Kohti onnistumisia
Voit osallistua pelastuksen työn jouduttamiseen ihan vain sillä, että kysyt muilta, ovatko he kiinnostuneita evankeliumista.
Evankeliumista kertominen on usein niinkin yksinkertaista kuin kutsun tai kysymyksen esittäminen tai keskusteluun osallistuminen. Kun valmistamme sydäntämme kertomaan evankeliumista, Herra johtaa meidät niiden luo, jotka ovat valmiita kuulemaan sitä.
”[Herra] on valmistanut meille keinot kertoa evankeliumista monin erilaisin tavoin, ja Hän auttaa meitä ponnisteluissamme, jos toimimme uskossa Hänen työnsä toteuttamiseksi”, sanoi presidentti Thomas S. Monson lokakuun 2013 yleiskonferenssissa.1 Tässä on muutamia esimerkkejä.
Anna pyörä takaisin
Kun Nick Barton ja hänen vaimonsa Morgan muuttivat Yhdysvalloissa Arizonaan, missä Nick opiskelisi oikeustiedettä, he alkoivat rukoilla lähetystyötilaisuuksia. ”Me pyysimme taivaallista Isää auttamaan meitä tulemaan herkemmiksi Pyhän Hengen kehotuksille ja olemaan riittävän rohkeita ryhtymään toimeen”, Nick sanoo.
Yhtenä lauantaina Morgan tarvitsi heidän autoaan päästäkseen töihin, joten Nick ajoi yliopiston kampukselle polkupyörällään. Kun oli aika palata kotiin, pyörä oli kuitenkin poissa.
”Polkupyörien varastaminen on niin yleistä, että poliisi kysyi, oliko mitään keinoa, jolla pyöräni voisi tunnistaa. Muistin, että Morgan oli kiinnittänyt ohjaustankoon tarran, jossa oli teksti: ’Rakastan sinua.’”
Jälleen kerran Nick rukoili. ”Pyysin, että oppisin jotakin tästä tilanteesta”, hän sanoo. Sitten hän hyppäsi junaan päästäkseen mahdollisimman lähelle kotia ennen kuin soittaisi ja pyytäisi vaimoaan hakemaan hänet.
”Seuraavalla juna-asemalla näin, kuinka junaan nousi iso kaveri lippis takaperin päässään, ja hän kantoi polkupyörääni! Näin ohjaustangossa tarran ’Rakastan sinua’, joten tiesin, että pyörä oli minun”, Nick sanoo. Hän taputti miestä olkapäälle.
”Sanoin: ’Minun on pakko kysyä sinulta, mistä sait tuon pyörän.’ Hän vastasi: ’Pihamyyjäisistä kadun varrelta.’” Nick selitti, että se oli hänen pyöränsä, joka oli varastettu. Nuorukainen vastasi, ettei hän ollut varas ja että Nick voisi saada pyöränsä takaisin.
”Kiitin häntä ja sanoin, että pyytäisin poliisia soittamaan hänelle, jotta ’pihamyyjäisiä’ voitaisiin tutkia”, Nick sanoo. ”Hän sanoi olevansa Harley ja antoi minulle puhelinnumeronsa. Kerroin hänelle, että maksaisin osan hänen maksamastaan hinnasta, koska olimme molemmat kokeneet vääryyttä, ja astuin pois junasta iloisena siitä, että olin saanut pyöräni takaisin.”
Mutta se oli vasta alku.
”Uteliaisuudesta soitin Harleylle seuraavana aamuna. Hän sanoi, että poliisi oli tutkimassa asiaa. Sitten hän kysyi, haluaisimmeko vaimoni ja minä tehdä jotakin hänen kanssaan myöhemmin samana päivänä. Tajusin, että hän yritti ystävystyä kanssamme.
Koska oli sunnuntai, kerroin hänelle, että olimme lähdössä kirkkoon, mutta että tapaisimme mielellämme hänet jonakin muuna kertana. Kun lopetin puhelun, mieleeni juolahti, että tässä oli oivallinen lähetystyötilaisuus. Soitin hänelle takaisin ja kysyin, kiinnostaisiko häntä tulla kanssamme kirkkoon. Hän suostui! Hän osallistui kaikkiin kokouksiin ja kertoi minulle jälkeenpäin, että hänestä tuntui kuin puhujat ja opettajat olisivat puhuneet suoraan hänelle.
Harleylla oli sukua ulkomailla, ja hän muutti pois pian tapaamisemme jälkeen”, Nick sanoo. ”Mutta hänestä tuli ystävämme, hän oppi arvostamaan kirkkoa ja sai varmuuden siitä, että hänen taivaallinen Isänsä välittää hänestä.”
