2014
Uskolliset vanhemmat ja harhateille joutuneet lapset: toivon ylläpitäminen ja väärinkäsityksen selvittäminen
Maaliskuu 2014


Uskolliset vanhemmat ja harhateille joutuneet lapset: toivon ylläpitäminen ja väärinkäsityksen selvittäminen

Vanhin David A. Bednar

Yksi suurimpia murheita, mistä uskolliset vanhemmat Siionissa voivat kärsiä, johtuu lapsesta, joka harhautuu pois evankeliumin polulta. Tämän lapsen vanhemmat pohtivat herkeämättä mielessään ja sydämessään kysymyksiä kuten ”Miksi?” tai ”Mitä tein väärin?” ja ”Kuinka tätä lasta voi nyt auttaa?” Nämä miehet ja naiset rukoilevat vilpittömästi, tutkivat pyhiä kirjoituksia uutterasti ja kuuntelevat tarkoin pappeusjohtajien ja apujärjestöjen johtohenkilöiden neuvoja kääntyessään etsimään opastusta, voimaa ja lohtua Jeesuksen Kristuksen evankeliumista.

Kirkon johtavien auktoriteettien sanat, joissa kuvaillaan uskollisten vanhempien vaikutusta harhateille joutuneisiin lapsiin, ovat tuoneet ja tuovat jatkossakin perheille suurta lohtua.1 Tuo lohtu kumpuaa toivosta, jota nämä sanat tuntuvat tarjoavan siitä, että vanhemmat, jotka kunnioittavat evankeliumin liittoja, noudattavat Herran käskyjä ja palvelevat uskollisesti, voivat vaikuttaa harhateille joutuneiden poikiensa ja tyttäriensä pelastukseen. Jotkut kirkon jäsenet ovat kuitenkin tulkinneet näitä sanoja tavalla, joka on johtanut tietyssä määrin opilliseen väärinymmärrykseen. Sekaannus johtuu siitä, että nämä tulkinnat ovat ilmeisessä ristiriidassa Jeesuksen Kristuksen sovitusta koskevan opin sekä moraalisen tahdonvapauden ja syntejä ja rikkomuksia koskevan yksilöllisen tilivelvollisuuden periaatteiden kanssa.

Pyhissä kirjoituksissa toistuvasti tähdennettyjen totuuksien, nykyajan apostolien ja profeettojen selventävien opetusten sekä kirkon historiallisten aikakirjojen sisältämien merkityksellisten todisteiden tarkasteleminen voi pitää yllä toivoa ja samalla selvittää väärinymmärryksen.

Jälkeläisiä koskevia profeetallisia lupauksia

Seuraava lainaus sisältyy julkaisuun Profeetta Joseph Smithin opetuksia, jonka Joseph Fielding Smith kokosi palvellessaan kirkon historioitsijana ja aikakirjanpitäjänä: ”Kun isään ja äitiin on pantu sinetti, se varmistaa heidän jälkeläisensä, niin että he eivät voi joutua hukkaan, vaan pelastuvat isänsä ja äitinsä liiton nojalla.”2

Samankaltaisen opetuksen, joka perustuu ilmeisesti profeetta Josephin sanoihin, esitti vuonna 1929 kahdentoista apostolin koorumin jäsen, vanhin Orson F. Whitney (1855–1931): ”Profeetta Joseph Smith julisti – eikä hän ole koskaan opettanut lohdullisempaa oppia – että uskollisten vanhempien iankaikkiset sinetöinnit ja ne jumalalliset lupaukset, jotka heille on annettu heidän uskollisesta palvelustaan totuuden asialle, eivät pelasta ainoastaan heitä itseään vaan myös heidän jälkeläisensä. Vaikka jotkut lampaista harhailevat, Paimenen silmä näkee heidät, ja ennemmin tai myöhemmin he tuntevat jumalallisen sallimuksen käsivarren ohjaavan heitä ja vetävän heidät takaisin laumaan. Joko tässä elämässä tai seuraavassa he palaavat kyllä takaisin. Heidän on maksettava velkansa oikeudenmukaisuudelle, heidän on kärsittävä syntiensä vuoksi, ja he saattavat joutua kulkemaan okaista polkua, mutta jos se lopulta johtaa heidät kuten katuvaisen tuhlaajapojankin rakastavan ja anteeksiantavan isän sydämeen ja kotiin, tuskallinen kokemus ei ole ollut turha. Rukoilkaa ajattelemattomien ja tottelemattomien lastenne puolesta. Pitäkää heistä kiinni uskollanne. Toivokaa ja luottakaa, kunnes näette Jumalan pelastuksen.”3

