Ole valo ystävillesi
Kasvoin samojen ystävien seurassa elämäni 12 ensimmäistä vuotta. Olimme naapureita. Kävimme samoja kouluja ja osallistuimme toistemme syntymäpäiväjuhliin. Söin joskus heidän kodeissaan, he kävivät meillä, ja meillä oli hauskaa yhdessä. Mutta kun meistä tuli teini-ikäisiä, tilanne alkoi muuttua. He eivät olleet kirkon jäseniä, ja he kiroilivat, he tupakoivat ja he joivat alkoholia. Heillä oli täysin erilainen käsitys siveyden laista kuin minulla.
Ajattelin ongelmaa tarkoin, ja sitten puhuin isäni kanssa siitä, mitä tehdä. Hän sanoi: ”Sinun on tehtävä päätös. Nämä hyvät ystävät ovat erilaisia kuin sinä. Aiemmin sitä ei huomannut, mutta nyt siinä on erittäin iso ero.”
Luotin isäni neuvoon. Ystäväni tiesivät, että olen kirkon jäsen, joten kun päätin, etten aina lähtisi kaikkialle, minne he menivät, he ymmärsivät. Lopulta vietimme yhä vähemmän aikaa yhdessä, vaikka olimme silti yhä hyvissä väleissä.
Minulle oli koetus jättää ystäväni, mutta tiesin, että minun oli tärkeää pitää kiinni evankeliumin periaatteista elämässäni. Ajattelin Alman neuvoa pojilleen, kun hän opetti heitä uskomaan Jumalaan. Hän sanoi: ”Jokainen, joka panee turvansa Jumalaan, saa vahvistusta koettelemuksissaan” (Alma 36:3).
Yksi niistä asioista, jotka auttoivat minua selviytymään tästä vaikeasta ajasta, oli käydä joka viikko kirkon toiminnoissa, myös toimintailloissa. Täytin myös elämäni tanssilla, urheilulla ja nuorisokonferensseilla.
Sain uuden ystävän, joka ei ollut kirkon jäsen, ja toisinaan hän kutsui minut kanssaan juhlimaan. Nuo juhlat olivat samana päivänä kuin toimintailta, joten sanoin hänelle: ”Olen pahoillani. Haluaisin lähteä, mutta minulla on muita suunnitelmia.”
Hän kysyi, mitä aioin tehdä. Kerroin hänelle: ”Menen toimintailtaan.”
”Mikä on toimintailta?” hän kysyi.
Selitin, että meillä oli paljon hauskaa tekemistä toimintaillassa ja että palvelin neuvonantajana johtokunnassa. Kun olin kieltäytynyt kolme kertaa kutsuista hänen juhliinsa, hän sanoi: ”Kutsu minut toimintailtaan.”
Niin hän sitten tuli kanssani, lähetyssaarnaajat opettivat häntä, ja hän meni lopulta kasteelle.
Kehotan teitä tekemään päätöksiä nyt, niin että voitte olla valo ystävillenne. Yksi asia, jonka voitte tehdä, on osallistua seminaariin. Seminaarinopettajanne tekevät heidän osansa. He näkevät paljon vaivaa valmistaessaan teille oppiaiheita. Seminaari on teille entistä suurempana siunauksena, kun te teette teidän osanne: luette lukutehtävät, rukoilette ja paastoatte, saatte ja otatte vastaan opetusta. Oppimista tapahtuu silloin kun molemmat osapuolet tekevät sen, mitä heidän pitää tehdä.
Kun olin lukiossa, yksi ystävistäni kutsui minut eräisiin juhliin ja sanoi: ”Kysytään isältäni, saammeko lainata hänen autoaan.” Hänen isänsä ei halunnut antaa hänelle autoa lainaksi. Kun hänen isänsä sitten näki minut, hän sanoi: ”Hyvä on, annan sinun lainata autoa, mutta vain, jos Benjamín ajaa sitä.”
Tämä mies tiesi, että perheeni ja minä olimme kirkon jäseniä, että me emme juoneet alkoholia ja että minä olisin turvallinen kuljettaja.
Ystäväni isän reaktio auttoi minua arvostamaan vanhempieni opetuksia ja heidän näyttämäänsä esimerkkiä. Kotona pidimme perheillat ja perherukoukset. Sunnuntai oli meille lepopäivä. Tämänkaltaiset asiat olivat meille evankeliumia käytännössä, ja me nautimme siitä kovasti. Isäni kutsui usein sunnuntai-iltapäivisin muita kirkon jäseniä tulemaan kotiimme puhumaan evankeliumista. Me söimme yhdessä, puhuimme evankeliumista ja solmimme tiiviin ystävyyssuhteen.
Valmistautukaa nyt rakentamaan omaa lujaa tulevaa perhettänne. Teette niin, kun olette innokkaita oppimaan evankeliumia. Muistakaa, että jos panette luottamuksenne Jumalaan, rukoilette hartaasti päivittäin, luette pyhiä kirjoituksia, pidätte itsenne puhtaina ja suoritatte Velvollisuus Jumalaa kohtaan tai Edistyminen-ohjelmaa, teitä suojellaan vahingolta, olette valo ystävillenne ja koette iloa elämässänne.
Kuvitus Scott Greer