk. 19:1–10.)
Jeesus osoitti armoa antamalla muille monia tilaisuuksia tehdä parannus ja saada anteeksi.
Palvelutyönsä alkupuolella Jeesus palasi Nasaretin kaupunkiin, kotikapunkinsa synagogaan, missä Hän oli ollut jumalanpalveluksessa monta kertaa. Hän luki sinne sapattia varten kokoontuneille Jesajan profetian Messiaasta. Sitten Hän todisti selkeästi heille olevansa Messias. Synagogassa olijat ”joutuivat raivon valtaan” Jeesuksen sanoista, ja he ”ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista – – jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas”. (Ks. Luuk. 4:16–30.) Jeesuksen elinikäisistä ystävistä oli tullut Hänen vihollisiaan. Vähän myöhemmin Jeesus uskaltautui jälleen menemään Nasaretiin ja opetti ihmisiä. Ja vaikka he jälleen loukkaantuivat Häneen, Hän oli yrittänyt toistamiseen auttaa heitä ymmärtämään. (Ks. Matt. 13:54–57.)
Juutalaisten johtomiehet olivat Vapahtajan katkerimpia vihamiehiä. He pyrkivät surmaamaan Hänet, koska Hän uhkasi heidän perinteitään. Silti Jeesus toistuvasti kehotti heitä tekemään parannuksen ja hyväksymään totuuden. Pyhissä kirjoituksissa on ainakin kymmenen tärkeää saarnaa, jotka Jeesus osoitti nimenomaan näille johtohenkilöille ja joissa Hän toi esiin heidän syntinsä ja kutsui heitä parannukseen.
Jeesus osoitti armoa välttämällä katkeruutta.
Jerusalem oli paikka, jossa Vapahtaja lopulta kärsisi ja kuolisi. Hän olisi voinut katkeroitua ja vihata kaupunkia ja sen asukkaita. Sen sijaan Hän ilmaisi usein murhetta heidän jumalattomuudestaan ja siitä, että he kieltäytyivät tekemästä parannusta.
Monta päivää ennen ristiinnaulitsemistaan Jeesus matkasi Jerusalemiin aasin selässä. Suuri joukko seuraajia riemuitsi laskien vaatteensa maahan Hänen eteensä ja ylistäen Jumalaa. (Ks. Luuk. 19:28–38.) Mutta Jeesus tiesi, ettei Jerusalemin asukkaiden uskollisuus kestäisi. Kun Vapahtaja katseli kaupunkia viimeisen viikkonsa aikana, Hän itki sanoen: ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi – –! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (Matt. 23:37; ks. myös Luuk. 19:41–44.)
Vain muutamaa päivää myöhemmin väkijoukot kääntyivät Jeesusta vastaan ja vaativat Hänen ristiinnaulitsemistaan. Kun Vapahtajaa vietiin ristiinnaulittavaksi, ”mukana seurasi suuri väkijoukko, myös – – naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta.
Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: ’Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne.’” (Luuk. 23:27–28.) Huolimatta julkisesta nöyryytyksestään ja ankarasta kärsimyksestään Jerusalemin asukkaiden käsissä Vapahtaja ei katkeroitunut heille vaan ilmaisi murheensa siitä, että he kieltäytyivät tekemästä parannusta.
Jeesus osoitti armoa auttamalla tarvitsevia.
Yhdellä matkoistaan Jeesus lähestyi Nainin kaupunkia, missä Hän näki kannettavan ”kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa” (Luuk. 7:12). Vanhin James E. Talmage (1862–1933) kahdentoista apostolin koorumista kuvailee sitä seuraavaa ihmettä kirjassaan Jeesus Kristus: ”Herramme katsoi säälien murehtivaa äitiä, jolta nyt oli riistetty sekä mies että poika, ja tuntien sisimmässään hänen murheensa tuskan Hän sanoi lempeästi: ’Älä itke.’ Hän kosketti paareja [ja] – – puhutellen sitten ruumista Hän sanoi: ’Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse.’ Ja kuollut kuuli Hänen äänensä, joka on kaikkien Herra, ja heti hän nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Lempeästi Jeesus antoi nuorukaisen hänen äidillensä.”5
Jeesus teki lukuisia muita ihmeitä ihmisille, jotka olivat avun tarpeessa. Hän paransi spitaalisen, tyynnytti meren ja herätti Jairoksen tyttären kuolleista. Hän teki terveeksi ramman miehen Betesdan altaalla, paransi kuuromykän miehen ja puhdisti kymmenen spitaalista. Kullakin heistä oli huutava tarve.
Jeesus teki lukuisia muita ihmeitä ihmisille, jotka olivat avun tarpeessa. Hän paransi spitaalisen, tyynnytti meren ja herätti Jairoksen tyttären kuolleista.
Kuvitus Dan Burr
Vapahtaja on merkinnyt polun, jota seurata. Me voimme pyrkiä olemaan armollisia olemalla syyttämättä muita, valitsemalla rakastamisen tuomitsemisen sijaan, antamalla muille monia tilaisuuksia tehdä parannus, välttämällä katkeruutta ja auttamalla avuntarpeessa olevia. Mitä enemmän ymmärrämme ja muistamme niitä monia armotekoja, joista saamme nauttia Jeesuksen Kristuksen ansiosta, sitä enemmän opimme osoittamaan armoa muille.
Presidentti Uchtdorf on neuvonut: ”Tässä elämässä on tarpeeksi murhetta ja surua ilman, että lisäisimme sitä omalla itsepäisyydellämme, katkeruudellamme ja kaunallamme. – – Meidän täytyy – – päästä eroon valituksen aiheistamme. – – Se on Herran tapa.”6
Käydessään nefiläisten luona Amerikan mantereella ylösnoussut Herra opetti ihmisiä. Ja kun Hänen oli aika lähteä, Hän ”loi jälleen katseensa ympärilleen väkijoukkoon ja näki sen olevan kyynelissä – –.
Ja hän sanoi heille: Katso, minun sydämeni on täynnä sääliä teitä kohtaan.
Onko teillä keskuudessanne sairaita? – – Tuokaa heidät tänne, niin minä parannan heidät, sillä minun käy teitä sääli; sydämeni on täynnä armoa.” (3. Nefi 17:5–7, kursivointi lisätty.) Hänen armonsa on ääretöntä. Hän siunaa meitä armon jumalallisella lahjalla, jos me tulemme Hänen luokseen (ks. Moroni 10:32).