Jotkut kirkon jäsenet ovat tulkinneet näiden Joseph Smithin ja Orson F. Whitneyn sanojen tarkoittavan, että harhateille joutuneet lapset saavat ehdoitta pelastuksen siunaukset vanhempiensa uskollisuuden vuoksi ja ansiosta. Tätä tulkintaa rajoittaa kuitenkin se seikka, että täydellisin muistiinmerkintä profeetan saarnasta ei ollut kirkon historioitsijoiden saatavilla silloin kun he kokosivat hänen opetuksensa yhteen Willard Richardsin ja William Claytonin muistiinpanoista. Howard ja Martha Corayn tallentamissa täydellisemmissä muistiinpanoissa Joseph Smithin osoitetaan täsmentäneen sanojaan esittämällä luvatut siunaukset lasten kuuliaisuuden ehdoilla:

”Kun perheen isä ja äiti on [sinetöity], heidän lapsensa, jotka eivät ole rikkoneet, kuuluvat heille sen sinetin nojalla, jolla vanhemmat on sinetöity. Ja tämä on Jumalan vala isällemme Abrahamille, ja tämä oppi pysyy ikuisesti.”4

Tämä selvennys on opillisesti johdonmukaisempi. Ilman Corayn muistiinpanoihin sisältyviä lisätietoja oppi tottelemattomien lasten ehdottomasta pelastuksesta olisi ristiriidassa monien profeetta Joseph Smithin perusopetusten kanssa, kuten toisen uskonkappaleen opetuksen kanssa siitä, että ”ihmiset saavat rangaistuksen omista synneistään” (UK 2).

Tämä ymmärrys on myös sopusoinnussa pyhissä kirjoituksissa olevien lukuisien esimerkkien kanssa. Esimerkiksi Alma selitti pojalleen Koriantonille:

”Mutta katso, sinä et voi kätkeä rikoksiasi Jumalalta, ja ellet tee parannusta, ne tulevat olemaan todistuksena sinua vastaan viimeisenä päivänä.

Nyt, poikani, minä tahdon sinun tekevän parannuksen ja hylkäävän syntisi ja ettet enää seuraa silmiesi himoja vaan kiellät itseltäsi kaiken tällaisen, sillä ellet tee näin, et voi mitenkään periä Jumalan valtakuntaa. Oi muista ja ota se asiaksesi, ja kiellä itseltäsi tällainen.” (Alma 39:8–9, kursivointi lisätty.)

Samuel Lamanilainen julisti nefiläisille:

”Ja tämä, jotta jokainen, joka uskoo, voisi pelastua ja jokaiselle, joka ei usko, tulisi vanhurskas tuomio; ja myös, jos heidät tuomitaan, he saattavat itse oman tuomionsa päällensä.

Ja nyt muistakaa, muistakaa, veljeni, että jokainen, joka hukkuu, hukkuu omasta syystään ja jokainen, joka tekee pahaa, tekee sitä omasta tahdostaan, sillä katso, te olette vapaita; te saatte toimia omasta puolestanne; sillä katso, Jumala on antanut teille tiedon, ja hän on tehnyt teidät vapaiksi.

Hän on antanut teille kyvyn erottaa hyvä pahasta, ja hän on antanut teille kyvyn valita elämä tai kuolema; ja te voitte tehdä hyvää ja tulla palautetuiksi siihen, mikä on hyvää, tai saada sen, mikä on hyvää, palautetuksi itsellenne; tai te voitte tehdä pahaa ja saada sen, mikä on pahaa, palautetuksi itsellenne.” (Hel. 14:29–31, kursivointi lisätty.)

Myös joukko muita pyhien kirjoitusten kohtia vahvistaa periaatteen, että moraalisella tahdonvapaudella siunatut ihmiset toimivat omasta puolestaan ja ovat vastuussa omista ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan.5

Jumalallisen sallimuksen käsivarsi

Kirkolla ei ole mitään muita aikakirjoja, joissa profeetta Joseph Smith olisi opettanut tätä erityistä aihetta. Vaikka monet kirkon johtohenkilöt ovat sen jälkeen tähdentäneet eri tavoin Joseph Smithin, Orson F. Whitneyn ja muiden sanoihin sisältyviä useita näkökohtia, he ovat samaa mieltä siitä, että vanhemmat, jotka kunnioittavat temppeliliittojaan, ovat sellaisessa asemassa, että he voivat ajan mittaan käyttää suurta hengellistä vaikutusta lapsiinsa. Uskolliset kirkon jäsenet voivat saada lohtua tiedosta, että he voivat vaatia omakseen lupauksia jumalallisesta ohjauksesta ja voimasta Pyhän Hengen innoituksen ja pappeuden etuoikeuksien kautta, kun he pyrkivät auttamaan perheenjäseniä saamaan pelastuksen ja korotuksen siunaukset.