Puhu farmanomille
”Kun yhtenä päivänä kuuntelin konferenssipuhetta, sain tunteen, että minun piti puhua eräälle farmanomille apteekissa”, kertoo Hannah Rawhouser, joka on myös Arizonasta. ”Ääni sisälläni sanoi: ’Hän on hyvä ihminen. Sinun pitää kutsua hänet johonkin kirkon toimintaan.’”
Käydessään seuraavan kerran apteekissa Hannah etsi miestä, mutta tämä ei ollut paikalla. Tunne säilyi silti.
”Kun muutamaa viikkoa myöhemmin kävin taas apteekissa, mies oli siellä. Koska otaksuin, että minulla oli vain vähän aikaa, menin suoraan asiaan. ’Käytkö sinä kirkossa?’ kysyin. Hän yllättyi, oli hetken hiljaa ja vastasi sitten myöntävästi. Ojensin hänelle käyntikorttini. ’Soita minulle joskus’, sanoin ja lähdin pois. ’No, tein oman osani’, ajattelin. ’Nyt minulla ei enää ole niitä vaivaavia tunteita.’”
Hänen yllätyksekseen mies soitti seuraavana päivänä ja kertoi olevansa Greg Eiselin. ”Greg kertoi minulle myöhemmin, että koska olimme molemmat nuoria ja naimattomia, hän luuli minun pyytävän häntä treffeille”, Hannah kertoo. ”Mutta päädyimme puhumaan uskonnosta kolme tuntia, ja hän alkoi saada tietoa kirkosta.” Tällä hetkellä vanhin Eiselin palvelee kokoaikaisessa lähetystyössä Montanassa Yhdysvalloissa.
Kysy hissinkuljettajalta
Kun Robert G. Ellis jr. oli 26-vuotias, hän työskenteli poliisina senaatin toimistorakennuksessa Washington D.C.:ssä Yhdysvalloissa.
”Mietin usein sitä, mitä olin oppinut Jeesuksesta”, hän muistelee. ”Isäni ja äitini eivät käyneet missään kirkossa, mutta he olivat antaneet minun käydä, ja olin mielelläni osallistunut yli tusinan eri kirkkokunnan kokouksiin.” Koska hän oli mennyt juuri naimisiin, hänestä tuntui, että hänen pitäisi ottaa kaste – mutta mihin kirkkoon?
”Sieluni oli ahdistunut. Halusin löytää kirkon, joka on uskollinen Kristuksen opetuksille. Ihmiset sanoivat kaikista kirkoista, että ne ovat Herran kirkko, mutta he eivät epäröineet väittää, että muut kirkkokunnat olivat väärässä. Minä rukoilin: ’Haluan mennä kasteelle, mutta en tiedä, mihin kirkkoon liittyä.’”
Robert muisti, että Jeesus Kristus on sanonut: ”Pyytäkää, niin teille annetaan” (Matt. 7:7), joten hän jatkoi pyytämistä. Ollessaan kerran töissä Robert tunsi jälleen ahdistusta, ja hänen silmiinsä kihosi kyyneliä.
”Olin peloissani enkä tiennyt, olivatko ajatukseni oikeita vai vääriä. Sitten minut valtasi rauhallinen tunne. Ymmärtämättä täysin, miksi tein niin, menin hissinkuljettajan luo ja kysyin: ’Mihin kirkkoon sinä kuulut?’”
Hissinkuljettaja oli Norman Maxfield, lähetystyössä palvellut mies, joka opiskeli Georgetownin yliopistossa.
”Hän kohotti katseen kirjoistaan. Huomasin, että hän yllättyi. Hän sanoi: ’Minä olen mormoni. Miten niin?’
Vastasin: ’Minä haluan mennä kasteelle, mutta en tiedä, mihin kirkkoon liittyä.’
Hän kysyi: ’Mihin sinä uskot?’
’Jeesukseen Kristukseen’, oli vastaus, jonka ylpeänä annoin.
Hän kysyi: ’Saanko kertoa sinulle kirkostani, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta?’ Kun hän kertoi minulle, että Kristuksen kirkko on palautettu maan päälle, tiesin, että rukouksiini oli vastattu. Tunne sisimmässäni oli suurenmoinen.”
Tämä tapahtui vuonna 1977. Tällä hetkellä veli ja sisar Ellis ovat kirkon jäseniä Virginiassa Yhdysvalloissa.
Turvaa Herraan
Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on sanonut, että ”kun me olemme ’Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa’ (Moosia 18:9), Herra antaa meille keinoja löytää niitä, jotka etsivät, ja päästä sopivasti kanssakäymiseen heidän kanssaan. Näin käy kun etsimme ohjausta ja toimimme vilpittömästä ja Kristuksen kaltaisesta rakkaudesta toisia ihmisiä kohtaan.”2
Nick, Hannah, Greg, Robert ja Norman ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että se, mitä vanhin Oaks sanoi, pitää paikkansa.