2014
Väkivallan murheellisten arpien parantuminen
Maaliskuu 2014


Väkivallan murheellisten arpien parantuminen

Vanhin Scottin huhtikuussa 1992 ja huhtikuussa 2008 pitämistä yleiskonferenssipuheista.

Vanhin Richard G. Scott

Väkivalta saattaa jättää teihin arpia, mutta niiden ei tarvitse olla lähtemättömiä.

A young man sitting on the ground with his head in his hands. photo of young man covering head

Kuvitus iStockphoto/Thinkstock

Puhun sydämeni syvyyksistä jokaiselle teistä, jotka olette saaneet arpia väkivallan inhottavan synnin seurauksena.

Ellei Herra niitä paranna, voi henkinen, fyysinen tai seksuaalinen väkivalta aiheuttaa vakavia, pysyviä seurauksia. Uhrit ovat kokeneet niitä. Niitä ovat pelko, masennus, syyllisyys, itseinho, itsekunnioituksen tuhoutuminen ja vieraantuminen normaaleista ihmissuhteista. Jatkuva väkivalta ja hyväksikäyttö aiheuttavat voimakkaita kapinallisuuden, suuttumuksen ja vihan tunteita. Nämä tunteet kohdistuvat usein itseen, toisiin, itse elämään ja jopa taivaalliseen Isään. Turhat yritykset taistella vastaan voivat johtaa huumeiden käyttöön, moraalittomuuteen, kodista lähtöön ja, murheellista kyllä, äärimmäisissä tapauksissa itsemurhaan. Ellei näitä tunteita korjata, ne johtavat toivottomaan elämään, epäsopuisaan avioliittoon ja jopa siihen, että uhrista tulee väkivallantekijä. Yksi kauhea seuraus on syvenevä epäluottamus toisia ihmisiä kohtaan, mistä tulee este parantumiselle.

Saadaksenne apua teidän täytyy ymmärtää eräitä seikkoja iankaikkisesta laista. Teihin kohdistuva väkivalta on seurausta toisen ihmisen jumalattomasta hyökkäyksestä teidän vapauttanne kohtaan. Koska kaikilla taivaallisen Isän lapsilla on tahdonvapaus, saattaa olla joitakuita, jotka tahallaan rikkovat käskyjä vahingoittaen teitä. Sellaiset teot rajoittavat väliaikaisesti teidän vapauttanne. Oikeudenmukaisuudessaan ja suodakseen hyvityksen Herra on varannut keinon, jonka avulla voitte selviytyä niistä tuhoisista seurauksista, joita toisten teoilla tahtoanne vastaan on. Tuo apu tulee iankaikkisten totuuksien soveltamisesta käytäntöön pappeuden avulla.

Tietäkää, etteivät toisten jumalattomat valinnat voi täysin hävittää teidän tahdonvapauttanne, ellette te sitä salli. Heidän tekonsa voivat aiheuttaa tuskaa, ahdistusta, jopa ruumiinvammoja, mutta ne eivät voi hävittää teidän iankaikkisia mahdollisuuksianne tämän lyhyen mutta ratkaisevan tärkeän elämän aikana maan päällä. Teidän on ymmärrettävä, että teillä on vapaus päättää, että voitatte väkivallan vahingolliset seuraukset. Teidän asenteenne voi hallita muutosta hyvään elämässänne. Se suo teille sitä apua, jota Herra on tarkoittanut teidän saavan. Kukaan ei voi riistää teidän perimmäisiä mahdollisuuksianne, kun te ymmärrätte iankaikkisen lain ja elätte sen mukaan. Taivaallisen Isänne lait ja Herran sovitus ovat tehneet mahdolliseksi sen, ettei teiltä riistetä mahdollisuuksia, jotka tulevat Jumalan lapsille.