Vanhin Whitneyn kuvailemaa ”jumalallisen sallimuksen käsivartta” voidaan pitää eräänlaisena hengellisenä voimana, taivaallisena vetovoimana, joka houkuttelee harhaan joutunutta lasta palaamaan lopulta laumaan. Sellainen vaikutus ei voi kumota lapsen moraalista tahdonvapautta mutta voi silti kutsua ja houkutella. Viime kädessä lapsen täytyy käyttää moraalista tahdonvapauttaan ja toimia uskossa, tehdä parannus koko sydämestään ja toimia sopusoinnussa Kristuksen opetusten kanssa.

Presidentti James E. Faust (1920–2007), edesmennyt toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on antanut tyhjentävimmän selityksen tästä iankaikkisen tärkeästä näkemyksestä:

”Uskon vanhin Orson F. Whitneyn lohdullisiin sanoihin ja hyväksyn ne:

’Profeetta Joseph Smith julisti – eikä hän ole koskaan opettanut lohdullisempaa oppia – että uskollisten vanhempien iankaikkiset sinetöinnit ja ne jumalalliset lupaukset, jotka heille on annettu heidän uskollisesta palvelustaan totuuden asialle, eivät pelasta ainoastaan heitä itseään vaan myös heidän jälkeläisensä. Vaikka jotkut lampaista harhailevat, Paimenen silmä näkee heidät, ja ennemmin tai myöhemmin he tuntevat jumalallisen sallimuksen käsivarren ohjaavan heitä ja vetävän heidät takaisin laumaan. Joko tässä elämässä tai seuraavassa he palaavat kyllä takaisin. Heidän on maksettava velkansa oikeudenmukaisuudelle, heidän on kärsittävä syntiensä vuoksi, ja he saattavat joutua kulkemaan okaista polkua, mutta jos se lopulta johtaa heidät kuten katuvaisen tuhlaajapojankin rakastavan ja anteeksiantavan isän sydämeen ja kotiin, tuskallinen kokemus ei ole ollut turha. Rukoilkaa ajattelemattomien ja tottelemattomien lastenne puolesta. Pitäkää heistä kiinni uskollanne. Toivokaa ja luottakaa, kunnes näette Jumalan pelastuksen.’6

Tässä lausunnossa oleva periaate, joka jää usein huomaamatta, on se, että heidän on tehtävä täydellinen parannus ja ’kärsittävä syntiensä vuoksi’ ja ’maksettava velkansa oikeudenmukaisuudelle’. Käsitän, että nyt on aika valmistautua kohtaamaan Jumala [ks. Alma 34:32]. Jos tottelemattomien lasten parannuksenteko ei tapahdu tässä elämässä, niin onko vielä mahdollista, että sinetöinnin siteet ovat kyllin vahvat, jotta he voivat yhä tehdä parannuksen? Opissa ja liitoissa meille sanotaan: ’Kuolleet, jotka tekevät parannuksen, lunastetaan kuuliaisuuden kautta Jumalan huoneen toimituksille,

ja sen jälkeen kun he ovat kärsineet rangaistuksen rikkomuksistaan ja heidät on pesty puhtaiksi, he saavat palkan tekojensa mukaan, sillä he ovat pelastuksen perillisiä’ [OL 138:58–59].

Me muistamme, että tuhlaajapoika haaskasi perintönsä, ja kun kaikki oli mennyt, hän palasi takaisin isänsä kotiin. Siellä hänet toivotettiin tervetulleeksi takaisin perheeseen, mutta hänen perintönsä oli huvennut tyhjiin. [Ks. Luuk. 15:11–32.] Armo ei ryöstä oikeudenmukaisuudelta, ja uskollisten vanhempien sinetöinnin voima vaatii takaisin harhateille joutuneet lapset ainoastaan heidän parannuksensa ja Kristuksen sovituksen ehdoilla. Parannuksen tehneet hairahtuneet lapset tulevat saamaan osakseen pelastuksen ja kaikki siihen liittyvät siunaukset, mutta korotus on paljon enemmän. Se täytyy ansaita täysin. Kysymys siitä, ketkä saavat korotuksen, täytyy jättää Herralle Hänen armossaan.

