Onko sopivaa…? Voinko minä…?
Heidi McConkie asuu Delawaressa Yhdysvalloissa.
Tässä on ajatuksia siitä, mitä voit tehdä tietääksesi, kuinka Nuorten voimaksi -kirjasen tasovaatimukset soveltuvat omaan tilanteeseesi.
Brooke P. Kaliforniasta Yhdysvalloista tunsi päättäväisyytensä horjuvan – olisi niin paljon helpompaa sulautua joukkuetovereiden joukkoon. Muut tytöt painostivat häntä pukeutumaan harjoituksiin ja peleihin samalla tavoin kuin he.
Brooke oli jo päättänyt, että hän halusi olla säädyllinen, mutta hän ei tiennyt, mitä se tarkoitti hänen urheilulajissaan. Olisiko sopivaa pukeutua hänen joukkuetovereidensa tavalla pelkästään urheilutapahtumiin?
”Päätin tutkia vähän asiaa”, Brooke sanoo. ”Selasin Nuorten voimaksi -kirjasta, pyhiä kirjoituksia, johtajien puheita – kaikkea, mitä sain käsiini. Mikään ei näyttänyt kuvaavan juuri minun tilannettani eikä antavan minulle riittävän tarkkoja neuvoja. Mutta tiesin, että taivaallinen Isä tuntee minut ja että Hän tietää, mikä olisi säädyllistä.”
Niin Brooke ryhtyi jälleen toimeen. ”Päätin polvistua ja rukoilla”, hän sanoo. Rukoillessaan hän ilmaisi halunsa noudattaa käskyjä ja kysyi sitten, olisiko sopivaa, että hän pukeutuisi harjoituksiin ja peleihin joukkuetovereidensa tavalla.
Rukouksensa jälkeen Brooke sai tunteen, ettei hänen pitäisi muuttaa vaatevalintojaan tyydyttämään ikätovereitaan. Vaikka Brooken päätös ei tuonut suosiota, hän sai itseluottamusta ja tunsi rauhaa tietäessään, että hänen päätöksensä oli taivaallisen Isän mieleen.
Oma kokemuksesi
Ehkä et ole koskaan ollut itse samassa tilanteessa kuin Brooke, mutta eteesi on kenties tullut samankaltainen pulma. Teet parhaasi elääksesi jonkin evankeliumin tasovaatimuksen mukaan – olla säädyllinen, käyttää kohottavaa kieltä, katsoa tervehenkistä viihdettä, noudattaa viisauden sanaa…
Ja sitten PAM! Joku lisää painetta, ja äkkiä ”kaikessa on vastakohtaisuutta” (2. Nefi 2:11) onkin enemmän kuin pelkästään usein lainattu ilmaus pyhistä kirjoituksista. Ystäväsi – tai kenties jopa oman perheesi jäsenet – painostavat sinua pukeutumaan tai puhumaan tai toimimaan eri tavoin kuin mikä sinusta tuntuu oikealta. Haluat tehdä hyviä evankeliumin mukaisia valintoja, mutta ehkäpä alat tuntea hämmennystä: Mitä tasovaatimusten mukaan eläminen siis tarkoittaa elämässäsi? Aivan kuten Brooke, voit löytää oman vastauksesi tähän kysymykseen tutkimalla, rukoilemalla ja saamalla henkilökohtaista ilmoitusta.
Omat kysymyksesi
Jokapäiväinen elämäsi on täynnä kysymyksiä: Mitä puen päälleni kouluun? Mitä syön lounaaksi? Kenen kanssa vietän aikaa? Muutamiin kysymyksiin on melko yksinkertaisia vastauksia. Pitäisikö minun pureskella tätä purkkaa, jonka löysin jalkakäytävältä? Ei. Sinun ei luultavasti tarvitse miettiä sitä kahta kertaa. Joihinkin kysymyksistäsi, etenkin tasovaatimuksia koskeviin, voi kuitenkin olla paljon vaikeampi vastata: Millaista musiikkia on sopivaa kuunnella? Kuinka todella pyhitän lepopäivän? Onneksi sinun ei tarvitse keksiä kaikkia vastauksia yksiksesi. Elävät profeettamme ovat esittäneet evankeliumin tasovaatimukset, ja sinä voit tutkia heidän opetuksiaan Nuorten voimaksi -kirjasesta.
Kun olet tutkinut tasovaatimuksia, et todennäköisesti aina tiedä täsmälleen, kuinka soveltaisit niitä joka tilanteessa, ja se on normaalia. Olet hyvässä seurassa, jos sinulla on joitakin vastaamattomia kysymyksiä siitä, mitä jokin tietty tasovaatimus tarkoittaa omassa tilanteessasi.
Mietipä vain Mormonin kirjan kertomusta siitä, kun Herra käski Nefiä rakentamaan laivan. Nefi ei tiennyt heti, kuinka noudattaa Herran käskyä, mutta hän päätti kuitenkin yrittää. Eikä hän epäröinyt pyytää apua. Hän kysyi: ”Minne minä menen, jotta löytäisin malmia sulatettavaksi, niin että voin tehdä työkaluja rakentaakseni laivan?” (1. Nefi 17:9.) Hän aloitti selvittämällä, mikä olisi ensimmäinen askel – työkalujen valmistaminen – ja pyysi sitten Herralta apua, jotta hän tietäisi, kuinka suoriutua siitä. Herra vastasi Nefin kysymyksiin (ja askel askeleelta hän kykeni tekemään laivan valmiiksi), ja kun sinä yrität noudattaa käskyjä, Hän voi vastata sinunkin kysymyksiisi.