Saatatte tuntea uhkaa sellaisen henkilön taholta, joka on teitä voimakkaampi tai joka voi hallita teitä. Saatatte tuntea olevanne ansassa, josta ei näy poispääsyä. Uskokaa, ettei taivaallinen Isänne halua, että teitä pahoinpitelevä tai hyväksikäyttävä perheenjäsen pitää teitä vankina jumalattomalla vaikutusvallalla, kostotoimien uhalla tai pelottelemalla jälkiseurauksilla. Luottakaa siihen, että Herra johdattaa teidät ratkaisuun. Pyytäkää uskossa mitään epäilemättä. (Ks. Jaak. 1:6; En. 1:15; Moroni 7:26; OL 8:10; 18:18.)

Todistan vakaasti, että kun toisen henkilön väkivaltaiset, luonnottomat tai sukurutsaiset teot loukkaavat teitä julmasti ja ovat vastoin teidän tahtoanne, te ette ole vastuullisia ettekä saa tuntea syyllisyyttä. Väkivalta saattaa jättää teihin arpia, mutta niiden ei tarvitse olla lähtemättömiä. Iankaikkisuuden suunnitelmassa, Herran aikataulun mukaan, nuo vammat voivat parantua, kun te teette oman osanne. Näitä voitte tehdä nyt heti.

Hakekaa apua

Jos olette nyt tai aiemmin joutuneet väkivallan kohteeksi, hakekaa apua nyt heti. Ehkä ette luota toisiin ja teistä tuntuu, ettei missään ole luotettavaa apua. Aloittakaa taivaallisesta Isästänne ja Hänen rakkaasta Pojastaan, Vapahtajastanne. Pyrkikää ymmärtämään Heidän käskyjään ja noudattamaan niitä. Ne johdattavat teidät toisten luokse, jotka vahvistavat teitä ja antavat teille rohkeutta. Voitte kääntyä pappeusjohtajan, yleensä piispan tai joskus vaarnan johtokunnan jäsenen, puoleen. He voivat rakentaa sillan suurempaan ymmärrykseen ja toipumiseen. Joseph Smith on opettanut: ”Ihminen ei voi tehdä mitään omaksi hyväkseen, ellei Jumala ohjaa häntä oikeaan suuntaan, ja pappeus on tätä tarkoitusta varten” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 113).

Puhukaa luottamuksellisesti piispallenne tai seurakunnanjohtajallenne. Hänen kutsumuksensa sallii hänen toimia Herran välikappaleena teidän hyväksenne. Hän voi opilliselta pohjalta ohjata teitä toipumiseen. Iankaikkisen lain ymmärtäminen ja soveltaminen tarjoavat tarvitsemanne parantumisen. Hänellä on oikeus saada Herran innoitusta teidän hyväksenne. Hän voi käyttää pappeutta teidän siunaukseksenne.

Piispanne voi auttaa teitä löytämään luotettavia ystäviä, jotka tukevat teitä. Hän auttaa teitä saamaan takaisin itseluottamuksenne ja itsekunnioituksenne, josta uudistuminen alkaa. Kun kaltoinkohtelu on vakavaa, hän voi auttaa teitä saamaan asianmukaista turvaa ja ammattiapua, joka on sopusoinnussa Vapahtajan opetusten kanssa.

Parantumisen periaatteet

Tässä on muutamia niistä parantumisen periaatteista, joita opitte ymmärtämään paremmin:

Huomatkaa, että olette taivaallisen Isämme rakkaita lapsia. Hän rakastaa teitä täydellisellä rakkaudella ja voi auttaa teitä toisin kuin kukaan maanpäällinen isä tai äiti, puoliso tai uskollinen ystävä. Hänen Poikansa antoi henkensä, jotta teidät voidaan tehdä terveiksi, kun uskotte Häneen ja olette kuuliaisia Hänen opetuksilleen. Hän on täydellinen parantaja.

Hankkikaa luottamusta vanhimman veljenne, Jeesuksen Kristuksen, rakkauteen ja sääliin pohtimalla pyhiä kirjoituksia. Kuten nefiläisille, Hän sanoo teille: ”Minun käy teitä sääli; sydämeni on täynnä armoa. – – Minä näen, että teidän uskonne on riittävä, jotta minä voisin parantaa teidät.” (3. Nefi 17:7–8.)