On hyvin harvoja, joiden kapinointi ja pahat teot ovat niin suuret, että he ovat tehneet ’sellaista syntiä, että [ovat menettäneet] voiman tehdä parannusta’7. Tämäkin tuomio on jätettävä Herralle. Hän sanoo meille: ’Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon, mutta teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille’ [OL 64:10].

Tämän elämän aikana me emme pysty kenties täysin ymmärtämään, kuinka kestävät vanhurskaiden vanhempien sinetöintisiteet heidän lapsiinsa ovat. Saattaa hyvinkin olla, että hyödyllisiä avunlähteitä on enemmänkin kuin mitä me tiedostamme.8 Uskon vahvaan perheen ja suvun voimaan, kun rakkaiden esivanhempien vaikutus verhon toiselta puolelta on edelleen kanssamme.”9

Presidentti Faustin opetukset tiivistävät arvovaltaisesti sen, mitä me tiedämme ja emme tiedä vanhurskaista vanhemmista ja harhateille joutuneista lapsista. Niillä vanhemmilla, jotka pitävät liittonsa kunniassa ja noudattavat käskyjä, voi todellakin olla ratkaiseva hengellinen vaikutus harhateille joutuneisiin lapsiin siten että heidän vaikutuksensa aktivoi jumalallisen sallimuksen käsivarren toimimaan tavoilla, joita ei ole täysin ilmoitettu eikä kokonaan ymmärretä. Vanhurskaiden vanhempien vaikutus ei kuitenkaan 1) korvaa Jeesuksen Kristuksen sovituksen lunastavan ja vahvistavan voiman tarvetta yksilön elämässä, 2) kumoa moraalisen tahdonvapauden epävanhurskaan käytön seurauksia eikä 3) tee tyhjäksi yksilön vastuuta toimia omasta puolestaan eikä olla toiminnan kohteena (ks. 2. Nefi 2:26).

Uskolliset vanhemmat voivat saada voimaa kestää, kun he noudattavat muiden sellaisten vanhurskaiden vanhempien esimerkkiä, joilla on tottelemattomia lapsia. Mormonin kirjassa isä Lehi kannusti johdonmukaisesti ja jatkuvasti harhateille joutuneita poikiaan kääntymään Herraan. Lehi ”puhui Lamanille sanoen: Oi jospa olisit tämän joen kaltainen virraten alati kaiken vanhurskauden altaaseen!

Ja hän puhui myös Lemuelille: Oi jospa olisit tämän laakson kaltainen, vahva ja luja ja järkkymätön Herran käskyjen pitämisessä!

Nyt tämän hän puhui Lamanin ja Lemuelin uppiniskaisuuden tähden, sillä katso, he nurisivat monissa asioissa isäänsä vastaan.” (1. Nefi 2:9–11.)

Myöhemmin, ollessaan jättämässä tämän maailman, Lehi yhä kutsui ja pyysi harhateille joutuneita poikiaan kuulemaan sanojaan (ks. 2. Nefi 1:12):

”Herätkää ja nouskaa tomusta ja kuulkaa vapisevan vanhemman sanoja, jonka jäsenet teidän on pian laskettava kylmään ja hiljaiseen hautaan – –.

Ja minä toivon, että te muistatte noudattaa Herran säädöksiä ja tuomioita; katso, tämä on ollut minun sieluni huolena alusta asti.

Murhe on painanut sydäntäni kerran toisensa jälkeen, sillä olen pelännyt, että teidän sydämenne paatumuksen tähden Herra, teidän Jumalanne, kävisi teidän kimppuunne vihansa täyteydessä, niin että teidät erotettaisiin pois ja hävitettäisiin iäksi – –.

Oi, poikani, kunpa tämä ei kohtaisi teitä, vaan te olisitte valittu ja Herran suosima kansa. Mutta katso, hänen tahtonsa tapahtukoon, sillä hänen tiensä ovat vanhurskaat ikuisesti.” (2. Nefi 1:14, 16–17, 19.)

Herran enkeli ilmestyi kapinalliselle Alma nuoremmalle ja julisti: ”Katso, Herra on kuullut kansansa rukoukset ja myös palvelijansa Alman – joka on isäsi – rukoukset, sillä hän on suuresti uskoen rukoillut sinun tähtesi, että sinut johdatettaisiin tuntemaan totuus; sen tähden minä olen tullut tätä tarkoitusta varten, saadakseni sinut vakuuttuneeksi Jumalan voimasta ja valtuudesta, jotta hänen palvelijoidensa rukouksiin vastattaisiin heidän uskonsa mukaisesti” (Moosia 27:14).