Omat vastauksesi
Kun sinulla on kysymyksiä siitä, kuinka elää jonkin tietyn tasovaatimuksen mukaan tai noudattaa jotakin tiettyä käskyä, käänny ensin pyhien kirjoitusten, Nuorten voimaksi -kirjasen, julkaisun Lujana uskossa ja profeettojen neuvojen puoleen ja rukoile. Voit etsiä asiaan kuuluvia pyhien kirjoitusten kohtia, jotka on lueteltu näissä kirjasissa tai yleiskonferenssipuheissa – ja jopa laajentaa tutkimistasi sisältämään lisää pyhien kirjoitusten kohtia. Kun etsit tietoa tutkimalla evankeliumia, Pyhä Henki valaisee ymmärryksesi (ks. Alma 32:28).
Voit myös kääntyä apua saadaksesi perheenjäsenten, ystävien ja kirkon johtohenkilöiden puoleen. He kykenevät kenties opastamaan sinut hyödyllisten lähteiden luo, tukemaan ja rohkaisemaan ja jopa kertomaan henkilökohtaisia kokemuksia samankaltaisista aiheista ja sanomaan, kuinka he voittivat haasteensa.
Vaikka olet rukoillut, lukenut uudelleen Nuorten voimaksi -kirjasta, tutkinut pyhiä kirjoituksia ja kysynyt neuvoja, sinusta voi joskus silti tuntua kuin vaeltaisit epävarmuuden sumussa tiettyjen tasovaatimusten kohdalla. Ja vaikka olet saanut hienoja neuvoja, niiden soveltaminen omiin olosuhteisiisi voi joskus tuntua siltä kuin yrittäisit löytää tietyn kadun käyttämällä karttapalloa etkä tiekarttaa. Toisinaan sinun on kenties tehtävä nopea päätös niin, ettei sinulla ole hienoa mahdollisuutta syvälliseen ja pitkään tutkimiseen.
Oli kummin tahansa, muista, että rukous on voimallinen apuväline. Rukous ei ole viimeinen oljenkorsi vaan suurenmoinen tapa aloittaa tiedonhankintasi ja hyödyllinen työkalu koko tiedonhankintasi ajan. Taivaallinen Isä tuntee sinut henkilökohtaisesti – sinun lahjasi, haasteesi, vahvuutesi ja kamppailusi. Jos et siis tiedä, kuinka noudattaisit kirkon tasovaatimuksia parhaiten jossakin tietyssä tilanteessa, älä hätäänny. Hän tietää! On helppoa langeta siihen ansaan, että yrität sovittaa evankeliumin elämääsi. Sen sijaan Hän voi osoittaa sinulle, kuinka sovitat elämäsi evankeliumiin. Kun rukoilet uskossa, Hän opettaa sinua antaen vastauksia juuri sinulle juuri sinä hetkenä (ks. OL 100:6), kun tarvitset niitä. Tuo tilaisuus saada henkilökohtaista ilmoitusta on yksi niistä suurista siunauksista, joita meillä on, koska meidät on kastettu ja me olemme saaneet Pyhän Hengen lahjan.
Oma esimerkkisi
Kun elät Jumalan antamien tasovaatimusten mukaan, voit olla valona muille lähipiirissäsi. Voit kannustaa heitä pitämään käskyt. Ja kun he ovat hämmentyneitä siitä, kuinka olla kuuliainen, sinä voit opettaa heille tämän kaavan vastausten löytämisestä heidän omiin kysymyksiinsä.
Kun pyrit olemaan hyvä esimerkki, älä ihmettele, jos joskus jotkut muut – jopa ne, jotka myös pyrkivät elämään evankeliumin mukaan – tekevät ajoittain toisenlaisia valintoja kuin sinä. Jos turhaudut, muista vain, että jonkun, ehkä äidin tai isän, piti joskus opettaa sinulle vastaukset jopa kaikkein perustavinta laatua oleviin kysymyksiin – kuten Pitäisikö minun pureskella tätä purkkaa, jonka löysin jalkakäytävältä? Ole siis kärsivällinen itsesi ja muiden kanssa, kun me kaikki teemme työtä saadaksemme selville vastaukset vaikeampiin kysymyksiin, sellaisiin, joihin ei aina ole kyllä tai ei -vastausta. Kuinka elän elämässäni tämän tasovaatimuksen mukaan? Pidä mielessäsi, että me kaikki olemme epätäydellisiä ihmisiä, jotka oppivat päivä kerrallaan elämään täydellisen evankeliumin mukaan ja tekevät työtä tullakseen täydellisiksi. Se on jatkuva prosessi.
Ja sinä voit ottaa aktiivisen roolin siinä prosessissa! Etsi aktiivisesti vastauksia omiin henkilökohtaisiin kysymyksiisi ja kannusta muita tekemään samoin. Kun teet niin, muista aina, että olivatpa muiden valinnat mitä tahansa, sinä voit päättää, että pidät taivaallisen Isän käskyt.