Parantuminen alkaa parhaiten vilpittömästä rukouksesta, jossa pyydätte apua taivaalliselta Isältänne. Tämä vapaan tahtonne käyttäminen antaa Jumalalle mahdollisuuden puuttua asioiden kulkuun. Kun sallitte, Vapahtajan rakkaus hellyttää sydämenne ja katkaisee väkivallan tai hyväksikäytön kierteen, joka voi tehdä uhrista hyökkääjän. Vastoinkäymiset, silloinkin, kun ne on aiheutettu tahallisesti ja johtuvat toisten hillittömästä halusta, voivat olla kasvun lähde, kun niitä tarkastellaan iankaikkisen periaatteen näkökulmasta (ks. OL 122:7).

Jos olette uhri, älkää tuhlatko voimia hyökkäävälle osapuolelle kostamiseen tai hänen rankaisemiseensa. Keskittykää velvollisuuteenne tehdä kaikki voitavanne tilanteen korjaamiseksi. Jättäkää loukkaajan käsittely viranomaisille ja kirkon auktoriteeteille. Tekivätpä he mitä tahansa, ennen pitkää syyllinen kohtaa täydellisen Tuomarin. Lopulta oikeudenmukainen Jumala rankaisee väkivallantekijää ja hyväksikäyttäjää, joka ei ole tehnyt parannusta. Riistäjiä, jotka ottavat uhreikseen viattomia ja puolustelevat omaa turmeltunutta elämäänsä houkuttelemalla toisia omaksumaan paheelliset tapansa, tullaan pitämään vastuullisina. Mestari varoitti sellaisista: ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:6).

Ymmärtäkää, että parantuminen saattaa viedä huomattavasti aikaa. Toipuminen tapahtuu yleensä vaiheittain. Se nopeutuu, kun jokaisesta havaitusta edistysaskeleesta ilmaistaan kiitollisuutta Herralle.

Anteeksianto

A young woman sitting on a concrete wall looking out over the ocean. photo of a blond girl looking out toward the sea

Suuren leikkauksen jälkeisen pitkällisen toipumisen aikana potilas odottaa täydellistä parantumista kärsivällisesti luottaen toisten hoitoon. Hän ei aina ymmärrä määrätyn hoidon merkitystä, mutta hänen parantumisensa nopeutuu, jos hän mukautuu siihen. Samoin on silloin, kun yritätte kaikin keinoin parantua hyväksikäytön arvista. Esimerkiksi anteeksisaamista saattaa olla vaikea ymmärtää, ja vielä vaikeampaa saattaa olla anteeksianto. Aloittakaa pidättäytymällä tuomitsemisesta. Ette tiedä, mitä hyväksikäyttäjät ovat saattaneet joutua kärsimään ollessaan viattomia uhreja. Parannuksen tie täytyy pitää heille avoimena. Jättäkää loukkaavan osapuolen käsittely muille. Kun tunnette piinanne hellittävän, täydellinen anteeksianto on helpompaa.

Ette voi pyyhkiä pois sitä, mitä on tehty, mutta te voitte antaa anteeksi (ks. OL 64:10). Anteeksianto parantaa hirveitä, murheellisia haavoja, sillä se sallii Jumalan rakkauden puhdistaa sydämenne ja mielenne vihan myrkystä. Se puhdistaa tietoisuutenne kostonhalusta. Se tekee tilaa Herran puhdistavalle, parantavalle, eheyttävälle rakkaudelle.

Mestari neuvoi: ”Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä” (3. Nefi 12:44, kursivointi lisätty).

Katkeruus ja viha ovat vahingollisia. Ne saavat aikaan paljon tuhoa. Ne lykkäävät huojennusta ja parantumista, jota janoatte. Verukkeiden ja itsesäälin avulla ne voivat tehdä uhrista väkivallantekijän. Jättäkää tuomitseminen Jumalalle – ette pysty siihen yhtä hyvin kuin Hän.