Tämä merkittävä kokemus johtui osaltaan Alman rukouksista – Alman, jota enkeli nimitti kaksi kertaa Jumalan palvelijaksi. Siten uskolliset vanhemmat voivat kutsua taivaan voimaa vaikuttamaan lapsiinsa. Siitä huolimatta nuo lapset toimivat edelleen omasta puolestaan, ja päätös siitä, tehdäkö parannus vai ei, on täysin heidän. Alma nuorempi teki parannuksen synneistään ja syntyi Hengestä (ks. Moosia 27:24), ja samaa tulosta kaikki harhateille joutuneiden lasten vanhemmat kaipaavat koko sydämestään.

Kun vanhemmat kärsivällisesti ja hellittämättä rakastavat lapsiaan ja pyrkivät olemaan eläviä esimerkkejä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsista, he opettavat tehokkaimmin Isän onnensuunnitelmaa. Tällaisten vanhempien peräänantamattomuus on voimallinen todistus Vapahtajan sovituksen lunastavasta ja vahvistavasta voimasta ja kutsuu harhateille joutuneita lapsia katsomaan uusin silmin ja kuulemaan uusin korvin (ks. Matt. 13:43).

Vapahtajan opetusten mukaan toimiminen tuo elämäämme hengellistä voimaa – voimaa kuulla ja ottaa vaarin, voimaa havaita ja voimaa olla sinnikäs. Uskollinen opetuslapseus on paras ja ainoa ratkaisu jokaiseen kysymykseen ja haasteeseen.

Viitteet

  1. Ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 319; Joseph Smith julkaisussa History of the Church, osa 5, s. 530; Brigham Young julkaisussa Journal of Discourses, osa 11, s. 215; Lorenzo Snow julkaisussa Collected Discourses, toim. Brian H. Stuy, 5 osaa, 1987–1992, osa 3, s. 364; Joseph Fielding Smith, julkaisussa Pelastuksen oppeja: Joseph Fielding Smithin puheita ja kirjoituksia, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 2, s. 92–93, 171, 174–175; Bruce R. McConkie, Mormon Doctrine, 2. laitos, 1979, s. 685; Spencer W. Kimball, ”Merivirrat ja perheen vaikutus”, Valkeus, heinäkuu 1975, s. 2–5, 20; Howard W. Hunter, ”Vanhempien huoli lapsista”, Valkeus, huhtikuu 1984, s. 116–119; Boyd K. Packer, ”Moraalinen ympäristömme”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 62–64; Russell M. Nelson, ”Kuoleman ovet”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 68–70; Gordon B. Hinckley, julkaisussa ”Prophet Returns to ’Beloved England’”, Church News, 2. syyskuuta 1995, s. 4; Boyd K. Packer, ”Älkää pelätkö”, Liahona, toukokuu 2004, s. 77–80; Robert D. Hales, ”’Kaikin vanhempien lempein tuntein’: toivon sanoma perheille”, Liahona, toukokuu 2004, s. 88–91.

  2. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 319.

  3. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1929, s. 110.

  4. Julkaisussa The Words of Joseph Smith, toim. Andrew F. Ehat ja Lyndon W. Cook, 1980, s. 241, kursivointi lisätty. Ks. myös s. 300.

  5. Nämä pyhien kirjoitusten kohdat kuvaavat periaatetta, jonka mukaan ihmiset toimivat omasta tahdostaan, heitä on siunattu moraalisella tahdonvapaudella, jota he voivat käyttää, ja he ovat tilivelvollisia teoistaan Jumalalle. Tätä luetteloa ei ole tarkoitettu kaiken kattavaksi: 2. Kor. 5:9–10; Gal. 6:7–9; Moosia 4:30; 7:30–33; Alma 12:12–14; 33–35; 34:13–17; 42:24–30; OL 6:33–34; 101:78; Moos. 7:32–33.

  6. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1929, s. 110.

  7. Alonzo A. Hinckley, julkaisussa Conference Report, lokakuu 1919, s. 161.

  8. Ks. John K. Carmack, ”Kun lapsemme kulkevat harhaan”, Liahona, maaliskuu 1999, s. 28–37.

  9. Ks. ”Rakastaa myöskin Hän niitä, pois jotka pakenivat”, Liahona, toukokuu 2003, s. 62.