Piispani syntymäpäivälahja

Mariana Cruz, Rio de Janeiro, Brasilia

Syntymäpäivänäni, eräänä sunnuntaiaamuna, mieheni ja minä olimme valmistautumassa kirkkoon, kun puhelin soi. Vastasin, ja piispa sanoi: ”Tiedän, että tänään on syntymäpäiväsi, mutta voisitko tulla puolen tunnin kuluessa toimistooni? Haluaisin puhua kanssasi.”

Uteliaana kiiruhdin kirkolle.

Toimistossaan piispa sanoi minulle: ”Sisar Cruz, minulla on sinulle syntymäpäivälahja. Herra kutsuu sinut palvelemaan Nuorten Naisten johtajana. Otatko vastaan tämän kutsun?” Olin aivan häkeltynyt, mutta otin kutsun vastaan. Minut hyväksyttiin ja erotettiin tehtävään samana päivänä.

Kun palasin kotiin kirkosta, istahdin sängylleni. Tajusin äkkiä vastuun painon. Itkin ja tunsin olevani riittämätön tuohon työhön. Mikä vastuu ohjata noita nuoria naisia! Minut oli kastettu, kun olin 22-vuotias, enkä ollut koskaan aikaisemmin osallistunut Nuorten Naisten toimintaan. Kuinka pystyisin olemaan Nuorten Naisten johtaja?

Tein sen ainoan asian, jonka osasin – polvistuin ja pyysin taivaalliselta Isältä opastusta tässä uudessa tehtävässä. Sillä hetkellä sain kokemuksen, jota en koskaan unohda. Kun näin mielessäni jokaisen nuoren naisen, ymmärsin, että jokainen on taivaallisen Isän tytär. Jokainen tarvitsi johtajaa, joka rakastaa häntä ja voisi auttaa häntä ymmärtämään, että Jumala rakastaa häntä. Mielessäni näin kaikkien vähemmän aktiivisten nuorten naisten nimet (en ollut tavannut ketään heistä koskaan) ja ymmärsin, että hekin ovat taivaallisen Isän tyttäriä ja tarvitsevat huomiotani. Tunsin kunkin mahdollisuudet.

Seuraavat kuukaudet eivät olleet helppoja. Tein kovasti töitä oppiakseni tuntemaan jokaisen nuoren naisen ja ymmärtämään hänen tarpeensa. Yhdessä aktiivisten nuorten naisten kanssa johtokuntamme auttoi niitä, jotka olivat vähemmän aktiivisia, tulemaan taas aktiivisiksi. Näin Herran käden tekevän työtä monella tapaa.

Kun minut vapautettiin tehtävästäni, olin huolissani siitä, että olisin kenties voinut tehdä enemmän. Saavuttuani kotiin polvistuin kysymään taivaalliselta Isältä, oliko palvelemiseni ollut hyväksyttävää. Sain suloisen tunteen siitä, että Hän oli mielissään.

Muistelin sitä syntymäpäivää, jolloin olisin voinut olla ottamatta tehtävää vastaan kaikkien muiden velvollisuuksieni vuoksi. Mutta minä olen se, joka olisi menettänyt eniten, jos olisin kieltäytynyt tehtävästä. Olisin menettänyt tilaisuuden oppia nöyryyttä, saada ymmärrystä, kehittyä kärsivällisyydessä ja tulla välineeksi Herran käsissä. Mutta ennen kaikkea olisin pettänyt luottamuksen, jota Herra osoitti minua kohtaan, ja minulta olisi jäänyt oppimatta, että tilaisuus palvella on lahja.