Pelkistä neuvoista unohtaa väkivalta ei ole apua. Teidän on ymmärrettävä periaatteet, jotka johtavat parantumiseen. Parantuminen voi alkaa ymmärtäväisen piispan tai vaarnanjohtajan tai viisaan ammattiauttajan avulla. Jos säärenne olisi murtunut, ette päättäisi parantaa sitä itse. Myös vakavasta väkivallasta kärsinyt voi hyötyä ammattiavusta. On monia tapoja saattaa parantuminen alkuun, mutta muistakaa, että täysi parantuminen tapahtuu Vapahtajan, Herran Jeesuksen Kristuksen, Mestarimme ja Lunastajamme välityksellä. Uskokaa siihen, että kun ponnistelette, Hänen täydellinen, iankaikkinen, ääretön sovituksensa voi parantaa kärsimyksenne.

Niin mahdottomalta kuin se nyt saattaakin teistä tuntua, niin aikanaan, parannuttuanne Vapahtajan avulla, pystytte antamaan vilpittömästi anteeksi väkivallantekijälle. Kun pystytte antamaan rikkomuksen anteeksi, vapaudutte siitä tuskasta ja syvästä murheesta, jonka Saatana haluaa elämäänne rohkaisemalla teitä vihaamaan väkivallantekijää. Sen seurauksena tulette nauttimaan suurempaa rauhaa. Vaikka se onkin tärkeä osa parantumista, niin jos ajatus anteeksiannosta aiheuttaa teille entistä enemmän tuskaa, siirtäkää tuo askel syrjään, kunnes teillä on enemmän kokemusta Vapahtajan parantavasta voimasta omassa elämässänne.

Varoitus

Minä varoitan teitä osallistumasta kahteen sopimattomaan terapiamuotoon, joista voi aiheutua teille enemmän pahaa kuin hyvää. Ne ovat yletön menneiden kokemustenne luotaaminen jokaista pientä piirtoa myöten, etenkin kun se tapahtuu läpitunkevassa ryhmäkeskustelussa, ja pahoinpitelijän syyttäminen kaikista elämänne vaikeuksista.

Väkivallan ja hyväksikäytön aiheuttaman vahingon korjaaminen pitäisi tehdä yksityisesti, luottamuksellisesti, luotetun pappeusjohtajan avulla, ja tarpeen vaatiessa hänen suosittelemansa pätevän ammattiauttajan avulla. Väkivallan yleisestä luonteesta täytyy käydä riittävästi keskustelua, jotta teille voidaan antaa asianmukaisia ohjeita ja jotta hyökkäävää osapuolta estettäisiin harjoittamasta lisää väkivaltaa. Haudatkaa sitten mennyt Herran avulla.

Todistan nöyrästi, että se, mitä olen sanonut, on totta. Se pohjautuu iankaikkisiin periaatteisiin, joita olen nähnyt Herran käyttävän ja jotka antavat elämän täyteyden niille, jotka ovat saaneet arpia jumalattomasta väkivallasta.

Jos teistä tuntuu, että teillä on vain ohut toivon lanka, uskokaa minua, kun sanon, ettei se ole lanka. Se voi olla katkeamaton yhdistävä side Herraan, joka tuo pelastusrenkaan ympärillenne. Hän parantaa teidät, kun lakkaatte pelkäämästä ja panette turvanne Häneen pyrkimällä elämään Hänen opetustensa mukaan.

Pyytäkää Herralta apua nyt heti (ks. Morm. 9:27; Moroni 7:26). Päättäkää puhua piispanne kanssa heti. Älkää tarkastelko kaikkea, mitä elämässänne koette, väkivallan arpien tummentamilla silmälaseilla. Elämässä on hyvin paljon kaunista. Avatkaa sydämenne ikkunat ja päästäkää Vapahtajan rakkaus sisään. Ja jos inhottavat ajatukset menneisyyden väkivallasta palaavat, muistakaa Hänen rakkauttaan ja Hänen parantavaa voimaansa. Teidän masennuksenne muuttuu rauhaksi ja varmuudeksi. Päätätte ruman luvun elämässänne ja avaatte onnen teoksia.